Vähäpelto

alkuesittelyorittammatkasvatus

Kuolonkuiske

virallinen nimi: Kuolonkuiske rekisterinumero: VH16-018-1973
sukupuoli: Ori painotus: Yleispainoitus
rotu: Suomenhevonen koulutus: Va B, 120cm, CIC*
syntymäaika: 20.08.2016, 2-vuotias kasvattaja: Susiraja (SUSI4750)
väri, säkä: Ruunikko, 158cm omistaja: VP (VRL-14355)

20.09.2016 Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 21,6p, SV-III
30.09.2016 Estevarsojen arviointitilaisuus, 29p, EV-II

Ruunikko, kapasiteetikas moniosaajamme Kuolonkuiske, lyhyemmin Kuiske, ei aivan elä lempinimensä mukaan. Iloisena hössöttäjänä orin näkee ja kuulee melko kaukaa, kun se huutelee tutuille ja tuntemattomista heppakavereista lyhtypylväälle, tai kirmaa pierupukkilaukkaa pitkin tarhaa loimenrippeet ilmassa leijaillen. Epämääräisen höseltämisen lisäksi Kuiske harrastaa hienostuneempia, enemmän ajatuksella suoritettuja pikkujekkuja. Ihmisenä ori olisi pilke silmäkulmassa kulkeva, alati hymyilevä renttuhurmuri, jonka suklaasilmiin lankeaa, vaikkei todellakaan pitäisi.

Hoidokkina Kuiske ei välttämättä ole se yksinkertaisin; jos orilla on yhtään ylijäämäenergiaa, se kanavoituu yleensä pikku kolttosiksi. Nelijalkainen Houdini saa aika monet lukot, salvat ja solmut auki, joten Kuiske hoidetaan vain käytävällä ketjuissa. Siinäkin ori ehtii jekkuilla tarpeeksi, mikäli yltää (pipot ja muut päähineet häviävät äkkiä parempiin suihin, kaiken muunkin syömistä voi kokeilla, jaloilla voi kaataa kaiken mahdollisen..). Välillä huumorintajua koetellaan kohtuuttoman paljon, tai siltä se ainakin tuntuu, kun Kuiske ketjuttaa kaikki mahdolliset temppunsa samalle päivälle. Sopivalla huumorintajulla ja hevoskokemuksella Kuiskeen kanssa tulee juttuun ja pärjää, mikään hoitotoimenpide ei ole orille vastenmielinen. Jalat pysyvät nätisti ylhäällä tai alhaalla tilanteen mukaan, kun orille ei anna tilaa pelleilyyn. Pääkään ei kääntyile, nouse tai laske hallitsemattomasti suitsinnan, korvakarvojen siistinnän tai vaikka silmien puhdistamisen aikana, kunhan Kuisketta hoitaa Euroopan omistajan asenteella. Harvemmin ruunikko jaksaa kiukutella itsevarmalle hoitajalle, koska eihän se ole hauskaa, sellainen sanoo takaisin! Eläinlääkärillä, kengittäjällä ja muilla ammatti-ihmisillä ole mitään ongelmia. Talutettaessa saa olla tarkkana, Kuiske saattaa joskus keksiä pelkäävänsä kottikärryjä, omaa varjoaan tai ihan mitä tahansa. Toisille oreille pitää vähän pörhistellä ja tammoille esittää, mikä yleensä näkyy - onneksi! - pelkkänä ravisteppailuna ja volyymin kohoamisena. Jämäkkä ihminen pärjää kyllä, ja viimeistään naru turvan ympärillä saa Kuiskeen lopettamaan oman miehisyytensä alleviivaamisen. Lastaus, kuljetus ja purku sujuvat ongelmitta.

Ratsuna iloluontoinen pojanviikariputte on haastava, muttei kuitenkaan mahdoton. Ruunikko keskittyy aivan liian helposti kaikkeen muuhun, paitsi ratsastajaansa ja työntekoon. Ei ole kerta tai toinen, kun jo selkäännousun aikana Kuiske on lähtenyt hiippailemaan omille teilleen, eikä kukaan edes muista, montako kertaa ori on korvannut koulutreenin itse keksimillään askeleilla. Vaatii taitavan, herkän ja määrätietoisen ratsastajan, että Kuiskeesta saa irti täyden kapasiteetin. Vaativa B -tasolle yltävä Kuiske on hirvittävän herkkä, helppo työstettävä, kunhan sen energian ja keskittymisen saa kanavoitua työntekoon. Jos työnteko ei nappaa, herra koikkelehtii sinne sun tänne aivan omin liikkein. Siirtymiset ovat yksi oikotie onneen, niillä Kuiskeen saa yleensä suht nopeasti kuulolle, edes hetkeksi. Peruutukset ja pohkeenväistö eivät meinaa maistua, laukkatehtävät taas ovat niin kivoja, että meinaavat valua rallin puolelle. Ravi on ehdottomasti Kuiskeen paras askellaji, vaikka käynti ja laukka eivät jää kauas taakse.

Hyppääminen saa pilkkeen Kuiskeen silmäkulmissa kasvamaan entisestään. Ori kuumuu vähän turhankin herkästi, ja etenkin rataesteillä voi viedä ratsastajaa kuin märkää rättiä. Pidemmät suorat vedetään aivan liian vähillä laukka-askelilla, pudotuksen (kolautuskin riittää) jälkeen vasta laitetaankin isompaa vaihdetta silmään ja hypätään valtavia kissaloikkia. Paljon kavaletteja ja puomeja, kavaletteja ja puomeja, innareita - niillä Kuiskeen menoon saa jotain tolkkua. Samaten useampi hyppypäivä viikossa parantaa ratsastettavuutta esteillä. Toimiessaan Kuiske on ideaali estepeli; apuihin nopeasti reagoiva, jaloistaan tarkka, melko nopea ja ketterä. Joskus vain tuntuu, että Kuiskeella hyppääminen vaatii ihan liikaa työtä. Onnistuneen estetreenin jälkeen moiset ajatukset kuitenkin kaikkoavat. Maastoesteillä meno ei ole aivan samanlaista rallia, Kuiske kunnioittaa kiinteitä esteitä niin paljon, että pitää vauhdin asiallisempana. Maastossa ori on joko patalaiska lönkyttelijä tai Singerin ompelukoneen lailla eteenpäin tikuttava kiirehtijä. Porukassa ori haluaa kisata ja päästä etummaiseksi, yksikseen Kuiske on huomattavasti rauhallisempi.

Kisapaikoilla Kuiskeen höseltävä puoli tulee valitettavan hyvin esille. Jännittynyt ilmapiiri ja hulina saavat ruunikon keräämään pöllöenergiaa, eikä hevonen millään malttaisi asettua satuloitavaksi. Käsihevosalueellakin meno on välillä mitä on, taluttajan suusta tulee ärräpäitä kun Kuiske taantuu kevätvarsaksi. Onko mikään ihme, että oria talutellaan reilun matkan päässä muista.. Verkka ja rata menevät, miten ne menevät. Jos Kuiskeen saa kuulolle ja toimimaan, ori on upea, säväyttävä ratsu joka lajiin, aivan kuten kotonakin. Jos ei, hevostalli.netistä voi löytyä ihmettelevä kommentti jos toinenkin koskien Kuiskeen koulutustasoa ja mitä ratsastaja oikein ajatteli. Kaikki on ratsastajasta kiinni, itsekseen Kuiske ei rauhoitu suorittamaan.

i. Herra Hauta
VIR MVA Ch, YLA1, KTK-II, KERJ-I
ii. Iankaikkinen
YLA1, SLA-I, KERJ-I
iii. Ikiaikainen
iie. Valonkantaja
ie. Hiienhauta
SLA-I, KERJ-I
iei. Hautaurakka
iee. Hiienkirnu
e. Maahanlaskija
VIR MVA Ch, KTK-I
ei. Kaamoskertomus
Ch, KTK-II
eii. Lemmenyö
eie. Kaamosvilja
ee. Sahansaattaja
VIR MVA Ch, YLA1, KTK-II, KERJ-I
eei.Metsänviiltäjä
eee. Savitaival

Isänisänisä Ikiaikainen oli ryhdikäs, komea musta kenttäori. 166cm korkuinen hevonen oli rakenteeltaan pikkuvikainen (vähän sanomista jalka-asennoissa, pieni pää ja paksu kaula ym. epäsopusuhtaisuuksia), mutta orin ryhti, hyvä lihaksisto, tapa olla ja etenkin liikkeet huijasivat monia pitämään Ikiaikaista paremman näköisenä kuin se todellisuudessa olikaan. Viileän etäinen, joka tilanteessa rauhallinen ja upseerimaisen jämäkkä ori kisasi kenttää CIC1-tasolla vuosikaudet tehden loistavaa tulosta niin koulu- kuin rata- ja maastoesteosuuksilla. Ikiaikainen voitti tai sijoittui lähes jokaisissa kisoissa, joihin osallistui, ja oli aikansa menestyneimpiä CIC1-tason kenttäratsuja. Tahdikkaat, lennokkaat liikkeet ja hyvä hyppytekniikka sekä radoilla esiin tullut temperamentti ja voitontahto tekivät Ikiaikaisesta loistavan kilparatsun. Oria on käytetty jalostukseen säästeliäästi, eikä sillä ole kuin kaksitoista varsaa. Ikiaikainen on periyttänyt erittäin vahvasti luonnettaan ja liikkeitään, osin myös ryhtiään ja pikkuvikaista rakennettaan. Orin jälkeläiset ovat järjestään kilparatsuja, niiden luonne ei kestä hyvän mielen maastomopon virkaa.

Isänisänemä Valonkantaja, musta lyhtypäinen ja sukkajalkainen 163cm korkea tamma oli sanalla sanottuna kaunis hevonen. Hieman jykevämmänpuoleinen, ryhdikäs hevonen jolla kuitenkin oli selkeä tammaleima. Edes mitään isompaa rakennevirhettä ei Valonkantajasta löytynyt, vaikka toki pikkupuutteita (sapelihakuisuutta, huipukas lautanen, takasissa pystyt vuohiset) ja se kiskoikin jo varsanäyttelyistä vähintään kakkosia. Erityisesti Valonkantajan korkeanpuoleiset liikkeet ja sen luontainen eteenpäinpyrkimys vakuuttivat ja tamma myytiinkin kasvattajalta kouluratsua etsineelle kolmivuotiaana. Tamma kisasi vaativa B -tasolla ja sijoittui lähes joka kerta. Luonteeltaan asiallinen, joskin hieman sulkeutunut hevonen alkoi kisata myös esteitä vanhempana 100cm radoilla. Valonkantaja on kantakirjattu ratsusuunnalle ensimmäisellä palkinnolla. Valonkantajan viisi jälkeläistä perivät kaikki emänsä liikkeen. Rakennettaan ne perivät eniten isältään, joten usein ne ovat olleet emäänsä hieman sporttisempia, erittäin hyväliikkeisiä hevosia. Kaikki ovat kilparatsuja, kuka tekee mitäkin sillä Valonkantajan varsoista oli moneen lajiin.

Isänemänisä Hautaurakka, jumalattoman komea, ryhdikäs ja pätevä musta (162cm) kenttäori eli aivan liian lyhyen elämän. Jo varsanäyttelyissä kunnostautunut ori oli kuumuva ja hankala käsitellä, eikä juhlinut juuri luonteellaan. Hautaurakka ei aiheuttanut katastrofeja lähinnä siksi, että sitä käsitteli tasan neljä ihmistä: omistaja, ratsastaja, eläinlääkäri ja kengittäjä, jotka tunsivat hevosen ja osasivat sen kanssa elää. Kukaan ei kuitenkaan voinut kieltää orin erinomaista rakennetta ja suorituskykyä: CIC1-tasolla kilpaillut ori hamstrasi sijoituksia kuin pikkulintu leivänmuruja. Hautaurakka kirjattiin jo nuorena ensimmäiselle palkinnolle, kisatulokset ja rakenne puhuivat puolestaan (tyyppi 10, runko 9, liikkeet 9...), ja ori olikin yksi halutuimmista oreista sukutauluun - olkoonkin, ettei sen luonne ollut mitenkään kukkainen. Jalostuksessa Hautaurakka ehti jättää vain 14 varsaa kilpailu-uransa ohella, sillä ori kuoli aortan repeämään. Erinomaisen rakenteen ja suorityskyvyn vuoksi Hautaurakan varsoista maksettiin viisinumeroisia summia ja niistä tapeltiin melkein kirjaimellisesti verissä päin. Ori periytti kyllä suorituskykyään, jälkeläisten rakenne hieman heitteli, mutta valitettavasti luonne periytyi.

Isänemänemä Hiienkirnu osoitti jo nuorella iällä lahjakkuutta esteille; suomenhevonen menestyi laatuarvosteluissa ja voitti kasvattajakilpailun esteosion kuusivuotiaana ja teki komean esteuran 110cm radoilla Keski- ja Etelä-Suomessa. Esteiden lisäksi Hiienkirnu kisasi satunnaisesti kenttää (tuttari, helppo) hyvin tuloksin. 155cm korkea, tummanrautias tamma oli ryhdikäs, hyväjalkainen ja kaikin puolin sopusuhtainen hevonen, jossa ei ollut isompia rakennevikoja tai suurempia ylistyksen aiheita. Raudikko oli rauhallinen ja suht lauhkea, pidättyväinen hevonen, joka lämpeni hitaasti uusille ihmisille. Hyvät hermot, palveleva luonne, sopivasti rohkeutta ja herkkyyttä – Hiienkirnussa oli monta hyvää (kilpa)ratsun ominaisuutta hyppytekniikan ja hienojen askellajien lisäksi. Tamma on KTK-I –palkittu (KTK-II nousi kisanäyttöjen perusteella) ratsusuunnalla. Heikosti tiinehtynyt Hiienkirnu teki vain kaksi varsaa, molemmat tammoja. Kummastakin tuli CIC1-tason kenttäpeli, joiden suurin vika on joko luonteessa tai ravissa. Hyppykyvyssä, laukassa tai rakenteessa tammoilla on aika vähän sanomista, molemmat ovat erittäin hyvännäköisiä, paperilla päteviä kisapelejä. Hiienkirnu kuoli 26-vuotiaana.

Emänisänisä Lemmenyö tummanrautias 160cm korkea ori oli ehdottomasti enemmän käyttö- kuin näyttöhevonen. Rakenne oli äkkiseltään katsottuna ihan kelvollinen, koska Lemmenyöllä ei ollut mitään yhtä selkeää rakennevirhettä vaan sen sijaan monta pienempää kasautuneena yhteen. Hieman ruunamainen yleisilme, pitkä avo runko, alakaulainen kaula, kantava lanne ja lyhyt reisi. Sapelihakuiset etujalat, käyrähköt kintereet, vennohkot vuohiset. Käynti oli pitkää ja matkaavoittavaa, ravi oli ravurimaista, ori levitti takaa voimakkaasti, laukka oli kuitenkin erittäin hyvä, pyöreä ja kolmitahtinen. Hyppytyyli oli ehdottomasti Lemmenyön paras puoli, etujalat nousivat nopeasti, ori avasi takaa hyvin, käytti selkäänsä kauttaaltaan. Estesilmä ja tasapaino esteillä olivat omaa luokkaansa, Lemmenyö kisasikin 120cm luokkia erittäin hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan ori oli kyllä kiltti ja nöyrä, mutta sileätyöskentelyssä keskittymiskyvytön ja käsitellessäkin hieman häslä - esteillä se sen sijaan terästäytyi huomattavasti, myös maastoesteillä. Lemmenyö kantakirjattiin ykköselle kilpailutulostensa perusteella, ratsusuunnalle. Lemmenyö ei ollut mikään periyttäjäori ellei tamma ollut erityisen heikko periyttäjä itse. Kelpo estehevosia ori jätti parisenkymmentä, kaikki niistä hyppäsivät suunnilleen metriä, liikeet riittivät he B tai he A radoille, riippuen emästä. Mitenkään huonoja varsoja ei Lemmenyö tehnyt, niistä vain puuttui se sama kyvykkyys kuin orista itsestään. Luonnettaan ori kuitenkin jätti, kaikki varsat olivat enemmän tai vähemmän kilttejä ja energisiä.

Emänisänemä Kaamosvilja, ruunikko 153cm korkea tamma ei itse ollut kummoinenkaan suorittaja. Rakenteeltaan se oli ihan mukiinmenevä ja hyvä, joskaan ei mitenkään erikoisen upea tapaus. Hyvät tyypit, vankka, syvä runko, lyhyenpuoleinen kaula, hyvä niska, loiva lapa, korkea säkä, pitkähkö selkä ja laskeva lautanen. Jalat olivat sapelihakuiset edestä, takaa hyväasentoiset oikean takasen lievää hajavarpaisuutta lukuunottamatta. Erityisesti Kaamosviljan jalkaterveys oli hyvä, sillä se oli koko ikänsä käytössä, mutta jalkoja kehuttiin vielä parikymppisenäkin nuoren hevosen kintuiksi noin terveyden puolesta. Suorituskyky jäi sinne aluetason helppo B -tasolle, 80cm kisoissa ja 90cm kotitreeneissä, eli mikään ihmeellinen elikko ei Kaamosvilja ollut. Käynti oli pitkää ja energistä, ravi oli kaksitahtista, mutta matalaa ja mitäänsanomatonta, laukassa oli usein tahtiongelmia, kun takaosassa ei ollut tarpeeksi lihasta pitää yllä kolmitahtista laukkaa. Luonteeltaan Kaamosvilja oli kuitenkin iloinen, pirteä ja kiltti tamma, aina nöyränä tekemässä töitä ja mukana hommissa. Maasta käsin se oli jokseenkin tammamainen, mutta ei mikään pystyynhyppijäluonne. Kaamosvilja kantakirjattiin kolmannella palkinnolla ratsukantakirjaan. Alhainen suorituskyky ei kuitenkaan tarkoittanut alhaista periytyskykyä - päin vastoin. Kaamosvilja on tehnyt kuusi varsaa, kaikki aivan erinomaisia (este)suorittajia. Omia ominaisuuksiaan tamma periytti hintsusti, lähinnä vioista ja käytöstä huolimatta kestävät jalat tulivat emältä, lähes kaikki muut ominaisuudet tulivat Kaamosviljan omalta isältä sekä varsan isältä. Luonteeltaan varsat ovat olleet pääasiassa energisiä ja hyviä käsitellä, vaikka pari jälkeläistä ovatkin perusluonteeltaan hankalampia kuin tamma itse.

Emänemänisä Metsänviiltäjä, tummanpunarautias pienhevonen (142cm) peri emältään vaivattoman, keveän hyppytyylinsä, isältään parempaa liikettä kuin emällä oli ja luonteeltaan Metsänviiltäjä oli melkoinen kauhukakara. Sitä kuvailtiin useimmiten sanalla "mielenvikainen herkkis", vaikka ei orilla sentään luonnevikoja ollut. Se oli vain herkkäsieluinen ja omapäinen hevonen, jota piti kohdella sen vaatimalla arvostuksella. Kasvattaja ei kuitenkaan loppujen lopuksi pärjännyt Metsänviiltäjän kanssa vaan se myytiin viisivuotiaana, keskeneräisenä epäonnistumisena kenttäpeliä etsineelle, jolla oli aikaa puljata hevosen kanssa. Ori oli rutkasti ikäisiään jäljessä, mutta uusi omistaja sai kovalla työllä sen lopulta vietyä kapasiteettinsa tasolle - kaikkien yllätykseksi CIC1-luokkiin. Kevyt, vaivaton hyppy ja uskalias luonne esteillä takasivat menestyksen etenkin maastoestepuolelle, kohtalaisen hyvä liike ja tekninen osaaminen taas toivat hyviä, joskaan ei huippuja, prosentteja koulupuolella. Metsänviiltäjä tarjottiin kirjoihin ja kansiin P- ja R-suunnille, molemmista ori sai kauniin kakkosen. Jälkeläispuolella Metsänviiltäjä paljastui ensisijaisesti käyttöperiyttäjäksi. Jälkeläiset muistuttivat aina enemmän emäänsä kuin isäänsä ja rakenteita olikin laidasta laitaan kolmessakymmenessä varsassa, mutta käyttöominaisuuksiltaan ne olivat erinomaisia. Helppoja ja CIC1-luokkia kisaavat varsat muistuttavat tosin myös luonteeltaan isäänsä eikä helppoja tapauksia oikeastaan ole.

Emänemänemä Savitaival, vaaleanrautias 156cm korkea tamma oli monen mielestä hupsu ratsu. Epäonnistuneista juoksijavanhemmista tekaistu kenttävarsa, mitä siitäkin tulisi. Savitaival ei varsanäyttelyissä saanutkaan järisyttäviä arvosteluja, ainoat kehut ratsuna arvioidessa se sai ravistaan ja hyvistä jaloistaan, muuten se kehotettiin viemään radoille. Tammasta leivottiin kaikesta huolimatta kenttäpeli, eikä mitenkään huonokaan: emältä peritty kapasiteetti riitti viemään tamman CIC1-tason kisoihin, isältä saatiin laukkaan parempaa laatua kuin emälle ja Savitaival kohosikin kenttäratsastuksen kärkinimeksi. Luonteeltaan se oli varsin tammamainen, hyvin herkkä ja naisellinen, mutta sopivan työvireen löytyessä todella mukava ja motivoitunut kaveri hommaan kuin hommaan. Kunhan ratsastajalla vain oli tarpeeksi taitoa. Savitaival kisasi monta onnistunutta kautta ja voitti kolmeen kertaan peräkkäin suomenhevosten kenttämestaruuden - ketään ei yllättänyt, kun tamma kantakirjattiin ratsuna ensimmäiselle palkinnolle. Savitaival teki valitettavan vähän jälkeläisiä. Sen tammalinjoja on pidetty erinomaisina ja ne ovat olleet haluttua tavaraa, etenkin, kun neljästä varsasta vain kaksi olivat tammoja ja toinen orivarsa piti ruunata kivesongelmien vuoksi. Savitaival periytti kapasiteettiaan, sen kaikki jälkeläiset ovat kisanneet järjestään vähintään helppoja luokkia. Toki etenkin tammavarsat saivat myös oikuttelevan, itsetietoisen luonteen.

© Susiraja

ERJ-estekilpailut, 50 sijoitusta

31.08.2016 Hukkapuro, 120cm, ERJ Cup 5/113
12.09.2016 Hengenvaara, 110cm, 4/50
28.09.2016 Hengenvaara, 110cm, 4/50
28.09.2016 Hengenvaara, 110cm, 2/50
13.09.2016 Breawa, 110cm, 1/30
23.09.2016 Breawa, 110cm, 1/30
24.09.2016 Breawa, 110cm, 2/30
26.09.2016 Breawa, 110cm, 5/30
11.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 2/30
11.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 3/30
11.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 3/30
12.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 2/30
13.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 5/30
16.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 3/30
21.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 1/30
26.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 2/30
27.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 5/30
28.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 2/30
30.09.2016 Vähäpelto, 120cm, 5/30
15.09.2016 Iowa, 120cm, 4/30
16.09.2016 Iowa, 120cm, 4/30
28.09.2016 Iowa, 120cm, 5/30
30.09.2016 Iowa, 120cm, 5/30
07.09.2016 Metsovaara, 110cm, 3/40
17.09.2016 Hortensia, 110cm, 1/40

22.09.2016 Hortensia, 110cm, 2/40
25.09.2016 Hortensia, 110cm, 1/40
26.09.2016 Hortensia, 110cm, 4/40
30.09.2016 Hortensia, 110cm, 5/40
09.09.2016 Breawa, 110cm, 2/30
16.09.2016 Breawa, 110cm, 2/30
20.09.2016 Breawa, 120cm, 1/30
11.09.2016 Lapland, 120cm, 2/30
16.09.2016 Lapland, 120cm, 5/30
20.09.2016 Lapland, 120cm, 4/30
22.09.2016 Lapland, 120cm, 2/30
25.09.2016 Lapland, 120cm, 3/30
26.09.2016 Lapland, 120cm, 2/30
28.09.2016 Lapland, 120cm, 4/30
12.09.2016 Hortensia, 110cm, 1/40
13.09.2016 Hortensia, 110cm, 5/40
14.09.2016 Hortensia, 110cm, 1/40
18.09.2016 Hortensia, 110cm, 5/40
18.09.2016 Hortensia, 110cm, 6/40
19.09.2016 Hortensia, 110cm, 2/40
19.09.2016 Hortensia, 110cm, 3/40
20.09.2016 Hortensia, 110cm, 3/40
22.09.2016 Hortensia, 110cm, 6/40
12.09.2016 Edelsten Ponies, 120cm, 3/30
16.09.2016 Edelsten Ponies, 120cm, 5/30

KERJ-kenttäkilpailut, 44 sijoitusta

25.08.2016 Metsovaara, CIC1, 5/33
30.08.2016 Metsovaara, CIC1, 4/33
06.09.2016 Metsovaara, CIC1, 5/28
15.09.2016 Metsovaara, CIC1, 4/32
08.09.2016 Hengenvaara, CIC1, 7/50
01.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 4/40
04.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 6/40
05.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 1/40
12.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 4/32
13.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 1/32
14.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 4/32
21.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 5/32
24.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 1/39
25.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 4/39
29.09.2016 Ros Cirein, CIC1, 5/39
13.10.2016 Ros Cirein, CIC1, 1/40
02.10.2016 Iowa, CIC1, 5/30
07.10.2016 Iowa, CIC1, 3/30
08.10.2016 Metsovaara, CIC1, 1/31
23.10.2016 Ros Cirein, Helppo, 5/34
01.11.2016 Iowa, CIC1, 2/30
15.10.2016 Turmeltaja, CIC1, 2/40

18.10.2016 Turmeltaja, CIC1, 1/40
20.10.2016 Turmeltaja, CIC1, 4/40
02.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 2/30
10.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 2/30
13.10.2016 Kevolehto, CIC1, 4/39
01.11.2016 Wyrda Horses, CIC1, 3/30
10.11.2016 Wyrda Horses, CIC1, 5/30
03.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 4/30
13.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 1/30
14.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 4/30
17.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 2/30
18.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 2/30
20.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 4/30
23.11.2016 Vähäpelto, CIC1, 5/30
30.09.2016 Satulinna, CIC1, 8/77 KERJ Cup
01.11.2016 Mörkövaara, CIC1, 4/23
07.11.2016 Mörkövaara, CIC1, 2/23
09.11.2016 Mörkövaara, CIC1, 4/23
10.11.2016 Mörkövaara, CIC1, 3/23
14.11.2016 Ros Cirein, CIC1, 1/23
16.11.2016 Ros Cirein, CIC1, 4/23
17.11.2016 Ros Cirein, CIC1, 1/23

Päiväkirjamerkinnät

Valmennukset

Estevalmennus, valmentajana Salazar
Syksyinen maanantai oli omiaan reippaahkolle estevalmennukselle, jonka päätähtenä oli ruunikko suomenhevosori Kuolonkuiske ratsastajineen. Ensin tulisimme työskentelemään hetken aikaa ihan sileällä, saadaksemme hevosen verryteltyä ja myös siksi, että minä valmentajana saisin jonkinlaisen käsityksen valmennettavastani. Kuolonkuiske vaikutti heti melko orimaiselta tapaukselta, jolla oli oma tahto ja joka ei varmasti antanut vahingossakaan mitään ilmaiseksi ratsastajalleen. Ruunikko näytti painavan voimakkaasti ohjalle, piti päätään alhaalla ja liikkui etukenoisena hennon ratsastajan yrittäessä epätoivoisesti olla kippaamatta eteen itsekin, sinne kun Kuolonkuiske häntä ohjien avustuksella veti. Sanoin saman tien, että turha oli jäädä vetokilpailuun hevosen kanssa ja kehotin ratsastamaan painopisteen takaosalle. Myös tempoa sai lisätä roimasti, nyt tahti oli vähän sellaista hölköttelyä. Kunnon hikityöskentely saisi Kuolonkuiskeen unohtamaan kuskin testailut, joten aloittelimme hyppäämään vaikka lähtökohdat sille oli vähän mitä oli. Orilla oli ratsastajansa mukaan kapasiteettia isoille esteille, joten muutaman kavaletin jälkeen vetäisin estekorkeudet kylmästi päälle metrin. Hypytin ratsukolla kahden esteen sarjaa, jossa ennen kumpaistakin loikkaa tuli puomisarja. Ajattelin puomien olevan tarpeen suomenhevoselle, että se joutuisi keskittymään jalkoihinsa ja tekemisiinsä eikä vain kiikuttaisi ratsastajapoloa esteille paine ohjalla. Juuri kuin olin suunnitellut, puomit saivat hevosen pois etuosansa päältä ja hypyt olivat näin todella onnistuneita. Alkutahmeuksien jälkeen Kuolonkuiske oli alkanut kuunnella selässä istuvaa ratsastajaansa ja loppuverryttelyissä se oli jo helpon näköinen ratsastaa.




SV-III, EV-II
virtuaalihevonen




© Ei halua nimeään mainittavan
luonne © lissu t.

Astutukset

Kuiske on tarjolla jalostukseen ensisijaisesti 2-polvisille puhdasrotuisille suomen(pien)hevosille, lisätiedot ja varaukset sähköpostitse.

Jälkeläiset


© VÄHÄPELLON RATSUTILA
ulkoasun suunnittelu & toteutus: Narie
otsikkokuvat © Jacques Toffi
Vähäpellon Ratsutila on virtuaalitalli | a SIM-game stable