Norrgårds Mackmyra

nimi Norrgårds Mackmyra "Myy"
rekisterinumero VH19-104-0008
rotu, sukupuoli shirenhevonen, tamma
väri, säkä ruunikko, 183cm
syntynyt 06.03.2019 (4-vuotias)
omistaja Norrgård (vrl-14355)
kasvattaja Norrgård
koulutustaso työpainoite - he b, noviisi
Meriitit

  20.04.2019 Hevoskantakirjan KTK-I
  08.06.2019 VIR MVA Ch-arvonimi

Pikkuvarsa, joka ilmoitti tulostaan vasta juuri ennen H-hetkeä. Myyn emä Manna oli ultrattu Iso-Britanniassa ennen myyntiä tyhjäksi, mutta niin vain emätamman vatsa kasvoi kasvamistaan, ja me Norrgårdilaiset pääsimme vastaanottamaan kuvankauniin, läsipäisen tamman maaliskuussa 2019. Rakkauttahan se oli heti ensinäkemältä - kukapa voisi vastustaa sukkajalkaista läsipäätä, joka kokeili ensikertaa jalkojaan päästäkseen maitobaarin antimille.

Myy on omalla tavallaan meille hyvin ainutlaatuinen; se on ensimmäinen itse kasvattamani varsa, siitäkin huolimatta etten ollut sen isävalinnassa mukana. Mutta ne hetket, joita ensimmäisten elinvuosien aikana on koettu, on ollut unohtumattomia. Kaiholla muistelen hetkiä, kun Myy kokeili laukkaamista ensikerran iloisesti pukitellen ja kun se valjastettiin ensimmäistä kertaa työhevosvaljaisiin. Ja kaikki ne muut ihanat hetket, jotka kuuluu pienen hevosenalun kasvuun. Ne ovat ihania, ja pysyvät mielessä varmasti kiikkustuoliin asti.

Myy on ollut nuoresta pitäen sellaista jalat maassa kulkevaa sorttia, joka ei turhia puhise itsestäänselvyyksille, kuten esimerkiksi postilaatikkorivistöjä tai pihamaalla kiitäviä irtokoiria. Vaikka Myy on perusluonteeltaan melko rauhallinen, asuu sen sisällä pienen pieni utelias tyttönen, joka osallistuu mielellään kaikenlaiseen toimintaan - oli se sitten tarhakaverin kanssa kirputtelua tai ihmisen ohjaamaa työskentelyä. Parasta Myyn mielestä on varmasti huolettomat maastolenkit ratsastaen tai ajaen - se kulkee maastossa kuin maastossa korvat tötteröllä, ja laittaa ripeästi töppöstä töppösen eteen nähdäkseen, tuoko mutkan takana oleva suora uusia seikkailuita.




© scirlin

Aethon Dustin
Ch, KTK-II, KRJ-I, VVJ-II, TYH-I
Dunham Dexter
evm
Dickinson
Windfarm Jocelyn
Aetheldreda
evm
Solomon
Little Eva
Mistmoor Lady Macduff
KTK-I
Mistmoor Black Mahogany
evm
Mistmoor Mahogany
Starbridge's Black Widow
Mistmoor Lady Macbeth
evm
Windy Hill Menuett
Boysenfield Lilybeth

Jälkeläiset

Myy on tarjolla puhtaaseen shirenhevosjalostukseen.

Kilpailut

14.03.2019 tottelevaisuus 1/1
15.03.2019 tottelevaisuus 1/1
16.03.2019 tottelevaisuus 1/1
17.03.2019 tottelevaisuus 1/1
18.03.2019 tottelevaisuus 1/1
25.03.2019 tottelevaisuus 1/8
26.03.2019 tottelevaisuus 2/8
02.04.2019 tottelevaisuus 1/6
04.04.2019 tottelevaisuus 2/6
05.04.2019 tottelevaisuus 1/6
28.04.2019 kevätmestaruus 2/9

Näyttelyt

14.04.2019     Susiraja irtoSERT
29.04.2019     Susiraja BIS1, MVA-sert
22.05.2019     Susiraja irtoSERT

Päiväkirja

03. maaliskuuta 2019 kirjoittana omistaja

"En mä tiedä. Olis helppo sanoa, jos oisin tuntenut sen aina. Tai edes vähän kauemmin. Tavallaan se on ihan normaali, mutta kyllä sen ruokahalu on selkeästi noussut. Ja vatsa pyöristynyt. Ja tavallaan se on vähän sellainen haaveilija, mitä se ei ehkä ole ennen ollut. En mä tiedä!" mä mutisin samalla, kun nojasin aidan tolppaan ja katsoin mietteliään näköisenä Mannaa.

"Ehkä on parempi, että sä tilaat sille elukkatohtorin. Ja laitat sinne Mistmoor Shirehorsesiin jotain viestiä. Ei se elukkatohtori nyt niin paljon maksa vaikka huti olisikin." Olli tuumi, ja kaappasi mut kainaloon. "Ja eikö se ois aika hauskaakin, jos Manna olisi kantavana. Tai niin, tarkoitan, että jos se olisi kantavana shirestä, eikä jostain takapajulan lämminverisestä joka on hiitillä ottanut hatkat." mies jatkoi, ja yritti saada käännettyä asian positiiviseen suuntaan. Olin yllättynyt Ollin reaktiosta.

Sain kun sainkin Mannalle heti seuraavalle päivälle ultran, jossa asialle saatiin vihdoin varmuus. Vaikka minulla oli enne tulevasta, oli ilmeeni varmasti näkemisen arvoinen, kun eläinlääkäri totesi tamman olevan tukevasti tiine jo ennen, kun ultrasi sen. "Jos jotain hyvää, niin meillä on pirun hyvänlaatuinen heinä vapaasti syötävissä, ja Manna on saanut koko ajan proteiini- ja kivennäislisää." mä sain vihdoin takellettua. "Mutta se, mistä orista se on tiine, onkin sitten mysteeri." jatkoin.

Seurasi ajanjakso, jossa kävin tiiivistä sähköpostikeskustelua Mannan kasvattajan ja samalla myös entisen omistajan kanssa. Tuli ilmi, että Mannaa oli yritettyä astua Iso-Britannialaisella shireorilla, mutta kolmenkymmenen vuorokauden ultrassa tamma oli näyttänyt tyhjältä ja asia oli jäänyt sikseen. Kun asiaa selviteltiin lisää, tuli ilmi, että Mistmoor Shirehorsesin omistaja oli valmis korvaamaan varsasta aiheutuneet kulut ja hyvittämään Mannan ostohinnasta jonkin summan takaisin, mikäli varsa tuntuisi meistä huonolta idealta. Muutaman päivän asiaa sulateltuamme tulimme kuitenkin siihen lopputulemaan, että sekä Manna että tuleva varsa saisi jäädä Norrgårdiin niille sijoilleen ilman erillistä sotaa siitä, kuka maksaa ja mitä sillä mikäpä olisi ihanampaa, kun istua kesäöisin laitumella ihaillen kasvavaa varsaa. Varsaa, josta tulisi Norrgårdin ensimmäinen kasvatti.

Ehkä asioiden oli tarkoitettu menevän näin.


25. toukokuuta 2019 kirjoittana omistaja

Olen aika varma siitä, että naapurit puhuvat kaupassa käydessään siitä, miten Norrgårdin emäntä on seonnut lopullisesti. Enkä ihmettele; ei se varmasti ole täysjärkinen näky katsella miten nainen taluttaa kuusisataa kiloista eläintä samalla, kun lennättää leijaa. Tai taluttaa sitä samaa eläintä, rapisuttaa muovikasseja ja taittaa matkaa pakenevan kengurun lailla.

Mutta on siihen epämääräiseen kulkuun syykin. Nimittäin se, että Myy on viime aikoina ollut ehkä aavistuksen spooky yksinollessaan. Sillä ja ihanalla Ruusa-tammalla on niin vankka symbioosi, että nyt nuorta hevosta jännittää ihan hirmuisesti yksinolo jonka myötä tututkin asiat tuntuvat vähintään maailmanlopulta.

Koska jutut kotiolosuhteissa on jo aika helppoja ja Myy uskaltaa luottaa sekä tukeutua minuun johtajana, päätin kiikuttaa tamman viikonlopuksi toisaalle - täysin vieraaseen paikkaan, jossa se joutuisi kohtaamaan uusia asioita ja uusia hevosia. Ystävilleni tästä puhuttuani sain paljon ehdotuksia paikasta, johon mennä, mutta moni ehdotti noin tunnin ajomatkan päästä löytyvää Hopiavuorta. Siellä olisi maneesista alkaen kaikki, joten tamma todellakin joutuisi pois mukavuusalueeltaan ja pääsisimme yhdellä reissulla tutustumaan moneen uuteen asiaan.

Lauantaina Hopiavuoreen saavuttuani tutustuimme paikan tiluksiin kaikessa rauhassa jalan. Alkuun Myy oli vähän stressaantunut ja se seurasi ympäristöään erittäin valppaasti, eikä mielellään jäänyt paikoilleen mutta hiljalleen se uskalsi rentoutua ja jäädä hengaamaan vierelleni. Jo pelkästään se tuntui työvoitolta, että Myy uskalsi tallipihalla laskea päänsä alas hamutakseen kevään ensimmäistä lehtivihreää.

Sunnuntaina maneesissa ollessamme Hopiavuoren Eetu tuli kysymään, haluaisinko osallistua spontaaniin maastakäsittelyyn. "Ei mitään vakavaa. Sellaista hyväntuulista tekemistä, ja etkö sä sen jättiläisen kanssa muutenkin halunnut jotain sellaista touhuta. Ensimmäinen ryhmä on justiinsa aloittamassa, mutta jos haluat niin tuu vajaa tunnin päästä kentälle niin pääsette tekin ihmettelemään pressuja ja sen sellaista." mies kertoi innoissaan. Vaikka en ihan heti ymmärtänyt, mistä on kyse, päätin lähteä seuraamaan Eetua ulos. Ehkä voisimme Myyn kanssa napsia vihreää sen aikaa, ja osallistua sitten toiseen kokoonpanoon jos tehtävät näyttäisivät meille järkeviltä.

Kentälle ripotellut tehtävät olivat oikeasti hauskoja, ja kuin tilauksesta juuri meille sopivia. Kentältä löytyi sekä puista että pressuista väkerrettyä siltaa, peruutusharjoituksia sekä mielettömän hauskalta näyttävä rapukävelyrata.

"Ei sun tarvitse jännittää Myy. Katso nyt, maa ei niellyt muakaan, vaikka seison tässä." juttelin tammalle samalla, kun seisoin pressun päällä. Myy katseli elementtiä uteliaanjännittyneenä, mutta lopulta rohkaistui tulemaan perässäni. "Hieno tamma!" mä kehuin ruunikkoa vuolaasti ja kaivoin sille taskustasi porkkanan. "Huomaatko, ei se oo niin jännää, mitä sä kuvittelet. Hieno pieni tyttö, kyllä tämä tästä!" jatkoin tammalle lepertelyä samalla, kun se seisoi rohkeasti pressulla.

Tunti kului varsin nopeasti ja mikä parasta, Myy vaikutti loppua kohden ihan itseltään - sellaiselta iloisen reippaalta, joka rakastaa tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa.

"Kiitos Eetu, että me saatiin tulla tänne. Mä luulen, että tää viikonloppu oli Myylle ja sen tulevaisuudelle taivaanlahja.” kiitin miestä, kun olin pakannut tamman iltapäivällä traileriin kotiinlähtöä varten. “Ja hei, odota, mulla on tässä sulle jotain.” hihkaisin miehelle, ja sukelsin auton takapenkille noutamaan pientä pakettia. “Oikeasti, kiitos.” hymyilin miehelle ja ojensin hänelle viinipullon sekä lahjakortin paikalliseen hevostarvikeliikkeeseen.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Norrgård 2019. Taustakuvan © Peter Chen (CC BY-NC 2.0), otsikkokuvan © Jacques Toffi