Maybeck Stud

Shetlanninponien valjakkoajoleiri 28-29.9.2019

Tervetuloa Maybeck Studiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna treenaamaan valjakkoajon parissa. Viikonlopun aikana järjestetään kolmelle ryhmälle ryhmävalmennukset taitotason mukaan; valmentajana toimii Maybeck Studin tallinomistaja, kasvattaja sekä valjakkoajonlajivalmentajanakin tunnettu Amelie Maybeck.

Ryhmiin otetaan Maybeckilaisten lisäksi kolme ensimmäistä osallistujaa, joten ole nopea - nämä paikat viedään käsistä!
Osallistuminen tapahtuu sähköpostitse maybeckstud@gmail.com otsikolla valjakkoajoleiri. Ilmoita ilmoittautumisessa ohjastajan ja ponin nimet sekä linkki osallistuvan ponin sivuille. Ryhmään yksi ilmoita myös ponin ikä leiriviikonloppuna. Huomioithan, että voit osallistua vain yhteen valmennusryhmään, jotta paikkoja riittää kaikille halukkaille.

Leirin ryhmäjaot

Ryhmä 1 - keltanokat

Ryhmä ykkönen sopii aloitteleville, nuorille sekä valjakoille, jotka haluavat kerrata valjakkoajon perusteita. Ensimmäinen valmennus toteutetaan ohjasajona jolloin pääsemme vaikuttamaan poneihin ilman kärryjen tuomaa lisäjännitystä. Sunnuntaina tuomme lauantain opit myös kärryjen kyytiin; luvassa on paljon oivalluksia ja niiden kautta tulevia onnistumisia!

Osallistujat:
Jessica Husgård - Maybecks Dreamerina (4-vuotias)
Bettina Maybeck - Maybecks Bortsnejlika (4-vuotias)
Elli Liekkiharju - Wyat Jon Bon Pony (4-vuotias)
Ellen Koski - A Trombi In My Boots (3-vuotias)
Ronja Vuorela - Playground’s Ratatoskr (4-vuotias)

Ryhmä 2 - Noviisit

Ryhmä kakkonen sopii valjakoille, jotka ovat orientoituneet noviisi-tasolla. Tämän ryhmän kanssa paneudumme hevosen perusliikkumiseen, ohjastajan apuihin sekä ennenkaikkea itsensä haastamiseen. Vaikka kertaamme paljon vanhaa, on luvassa myös uutta - haastamme valjakoita siirtymään pikkuhiljaa vaativampien juttujen pariin vähintään treenimielessä.

Osallistujat:
Jessica Husgård - Maybecks Dywizjon
Bettina Maybeck - Huvin Cucumber
Oona MacFarland - Thanatos
Selina Liljegård - Wyat Blue Bayou
Sofi - Maybecks Rossignol

Ryhmä 3 - keilakunkut

Ryhmä kolmonen on niille, joilla on jo tietotaitoa niin käytännössä kuin teoriassakin valjakkoajosta. Paneudumme ryhmän kanssa erilaisiin ratakokonaisuuksiin; tässä on siis oiva mahdollisuus päästä treenaamaan asioita esimerkiksi ennen tulevaa kilpailuita. Ryhmä kolmosen pakkaa sekoitetaan sunnuntaina niin, että ohjastajat vaihtavat hevosia päikseen - saa nähdä, kenellä pysyy taito hyppysissään, vaikka ohjastettava muuttuu.

Osallistujat:
Jessica Husgård - Maybecks Garrose
Bettina Maybeck - Päivärinteen Jeremia
Crimis - Vuornan Sodapop
Milma - Sweet'N Juicy
Frida - Fridan Adelina

Leirimerkinnät

Merkintöjen kirjoittajaksi merkitään Amelie Maybeck, leiri-/tallisivun linkittäminen tekstin yhteyteen toivottavaa.

Ryhmä 1 - Keltanokat

Syysleirin ensimmäinen kattaus oli varsin mielenkiintoinen, sillä yhtä nuorta lukuunottamatta osallistuvat ponit olivat neljävuotiaita ja siten myös jo vähän hommia tehneitä. Eikä ryhmän mustalammaskaan ollut kaukana muista; se oli kolmevuotias, ja käytännössä samalla tasolla, kuin muutkin.

Kun lauantaina tämä ryhmä pääsi ensi kertaa maneesin suojiin, oli ohjastajien määrä talutella ponejaan vierestä sen verran, että ne tottuivat toisiinsa, mutta myös uuteen, erilaiseen ympäristöön. Maybeckin omat tammat Merina ja Nelli olivat kuin eivät olisikaan, mutta oripojat Poni, Trombi ja ryhmän kolmas tamma Kurre kuikuilivat vuoroin toisiaan hieman hämmästyneen oloisena.
"Otetaan ihan muutama käytännönharjoitus heti tähän alkuun, että saadaan niiden keskittyminen kiinnitettyä ärsykkeistä teihin ja työntekoon. Heittäkää ohjat molemmille puolille kaulaa ja jääkää kävelemään suurinpiirtein siihen etulavan ja sään vierelle, niin, että tuette ponien matkaa ikään kuin taluttajana, mutta pääsette kuitenkin vaikuttamaan niihin ohjastajan tavoin. Ja sitten kun huomaatte, että niiden keskittyminen alkaa lipsua johonkin muualle, tehkää pieni puolipidätteen kautta siirtyminen pysähdykseen, seisotatte niitä niin kauan että ne malttaa olla paikoillaan ja siirrätte sitten takaisin käyntiin." ohjeistin ryhmäläisiä alkuun.
Vaikka tehtävä itsessään ei ollut erikoinen, olen varma siitä, että jokainen ryhmäläinen sai tehtävän ajatuksesta kiinni - tai ainakin olisi pitänyt saada, sillä nuoret ponit alkoivat nopeasti keskittymään toistensa sijaan ohjastajiinsa ja osa jäi tottuneesti odottamaan lisäohjeita.

"Jaaha, eiköhän ne ole sen verran kuulolla, että voidaan hiljalleen siirtyä jokainen sinne ponin taakse hakemaan oikeaa ajotuntumaa. Lähdetään tekemään aluksi käynnissä loivaa kiemurauraa molemmilla pitkillä sivuilla niin, että pääsette houkuttelemaan poneja taipumaan niin vasempaan, kuin oikeaan. Ja muistakaa säännöllisen, tarkan kulman ohjastaminen ennen sekä jälkeen kiemurauran." kannustin ryhmäläisiä siirtymään haastavamman tehtävän pariin.
Oli ilo nähdä, että jokaisella ryhmäläisellä oli ajohommat myös maasta käsin ihan hyvällä mallilla - mitä nyt Jessican ohjastama Merina sekä Ellenin ohjastama Trombi vähän luikerteli reitillään. "Ja Jessica ja Ellen pitää huolen, että käynnissä säilyy tahti ja säännöllisyys - nyt, kun ne pääsee kävelemään vähän miten sattuu, matkan teko ei olekaan niin suoralinjaista, vaan muistuttaa vähän humaltuneen kulkua lauantaiaamuna kello neljä kaupungin kaduilla. Bettina, Elli ja Ronja voi taputtaa itseään olkapäälle, teillä on hallussa hyvä tahti!"
Vaikka loivan kiemurauran ohjastaminen maasta käsin kuulostaa todella helpolta ja yksinkertaiselta tehtävältä, on siinä monta liikkuvaa osaa, jotka voivat joko mennä hyvin, tai auttamatta penkin alle. Asetukset, suoristaminen, kulmien ohjastaminen, tahdin ja tasapainon sälyttäminen.. Ne kaikki asiat ovat sellaisia, joihin halusin ohjastajien käyttävän aikaa ja ajatusta sen lisäksi, että halusin heidän käyttävän hyvin selkeitä apuja.

Kun kiemuraurat saatiin iskuunsa, jäimme tekemään tammat Merina, Nelli ja Kurre maneesin toiseen päähän ja orit Poni ja Trombi toiseen päähän pääty-ympyrällä siirtymiä käynnistä raviin ja edelleen käyntiin.
"Nyt on ihan jumalattoman tärkeää, että te tiedätte, mitä olette tekemässä - en halua nähdä yhtäkään vahvaa ohjasotetta tai tasapainotonta, huolimatonta siirtymää. Kun treenataan nuoria hevosia, on elintärkeää, että ohjastaja antaa sille parhaat mahdolliset eväät toimia - ja kun se poni toimii halutulla tavalla, meidän on annettava sille kiitos juuri oikealla ajotuksella. On se sitten myötääminen ohjasta, kehu ääneen tai tehtävän lopettaminen." sparrasin ohjastajia samalla, kun kannustin heitä siirtymään ensikerran raviin.
Pieni alkuläksytys tuntui tehoavan, sillä moni ohjastajista sai tekemiseensä aivan uudenlaista ryhtiä ja rääväsuisen Bettinan sanoin "tässähän tulee ihan tarve näyttää, että kyllä mä osaan."
Vaikka ryhmäkoko on melko suuri nuorten ajo-opetusta ajatellen, oli ryhmän dynamiikka hyvin harmoninen - ponit olivat selkeästi ajettu kotitreeneissä hyvin avuille ja ne oli rakennettu suurella rakkaudella; aivan, kuten jokaisen hevosen kuuluisikin.
"Aivan mahtavaa. Siellähän ainakin Poni ja Trombi alkaa hiljalleen jopa pyöristymään niskasta ja selästä, ja tapailee itsekin vähän takajalkoja vatsan alle. Teistä ihan jokainen voisi siinä ravissa kutitella ajoraipalla sinne lanneselän päälle pienellä kosketuksella, jospa sillä saataisiin aikaan se, että ne vähän tiputtaisivat painoa takajalkojen päälle ja tulisi säästä, ja niskasta ylös. Mitään puoliverisen grand prix-tason kokoamista mä en tässä vaiheessa teiltä odota, mutta teidänkin on hyvä sisäistää, että teillä on paljon enemmän yhteisiä kilometrejä, kun ne ponit liikkuvat alusta asti rehellisesti oikein päin itseään samalla säästäen." neuvoin ohjastajia samalla, kun kasvoilleni levisi aito hymy. Oli hienoa nähdä näin osaavia nuoria maneesi pullollaan.

Koska ryhmäläiset tekivät loppua kohden jo hyvin esimerkillisesti töitä, palkitsin nuoret ponit pitkillä loppukäynneillä maastoon - näin niille jäi hyvä mielikuva paikoitellen rankastakin treeneistä ja ne pääsivät nollaamaan ajatuksia kirpeään syyssäähän autottomille hiekkateille.

Esikoululaiset olivat sunnuntaina selkeästi seesteisempiä kuin lauantaina, joten pääsimme aloittamaan sunnuntain - ja oikeastaan koko viikonlopun - päävalmennuksen ilman pientä alkumuistusta siitä, miten hevosten ja varsinkin nuorten kanssa toimitaan vieraassa paikassa silloin, kun ne eivät malttaisi keskittyä ihmiseensä.
Alkuverryttely oli hyvin samantyylinen, mitä harjoittelimme lauantaina; siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja edelleen käyntiin, loivalla kiemurauralla pientä taivuttelua ja suunnanmuutosten ohjastamista sekä siirtymiä käynnistä raviin.
"Huomaatteko itse, miten eri tavalla te ajatte kärryjen kyydistä, mitä ohjasajaen takaa? Moni teistä antaa ponien kipittää vähän alta, kun itselle ei tule kiire juosta mukana - nyt siis ehdottomasti kotiläksyksi ihan jokaiselle tahdin säännöllisyyden ajamista: on etenkin kouluajoa varten tärkeää, että jokaisessa esitetyssä askellajissa säilyy tasapainon lisäksi selkeä tahti. Ja siitä te olette vastuussa, olitte te sitten kärryillä tai maassa." ripitin ohjastajia samalla kun katsoin miten ponirukat viilettivät vailla minkäänlaista tahtia.

En tiedä, oliko ohjastajat oikeasti vain unohtaneet eilisestä saarnasta huolimatta tahdin tärkeyden vai eikö he oikeasti erottaneet vauhtia kärryjen käsistä, mutta oli ilo huomata, että jokainen korjasi sekä omaa tekemistä, että ponin kulkua pienen muistutuksen johdolla.
Ja tämän ryhtiliikkeen myötä pääsimme myös tekemään vähän ravi - laukka - ravi siirtymiä, jossa halusin ohjastajien keskittyvän ehdottomasti eniten siirtymisiin, mutta myös siihen, että laukassa säilyy tietynlainen energisyys.
"Kun meillä on täällä maneesi täynnä poneja, niin on elintärkeää, että me ei sidota niitä ihan maahan kiinni. Tämä varmaan sekottaa teitä entisestään, mutta vaikka mä olen tässä kaksi päivää toitottanut tahdista, niin se tahti voi olla niin hidasta, kuin nopeaakin. Mutta näiden shetlanninponien kanssa vuosia toimineena mä olen huomannut, että mitä enemmän niille antaa nuorena vapautta, sen parempia ne on työstää vanhempana - jos niitä prässää liian suppuun nuorena, ne ei taatusti liiku ilmavasti ja hyvällä energialla vanhempana. Eli suomeksi; mä tarkoitan, älkää ajako niitä laukassa yhtään sen enempää kädellä, mitä on pakko."

Oli ihana ja oikeastaan myös ilo nähdä, miten vastaanottavaisia ohjastajat olivat annetuille ohjeille. Siinä missä nuorikot tekivät vielä vähän hassuja, nuorelle ominaisia siirtymiä laukkaan ja varsinkin laukasta raviin, ohjastajan tukivat ponejaan juuri sen verran, mitä tarpeen oli. Ja mikä parasta, muistivat antaa niille tilaa ja ennen kaikkea antaa kiitoksen silloin, kun siihen oli aihetta.
"Hittolainen sentään! Ette tiedäkään miten ihanaa on katsoa, kun muistatte kiittää poneja heti siitä puolikkaastakin hyvästä askeleesta. Ja uskokaa tai älkää - se kiitos löytyy edestä, kun ikää ja ajokilometrejä tulee lisää." hihkuin maneesin laidalla samalla, kun seurasin siirtymätyöskentelyä.

"Musta oli ihana nähdä, että teistä ihan jokainen muutti ajotyyliään tämän viikonlopun aikana hevosystävällisemmäksi ja löysitte sen rohkeuden antaa näille supersympaattisille poneille tilaa ja aikaa. Nyt, kun ajatte tämän viikonlopun jälkeen kotona, mä toivon, että pidätte muutaman asian mielessänne. Ensimmäiseksi sen, että tarjoatte niille kiitoksen - oli se sitten se ohjastaja myötäys tai ääneen kehuminen - kun sen aika on ja toiseksi vahditte, että niillä säilyy kaikessa tekemisessä tahti ja tasapaino. Näillä eväillä teillä on käsissä tulevaisuuden valjakkohevoset; näissä, jos jossain on potentiaalia kilparadoille. Kuten myös teissä." päätin valmennusviikonlopun ensimmäisen ryhmän osalta.