Mistmoor Lady Macduff

nimi Mistmoor Lady Macduff "Manna"
rekisterinumero VH18-104-0024
rotu, sukupuoli shirenhevonen, tamma
väri, säkä ruunikko, 181cm
syntynyt 09.08.2017 (12-vuotias)
omistaja Norrgård (vrl-14355)
maahantuoja Sylvi (vrl-08179)
koulutustaso työpainoite - he b, noviisi
Meriitit

  20.03.2019 Hevoskantakirjan KTK-I

TYH:n 2019 Talvimestaruuskilpailut  
  28.01.2019 veto 2/20

Kun Ruttu asettui Norrgårdin taloksi, mua jännitti ihan hirveästi ja varsin typerästä syystä. Pelkäsin, etten osaisi toimia niin ison hevosen kanssa - olinhan tottunut koko pienen ikäni toimimaan suomenhevosten keskellä, joten jättiläistä muistuttava shirenhevonen oli kuin toisesta ulottuvuudesta. Pian kuitenkin huomasin, että jännittäminen oli täysin turhaa - ja siitäpä se ajatusriihi sitten lähti, sillä tottahan toki Norrgårdiin piti saada myös toinen shirenhevonen, mieluusti tammana!

Olin paljon yhteydessä suomalaisiin shirenhevosomistajiin, muttei kukaan ollut edes huhupuheena kuullut, että jokin suomessa oleva tamma olisi vaihtamassa omistajaa. Kun aikani pohdin asiaa, oli luonnollista siirtyä ulkomaanmarkkinoille ja pian huomasinkin olevani tiiviissä kontaktissa Iso-Britanniassa sijaitsevan Mistmoor Shirehorsesin omistajan kanssa. Irtaantuminen kotisuomesta kesken sadonkorjuun oli kuitenkin täysin mahdotonta, joten vaihtelimme sähköpostitse paljon videoita ja kuvia kahdesta tammasta. "Sä oot hullu akka. Mutta kyllähän se varmasti meillä viihtyy." Olli totesi, kun ilmoitin ostavani tammoista vanhemman. Meni se sitten syteen tai saveen.

Hullumminkin olisi voinut käydä. Manna on nimittäin paljon enemmän, mitä koskaan uskalsin edes kuvitella. Se saapui Norrgårdiin yhdeksän vuotiaana, paljon tehneenä hevosena ja se näkyy. Se on perusluonteeltaan varsin rauhallinen hevonen, joka miettii kahdesti, ennen kuin ryhtyy toimiin. Ihana piirre jättiläisessä, sillä en edes halua tietää, millaista olisi esimerkiksi taluttaa yli satakahdeksankymmentä senttistä, jos se olisi tuulella käyvää sorttia.

Manna on omistajiensa lisäksi kylän lasten suosiossa, eikä suotta - se rakastaa pitkiä rapsutteluhetkiä, eikä välitä tuon taivaallista, vaikka sen mahtavia jalkatupsuja letittäisi kaksikymmentä lasta yhtäaikaa niin, että viisi kihertävää lasta on könynyt tikapuilla istumaan sen selkään. Kaikenlaiset hoitotoimenpiteet aina kengittämisestä klippaukseen sujuu mallikkaasti, eikä tamma ole vielä näiden vuosien aikana näyttänyt mistään hapanta naamaa - liekö raukka siinä uskossa, ettei ole nainen ollenkaan. Manna on rauhallinen itsensä myös vieraissa paikoissa, jonka vuoksi sen kanssa on ollut mutkatonta osallistua esimerkiksi kylän yhteisiin tapahtumiin.

Ruunikko tamma rakastaa kaikenlaista työntekoa, ja se osallistuu yhtä suurella innolla niin tukkien hakuun metsästä, kuin kevyeen humputteluun kentällä. Vaikka Manna on perusluonteeltaan varsin rauhallinen, on se sekä ajaessa että ratsastaessa kivan energinen; ei sellainen, että sitä pitäisi jarruttaa käsivarret hapoilla, vaan sellainen, että se kulkee sopivan reippaasti omalla moottorilla eteenpäin ilman, että ihmisen pitäisi huolehtia, että matka taittuu tämän vuosisadan aikana.

Vaikka Manna on kiva hevonen sellaisena hyvän mielen ratsunakin, on sen leipälaji ehdottomasti kuitenkin kärryjen edessä. Lyhykäisyydessään Mannaa voisi kuvailla varsin työntäyteliääksi, rehelliseksi ja ehdottoman varmajalkaiseksi hevoseksi. Tuli maastossa vastaan mitä tahansa, Manna taittaa matkaa rennosti eteenpäin sen suuremmin kyselemättä.




© luvat on

Mistmoor Black Mahogany
evm, rn, 184cm
Mistmoor Mahogany
rn, 184cm
Hayfield Majesty
Daisygarden Miss Macy
Starbridge's Black Widow
rn, 180cm
Starbridge's Tatum
Windy Hill Agatha
Mistmoor Lady Macbeth
evm, rn, 177cm
Windy Hill Menuett
rn, 179cm
SF Monsieur Murdoch
SF Monsieur Murdoch
Boysenfield Lilybeth
m, 177cm
Boysenfield Lucas
Starbridge's Luna

Jälkeläiset

Manna on tarjolla puhtaaseen shirenhevosjalostukseen.

s. 06.03.2019 t. Norrgårds Mackmyra (i. Aethon Dustin)

TYH Työhevoskilpailut

28.01.2019 kyntö 3/12
29.01.2019 kyntö 2/12
27.02.2019 metsäajo 2/35
27.02.2019 käyntikoe 5/28
01.03.2019 käyttöajo 1/32
01.03.2019 veto 3/30
06.03.2019 parimetsäajo 2/10
06.03.2019 pariveto 2/10
07.03.2019 tottelevaisuus 2/20
07.03.2019 parimetsäajo 3/10
08.03.2019 parimetsäajo 1/10
08.03.2019 pariveto 1/10
09.03.2019 käyttöajo 4/20
09.03.2019 parimetsäajo 3/10
09.03.2019 parikyntö 1/10
17.03.2019 käyttöajo 1/24
25.03.2019 käyttöajo 2/21
02.04.2019 käyntikoe 4/19
03.04.2019 veto 4/19
19.04.2019 veto 4/26
19.04.2019 käyntikoe 3/27
20.04.2019 käyttöajo 5/27

Näyttelyt

28.02.2019     Stall Fernweh BIS7, MVA-sert
14.04.2019     Susiraja irtoSERT
30.04.2019     Adina BIS4, MVA-sert

09.02.2019     Penrose Shires RCH

Päiväkirja

28. tammikuuta 2019 kirjoittana omistaja

Kun me pakattiin Ollin kanssa suomipoikia edustavat Veikko ja Usko sekä raskassarjalaiset Ruttu ja Manna trailereihin, en todellakaan tiennyt mitä odottaa. Koko kuusikko - mä ja Olli mukaanlukien - ollaan kuitenkin vielä työhevoskilpailuiden saralla niin keltanokkia, että kallisarvoista kokemustahan me mentiin hakemaan työhevosyhdistyksen talvimestaruuksista. Vaikka me kotona Ollin kanssa hihiteltiinkin, että mikään muu ei kelpaa, kuin mestaruuden voitto.

Ensimmäinen päivä starttasi melko vahvasti, sillä Usko päätti rykäistä sekä käyttökokeesta että juoksukokeesta itselleen voiton kotiin. Eikä Veikkokaan kylmäksi jättänyt, sillä se kiri juoksukokeessa upeasti kolmannelle sijalle! Suomipoikien menestys tuntui ihan uskomattomalta - eihän me todellakaan tälläistä osattu odottaa, sillä kovassa sarjassa kilpailtiin ja kuten sanottua, täysin keltanokkina.

Ensimmäisen päivän menestyksestä mulla taisi kasvaa nähän nälkä syödessä, ja ajattelin, että kyllähän me nyt toisenakin päivänä pärjätään kun laitetaan itsemme ihan oikeasti likoon. "Muista hengittää ja tehdä kaikki rauhassa alusta loppuun." Olli sanoi, kun lähdin ensimmäisen hevosen kanssa päivän ensimmäiseen kokeeseen. "Kyllähän nää meidän nelijalkaiset repii itsensä vaikka kuuhun, ja sä tiedät sen." se jatkoi, ja taputti olkapäätäni rohkaisevasti. "Mä yritän parhaani." sanoin, ja kannustin Veikon liikkelle.

Ja sehän riitti. Veikko nimittäin sijoittui käyttöajossa toiseksi, Manna kolmanneksi kynnössä ja toiseksi vedossa. Ja Usko se paineli edelleen samalla sykkeellä juoksukokeessa - joskin jäimme inan voittaneelle ja lopullinen sijoitus oli luokan toinen. "Hitto mä olen ylpeä tästä laumasta! Ja itsestäni! Ja susta, mä en ikinä olisi uskaltanut lähteä tänne ilman sua!" mä hihkuin onnellisesti kärryjen kyydistä tsemppaavalle aviopuolisolleni.

Kuluneen kahden päivän saavutukset tuntui uskomattomilta eikä sen tuomalle onnelle ja motivaatiopuuskalle löytynyt sanoja. Loppuviimein kohti viimeistä päivää mä hymähdin Ollille, että me ollaan voitettu itsemme jo moninkertaisesti ja sijoitukset lopputuloksissa olisivat loppujen lopuksi oikeastaan aivan sama. Tuli voitto tai häviö, olin mielettömän onnellinen ja tyytyväinen ihan jokaiseen meidän hevoseen. Ja itseeni, ja Olliin.

Viimeisenä päivänä mua jännitti ihan ekstrapaljon, ja jokunen osakokeista oli menossa aivan penkin alle ihan oman rauhattomuuteni vuoksi. Sain kuitenkin jotenkin ajatukset ja sitä myöden tekemisen kokoon, ja päästiin ihan mestaruussijoille asti. Nimittäin lopputuloksissa Veikko oli käyttöajon neljäs, Manna vedon toinen ja ihan mieletöntä tulosta tehnyt Usko juoksukokeen voittaja! Siis juoksukokeen talvimestari vuosimallia 2019! VAU!

Kotimatkalla mä olin yhtä hymyä. Takana oli kova kilpailu, ja Norrgårdin hevoset näyttivät ensikerran, mistä ne olivat tehty. Sitkeydestä, rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta. Tästä on uskomattoman hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuita.


03. maaliskuuta 2019 kirjoittana omistaja

"En mä tiedä. Olis helppo sanoa, jos oisin tuntenut sen aina. Tai edes vähän kauemmin. Tavallaan se on ihan normaali, mutta kyllä sen ruokahalu on selkeästi noussut. Ja vatsa pyöristynyt. Ja tavallaan se on vähän sellainen haaveilija, mitä se ei ehkä ole ennen ollut. En mä tiedä!" mä mutisin samalla, kun nojasin aidan tolppaan ja katsoin mietteliään näköisenä Mannaa.

"Ehkä on parempi, että sä tilaat sille elukkatohtorin. Ja laitat sinne Mistmoor Shirehorsesiin jotain viestiä. Ei se elukkatohtori nyt niin paljon maksa vaikka huti olisikin." Olli tuumi, ja kaappasi mut kainaloon. "Ja eikö se ois aika hauskaakin, jos Manna olisi kantavana. Tai niin, tarkoitan, että jos se olisi kantavana shirestä, eikä jostain takapajulan lämminverisestä joka on hiitillä ottanut hatkat." mies jatkoi, ja yritti saada käännettyä asian positiiviseen suuntaan. Olin yllättynyt Ollin reaktiosta.

Sain kun sainkin Mannalle heti seuraavalle päivälle ultran, jossa asialle saatiin vihdoin varmuus. Vaikka minulla oli enne tulevasta, oli ilmeeni varmasti näkemisen arvoinen, kun eläinlääkäri totesi tamman olevan tukevasti tiine jo ennen, kun ultrasi sen. "Jos jotain hyvää, niin meillä on pirun hyvänlaatuinen heinä vapaasti syötävissä, ja Manna on saanut koko ajan proteiini- ja kivennäislisää." mä sain vihdoin takellettua. "Mutta se, mistä orista se on tiine, onkin sitten mysteeri." jatkoin.

Seurasi ajanjakso, jossa kävin tiiivistä sähköpostikeskustelua Mannan kasvattajan ja samalla myös entisen omistajan kanssa. Tuli ilmi, että Mannaa oli yritettyä astua Iso-Britannialaisella shireorilla, mutta kolmenkymmenen vuorokauden ultrassa tamma oli näyttänyt tyhjältä ja asia oli jäänyt sikseen. Kun asiaa selviteltiin lisää, tuli ilmi, että Mistmoor Shirehorsesin omistaja oli valmis korvaamaan varsasta aiheutuneet kulut ja hyvittämään Mannan ostohinnasta jonkin summan takaisin, mikäli varsa tuntuisi meistä huonolta idealta. Muutaman päivän asiaa sulateltuamme tulimme kuitenkin siihen lopputulemaan, että sekä Manna että tuleva varsa saisi jäädä Norrgårdiin niille sijoilleen ilman erillistä sotaa siitä, kuka maksaa ja mitä sillä mikäpä olisi ihanampaa, kun istua kesäöisin laitumella ihaillen kasvavaa varsaa. Varsaa, josta tulisi Norrgårdin ensimmäinen kasvatti.

Ehkä asioiden oli tarkoitettu menevän näin.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© Norrgård 2019. Taustakuvan © Peter Chen (CC BY-NC 2.0), otsikkokuvan © Jacques Toffi