Heinänkorjuun työhevoskurssi 20-21.7.2019

"Kuule Tyyne, kun sä puhuit siitä työhevoskurssista keväällä. Me ollaan tässä jätkien kanssa mietitty, että me voidaan työstää toi toinen sato, niin sä saat huilata ja keskittyä johonkin muuhun. Vaikka siihen työhevoskurssiin, tuollahan olis toi takaniitty, jossa olisi maan mainiointa harjoitella niittämistä. Ja lääniäkin sen verran, että ei varmasti lopu kesken." Olli rykäisi samalla, kun hörppäsi kulauksen iltateestään.

En varmasti koskaan totu siihen, miten ajattelevaisen ja auttavaisen miehen olin löytänyt rinnalleni. "Kiitos, sä olet paras!" mä huikkasin samalla, kun pyyhälsin tietokoneen luokse suunnittelemaan työhevoskurssia.

^{Niittokone on melko kevyt vetää, mutta se on äänekäs! Kurssille voi osallistua myös parivaljakolla.}

Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki työhevoset sekä työhevosajosta kiinnostuneet valjakot Norrgårdiin 20-21.7.2019. Keskitymme kurssilla heinän niittämiseen hevosvoimin; käymme läpi valjastuksen sekä tarvittavien koneiden käytön ja niiden perushuollot, jonka lisäksi jokainen pääsee kokeilemaan niittoa käytännössä omalla hevosellaan. Lisäksi kaikki pääsevät treenaamaan kärsivällisyyttä vaativaa vetoa, sillä jokainen pääsee kuljettamaan heinää kuivaustiloihin.

Kurssi-info

- Osallistuneet jaetaan kahteen ryhmään; toiset niittävät lauantaina, jolloin veto tulee sunnuntaina ja toisinpäin ne jotka vetävät lauantaina, niittävät sunnuntaina. Kurssille voi osallistua kaikki, jotka ovat kiinnostuneet työajosta. Riittää, että hevonen on opetettu ajolle ja se sietää hyvin erilaisia ääniä.
- Hevosten yöpyminen Norrgårdin tallissa, jonka lisäksi tammoilla & ruunilla on mahdollisuus yhteislaitumeen pihattokatoksella.
- Ihmisten yöpyminen Norrgårdin mukavissa, vastaremontoiduissa aittarakennuksissa.
- Lauantaina lämminhenkinen illanvietto rantasaunalla; luvassa kesäherkkuja grillistä, kuohuvaa ja mukavaa yhdessäoloa!

Osallistuminen

Osallistu kurssille sähköpostitse vpvirtuaali@gmail.com tai Keskustan viestiketjuun 19.7.2019 mennessä. Kurssi kuitataan tuotoksella, joka lähetetään sähköpostitse viimeistään 21.7.

Osallistumismuoto:
Omistaja - <a href="http://www.hevosensivu.com">Hevosen nimi</a>

Tuotos voi olla tarina, runo, piirustus tai jokin muu luova tapa ammentaa mielikuvia kurssilta.
Mikäli tarvitset tukea tarinointiin, hae inspiraatiota esim. YouTubesta löytyviltä videoilta!
Esimerkki 1 - Esimerkki 2 - Esimerkki 3

Tukikysymyksiä tuotoksen suorittamiseksi:
Miten hevosesi reagoi niittokoneen ääniin? Onnistuiko heinien kuljettaminen kuivaustiloihin? Tuliko jokin työvaihe tai työhön liittyvä asia täysin yllätyksenä, jos, mikä? Miten hevosesi reagoi työntekoon, kun ympärillä oli muita kurssilaisia? Tapahtuiko rantasaunalla jotain ikimuistoista? Miten hevosesi asettui tilapäismajoitukseen?

^{Heinät kuljetetaan kuivaustiloihin korkealla, painavalla kärryllä.
Tämä osuus vaatii hevoselta kestävyyttä, mutta myös kärsivällisyyttä.}

Osallistuneet & Tuotokset

Ryhmä 1 - Lauantaina niitto, sunnuntaina veto

Aada (Norrgårdin alterego) - Weinberg’s Zack

"Mitähän teillä kahdella on mielessä?" Tyyne katsoi minua ja Ollia kulmiensa alta samalla, kun piti tuomaani suklaarasiaa kädessään.
"No me tässä pohdittiin, tai siis. No niin. Olli kertoi, että oot järkkäämässä työhevoskurssia ja vaikka mä notkunkin täällä enemmän kuin laki sallii, niin mä mietin, saisinko lainata sulta jotain hevosta ja osallistua myös." kakistin suustani samalla, kun käänsin katseen varpaisiin. En tiedä, miksi mua hävettää aina näin paljon pyytää hevosta vuokralle tiettyyn ajankohtaan - oli helpompaa vain ilmestyä Norrgårdiin ja touhuta niiden hevosten kanssa, jotka Tyyne kulloinkin halusi antaa hoidettavakseni.
"No mitä! Tottakai, enkä mä nyt sitä varten mitään lahjusta olisi tarvinnut! Ootko ihan kajahtanut!" Tyyne riemastui ja kyseli perään, olinko jo miettinyt jotain tiettyä hevosta. Vaikka minulle kävi kaikki, toivoin salaa pientäsuurta jättiläistä Zackia, jonka kanssa olin viime aikoina löytänyt yhteisen sävelen niin kärrytellessä, kuin ratsastaessa.
"Se haluaa Zackin, ja mä sanoin, että se käy." Olli viitteli vaimolleen tomerasti ohi suuni.

Otin siinä mielessä varaslähdön kurssille, että saavuin paikalle jo perjantai-iltana puunaamaan Zackin iskuunsa. Ori todennäköisesti kuvitteli pääsevänsä shampoopesun ja kymmenen showshine-litran jälkeen vähintäänkin näyttelyihin, mutta ei se näyttänyt laittavan pahakseen, vaikka joutui omaan karsinaansa iltaheinille.
Myöhään illalla nojasin orin karsinaan ja tarjosin sille kädestäni ruohontupsua. "Ole sitten kiltti poik ettei Tyynen tarvitse hävetä meitä niin, että joudutaan etsimään heinäpellosta sen päästä tippuneita silmiä." höpisin orille samalla, kun se tarttui kädessäni olleeseen ruohontupsuun. "Ainahan sä olet." hymähdin, ja rapsutin oria märän otsatukan alta.

Muiden kurssilaisten saavuttua paikalle aikaisin lauantaina huomasin, että Zack on normaalia skarpimpi - eikä ihme, sillä kyllähän ori aina hieman herää, kun sen kotiin tulee laumallinen uusia hevosia. Ei se kuitenkaan mikään tuhma ollut, kunhan oli vähän elävämpi ja tervehti jokaista Norrgårdiin saapunutta hevosta matalalla hörinällä.
Kun aikaa kului ja kaikki kurssilaiset löysivät paikkansa, oli Zack jo normaali itsensä - lähdin siis hyvillä mielin valjastamaan oria niittokoneen eteen vaikka takaraivossani oli pieni pelko siitä, että nolaisin Tyynen totaalisesti.

Sekä lauantain niitto, että sunnuntain veto sujuivat kuin vettä vain. Huomasin hyvin pian, että jännitin täysin turhaan - kyllähän mun olisi pitänyt ymmärtää, että tämänkaltaiset hommat ovat Zackille arkipäivää eikä se suotta hötkyisi suuntaan eikä toiseen. Ja luottaa siihen, että kyllä mä itsekin osaan. Sen verran sitä on nimittäin katseltu Tyynen ja Ollin hommia vierestä, ja ovat he aina yrittäneet avokätisesti opettaakin vapaa-aikansa rajoissa.

"Kiitos." kuiskasin Zackille samalla, kun rapsutin sitä karsinassa myöhään sunnuntai-iltana. "Olet upea. Ja niin kiltti." jatkoin orille lepertelyä huomaamatta, että Olli oli tullut karsinanovelle.
"Arvasin, että olet täällä vielä. Sä taidat tykätä siitä." Olli totesi hymyillen. Katsoin tummapiirteistä miestä silmiin nolostuen.
"Aada, meillä Norrgårdissa ei tarvitse hävetä tunteitaan. Ja mitä tulee Zackiin, niin me tossa Tyynen kanssa mietittiin, että haluaisitko sä ottaa Zackista vähän enemmän vastuuta? Meillä on niin paljon hommia, että se olisi varmasti innoissaan, jos saisi oman ihmisen, jonka kanssa häärätä. Eikä tosiaan tarvitse murehtia mistään euroista, me kyllä hoidetaan Zackin eläminen ihan niinkuin tähänkin asti." Olli kysyi yllättäen.
"Ihan oikeasti?! Mitä? Vau, todellakin! Te olette parhaita, kiitos, kiitos, kiitos!" kakistin suustani ja ryntäsin miehen kaulaan.

Heli Lindqvist - Blågård Indisk Lotus

Inka on urheilija. Sellainen kovan luokan urheilija. Siksi sen kanssa pitää tehdä monipuolisesti töitä. Se pitää lämmitellä tarkasti ennen treeniä ja jäähdytellä tarkasti treenin jälkeen. Sen ruokavalio on tip top ja ruoan mittaaminen rakettitiedettä. Sen luona käy hieroja kahdesti viikossa ja ulkona se pukeutuu moneen takkiin ja kärpäshuppuun.

Kaikki tämä, ja sitten päätin ilmoittaa Inkan työhevoskurssille. Miksi? En tiedä.

Nyt kuitenkin seisoin punaisen rimpulatammani vieressä rotevien suomenhevosten ja massiivisten työhevosten seassa ja pohdin päätökseni järkevyyttä. Suomenhevonen on eläimen painoon suhteutettuna maailman paras vetohevosrotu. Se vetää satakymmenen prosenttia omasta painostaan. Työhevosrotuja en yksittäisiä tunnista, mutta ne on jalostettu vetämään. Inka ei. Inka on urheilija. Sellainen, jota voisi verrata rytmiseen voimistelijaan tai ballerinaan. Ei painonnostajaan.

Pelkästään varusteiden kanssa olin Inkan kanssa ongelmissa. Kurssin vetäjä, Tyyne, joutui kaivamaan jostakin vintiltä kapeammat länget Inkalle, joka oli muihin kurssilaisiin verrattuna kuin tuulen piiskaama talventörröttäjä. Ne länget eivät sopineet yhdellekään Norrgårdenin hevoselle ja vaikka Tyyne niistä suurimmat pölyt pois pyyhkikin, niistä näki että puu oli vanhaa. Inka kyseenalaisti puukapuloiden tarpeellisuuden ja muuttui väliaikaisesti kirahviksi. Joka ainoa remmi suitsia lukuun ottamatta jouduttiin kiristämään viimeiseen reikään ja silti osa hihnoista oli vain juuri ja juuri tarpeeksi kireällä.

Sain Tyyneltä luvan olla viimeinen pari, joten talutin tammaani ensin kolisevan ja nitisevän niittokoneen takana komean mustan työhevosoriin jäljissä. Sain muilta osallistujilta hiukan vinoja ja huvittuneita katseita. Luojalle kiitos minulla oli ollut tarpeeksi järkeä päässäni, että olin totuttanut Inkaa kolinaan ennen kurssia, sillä niittokoneesta lähti kovempi ääni kuin mitä olin koskaan kuvitellut. Inka oli kotimaneesissa vetänyt vain vanhaa pulkkaa, jonka kyytiin olin kasannut nyrkin kokoisia kiviä ja ruuveilla ja muttereilla täytettyjä puolen litran pulloja. Kai se oli tarpeeksi, sillä Inka kavahteli ja korskui lähinnä vain näön vuoksi. Pitihän sitä nyt kaiketi esitellä, että kyllä löytyy myös täyttäverta. Ei ole rauhallinen sellainen hevonen, jossa on täysiveristä. En ainakaan ole sellaista vielä nähnyt.

Omalla vuorollaan Inka vallan hämmentyi. Tässähän joutuu tekemään töitä! Ei tätä voi vetää! Kyllä se niittokone sitten liikkui, vaikkakin nytkähdellen, kun Inka otti omituisia hutiaskelia ja käveli vinoon. Jäljestäkin huomasi, että töissä ei ollut monitoimipolle koulutetusta työhevosesta puhumattakaan.

Sunnuntaina siirryttiin sitten heinäkärryn vetämiseen. Sivusilmällä vertasin hevosten vetämiä heinämääriä ja pistin merkille, että Inkan kärreissä oli vähiten painoa. Kiitos Tyyne. Ei se kärry olisi varmaan edes liikahtanut, jos olisi ollut korsikin enemmän. Inka mulkoili minua pahalla silmällä sen näköisenä, että akka on vallan vinksahtanut, kun laittaa tällaisiin höpöhommiin hemmotellun hevosen. Punaista tammaa sai hoputtaa ihan tosissaan vetämään ja työn loputtua Inka oli märkä kuin sateesta tullut. Katsoin pikkuruisen kateellisena, kun musta orhi tanssahteli pellosta pois kesäisen tuulenvireen raikkaana. Toisaalta ehkä en itsekään ole ihan tähän hommaan paras valinta, sillä olin heinän kanssa huitomisen jälkeen likimain yhtä hikinen kuin hevosenikin. Mutta koska Inka on hemmoteltu kakara, piti se jäähdytellä, hieroa ja pukea takkiin ennen kuin pääsin itse suihkuun. Huomenna taitaa olla lihakset kipeänä itse kullakin. Kotona pitänee kuitenkin kysyä tilan isännältä, josko hänellä olisi niittokone jossakin piilossa…

Tyynen palaute: Kiitos, kun tulitte - oli hauskaa nähdä perinteisten, muhkujen työhevosten seassa myös jalosääri, joka toimitti loppujen lopuksi varsin hyvin työhevosen virkaa. Oli myös hienoa nähdä, että olitte tehneet ääniharjoituksia ennakkoon kotona, sillä kuten sanoit, niittokone todellakin pitää kovaa ääntä eikä monikaan hienostolady kestäisi sitä alkuunkaan.

Inkan suorittamiseen palatakseni on pakko todeta, että kyllähän siitä saisi kivan menopelin myös kevyeen työajoon. Kun se saa rutiinia erinäisten kärryjen ja työvälineiden vetämiseen erilaisilla maapohjilla, tulee siitä varmasti näppärä vetohevonen, joka etenee aisojen välissä muutenkin, kuin kiemurrellen kuin selkärangaton matelija. Jos kotitallilta ei löydy niittokonetta tai muita härpäkkeitä harrastuksen jatkamiseen - ja vaikka löytyisikin - olette ehdottomasti tervetulleita Norrgårdiin jatkossakin! Yritämme Ollin kanssa pedata prinsessalle sopivan turvepedin parhaamme mukaan, ennen kuin saavutte.

Ingrid - Asmar
Sora rahisi kavioiden alla mustan orin peruutellessa ulos trailerista idyllisen maatilan parkkipaikalla. Lento Saksasta Suomeen oli sujunut kaikin puolin hyvin ja mukana olevat viilipytyt Asmar ja Werona olivat mitä helpointa matkaseuraa. Katselin punaisia rakennuksia ja laiduntavia kotieläimiä haltioissani - mieleeni piirtyi koti-Suomessa vietetyt lapsuuden kesäleirit läheisellä opetuskäyttöisellä maatilalla, jossa sain aikoinani ensimmäisen kosketuksen maatilan arjen yksinkertaisiin askareisiin sekä eläinten hoitoon ja ruokintaan. Sittemmin ura hevosten parissa vei Saksan puunatuille talleille ja kilpakentille. Tunsin oloni yhtäkkiä hirvittävän vapautuneeksi seisoessani pihalla kulahtanut t-paita, kuorihousut ja turvakengät päälläni, normaalisti kun Saksan päässä pukukoodi oli työpäivästä riippuen joko smart casual tai muuten sliipattu ratsastuslookki. Apukädeksi värväämäni saksalainen tallityöntekijämme Elise katseli suomalaista maalaismaisemaa lumoutuneena samalla kun purki Weronaa ulos trailerista, hän saisi viikonlopusta varmasti paljon muistoja sekä ensimmäisen kosketuksen suomalaiseen saunakulttuuriin. "Minä lähden Asmarin kanssa menemään edeltä," huikkasin saksalaiselle, "pidä meihin tarpeeksi suuri hajurako ja tule Weronan kanssa sitten perässä". Werona oli kaksikosta kokeneempi matkaaja ja pomminvarma jokaisessa tilanteessa, Asmar puolestaan perusrauhallinen järkäle, mutta erinäisissä tapahtumissa ja kilpailuissa ei juurikaan oltu ehditty pyöriä, joten harjoittelua tämä touhu vielä vaati. Meno tallialueelle päin sujui hyvin niin kauan, kunnes Asmar äkkäsi lauman lehmiä laitumella. Lehmiä! Asmar oli kyllä tottunut kotipuolessa lampaisiin, vuohiin ja kaikenlaisiin muihin pieneläimiin, mutta suuret ja muhkeat sarvipäät löivät pojalle käsijarrun pohjaan. Asmar möllötti lehmiä korvat hörössä jokainen lihas tikitilleen muhkeana ja olemus pörheänä. Mustavalkea sarvipää puolestaan tuijotti Asmaria hievahtamattakaan takaisin. "Tulepas nyt reippaasti niin lähdetään etsimään sinulle tallipaikkaa ja ilmoittautumaan Tyynelle," komensin ja vedin riimunnarusta. Ei mitään vaikutusta. Asmar seisoi ylväänä kuin patsas ja jatkoi tuijotuskilpailua lehmän kanssa. "Onko siellä kaikki hyvin?", huikkasi Elise hyvän matkan päästä parkkialueelta Weronan haukotellessa vierellä. Olin juuri vastaamaisillani takaisin, kun laitumelta kuului kumea "mooo", ja silloin mentiin, Asmar edellä ja minä perässä. Loppumatka tallialueelle taittui kiitoravissa minun roikkuessa kaikilla voimilla mukana juoksukisassa. Ori malttoi hiljentää vauhtia vasta tallin nurkilla nähdessään naisen heiluttelevan käsiään. "Herra paratkoon, mikäs kiire teillä on?" nainen kummasteli ja mittaili meitä Asmarin kanssa korvista kavioihn. "Hmm... Ingrid, oletan?" Habituksesta varmastikin pääteltiin etteivät nämä olleet ihan meikäläisiä, jos lehmätkin nostattavat karvat pystyyn. "Kyllä, ilmi elävänä ja vielä hengissä," huohotin nutturasta valahtaneiden hiussuortuvien alta. "Sinä olet varmaan Tyyne? Pahoittelut, lehmistä kehkeytyi pienimuotoinen yllätysmomentti," puhisin ja kättelin mukavanoloista tallin omistajaa. Muut tallipihalla olijat tapittivat meitä silmät suurina, ei tainnut ensivaikutelmasta nyt oikein huokua raavas ja riuska työmiehen (tai -naisen) olemus. Onneksi olimme liikkeellä reilusti etuajassa, joten Asmarille löytyi sauma päästellä enimpiä höyryjä ennen niittokoneen eteen hyppäämistä. Werona puolestaan jatkoi haukottelua ja hakeutui jokaisen vastaantulevan rapsutettavaksi. Jos tamma paahtaa viikonlopun läpi tuolla asenteella, se varmaan nukahtaa kärryjen eteen, mietin hiljaa itsekseni. Jospa niittokoneen äänekäs säksätys toisi vähän virtaa ruunikon kinttuihin.

Kun ori oli toipunut suurimmasta järkytyksestä, oli aika asettautua niittokoneen eteen. Asmar äkkäsi silmänsä samassa ryhmässä olevaan jättimäiseen shireoriin, jota olin vilkuillut jo tallialueella hieman jopa pelonsekaisella kunnioituksella, niin suurelta ja valtavalta se näytti. Asmar pärski ja otti muutaman steppiaskeleen samalla kun minä valjastin oria niittokoneen eteen. "Et nyt hei ala yhtään siinä törttöilemään ja keksimään omiasi, me tultiin tänne töihin eikä ottamaan miehestä mittaa", ähisin mustalle ja kipusin niittokoneen kyytiin. Shireori lompsi menemään vähääkään välittämättä Asmarin pullisteluista. "Voisit ottaa vähän mallia toisesta, niin hienosti käyttäytyy", jupisin, vaikkei Asmar mitään melulta kuullutkaan. Kun annoin luvan lähteä matkaan, Asmar ponkaisi suoraan raviin. Herramunjee tätä oria, oikea jänöjussi. "Ingrid, pidättele Asmaria vähän, kyllä sitä ruohoa riittää niitettäväksi kaikille vähän rauhallisemmallakin vauhdilla", Tyyne ohjeisti. Muutaman näytönhaluisen rykäyksen jälkeen meno tasaantui ja Asmar alkoi vetää niittokonetta perässään tasaisella vauhdilla. Hirvitys mikä ääni härvelistä lähtikään! Asmar ei ollut moksiskaan, olihan se harjoitellut sivutoimipisteessä niittämistä jo useita kertoja, mutta itselleni kaikki oli täysin uutta. Minulla ei ollut aavistustakaan miten meillä homma noi niin kuin teknisesti meni. Silmämääräisesti näytti siltä että hevonen ainakin kulki suoraan ja niittokonekin pysyi hevosessa kiinni (tai hevonen niittokoneessa), eli ainakin valjaat oli kiinnitetty sen verran tiukasti, että homma pääpiirteittäin sujui. Mutta mitään en väitä varmaksi. Alkuhöyryjen jälkeen Asmar teki työtä käskettynä ja osasi viimein keskittyä itse niittämiseen. Sunnuntain veto menikin sitten jo vähän paremmin, kun lauantaina olin saanut siihen ensimakua jo Weronan kanssa. Yllätyin, miten raskas vedettävä kärry todellisuudessa olikaan ja Asmarkin joutui käyttämään raakaa voimaa saadakseen kärryt liikkeelle. Elegantti sirosäärinen puoliveritamma herätti Asmarissa kiinnostusta ja nostin itse mielessäni hattua parivaljakolle, joka oli selkeästi tullut kokeilemaan itselleen jotain täysin uutta ja vierasta. Oli helpottava nähdä, että joukossa oli myös muita untuvikkoja. Reipas hiki tuli Asmarillekin vetopuuhissa ja suorituksen jälkeen suuntasimme suoraan pesupuuhiin.

Mittailin katseellani heinästä pullistelevia kärryjä samalla kun valjastin Weronaa niiden eteen. Mahtavatkohan ne liikahtaakaan? Yleispätevä tamma oli Saksassa päässyt kokeilemaan kevyitä työhevosen hommia, kuten joulukuusen hakua metsästä sekä niittoa, mutta mitään kovin raskasta ei ollut vielä ruunikon perään valjastettu. Werona mussutti ruohoa menemään kuin viimeistä päivää minun hypätessä kärryjen kyytiin. Kun annoin merkin lähteä, Werona nykäisi kärryjä hieman ja hämmentyi. Mitä ihmettä? Miksi nämä eivät liiku? Uusi rykäisy, ja edelleen oltiin millilleen alkuasemissa. Samassa ryhmässä oleva suomenhevospapparainen näytti suorastaan pyörittelevän silmiään ja Elise kuvasi tirskumisen lomassa kännykällään niityn laidasta meidän puuhastelusta dokumenttia näytettäväksi talliväelle. Tsemppasin Weronaa kokeilemaan vielä kolmannen kerran: "Jaksaa jaksaa! Kyllä sieltä muhkean olemuksen ja metrin mittaisen karvapeitteen alta pitäisi löytyä ihan raakaa lihastakin". Werona on siitä sympaatinen tapaus, että vaikkei tamma olisikaan ihan huudeilla siitä, mitä tässä pitäisi tehdä, se on ihan mielettömän sitkeä työpari ja jopa luvattoman miellyttämisenhaluinen. Ja niin vain kolmannella kerralla kärryt viimein nytkähtivät liikkeelle Weronan ähisten ja suurinpiirtien nojaten eteen 45 asteen kulmassa. "Jes! Hyvä tyttö!" Matka kohti kuivaustiloja eteni kuin hidastetussa filmissä, mutta niin vain heinä löysi tiensä perille. Sen pidemmälle ei varmaan olisi päästykään, Werona oli hiestä litimärkä ja puuskutti keuhkokapasiteetinsa täydeltä. Urakan jälkeen ruunikko leidi veti litratolkulla vettä ja sai perinpohjaisen shampoopesun ennen pihattokatokseen pääsyä. Myöhemmin päivällä ohi kulkiessa näin neidin nauttivan sikeitä päiväunia totaalisen turtana kyljellään makoillen. Sunnuntain niitto olikin sitten helpompi urakka sekä Weronalle että itselleni, kun ensikosketus niittoon oli tullut edellisenä päivänä Asmarin kanssa. En ollut vieläkään ihan varma työn tasosta, mutta jonnekin se heinä kuitenkin niityltä näytti häviävän, ja koska edes Werona ei pysty syömään tällä tuntinopeudella niin paljon heinää, niin otaksun sen päätyneet niittokoneen hampaisiin. Viikonlopusta jäi varsinkin itselleni ihan mielettömän paljon lisää käytännön vinkkejä ja hyvää kokemusta työajoista, toivottavasti Saksan päässä saisin raivattua aikatauluun tilaa harjoitella näitä oppeja itsekin hevosten kanssa, jottei oppi mene hukkaan.

Erityiskiitos Tyynelle kaikista järjestelyistä ja taivaallisista makuelämyksistä keittiön puolella, teille tullaan ehdottomasti uusien hevosten kanssa ottamaan tuntumaa työajoon tilaisuuden tullen uudestaan!

Tyynen palaute: Mä en kestä. Tämä tarina oli elävä, mielikuvituksellinen ja värikkään kielenkäytön vuoksi viihdyttävä. En muista, koska olisin viimeksi nauranut vedet silmissä tekstiä lukiessani, mutta nyt purskahdin nauruun useamman kerran - ja vielä myöhemminkin, kun palasin lukemaan tarinan uudelleen. Ei kai tässä voi oikein muuta sanoa kuin että kirjoittajalla on erinomainen ote kirjoittamiseen; kielikuvat, muiden hahmojen huomioonottaminen ja huumorintajuisuus ovat asioita, jotka iskevät minuun lukijana kuin sata salamaa. Upeeta, fantasista! Tyrmäävää ja ensiluokkaista! Kiitos kun tulitte herättämään huomiota monellakin tapaa.

Tuire - Amaranth LAC
Olin ollut todella huono omistaja, koska en ollut vielä saanut aikaiseksi viedä Hillaa tai edes Sakkea työhevosten ihmeelliseen maailmaan. Hillan kanssa ollaan käyty yhdessä näyttelyssä ja kesäkuun KRJ-Cupista saimme sijoituksen, siinä kaikki mitä reilussa kuukaudessa olemme oikeasti tehneet. Mutta sitten kuulin kaverin kaverin kautta työhevoskurssista ja innostuin! En ehtinyt edes keksiä mitään verukkeita olla menemättä, vaan hetkessä olin soittanut ja ilmoittanut itseni Hillan kanssa kurssille.

Saavuimme Norrgårdiin lauantaina 20. päivä, jolloin aloittaisimme niitosta. Hilla oli jo konkari työhevosjutuissa ja minä olin se, joka tarvitsi apua, että sain edes kaikki varusteet oikein päin hevoselle päälle. Niin, saatoin ehkä unohtaa kertoa tamman myyjälle, ettei minulla ole paljon kokemusta työhevosista? Mutta hei, täällähän sitä oltiin, oppimassa uutta! Ja onneksi kurssin vetäjänä toimiva Tyyne oli niin avulias ja ymmärtäväinen, kun hieman vaikeana kerroin asiasta.

Niitto sujui Hillalta oikein hyvin, se osasi itse katsoa, että meni edes suunnilleen oikeassa linjassa, vaikka minä yritin välillä ohjata vinoon. Niittokone piti muuten ihan hirveää meteliä! En kyllä ymmärrä, miksei meille annettu kuulosuojaimia, kuulohan tuossa metakassa menee. Vaikka Hilla olikin kilpaillut entisellä omistajallaan käyttö- ja metsäajossa sekä vedossa, oli se ihan sujut äänekkään niittokoneen kanssa eikä pelännyt sitä lainkaan.

Sunnuntaina oli vuorossa heinäkärryjen vetäminen, joka olisi ollut ihan lastenleikkiä Hillalle. Paitsi, kun tamma oli noussut väärällä jalalla ylös ja kaikki oli taas niin huonosti sen mielestä. Se ei syönyt aamupalaa, se luimisteli muille tarhassa olijoille ja minullekin vain puhisi isoilla sieraimillaan. Olinhan minä jo tottunut sen naispäiviin, kotosalla niistä pääsi helpoiten ohi antamalla sille vapaapäivän, mutta eihän se nyt täällä onnistu!

Hammasta purren sain kuin sainkin tamman talutettua pihatosta pois ja laitettua - jälleen avustettuna - vetokamppeet päälle. Tyyne taisi tajuta Hillan sekä minun olotilat, koska hän pysyi meidän luona paljon pidempään kuin muiden kanssa. Hän ei kuitenkaan sanonut sitä suoraan, jutteli vain rauhassa, miten mikäkin remmi laitettiin kiinni ja kuinka minun tulisi kärryissä tammaa ohjata. Hillakin hieman rauhoittui, koska veto sujui lopulta melko hyvin. Pääsimme eteenpäin, metri metriltä, kunnes tamma taisi unohtaa koko kiukkuilun ja veti oikein innosta puhisten ison heinäkuorman kuivaustilaan asti.

Tyynen palaute: Tässä tekstissä oli käytetty hyödyksi kivasti tamman ailahtelevaa luonnetta ja mikä parasta, tarina eteni pisteeseen "loppu hyvin, kaikki hyvin." Pidin myös siitä, että toit tekstissä elettyä historiaa esille. Näin lukijana jäi tunne elävästä elämästä ja siitä, että tuntee teidät paremmin kuin luulikaan.

Jonna - Kalskag Prypjat
Olipa mahtava tunne palata lähes puolen vuoden jälkeen Norrgårdiin, jossa kävin alkuvuodesta Halippa-tamman kanssa vetämässä vähän tukkeja tallin avajaispäivänä järjestetyssä valmennuksessa. Tällä kertaa pikkusuokki sai kuitenkin jäädä kotia, vaikka olisihan se ollut siistiä lähteä sen kanssa koittamaan, miten homma luistaa vaikkapa parivaljakkona. Aikani sopivaa hevosvalintaa pähkäiltyäni päädyin lastaamaan autoon tallin uusimman hankinnan, Ryyp-ruunan (joka monesti täysin huomaamatta taipuu muotoon Ryyppy tai Ryppy), jonka kanssa käänsin kurssin kohti pohjoista. Lähdimme Ryypin kanssa liikkeelle hyvissä ajoin ensimmäistä kurssipäivää edeltävänä iltapäivänä, sillä yötä vasten ajaminen ei tuntunut houkuttelevalta. Ruunakin olisi varmasti ollut melkoisen uppiniskainen ohjastettava, jos se olisi suorilta isketty niittokoneen eteen pitkän matkan päätteeksi. Norrgårdiin saavuimme lopulta himpun verran ennen puoltayötä perjantai-iltana ja tilan emäntä Tyyne oli kellonajasta huolimatta iloisesti myöhäisiä vieraita vastassa ja heilutti kättään pirtin verannalla seisoen kääntäessäni auton pihatielle.

Peruutin Ryypin pois trailerista ja Tyyne oli aivan tohkeissaan, että mikä se tämmöinen hevonen on - nainen ei kuulemma ollut odottanut multa mitään muuta kuin suomenhevosta, joten ilmoittautumisviestissä näkynyt Prypjat-nimi herätti kiinnostusta. Ruuna saikin emännältä roppakaupalla rapsutuksia, vaikka sillä hetkellä sille olisi kelvannut vain hyvä heinä ja oma rauha. Ruuna viskeli hieman päätään ja toppuuttelin sitä taluttaessani sen Tyynen vanavedessä meille varattuun karsinaan, johon se asettui onneksi aloilleen saatuaan eteensä heinäverkon, jota se jäi tyhjentämään. Itse poistuin levollisin mielin aittarakennukseen, nähtyäni ruunan olevan kuin kotonaan ja vähät välittävän maiseman vaihdoksesta.

Lauantaipäivä alkoi tuhdilla aamupalalla Norrgårdin tuvassa. Tyyne oli tarjoiltavien määrästä herännyt aikaisin ja otti meidät pirteänä vastaan - itsellä olo ei ollut niin energinen, mutta käynnistynkin aamuisin aina hieman viiveellä. Pöytään istuivat myös perjantain puolella saapunut Maikki ja ilmeisesti paikkakuntalainen ja Norrgårdissa enemmänkin pyörivä Aada. Puolelta päivin pihalle alkoi valua myös muita osallistujia ja kurssi päästiin aloittamaan tutustumalla valjastukseen ja tarvittavien koneiden käyttöön. Vaikka olenkin ehtinyt tutustumaan lukuisiin hevosvetoisiin koneisiin aina kyntöaurasta ja juontolaitteesta lähtien, oli niittokone minullekin täysin uusi tuttavuus - Tyynen pitämää luentoa olikin erittäin kiinnostavaa kuunnella.

Teoriaosuuden päätteeksi siirryttiin käytännön harjoituksiin. Ryyp oli pistellyt aamuheinänsä jo hyvän aikaa sitten parempiin suihin ja se oli täysin valmis työntekoon - valjastuksestakaan ei meinannut tulla mitään, kun tohelo ei tajunnut seisoa kuin hetkittäin aloillaan. Kaikki hevoset saatiin kuitenkin heinäpellolle, toiset valjakot vain vaativat vähän enemmän aikaa ja apua kuin toiset. Ryyp haisteli tohkeissaan ilmaan ja hörisi muille hevosille, joiden joukossa oli tänään paljon shirejä ja suomenhevosia. Mukaan oli kuitenkin ilmoitettu myös erikoisempia kylmäverirotuja, mm. aluksi amerikkalaiseksi percheroniksi luulemani musta hevonen, joka paljastui kuitenkin myöhemmin groningeninhevoseksi rupateltuamme orin omistajan Ingridin kanssa myöhemmin illalla rantasaunalla. Rotu polveutuu jälkikäteen tekemäni selvityksen mukaan friisiläisestä ja oldenburgista, joten olin melko kaukana rotuarvaukseni kanssa. Ingridin Asmar-ori ei kuitenkaan ollut päivän teeman huomioidessa se erikoisin ilmestys, sillä mukaan oli eksynyt myös yksi puoliveritamma.

Lauantaina pääsimme Ryypin kanssa kokeilemaan heinänkorjuuta niittokoneella, jonka pienellä penkillä istuessa oli aluksi melko hutera olo. Kone piti melkoista mekkalaa, eikä ruuna ollut yhtään valmistautunut siihen - ensimmäistä kertaa konetta kiskaistuaan Ryyppy monottikin vetokarttua melkoisella voimalla, seisahtui niille sijoilleen ja vasta sitten mietti, että tulikohan nyt ylireagoitua. Alun rauhallisen totuttelun jälkeen ruuna kuitenkin turtui nopeasti kolinalle, eikä loppupäivästä enää viitsinyt siitä välittää. Sunnuntaina me ykkösryhmäläiset pääsimme puolestaan kuljettamaan niitettyä heinää kuivaustiloihin korkeareunaisilla nelipyöräkärryillä. Kärryt olivat isot ja raskaat, mutta vastuksesta huolimatta Ryypillä ei ollut mitään haluja edetä vain tylsästi kävellen ja se yrittikin yhdessä välin lähteä saman ryhmän vjatkanhevosen kanssa kilpasille. Jouduin ottamaan ohjaksista vähän ronskimmin kiinni, kun menohaluinen ruuna ei aluksi noteerannut kevyitä pidätteitä. Välillä meinasin turhautua ja jupisin itsekseni muiden hevosten näyttäessä käyttäytyvän kympin arvoisesti ja oman nuorikkoni yrittäessä vetää rallia pitkin peltoa, mutta kyllä meillä oikeasti oli opettavainen, rattoisa ja hyvässä seurassa vietetty kaksipäiväinen.

Tyynen palaute: Kadehdittavaa tarinankerrontaa. Sujuvaa kieltä, viihdyttävää mielikuvitusta ja näppärää etenemistä muut osallistujat huomioonottaen. Ja ihana Ryyp - se oli kerrassaan yllättävä veto ihmiseltä, jolta todellakin odotin parikisi mitäs muutakaan, kuin ehtaa suomalaista. Ryyp oli kuitenkin varsin oiva ja kiva vaihtoehto, vaikka hetken jo pelkäsin niittokoneeni kohtaloa (kavion) ensikosketuksen jälkeen. Tämä kohta tarinassa oli varsin yllätyksellinen, mahtavaa!

Vivian - Honeylake’s Golden Pearl & Penrose Enif
Heinäkuussa olin päättänyt pitää hieman lomaa oman tontin hommista, mutta mitäpä sitä työnarkomaani itselleen voi. Omalla tontilla oli tullut puuhasteltua ja päsmäröityä sitä sun tätä vaikka Johnilla ja kesätyöläisillä homma oli paremmin kuin hyvin hallussa. Lopulta John sitten hermostui ja kirjaimellisesti ajoi minut ulos tontilta. Kun sitten olin palaillut talolle ja internetin ihmeellisessä maailmassa seikkaillen etsin itselleni puuhaa huomasin, että kasvattimme Rutun kotitallilla Norrgårdissa olisi työajokurssi kuun loppupuolella. Ei muuta kuin ilmoittautuminen vetämään, kamat kasaan ja Johnille ilmoitus, että lähden Suomeen lomailemaan!

Lomareissulle mukaan nappasin ihanaiset tammat Pearlin ja Enifin. Enif kaipasi kokemusta oikeastaan kaikesta, ja Pearl oli mitä kultaisin seuralainen ja opettaja. Pitkä matka sujui hienosti, ja tilan emäntä Tyyne otti meidät torstai-iltana vastaan valtavin halauksin. Tulimme tarkoituksella pari päivää etuajassa, jotta tammat ehtivät palautua matkasta ja minulla on varmasti riittämiin aikaa ihastella ja paijailla Norrgårdin kasvanutta shirelaumaa, josta löytyy yllättävänkin paljon tuttua: Porttihuumeena toimineen Rutun lisäksi tallin ensimmäinen shirekasvatti Norrgårds Mackmyra on Dustinini jälkeläinen, jonka lisäksi Etheldred oli vastikään yhden varsan leasing-sopimuksella tallilla, jättäen jälkeensä tammavarsa Bertan.

Huilipäivien jälkeen parivaljakkomme pääsi lauantaina aloittamaan heinäkuormien vetämisellä. Pearlin en vanhana konkarina uskonutkaan sanovan hommasta mitään, mutta myöskin Enif toimi suorastaan upeasti! Tokihan se on kotonakin tehnyt tällaista simppeliä vetotyötä niin yksin kuin parivaljakkona, eli ei kai sen enää yllättää pitäisi... Molemmat tammat tuntuivat olevan hyväntuulisia ja kuin kotonaan. Ne malttoivat työskennellä tarkasti ja rauhallisesti läpi päivän, mitä nyt välillä vähän sivusilmällä koittivat vilkuilla komeita poikia. Eikä sitä kyllä kieltäminen käy, että komeita oreja oli tontilla useampikin. Erityisesti niittämässä ollutta Weinberg's Zackia tuli itsekin katseltua varsat silmissä kiiluen...

Sunnuntaina oli meidän vuoromme sitten niittää. Tammat olivat molemmat yhä virkeitä ja lähtivät hyvillä mielin pellolle. Alkuun kaikki sujui tänäänkin oikein hienosti, mutta ensimmäisen kerran liikkeelle lähtiessä Enif hieman säikähti perässä roikkuvan masiinan ääntä. Vaikka meilläkin on kaikenlaisia kojeita, oli tämä ääni niin erilainen ja kova, että nuorehko tamma säpsähti sitä oikein kunnolla. Totesin siinä sitten ihan ääneen, että onneksi olin tajunnut ottaa Pearlin kaveriksi: Kokenut tamma toimi hyvänä jarruna Enifin rykäistessä eteenpäin. Yksinäni olisin ollut ongelmissa, mutta nyt Enif pysähtyi lähes välittömästi puhisemaan ja miettimään tilannetta. Toista yritystä varten Tyyne tuli kaveriksi Enifin rinnalle. Toisella yrittämällä päästiinkin sitten liikkeelle, jännittyneesti, mutta ilman ylimääräisiä rykimisiä. Tyyne palkkasi Enifiä viereltä nameilla, minä kehuin taustalla äänellä ja Pearl mulkoili tyttöä ikään kuin sanoen, että uskallappas toista kertaa tehdä typeryyksiä. Jatkoimme tammakaksikon kanssa työskentelyä pikkuhiljaa kuljettavaa pätkää pidentäen, ja loppupäivästä Enif kulkikin jo varsin tasaisesti ja rennosti, vaikkakin toki tarkkaan kuunnellen.

Tammat pääsivät vielä viettämään yhden yön Norrgårdin tiluksilla lepäillen, ennen kuin maanantaina aloitimme matkan kohti kotia. Norrgårdissa oli tuttuun tapaan mukavaa käydä, ja lähteminen tuntuikin jopa hieman haikealta. Katsotaan, milloin ehtii moikkaamaan seuraavan kerran!

Tyynen palaute: Ihana Vivian, ihanat Pearl ja Enif. Pidin siitä, miten otit tekstissä huomioon yhteisen aikaisemman historiamme - tarinalle tulee heti ihan erilainen pohja, kun alkuspiikissä käy ilmi eletty historia. Otit tekstissä huomioon kivasti myös Enifin kokemattomuuden; sunnuntain tilanne niittokoneen äärellä vaikutti varsin todenmukaiselta Pearlin mulkoilusta lähtien. Otamme lempibrittivieraamme aina avosylin vastaan, tulkaa siis vaikka heti ensiviikolla uudestaan!

Ryhmä 2 - Sunnuntaina niitto, lauantaina veto

Liia - Mesikämmen
"En nyt tiiä. Tokkopa tässä mikään niin kova kiirus on, niin nuo nuoremmat riehuu ja rehvastelee mutta minä kyllä tiiän paremmin. Näitä hommia on tullu tehtyä aiemminki, palkintojaki voitettu - niin mettäs ku pellollaki. Kauheesti tuo nuoriso tuppaa liiassa innossaan unohtelemaan ja tekemään miten sattuu, joudutaan me konkarit sitte tietysti korjaileen peräs. Ja eipä siinä, kyllähän minä tästä hommasta tykkään. Joutuu koetukselle niin järki kuin koko kroppaki ja kunnon päivän jälkeen tekee mieli vaan huokasta syvään ja pistää makkurille. Niin taitaa tämäki vaan olla katoova ammattikunta, tämä työhevosuus, ei enää nykyajan nuorii kiinnosta ku se korkeushyppy ja sitte toiset kiertää uraa ku mikkäki balleriinat. No, nää nyt vaan on tämmösen vanhan työhevosen mietteitä, eipä niitä tarvi niin vakavasti ottaa. Mut sanokaa minun sanoneen että kyllä se on työ mihin suomenhevonen suunniteltiin - ei mikään satula seläs koikkarointi!"

Tyynen palaute: Sanattomaksi vetää, upeaa pohdintaa erilaisesta näkökulmasta. Ihana Messu, joka on mietteissään niin oikeassa. Tottahan se on, että nuoriso vähän hötkyilee uutuudenilossa, kun taas tosipaikan tullen sitä haluaisi turvautua varttuneempaan hevoseen, johon voi luottaa kuin kallioon. Mutta jotta me saadaan jatkossakin nauttia työhevosista, yritetään antaa tilaa myös nuorisolle - silläkin uhalla, että välillä joutuu hihittämään partaansa ja korjaamaan jälkiä. Kiva kun tulitte!

Ingrid - Werona
Sora rahisi kavioiden alla mustan orin peruutellessa ulos trailerista idyllisen maatilan parkkipaikalla. Lento Saksasta Suomeen oli sujunut kaikin puolin hyvin ja mukana olevat viilipytyt Asmar ja Werona olivat mitä helpointa matkaseuraa. Katselin punaisia rakennuksia ja laiduntavia kotieläimiä haltioissani - mieleeni piirtyi koti-Suomessa vietetyt lapsuuden kesäleirit läheisellä opetuskäyttöisellä maatilalla, jossa sain aikoinani ensimmäisen kosketuksen maatilan arjen yksinkertaisiin askareisiin sekä eläinten hoitoon ja ruokintaan. Sittemmin ura hevosten parissa vei Saksan puunatuille talleille ja kilpakentille. Tunsin oloni yhtäkkiä hirvittävän vapautuneeksi seisoessani pihalla kulahtanut t-paita, kuorihousut ja turvakengät päälläni, normaalisti kun Saksan päässä pukukoodi oli työpäivästä riippuen joko smart casual tai muuten sliipattu ratsastuslookki. Apukädeksi värväämäni saksalainen tallityöntekijämme Elise katseli suomalaista maalaismaisemaa lumoutuneena samalla kun purki Weronaa ulos trailerista, hän saisi viikonlopusta varmasti paljon muistoja sekä ensimmäisen kosketuksen suomalaiseen saunakulttuuriin. "Minä lähden Asmarin kanssa menemään edeltä," huikkasin saksalaiselle, "pidä meihin tarpeeksi suuri hajurako ja tule Weronan kanssa sitten perässä". Werona oli kaksikosta kokeneempi matkaaja ja pomminvarma jokaisessa tilanteessa, Asmar puolestaan perusrauhallinen järkäle, mutta erinäisissä tapahtumissa ja kilpailuissa ei juurikaan oltu ehditty pyöriä, joten harjoittelua tämä touhu vielä vaati. Meno tallialueelle päin sujui hyvin niin kauan, kunnes Asmar äkkäsi lauman lehmiä laitumella. Lehmiä! Asmar oli kyllä tottunut kotipuolessa lampaisiin, vuohiin ja kaikenlaisiin muihin pieneläimiin, mutta suuret ja muhkeat sarvipäät löivät pojalle käsijarrun pohjaan. Asmar möllötti lehmiä korvat hörössä jokainen lihas tikitilleen muhkeana ja olemus pörheänä. Mustavalkea sarvipää puolestaan tuijotti Asmaria hievahtamattakaan takaisin. "Tulepas nyt reippaasti niin lähdetään etsimään sinulle tallipaikkaa ja ilmoittautumaan Tyynelle," komensin ja vedin riimunnarusta. Ei mitään vaikutusta. Asmar seisoi ylväänä kuin patsas ja jatkoi tuijotuskilpailua lehmän kanssa. "Onko siellä kaikki hyvin?", huikkasi Elise hyvän matkan päästä parkkialueelta Weronan haukotellessa vierellä. Olin juuri vastaamaisillani takaisin, kun laitumelta kuului kumea "mooo", ja silloin mentiin, Asmar edellä ja minä perässä. Loppumatka tallialueelle taittui kiitoravissa minun roikkuessa kaikilla voimilla mukana juoksukisassa. Ori malttoi hiljentää vauhtia vasta tallin nurkilla nähdessään naisen heiluttelevan käsiään. "Herra paratkoon, mikäs kiire teillä on?" nainen kummasteli ja mittaili meitä Asmarin kanssa korvista kavioihn. "Hmm... Ingrid, oletan?" Habituksesta varmastikin pääteltiin etteivät nämä olleet ihan meikäläisiä, jos lehmätkin nostattavat karvat pystyyn. "Kyllä, ilmi elävänä ja vielä hengissä," huohotin nutturasta valahtaneiden hiussuortuvien alta. "Sinä olet varmaan Tyyne? Pahoittelut, lehmistä kehkeytyi pienimuotoinen yllätysmomentti," puhisin ja kättelin mukavanoloista tallin omistajaa. Muut tallipihalla olijat tapittivat meitä silmät suurina, ei tainnut ensivaikutelmasta nyt oikein huokua raavas ja riuska työmiehen (tai -naisen) olemus. Onneksi olimme liikkeellä reilusti etuajassa, joten Asmarille löytyi sauma päästellä enimpiä höyryjä ennen niittokoneen eteen hyppäämistä. Werona puolestaan jatkoi haukottelua ja hakeutui jokaisen vastaantulevan rapsutettavaksi. Jos tamma paahtaa viikonlopun läpi tuolla asenteella, se varmaan nukahtaa kärryjen eteen, mietin hiljaa itsekseni. Jospa niittokoneen äänekäs säksätys toisi vähän virtaa ruunikon kinttuihin.

Bethany A. - Dovecote Martha
"Älä uutta hevosta sit osta", sanoi Ambrose Sebastian, ja se jäi hänen ainoaksi matkaohjeekseen, jos ei seurannutta röhönaurua lasketa. "Ainakaan kolmatta punasta tammaa."

Minä uskon siihen että hyvä kiertää jos sen laittaa kiertämään.
Myös mainituilta äkäisiltä rautiailta tammoilta, jotka ovat kaukana kotoa, ja saavat vielä huomata laidunloman sijaan päässeensä heinätöihin.

Martha näytti hapanta naamaa heti kun sai kavionsa maan kamaralle, mutta niin se on joka maan mullassa, joten en ollut kovin huolissani. Eipä se ikinä totu hauskanpitoon, jos ei pääse kokeilemaan. Niin minä ainakin kovasti ajattelen.
Meillä on ollut jo pitkään tarkoituksena ruveta viljelemään omaan käyttöön kauraa ja heinää. Ne voisi istuttaa ylemmälle niitylle. Sille, joka ei ui keväisin, kesäisin, syksyisin ja talvisin samalla tavoin kuin alempi, laidunten takana odottava. Alaniitty saa pysyä kesannolla, sillä vain villikukat jaksavat sitä savipohjaa, eikä siellä suostu ruokailemaankaan mikään muu kuin naapurin vuohiviisikko.
Kyntö ja kylvö ja niitto on kuitenkin jäänyt tekemättä, kun aina on ollut jotain muuta, ja kesällä eniten B&B-vieraita. Abigailin mielestä töihin ei kannata ryhtyäkään, jos ei ole täysin varma siitä mitä tekee.

Martha on suffolkinhevosena meidän saviselle pellollemme paras työhevonen, ajo-opetettu ja teoriassa työajettu. Siksi halusin mukaani juuri sen. Ja olihan se hauskan näköinen samanlaisten rautiaiden suomenhevosten joukossa - vähän kuin niiden isompi, muhkeampi serkku.
Onneksi otin Marthan omat länget ja valjaat mukaan. Lainaaminen ei olisi onnistunut - Martha on isompien työhevosten korkeudesta ehkä puolet, ja suomenhevoset puolestaan olivat kaikki leveydeltään varmaan vain puolet Marthasta. Ihme että niistä löytyy silti vetovoimaa yhtä hyvin.

Olin tosi helpottunut, kotopuolessa tekemistäni vakuutteluista huolimatta, kun Martha ja minä saimme olla vastuussa heinänvedosta kurssin ensimmäisenä päivänä. Martha sai rauhassa luimia ja nuuhkia ja mulkoilla uusia paikkoja ja uusia tuttavia sen ensimmäisen aurinkoisen hellepäivän. Se sai kuulla uusia sanoja ja tuntea uusia tuulia, mutta lopulta kärpästen pörinä oli ihan samanlaista kuin kotonakin. Katselimme sen kanssa odotellessa kumpikin uteliaina niittotöitä. Kyllä Martha aina salaa tykkää työnteosta, vaikka ryhtyykin hommiin hapan ilme naamallaan. Ei sillä hötö tai hoppu tullut, ja se veti heiniä hyvät määrät.

Niittokone oli uusi kokemus. Tiedän, että kylillä on kunnostusta odottamassa useampikin, ja kurssin päätteeksi Marthan perään uskaltaa kyllä sellaisen varmasti kiinnittää. Se pyöritteli korviaan ja otti kivoja steppiaskelia, kun kone ensi kertaa rupesi niittämään takana. Ei tämä täti sieltä onneksi ihan niin kevyesti lentänyt, eikä Martha pitkälle tykkää juosta.
Muutaman kokeilukierroksen jälkeen homma alkoi sujua, ja sunnuntain päätteeksi Martha näytti jo ihan oikeasti kunnon työhevoselta - ei pelkältä pulskalta pihakoristeelta. Kyllä siitäkin näköjään saa joskus olla ylpeä. On se kaikenlaista säksätystä ja hölötystä ja hurinaa saanut kuulla onneksi ennenkin.

"Siis, sehän hörisee", Abby-tyttäreni kommentoi, kun Marthaa autettiin trailerista takaisin kotipihaan. Tamma otti siitä pontta ja jopa ihan hirnui, vielä korvat hörössä. Oli ihan että hei, meikätyttö kävi kesäleirillä helteisessä kuusikossa, kun te olette istuneet täällä avoimella nummella sateessa.

Tyynen palaute: Kielikuvat ja kielioppi. Mielikuvitus ja pieni vinoilu. Siinä on reseptiikka hyvään kerrontaan jos multa kysytään - ja tämähän tarina piti kaikki nämä sisällään! Ihanan mielikuvituksellinen tarina, joka oli kaikinpuolin viihdyttävä kaikessa värikkyydessään. Ja se suomenhevosten serkku, ihana Martha-tamma on varsin kelpo työhevoseksi joten omavaraisuus kunniaan myös siellä kotopuolessa ja mitä tamman hapannaamaisuuteen tulee; eihän se ole nainen eikä mikään, jos ei vähän osoita mieltään. Tarinan olisi kruunannut ostettu hevonen - se kolmas punainen tamma, niin kylvötkin luonnistuisi nopeampaan tahtiin. Vinkvink.

Crimis - Hovdikt
Onnea oli kasvattaja, jonka tuki seurasi hevosen eri elämänvaiheissa. Norrgårdin kasvatti Hovdikt pääsi opettelemaan työajon saloja synnyinkotiinsa - ja minä sain varmistua siitä, että nuori työhevonen oppi asiat oikein, kun Tyyne oli ohjaamassa meikäläisen touhua. Siitä oli nimittäin aika paljon aikaa, kun olin lajia kokeillut, enkä koskaan ollut nuorta hevosta siihen opettanut. Tiku (joka oli kaikkea muuta kuin Tikku - nuori ori oli kasvanut äärettömän rotevaksi) oli kyllä siitä helppo koulutettava, että se oli erittäin miellyttämisenhaluinen ja rauhallinen tapaus. Ei tietoakaan nuoren orin tyypillisestä möykkäyksestä! Omista puutteellisista taidoistani huolimatta lähdin kurssille siis luottavaisin mielin. Tiku oli oikein näpsäkkä ajettava (ainakin siis ravikärryillä), eikä siltä myöskään massaa puuttunut vetohommiin.

"Sehän on kuin vanha tekijä", Tyyne kehaisi hymyssä suin, kun raskas heinäkärry liikkui kohti kuivaustiloja Tikun perässä hitaasti mutta varmasti. Suomenhevoselle voimankäyttö painetta vastaan tuli luonnostaan. Nuori ori oli ihailtavan kärsivällinen ja yritteliäs, vaikkei se koskaan ollut vetänyt yhtä ihmistä painavampaa kuormaa. Miten ylpeä saikaan hevosestaan olla!

Tyynen palaute: Rakas Hovdikt, pienisuuri jättiläinen ihanan hopeaharjansa kanssa - häntä me odotettiin Ollin kanssa kotiinsaapuvaksi enemmän, kuin pohjoisen yötöntä yötä. Oli ihana nähdä että teillä oli kaikki hyvin! Ja samalla nähdä suomenhevonen siinä työssä, johon se on ehdottomasti jalostettu. Pusuja, rapsutuksia, haleja. Tulkaa pian uudelleen, ettei kaikki illat kulu armottomassa Tiku-ikävässä.

Maikki - Penrose Acacia & Riimilän April

19.07.2019, Varaslähtö työhevoskurssille
Otin varaslähdön työhevoskurssille ja saavuin tammojen kanssa Norgårdiin jo torstaina. Omistajapariskunta oli luvannut auttaa minua tottumaan Assia ja Armia parityöskentelyyn ohjasajon merkeissä. Eipä siinä, purettiin yhteistuumin hevoset ja tavarat autosta, käytiin hörppäämässä kahvit (samalla saivat tammat karsinoissa juoda ja hieman oikoa jalkojaan) ja alettiin hommiin. Valjastettiin tammat ulkona hoitopuomilla, josta sitten aluksi peräkkäin (minä Assin ohjaksissa ja Tyyne Armin) lähdimme kiertämään tallin alueella, jotta tammat saavat tottua paikkaan. Pian Olli tulikin tien reunalle huutelemaan "Hyvältä hevoset näyttää ja aika rentojakin ne jo on, ohjatkaa vain vierekkäin". Sanoista tekoihin ja niin ne tammat kiltisti kävelivät vierekkäin, mitä nyt Assi luimisteli kovasti Armille, mutta jatkoi kuitenkin mukisematta matkaansa. Tyynelle siinä hiljaa sanoin "Assi on käyttäytynyt liiankin vieraskoreasti, että kyllä se jossain vaiheessa näyttää luonteensa". Tyyne hieman tyynnytteli "Ei kannata etukäteen maalata piruja seinille, tiedä vaikka se olisi koko viikonlopun oikea mallioppilas".

Aika pian kävimme vaihtamassa pariohjat ja käppäilin itsekseni tammojen kanssa pihamaata ympäri, tehden niiden kanssa pysähdyksiä, peruutuksia ja tiukkoja käännöksiä. Kun ohjasin tammani hoitopuomille tuli Olli sanomaan, että voi huolehtia tammat ja minä voin mennä Tyynen luo tallitupaan juttelemaan ja samalla haukkaamaan hieman iltapalaa. Hieman olin skeptinen, mutta Olli monta kertaa sanoi, että mene vain kyllä minä pärjään. Tiesin hänen kyllä pärjäävän, mutta mietin tuota suurta tähän asti liian hyvin käyttäytynyttä tammaa. Tovi siinä kerettiin jutustella, kun pihalta alkoi kuulua kiroilua. Kurkkasimme ikkunasta ulos ja purskahdimme nauruun. Olli roikkui Assin narussa ja yritti kaikin keinoin saada tamman pysähtymään (joka muuten käveli vain hyvin rauhallisesti, mutta super päättäväisesti haluamaansa suuntaan). Ei naurustamme ollut tulla loppua kun Olli kaiken kukkuraksi kompuroi ja lensi istualleen, eikä vielä silloinkaan irrottanut tamman riimunnarusta otettaan. Päätimme mennä Ollia auttamaan, mutta ei hän apuamme halunnut, sanoi että saa kyllä perkules sentään yhden hevosen haluamaansa tarhaan. Vein Ollille kuitenkin porkkanapussin, sillä muuten se olisi koko yön saanut Assin kanssa kävellä pihaa ympäri. Istahdimme Tyynen kanssa tallin edustalle katselemaan tahtojen taistelua, jota kesti vielä pari kymmentä minuuttia, ja melkein yhtä monen porkkanapalan verran. Illan päälle vielä ruokin Assin ja Armin, jonka jälkeen lähdin heti yöpuulle keräämään voimia seuraavaan päivään.

20.07.2019, Vetopäivä
Muiden kurssilaisten saapuessa paikalle nautin aamukahvistani tallin pihalla kävellen ja päivän kulkua miettien. Ajattelin tämän päivän olevan meille se huomista helpompi, ja arvaukseni osuikin oikeaan. Valjastus sujui ongelmitta (Tyynen avustuksella), kuten isojen kärryjen perään laitto ja liikkeelle lähtökin. Molemmat tammat lähtivät rauhassa kulkemaan peltoa kohti, mitä nyt Assilla piti aina muutaman askeleen välein mulkoilla Armille. Hevosten suhtautuivat hyvin parityöskentelyyn, joten heiniä alettiin lastata kyytiin. Assi seisoi nuokkuen paikallaan, mutta Armi oli hieman levottoman oloinen, joten yksi ystävällinen kurssilainen tuli sitä rauhoittelemaan. Kun Tyyne ja Olli olivat sitä mieltä, että lastia on tarpeeksi, lähdimme kohti heinien kuivatus tiloja. Olin hyvin iloisena suurten tammojeni ohjaksissa, sillä ne olivat käyttäytyneet hienosti.

Päivä oli pitkä, hikinen ja hyvin mielenkiintoinen, joten oli kiva päästä illalla rantasaunalle rentoutumaan hyvän ruoan, juoman ja seuran pariin. Keskustelumme pyöri lähinnä viikonlopun aiheessa eli työhevosissa. Tarjosin Assi tammaa jalostukseen, joten saa nähdä tarttuiko kukaan syöttiin. Olihan minulla onneksi jälkeläisnäyttönä hieno Armi mukanaan, ja Assi oli käyttäytynyt koko päivän hyvin. Hymyssä suin sain mennä yön tullessa nukkumaan.

21.07.2019, Niittopäivä, tai sitten ei
Aamu alkoi aurinkoisena, niin sään kuin mielenkin puolesta. Tänään oli luvassa heinän niittoa, ja uskoin senkin sujuvan oikein hyvin. Miten väärässä voikaan ihminen olla (ainakin osittain)? Molemmat tammat söivät aamulla hyvin ruokansa ja olivat hyvin levollisen, mutta kuitenkin valppaan oloisia. Laittelin tammat taas kuntoon hoitopuomilla ulkona, jotta on helppo laittaa kahta yhtä aikaa. Tammat oli valjastettu ja oli meidän aika mennä pellolle odottamaan niittokonetta. Toisin päätti kuitenkin Assi, joka ei puomilta suostunut liikkumaan mihinkään. Ei sitten yhtään mihinkään. Tamma junttasi kaikki neljä valtavaa jalkaansa maahan eikä hievahtanutkaan. Ei auttanut pyytäminen, lahjominen tai pakottaminen. Assi oli päättänyt, että kiitti mulle riitti, ja kokemuksesta tiesin että niin se myös olisi. Tamma alkoi tympääntyessään näyttää jo siltä, että se syö seuraavan, joka sen lähelle uskaltautuu ja Armikin sen vieressä meinasi jo hätääntyä. Ei auttanut kun irrottaa tammat toisistaan ja purkaa Assilta varusteet. Oli se kyllä niin itsetietoisen näköinen kun talutin sen takaisin tarhaan. Armi hieman kummissaan jäi puomille odottelemaan. Tässä kohtaa mietin, että voi p*ska Armille ensimmäistä kertaa niittokone perään ja sen emä on sen juuri saanut hieman hermostuneeksi. Me kaikki halusimme nuorelle hevoselle ensimmäisestä niittokoneen vedosta hyvän, joten Tyyne ja Olli laittoivat äkkiä kuntoon yhden omista shire tammoistaan, joka on kokenut niittokoneen vetäjä, sekä hyvin muiden hevosten kanssa toimeen tuleva. Uusi kaksikko pääsi Ollin ohjastamana matkaan, ja kaikki vaikutti lupaavalta. Rauhallinen uusi kaveri sai Arminkin rauhoittumaan ja niittokonetta se veti kuin olisi sitä ennenkin tehnyt. Armi ei kertaakaan epäröinyt mitään, ja olinkin todella ylpeä siitä, toisin kuin sen emästä Assista, joka saisi kyllä muutaman porkkanan vähemmän iltaruokaansa kuin tyttärensä. Eikä siinä vielä kaikki, että Assi lintsasi työnteosta, se vielä päätti, että kotiin en halua. Sain tuota hemmetin jääräpäistä tammaa lastata muiden avustuksella kaksi tuntia. Hieno tyttärensä Armi käveli suorilta autoon.

Tyynen palaute: Tuotos päiväkirjan muodossa oli hauska toteutustapa, tässä pääsi kolmikon matkaan paljon syvällisemmin! Päiväkirja oli totetettu varsin hyvällä kieliopilla ja se oli täynnä huvittavia kommelluksia - ja ai että mitkä naurut sain, kun kuvittelin niin "minä-ihan-itse" tyyppisen Ollin taistelemassa vieraan hevosen kanssa tallipihalla. Osasin jo kuvitella itseni ikkunaan hekottamaan, että siitäs sai kun kuvittelee, että jästipäistä jättiläistä voi hallita voimalla. Ehei, siihenhän tarvitaan tunnetusti vähän mielikuvitusta ja kykyä huijata hevosta toimimaan oman mielen mukaan.

Niittopäivä oli lukijalle melko yllätyksellinen, ja otit siinä hyvin huomioon Norrgårdin mahdollisuuden tarjota apua omista hevosista. Teidän tarvitsee tulla joku viikonloppu uudestaan, niin voidaan treenata kaikessa rauhassa - ilman, että Assi saa mieltään osoittamalla vapaapäivän.

Lumikko - Jääprinsessa
Olin ilmoittautunut uuden hevoseni, Nessin, Nårrgardin työhevoskurssille. Luvassa oli ensin vetoa ja seuraavana päivänä niittoa. Olen ummikko lajissa ja hevonen on uunituore. Tilatkin ovat tuikituntemattomat molemmille. Tietysti minua jännitti. Mutta en olisi osallistunut tähän hommaan, jos olisin tiennyt, etten pärjää. Nessi on kiltti tyttö. Kyllä me osataan.

Tässä työhevoskurssissa on kaksi osuutta, veto ja niitto. Meillä on nyt ensin lauantaina veto ja sunnuntaina niitto. Irvistellen aloin varustamaan Nessiä kärryjen eteen. Työhevoskurssin ohjaajan, Tyynen, piti auttaa minua valjastamisessa. En olisi yksin osannut varustaa Nessiä. Pian Jääprinsessani oli valmis vetoon. Olimme Nessin kanssa ensimmäisiä. Nessin kärryissä oli mielestäni aika paljon heinää. Kärry oli painava, mutta onnekseni Nessi näytti vetävän sitä kevyesti. Nessi oli oikein kiltti ja kuunteli minua tarkasti. Nessi pörisi vain hieman aluksi muille hevosille, keskittyi sitten tehtävää. Olin Nessiin tyytyväinen päivän lopuksi. Huominen niitto jännitti.

Nessi oli aamulla hieman unenpöpperössä. Hoitaminen sai sen virkeäksi ja sittem oli aika valjastaa hevoset niittokoneen eteen. Siitä lähti paljon ääntä, mutta onneksi Nessi ei korvaansa lotkauttanut. Valjastus sujui helpommin kuin eilen, mitä nyt Tyynen piti muutamia valjaita korjailla oikeaan asentoon. Olimme jälleen ensimmäisinä. Nessi katseli niittokärryä hieman ihmeissään. Maiskautan tammalle, joka lähtee ihan tyytyväisen oloisesti eteenpäin. Niittokärrystä lähti hirvittävä ääni. Säikähdin ääntä enemmän kuin Nessi.

Loppujenlopuksi viikonloppu sujui minun ja Nessin osalta hyvin. Olin tyytyväinen tammaan hoitaessani sitä päivän lopuksi. Nessikin pärskähteli tyytyväisen oloisesti. Hymyilin ja painoin kasvoni tamman harjaan. Tämä oli oikein mukavaa. Ehkä pitäisi kokeilla tätä hommaa toistekin.

Tyynen palaute: Tarinassa tuli hyvin ilmi se, että kyseessä ovat ensikertalaiset jotka lähtivät jännityksestä huolimatta rohkeasti kokeilemaan jotain uutta. Oli ihana huomata tarinan edetessä, että Nessi antoi rauhallisuudellaan pientä turvaa ohjastajalleen ja loppuun hän oli jo niin tyytyväinen suorittamiseen, että sukelsi hevosensa harjan uumeniin. Viikonlopun suorittaminen meni niin mallikkaasti, että ehdottomasti jatkatte työhevoshommia jatkossakin - niin kursseilla ohjattuna kuin kotona itsenäistekin!

Severi - Nuttura
Aamutalli oli suoritettu ja hevoset hoidettu laitumella. Olin tuonnut jo aamu heinille sisään ulkoilleet orit ja Nuttura tamman perinnetalliin. Vaikka tamma oli nyt yksin sisällä se oli pysynyt rauhallisena ja itse ehdin valmistella lähtöä. Lähdemme tänään viikonloppu kurssille Norrgårdin-tilalle aivan Ruotsin rajalle. Syy minkä vuoksi lähden ajamaan uudehko tamman kera liki 900 kilometriä per suunta on yksinkertainen. Norrgårdissa järjestetään työhevoskurssi ja haluan ehdottomasti päästä sinne.

Peetu avitteli kopin kanssa tai lähinnä sen valvontakameran kanssa, jota en ikinä ollut käyttänyt, mutta luohan se turvaa että näen tamman puuhailut matkan ajan. Alkuun mietimme että ottaisin seuraponiksi Spokin mukaan, mutta todettiin sen olevan aika pitkä matka turhaan matkusteluun, kun kotona on tuntityötäkin. Niinpä Nanna saa matkustaa ihan yksin.

Tarkistin vielä ajosuunnitelman, jossa on kahden tunnin välein itselleni jaloittelu tauko ja hevosen juotto. Sekä väliin suunniteltu kaksi pidempää taukoa, niin että saan taluteltua Nannaa ja itsekin oijon sääriäni. Matkaan oli pakko lähteä jo perjantaina, jotta olemme lauantai aamupäivästä perillä. Pääsemme yöpymään tutuille Oulun korkeuteen mutta sinnekin körötellään se seitsemän tuntia.

”No niin hei nyt sitten ja pitäkää huoli itsestänne ja tallista. Kun palaan ei se saa olla pommin jäljiltä”, huikkasin tallitytöille ja omistajille. Se että tallimestari ottaa kesälomaa kesken heinäkiireiden ei ole ihanteellisin vaihtoehto, mutta olenpahan hoitanut naapurit avittamaan heinätöissä.

Matka sujui loistavasti ja olimme parituntia etuajassa Norrgårdin pihatiellä. Ajelin silti pihaan ja olihan siellä jo vilskettä. Hevosia laskettiin laumaamaan laitumille, joten päästin myös Nannan tarkistettuani ensin sen kunnon. Iloinen pukkisarja irtosi rouvalta, kun suuntasi hörökorvin muiden laiduntajien luokse. Kun paikat oli esitelty oli meidän aika hakea hevoset ja aloittaa valjastus. Se sujui meiltä molemmilta hyvin tottuneesti vaikka uusityöpari olemmekin.

Aloitime lauantaina vedoilla. Olimme siis ryhmässä kaksi ja jaoimme aikamme niin että osa huilasi ja osa teki vetoja. Tekniikka Nannalla on hyvin suomenhevosmainen eli pylly alas ja kiskomaan. Liikkelle lähdöt oli hyvin räväköitä, mistä en niin välittänyt kun taakan vedosta on kyse. Jos näin lähtee reen kanssa, niin sitten meillä on ongelmia. Kävimme hieman kuuntelemassa myös niittokonetta ennen ruokailia.

Ruokailun jälkeen lähdimme pellolle heinätyöhön, siis halukkaat saiva lähteä ja meidät laitettiin viemään heiniä latoon. Eli olimme kuormahevosina. Isoa kuormaa tehtiinkin ja pellolla työnskentelevät epäilivät kuorman kestävyyttä, mutta niin tasaisesti Nanna kulki että kuorma kesti ladolle asti. Latoon peruuttaminen onnistui toisella yrittämällä ja siihen se siten jäi odottelemaan purun ajaksi.

Sunnuntaina olimme molemmat levänneet hyvin tai ainankin lauma nukkui kun aamukaste oli vielä maassa. Aloitimem niitto harjoitukset, jossa Tyyne joutui meitä alkuun avittamaan, kun Nannaa hieman jännitti niittokonene ääni, mutta nopeasti siihenkin totuttiin. Jännittävintä oli kohdata toinen niittävä valjakko pellolla, muttemme järjestäneet mitään merkittävää välikohtausta.

Hevosten uittamisen jälkeen olikin varusteiden pakkaaminen ja pikku päikkäreiden jälkeen pakkasin Nannan autoon ja aloitimme kotimatkan. Kiitos paljon koko Norrgårdin väki, tämä oli mukava ja antoisa viinkonloppu.

Tyynen palaute: Tässä tarinassa oli otettu moni asia huomioon aina pitkästä matkasta lähtien. Kiitos, että jaksoitte tulla, vaikka ajomatkaa olikin luvattoman paljon - teidät oli ihana tavata ja jakaa pienet eväät työhevospuolella työskentelyyn. Kotitehtäväksi voisin opastaa paljon liikkeellelähtöharjoituksia erilaisien kärryjen kanssa; mitä rauhallisemmin Nanna malttaa lähteä liikkeelle, sen soljuvammaksi lähtö tulee eikä se rikota itseään tyystin repimällä painavia lasteja vähän miten sattuu. Ensin vetovastus ryntäille, sitten takaa voima liikkeellelähtöön. Sen kun muistatte, teillä on pitkä ja terve tie työhevosmaailmassa!

Kiitokset

Kiitos ihan jokaiselle osallistuneelle ja tuotoksen lähettäneelle. Oli ihanaa lukea hyvin erilaisia tuotoksia, joissa kuitenkin yhdistyi työhevosmaailman yllä leijaileva rento fiilis sekä oikukas mielikuvituksellisuus. Olette mahtavia persoonia ja kirjoittajia!

Olen jättänyt jokaiselle pienen palautteen, ne saa lisätä halutessaan esimerkiksi hevosen päiväkirjaan. Sen lisäksi tarjoan jokaiselle kuitanneelle mahdollisuuden alla oleviin kuviin copyright-merkintöjä vastaan. Kuvien yhteyteen merkitään kuvaajaksi Norrgårdin tuotospalkinto.