Vähäpelto

alkuesittelyorittammatkasvatus

Kaunon Viljami

virallinen nimi: Kaunon Viljami rekisterinumero: VH16-018-1501
sukupuoli: Ori painotus: Kouluratsastus
rotu: Suomenhevonen koulutus: Helppo A
syntymäaika: 02.06.2016, 4-vuotias kasvattaja: Kaunovaara
väri, säkä: Ruunikko, 155cm omistaja: VP (VRL-14355)

20.07.2016 Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 3-vuotiaana 30,7 SV-III
20.08.2016 Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 4-vuotiaana 55,5p, SV-II
30.09.2016 Suomenhevosten kantakirjaustilaisuus, 68p. KTK-III

Vaikka Viljamista saa helposti todella temperamenttisen ja aivan mahdottoman luonteen omaavan kuvan, on ori pohjimmiltaan myös hyvin suloinen eikä se ikinä satuttaisi ketään. Orin omapäiseen luonteeseen kuuluu joskus pieni uhittelu, mutta siihen se jääkin. Varsinkin pihalta hakiessa tuo näyttää niin hapanta naamaa, ettei ole tosikaan. Kuitenkin se yleensä tyytyy seisomaan paikoillaan riimun sujahtaessa päähän, ja sen se myös tekee kun täytyisi lähteä liikkeelle. Toisinaan oria saa komentaa oikeasti tosissaan, ennen kuin tämä saa takamuksensa liikkeelle.

Hoitaessa Viljami on hyvä sitoa kiinni, sillä ori ei ole kaikista malttavimpaa sorttia. Viljami liikahteleekin enemmän kuin paljon harjaustuokion aikana ja se tarkkailee kokoajan hoitajan tekemisiä tai ympäristön tapahtumia liikahdellen aina välillä. Ori ärsyyntyy etenkin liian kevyistä ja kutittavista harjausotteista, mutta se huomauttaa myös liian kovista vedoista luimimalla, polkemalla maata ja näykkimällä ilmaa. Joskus hankalimpina päivinä tuntuu, ettei mikään ole hyvä ja sitä kultaista keskitietä on täysin mahdotonta löytää. Kaviot nousevat yleensä melko helposti, mutta toinen juttu onkin sitten, että pysyvätkö ne ylhäällä. Viljami ei millään malttaisi pitää jalkojaan ylhäällä, jonka takia se hetken kuluttua yleensä testaakin, saako se tempaistua hellästi jalkansa alas. Ori kuitenkin luovuttaa melko nopeasti. Viljami ei pidä satulasta, mutta ori käyttäytyy yllättävän hillitysti kapineen kanssa. Korvat kyllä kääntyvät luimuun ja se yleensä väistää vähän sivulle. Satulavyötä kiristäessä tuo pullistelee, mutta vyön saa kyllä kiinni. Kuolain ei aina tunnu menevän ensimmäisellä kerralla suuhun, mutta ori luovuttaa hyvin nopeasti asian kanssa. Taluttaessa hyvin reipas, eikä malttaisi pysähtyä.

Vaikkei aina ensisilmäyksellä uskoisi, on ori myös oikein näpäkkä ja kiva kouluratsu. Tosin Viljami on hyvin tarkka ratsastajastaan, eikä se tee mitään ilmaiseksi. Oikeanlaisen ja tutun ratsastajan kanssa reipas ori näyttää parhaatkin puolensa. Viljamilla on hienot, lennokkaat askellajit. Ravi on aavistuksen pompottavaa, mutta käynti ja laukka varsinkin ovat todella miellyttäviä istua. Orilla on melko voimakkaat liikkeet, mutta siitä huolimatta sitä ei ole raskas ratsastaa. Viljamia täytyy ratsastaa melko kevyellä ohjastuntumalla ja lähinnä istunnalla ja pohkeilla. Ori on äärimmäisen herkkä ohjille, eikä se säästele asian ilmaisua. Viljami on myös erittäin tarkka siitä, miten siellä satulassa toimitaan ja reagoi melko pieniinkin virheisiin sivuloikilla, niskojen nakkelulla ja pienillä pukeillakin. Kun ratsukon yhteistyö vain toimii, onnistuvat liikkeet aina osittain jopa vaativa-tasolle saakka. Esteistä Viljami ei oikeastaan innostu. Se hyppää kyllä toisinaan myös ihan mielellään, mutta yleensä reipasta oria saa jopa rohkaista lähestymisissä. Hyppytyyli ja ponnistuspaikat eivät ole aivan parhaimmasta päästä, mutta pienet esteet ylittyvät ihan nätisti. Maastossa ori on melko samanlainen, kuin kentälläkin. Viljami säikkyy harvemmin asioita, joten sillä on turvallista ratsastaa vaikka yksinkin.

Kisapaikalla hyvin samanlainen, kuin kotonakin. Vieraassa paikassa kuitenkin ehkä jopa rauhoittuu hieman ihmettelemään asioita, eikä keskity niin paljoa ratsastajan pieniin virheisiin. Traileriin mennään joskus rytinän kanssa, joskus ori tuntuu jähmettyvän kokonaan aloilleen lastaussillalle.

i. Fiktion Vekuri
SV-II, KTK-?
rautiaankimo, 155cm
ii. Fiktion Velmeri
KTK-II, SV-III, ERJ-I, KRJ-II, YLA2
iii. Koistilan Verni
KTK-II
iie. ILO Wellamo
KTK-III, ERJ-II
ie. Ruustinna
KTK-II
iei. Ruhtinas ILO
KTK-II, SLA-I, KRJ-II, YLA1
iee. Armaan Aliisa
e. Kaunon Malla
KTK-III, VAR-I, SV-II
rautias, 149 cm
ei. Valvemahla
KTK-II
eii. Viehättävän Uneton
KTK-II, KRJ-I, SV-I
eie. Hunajaruoto
KTK-II
ee. Pirunkorven Lounatuuli
KTK-III, KRJ-I, SLA-II, YLA2
eei. Fiktion Meriitti
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I
eee. Huvin Vienotuuli
KTK-III, KRJ-II

08.08.2016 VSN Március - RCH (4-4-4-4-4-4-4-4-3,5-3=38,5p)

KRJ-koulukilpailut, 44 sijoitusta

11.07.2016 Kisakeskus Lapland, Helppo A, 1/30
12.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 4/40
13.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 6/40
13.07.2016 Kisakeskus Lapland, Helppo A, 2/30
13.07.2016 Myyränkolo, Helppo A, 1/30
14.07.2016 Myyränkolo, Helppo A, 1/30
14.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 3/40
14.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 5/40
15.07.2016 Kisakeskus Lapland, Helppo A, 1/30
17.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 6/40
19.07.2016 Myyränkolo, Helppo A, 2/30
19.07.2016 Turha, Helppo A, 5/40
20.07.2016 Turha, Helppo A, 2/40
22.07.2016 Myyränkolo, Helppo A, 5/30
22.07.2016 Vähäpellon Ratsutila, Helppo A, 3/30
23.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 4/40
25.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 6/40
26.07.2016 Myyränkolo, Helppo A, 1/30
27.07.2016 Myyränkolo, Helppo A, 2/30
28.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 6/40
30.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 4/40
30.07.2016 Cadogan Ponies, Helppo A, 5/40
02.08.2016 Myyränkolo, Helppo A, 1/30
02.08.2016 Myyränkolo, Helppo A, 5/30
04.08.2016 Myyränkolo, Helppo A, 5/30
05.08.2016 Myyränkolo, Helppo A, 2/30
06.08.2016 Myyränkolo, Helppo A, 1/30
07.08.2016 Hortensia, Helppo A, 6/40
09.08.2016 Hortensia, Helppo A, 1/40
10.08.2016 Hortensia, Helppo A, 6/40
12.08.2016 Wayward Dressage, Helppo A, 3/40
16.08.2016 Wayward Dressage, Helppo A, 3/40
21.08.2016 Wayward Dressage, Helppo A, 6/40
21.08.2016 Yorca WBs, Helppo A, 4/30
23.08.2016 Yorca WBs, Helppo A, 3/30
23.08.2016 Wayward Dressage, Helppo A, 4/40
24.08.2016 Yorca WBs, Helppo A, 1/30
25.08.2016 Yorca WBs, Helppo A, 5/30
26.08.2016 Wayward Dressage, Helppo A, 2/40
27.08.2016 Oakhill, Helppo A, 2/30
28.08.2016 Oakhill, Helppo A, 1/30
28.08.2016 Yorca WBs, Helppo A, 1/30
29.08.2016 Oakhill, Helppo A, 2/30
30.08.2016 Yorca WBs, Helppo A, 1/30

Kouluvalmennus 12.07.2016, valmentajana felissa
Vähäpellon Ratsutila oli itselleni aivan uusi tuttavuus, mutta löysin perille kuitenkin yllättävän helposti. VP talutti kentälle komean ruunikon suomenhevosorin kun kaarsin autollani pihaan. Tervehdittyämme VP alkoi kertoa oristaan ja ratsukon yhteisistä tavoitteista ja ongelmakohdista. Ori on kuulemma todella herkkä käsille ja istunnalle, minkä sainkin huomata heti VPn noustessa selkään. Ratsukko alkoi kävellä alkukäyntejä ja suunnittelin itse sillä aikaa tarkemmin valmennuksen ohjelmaa. Ratsastajan kerätessä ohjia kunnolla käsiin teki Viljami muutaman sivuaskeleen ja heilautti päätään. VP oli kuitenkin varautunut moiseen ja sai pidettyä kätensä pehmeänä, jolloin ori rentoutui ja kulki varman reippaasti eteenpäin.

​VP ratsasti kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen pyysin ratsukolta pohkeenväistöä aina lyhyen sivun keskeltä kohti pitkän sivun keskikohtaa ja takaisin vastakkaisen lyhyen sivun keskelle. Viljami väistätti todella hyvin käynnissä ja kun VP nosti ravin, en ollut uskoa silmiäni. Todella ilmava ja kaunis ravi Viljamilla! Muistutin ratsastajaa kehumaan oria enemmän onnistuneiden suoritusten jälkeen ja vähän taputuksia saadessaan Viljami suoritti pohkeenväistöä ravissa todella upeasti. Seuraavaksi ratsukko sai kävellä hetken, ennen kuin siirryttiin tekemään takaosakäännöksiä. Ori oli hyvin kuolaimella ja asettui todella pienin avuin, joten takaosakäännökset olivat ratsukolle helppoja. Mietin hiljaa mielessäni, mitä minulla olisi edes annettavaa tällaiselle ratsukolle, mutta tyydyin vain huikkaamaan kehuja kentän keskeltä. Tunti kului nopeasti ja lopulta ratsukon oli aika kävellä loppukäynnit, joita he lähtivätkin kävelemään läheiselle metsäautotielle.

Kouluvalmennus 01.08.2016, valmentajana florenzia
Ruunikko nuori suomenhevosori käveli tarmokkaasti ratsastajineen kentällä saapuessani valmentamaan. Kesäinen sade oli juuri hetki sitten kastellut kentän, joten helteen kuivattama pohja ei onneksemme pölissyt lainkaan. Aloitimme valmennuksen käynnissä tehden aivan tavallisia pohkeenväistöjä. VP oli jo aikaisemmin huikannut minulle orin olevan herkkä ohjalle, joten nyt tavoitteena olikin selviytyä yksinkertaisesta liikkeestä pääsääntöisesti pelkällä istunnalla sekä ulko-ohjalla. Alkun Viljami koetti ehken mennä sieltä mistä aita on matalin ja näytti hieman lusmuilevan, mutta muistutin VPtä rentouttamaan lonkkansa, jotta hän ei istunnalla jarruttaisi oria yhtään hitaampaan käyntiin. Pikkuhiljaa käyntiaskeleet alkoivat pidentyä ja reipastua sekä pohkeenväistöt onnistua yhä jyrkemmin. Pyysin ratsukon raviin ja yllätyinkin, kuinka voimakkailta Viljamin raviaskeleet näyttivät. Pyysin VPtä nostamaan jalustimet kokonaan kaulalle ja ratsastamaan mahdollisimman eleettömästi. Aloitimme ravityöskentelyn nelikaarisella kiemurauralla, jotta saisimme orin vetreäksi ja taipuvaksi. Alkuun Viljami koetti hieman puskea sisäpohjetta vasten, joten ohjeistin VPn siirtämään sisäpohjettaan aivan hitusen verran taaksepäin. Muuta ei tarvinnutkaan tehdä kun Viljami jo taipui nelikaariselle helponnäköisesti. Hetken käveltyämme pyysin VP:n nostamaan laukan ja laukkaamaan kokouraa ensin suhteellisen vapaasti, sitten lyhyillä sivuilla kooten ja pitkillä ratsastaen eteen. Viljami väläytteli todella hienon näköisiä pätkiä ja sen laukka näytti mukavan pontevalta. Vahva laukka toi lisähaasteen ilman jalustimia menoon, mutta VP näytti olleen tottuneen jo orinsa askellajeihin eikä turhia selässä pomppinut. Laukkatehtävään lisättiin vielä pienet voltit jokatoiseen kulmaan, joilla tuli lyhentää laukka niin lyhyeksi kuin vain sai. Tehtävä ei ratsukolle tuottanut ongelmia, joten lopettelimme pikkuhiljaa siirtyen loppuravien pariin.

Orin ensimmäisissä näyttelyissä 08.08.2016, omistaja VP
Vedin eteisen tuolin selkänojalta päälleni tikkitakin ja avasin ulko-oven. Tallin päälle oli laskeutunut kaunis sumuverho jonka läpi aamuaurinko yritti paistaa - “niin kaunista” totesin itsekseni. Tallin ovia avatessani kuulin tuttua hirnuntaa, ja jaoin reippaaseen tahtiin hevosille aamuruoat ennen varsinaisen aamutallityöntekijän tuloa. Jaettuani ruuat suunnistin toimistosta hakemaan siistimisvälineitä ja suuntasin Viljamin luokse, sillä se pääsi tänään ensimmäisiin näyttelyihinsä! Viljami oli onnekseni hieman aamu-uninen ja keskittyi puunaamisen sijasta aamuruokiinsa, joten sain kerrankin hoidettua sen vapaana ilman suurempia hampaankiristyksiä. Koska Viljami oli edeltävänä iltana pesty, riisuin sen ohuen puuvillaloimen pois ja aloin harjaamaan hevosta showshinessa uitetulla harjalla saadakseni sen kauniin karvan mahdollisimman kiiltäväksi. Aikani puunattua siirryin vielä hevosen jalkaosastoon, jossa napsin vuohisista ja ruununrajoilta epäsiistit karvat pois saksin ja levitin kavioihin kiiltoa antavaa kavioöljyä. Vielä ennen jouhiin siirtymistä siistin hevosen pään ylimääräistä karvoista ja täytyy sanoa, että nyt on kyllä vähän kisahoitaja päässyt livistämään hommista sillä Viljamilla oli ihan jäätävät leuka- ja poskikarvat ja vaativat oikeasti aika taiturointia lähteäkseen siististi pois. Vaikka hevosen jouhet olivat selvitetty edeltävänä iltana pesun yhteydessä, sain sukia jouhia selväksi pitkän tovin. Vielä loppuun käytin vanhanaikaista kikkakolmosta, sillä letitin harjan sekä hännän usealle letille kuljetuksen ajaksi saadakseni hevosen jouhet näyttämään näyttelypaikalla vielä tuuheammilta.

Kun hevonen oli kauttaaltaan puunattu ja auto oli lastattu täyteen tarvittavia tarvikkeita, oli aika lastata Viljami kyytiin ja koko porukan yllätykseksi hevonen käveli varmoin ja tottunein ottein rekkaan. Ken tietää, onko lukuisat kisareissut tuonut hevoselle pientä itsevarmuutta ja rentoutta myös matkustamiseen ja jos niin on, niin hyvä niin! Matka sujui Viljamin osalta hyvin rauhallisin merkein; kameralähetystä katsellessa ori pupelsi tyytyväisesti heinäverkon antimia ja vaikutti ottavan muutenkin aika lungisti. Näyttelypaikalle päästyämme kävimme ensin ilmoittautumassa ja maksamassa luokkaosallistumisen, jonka jälkeen suitsimme orin ja otimme sen ulos. Viljami pysähtyi lastaussillalle, nosti päänsä ja hirnahti kuuluvasti kuin todetakseen, että voittaja on saapunut paikalle. Valmistelin hevosta näyttelykehään kävelyttämällä oria ensin noin kaksikymmentä minuuttia, jonka jälkeen kävin pyöräyttämässä hevosta noin kymmenisen minuuttia maneesissa liinan päässä. Viljami ravasi ja laukkasi energisesti näyttäen oikeastaan todella hyvälle ja ajattelin mielessäni, että on suoranainen ihme jos sitä ei tänään palkita. Varsinaisessa näyttelykehässä Viljami käyttäytyi oikein mainiosti ja tuntui ymmärtävän, että nyt saa näyttää parastaan - se esitti hienosti matkaavoittavaa käyntiä ja lennokasta ravia, jonka lisäksi se pysyi rakennearvion aikana hienosti paikallaan eikä yrittänyt edes mukeltaa riimunvartta. Yllätyksekseni ori oli luokassaan vasta neljäntenä, mutta positiivisena asiana ori palkittiin RCH palkinnolla yhteensä 38,5 pisteellä, joka tarkoittaa sitä, että orilla on nyt mahdollisuus osallistua kantakirjaustilaisuuteen! Ihan mieletöntä!

Tulevaisuuden suunnitelmana onkin että Viljami kantakirjataan mahdollisuuksien mukaan jo heti seuraavassa kantakirjaustilaisuudessa, jonka jälkeen panostamme jälkeläisnäytön kerryttämiseen. Viljamilla on nyt koossa yli neljäkymmentä sijoitusta kouluratsastusjaoksen alaisista Helppo A-luokista, joten ori alkaa olemaan hiljalleen valmis keskittymään suomenhevostammojen vastaanottamiseen: Jälkeläisten kasvaessa ja siirtyessä kilpauralle voimme alkaa suunnittelemaan lajilaatuarvostelun lisäksi yleis- ja suomenhevoslaatuarvosteluita, josta toki toivomme mahdollisimman hyviä palkintoja.




KTK-III, SV-II
virtuaalihevonen


© ei halua nimeään mainittavan

Astutukset

Tamman nimi
00.00.2016

Viljami on tarjolla vähintään neljä polvisten, mieluiten viisi polvisten suomenhevosten jalostukseen. Varaukset ja lisätiedot sähköpostitse.

Jälkeläiset

Varsulainen
synt. 00.00.2016
e. Tamma Neitokainen

Varsulainen
synt. 00.00.2016
e. Tamma Neitokainen


© VÄHÄPELLON RATSUTILA
ulkoasun suunnittelu & toteutus: Narie
otsikkokuvat © Jacques Toffi
Vähäpellon Ratsutila on virtuaalitalli | a SIM-game stable