Maybeck Stud

Valmennuspäivät Maybeckin kasvateille 14.-15.04.2018

Olet lämpimästi tervetullut viettämään kanssamme viikonloppua Maybeckiin valjakkoajovalmennusten parissa. Haluamme tarjota kasvattiemme omistajille kokonaisvaltaisen päivän jonka aikana käymme valjakkoajon perusteita sekä syvempää luotausta niin käytännössä kuin teoriassakin. Lauantaina valmentajana toimii Bettina Maybeck ja sunnuntaina Amelie Maybeck. Sisarukset ovat kumpikin valjakkoajon lajivalmentajia ja etenkin Amelielta löytyy paljon kokemusta niin valmentamisesta kuin kilpailemisestakin lajissa myös ulkomailla. Tämä on myös oiva hetki kysyä mahdollisesti mieltä askarruttavia asioita oman kasvatin koulutukseen, kehittämiseen tai muihin asioihin liittyen!

Päivän ohjelma

Tapahtuma on jaettu kahdelle eri päivälle, jotta ryhmät eivät kasva niin isoiksi, ettei valmentaminen olisi enää laadukasta. Osallistujat ilmoittautuvat siis jommalle kummalle päivälle, mutta päivien sisältö on täysin sama!

Kauempaa saapuville vieraille järjestyy yöpaikka päärakennuksessa jota omistajat Amelie ja Bettina asuttavat. Lupaamme myös tarjota maittavan ilta- ja aamupalan, muut ruokailut toteutamme nyyttäri-periaatteella joista voimme yhdessä sopia ja keskustella. Nukkumapaikkoja löytyy yhteensä kymmenelle hengelle, ilmoitathan yöpaikkavarauksesta valmennusilmoittautumisen yhteydessä! Kumpanakin päivänä tarjoillaan teorian ja käytännön välissä lounas päärakennuksessa, kokkeina vuorotellen Maybeckin sisarukset.

Päivä aloitetaan kello 10 jolloin tutustumme hieman Maybeckin tiluksiin ja kerromme myös vanhan kasvatushistoriamme kohokohdista. Tallin henkilökunta hoitaa ponit omiin karsinoihinsa jotka on varattu varta vasten vieraileville tähdillemme. Kierroksen jälkeen käymme läpi valjakkoajon perusteita, meidän vinkkejä ja muita mielenkiintoisia asioita lajiin liittyen teoriassa. Viimeistään kello 12 tarjoillaan lounas ja kello 13 aloitamme käytännöntoimet säästä riippuen valjakkoajoon suunnitellulla radallamme tai maneesissa. Päivä päättyy viimeistään kello 17 jolloin halukkaat voivat joko lähteä kotiin tai yöpyvät käydä paremmin taloksi.

Yöpyville iltaohjelmaksi on luvassa sauna, ruuanlaittoa ja mukavaa yhdessäoloa. Illallista voidaan pohtia yhdessä, me Maybeckissä ainakin rakastetaan tortilloja!

Hinta 110 v€ (sis alv 24%)

- valjakkoajon lajivalmennusta käytännössä ja teoriassa
- kotiruokalounas

Hinta 150 v€ (sis alv 24%)

- valjakkoajon lajivalmennusta käytännössä ja teoriassa
- kotiruokalounas
- yöpaikka päärakennuksessa
- aamu- ja iltapala
- karsinapaikka ponille (ei sisällä ruokintaa)

Osallistumisohjeet

Sähköpostiin cerppa@gmail.com otsikolla Kasvattivalmennus
Omistaja - <a href="http://www.hevosensivu.com">Hevosen virallinen nimi</a>
Oma tuotoksesi

Jaamme osallistuneet myöhemmin omiin ryhmiinsä eri päiville. Liitä mukaan oma näkemyksesi ja kokemuksesi kuinka valmennuspäivä vierähti tai yökyläily, mikäli päädyit siihen ratkaisuun. Teksti voi olla pituudeltaan käytännössä millainen vain lauseesta romaaniin. Oma tuotos on täysin vapaaehtoinen! Valmennettavat saavat tapahtumasta sivuilleen lisättävän päiväkirjamerkinnän.

Yhdeltä omistajalta/tallilta 1 poni, 5 ponia per päivä, eli yht 10 per viikonloppu.

Kommentit

Myös tätä alkutekstiä saa käyttää hevosen sivuilla valmennuksen yhteydessä!
"Voisitko nyt tulla ja olla kuin aikuiset ihmiset", Bettina sovitteli Amelielle joka oli pitänyt mykkäkoulua pari tuntia alkaneen riidan jälkeen. Sisarukset eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen kumman vastuulla oli kauppaan unohtuneet viinitonkat. Amelie ei sanonut sanaakaan, vaan paineli ulos ja käveli kohti piha-aukiota, jonne kohta huristelisi ensimmäiset vieraat. Bettina pyöritteli silmiään ja mietti todella kumpi heistä onkaan vanhempi. Mökötyksen tilalle tulvi iloa ja naurua kun ensimmäiset saapuivat paikalle.

Lea ja Penelopeia kaartoivat pihaan aikalailla peräkanaa. Bettina ohjasi heidän autoja sopiville parkkipaikoille joista ponien uloslastaus olisi kaikkein kätevintä. Amelie lähti juoksujalkaa patistamaan tallityöntekijöitä pihalle ja haki itse samalla kaksi täyttä skumppalasia. Lea ja Pene astuivat ulos ja kaikki vaihtoivat lämpimiä halauksia. Päivä aloitettiin skumpan kilistelyllä ja hevoshoitajat huolehtivat vierailevat ponit talliin. Tottakai Amelie ja Bettina halusivat heti muodollisuuksien jälkeen tervehtiä kasvattejaan tarkemmin ja todeta kuinka upeita otuksia heistä oli kasvanut!

Seuraavaksi saapui Crimis ja Liia ja kieltämättä olimme hieman huolissamme Kidasta jota ei kuulunut. Hän oli kuitenkin varannut itselleen lounaan jota kuitenkin siirryimme muulla porukalla nauttimaan päärakennukseen. Kaiken lisäksi Kidan puhelimeen ei saanut yhteyttä. Myöhemmin kävi ilmi, että vielä tuolloin hänen lentonsa ei ollut laskeutunut, joten verkkoyhteyttä ei ollut. Amelie oli patistanut tallityöntekijän noutamaan unohtunutta viiniä, jotta illalla ei oltaisi aivan kuivin suin. Illanvietto ja rento jutustelu tulisi varmasti tarpeeseen, sillä päivän pääaiheena oli kuitenkin kova valjakkoajotreeni!

Zara - Maybecks Darth Waffle
Bettina tarkkaili Wafflen liikettä kuin haukka. Zara ajoi oria maastakäsin täysi varustus päällä ja kärryt odottivat toistaiseksi sivussa. Bettina kehotti valjakkoa tekemään paljon ympyröitä käynnissä ja ravissa, jotta ponille saataisiin vähän lämpöä lihaksiin. Waffle vaikutti oikealta työmyyrältä, eikä kieltämättä jäänyt liikkeissään isästään kauas. Sillä oli mukava, tottakai hyvin ponimainen askel, mutta sen energia ja into olivat loistavaa katsottavaa. Lean toive valmennukselta oli keskittyä tarkkuuteen, jota varten kentälle oli tuota portteja, tolppia ja puomeja. Valjakko teki erilaisia tehtäviä pienten kärryjen kanssa, joissa lähinnä keskityttiin ponin reagointinopeuteen. Waffle oli selkeästi laukassa kaikkein vahvimmillaan. Laukka askellajina selkeästi sytytti sen ja näimme loppua kohden ainoastaan paranevia suorituksia.

Penelopeia - Maybecks Champange
Pallo oli kuin koiranpentu jonka keskittyminen harhaili kaikkeen mahdolliseen ja vähän mahdottomaankin. Penelopeian kävellessä sen kanssa alkulämmittelyä maastakäsin se hangotteli vastaan joka ikistä apua. Bettina ohjeisti Penelopeiaa keskittymään itse jokaiseen askeleeseen ja viemään sen loppuun asti. Vaikka kyse oli pienestä ponista ja pienestä askeleesta, sitä tärkeämpi siitä tuli. Pallo harhautui niin nopeasti, että se yksinkertaisesti tarvitsi tekemistä ja jalkoihin katsomista. Kun saimme kärryt perään jatkoimme tarkkuustehtävien parissa. Se oli juuri se mitä Pallo tarvitsi ja saadessaan aivopähkinöitä sen suoritus parani jatkuvasti. Bettinan vinkki tuleviin omiin treeneihin oli välttää höntsäilyä viimeiseen asti, ellei kyseessä ollut välipäivä treenistä tai palauttava treeni. Pallolta löytyi todella paljon motivaatio ja miellyttämisen halua toteuttaa jokainen tehtävä loppuun asti.

Crimis - Maybecks Cherry Mist
Cherry oli pirtsakka tapaus ponilaumassa. Se tuntui ponilta, jolla ei ollut yhtään huonoa päivää ja aikalailla sellaiseksi omistaja sitä kuvailikin. Crimis toivoi treeniä nopeuteen ja reagointiin, jota pari pääsi mietiskelemään jo alkulämmitelyssä. Cherry tuntui suhteellisen vaikealta saada avuille, vaikka se mukavalta näyttikin, mutta viimeinen silaus puuttui. Tamma vältti 100% työntekoa viimeiseen asti, mutta teki sen mielellään kun ohjastaja sitä pyysi. Kun kärryt otettiin alkulämmittelyn jälkeen, alkoi varsinainen työnteko. Cherryn kanssa tehtiin paljon siirtymisiä ja lopuksi ravissa ja laukassa paljon tiukkoja kääntymisiä ja käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Cherrystä löytyi todella paljon miellyttämisenhalua ja tamma tuntui olevan sulaa vahaa kun sitä kehui isosti ääneen.

Kida - Maybecks Cordé
Amelie pyöritteli silmiään katsoessaan Cordén ja Kidan alkulämmittelyä. "Sitten voitaisiin alkaa ihan töihin ja lopettaa tämä jolkottelu, tästä on ohjasajo kaukana", suorapuheinen Amelie sanoi lopulta. Cordé toimi ajatuksen lailla ja vaikutti helpolta ajettavalta, aivan kuten isänsäkin. Myös liikkeet olivat viimeistä pisaraa myöden samanlaiset. Kun saimme kärryt perään, aloitettiin tarkkuus- ja nopeustehtävillä, joissa vaikeinta sekä Cordélle että Kidalle oli selkeästi keskittyminen. "Vie tehtävä loppuun asti, mieti se alusta loppuun asti ja vie se sinne", Amelie kannusti Kidaa. Cordé kävi jossain kohtaa jo aika kuumana kun pääsimme laukkatehtävien pariin. Siitä suoritukset kuitenkin parani, sillä Cordésta tuli hyvin tarkka ja herkkä avuille. Kidan ei tarvinnut loppupeleissä tehdä paljoa, kun Cordé oli siinä pisteessä, että olisi tehnyt vaikka voltin.

Liia - Maybecks Titmus
Titmus näytti siltä, että se nukahtaisi pystyyn. Amelie laittoi valjakon jo alkulämmittelyssä hieman kovemmille, jotta itse suorituksesta saataisiin jotain muutakin irti kun orin patistamista. Titmus syttyi kyllä nopeasti ja Liiankin alkujännitys karisi hetkessä kun pääsi elementtiinsä. Kärryjen laiton jälkeen Titmus pääsi näyttämään mitä se oikeasti osaa - ja osaahan se. Ori toimi ajatuksen lailla, vaikkakin edelleen hieman laiskasti. Se kuitenkin suoritti tehtävät tunnollisesti toisensa perään, mutta Amelie ei ollut ihan tyytyvinen siihen, mihin Liia tyytyi. "Tiedät, että se pystyy parempaan, älä pelkää vaatia", Amelie sanoi ja halusi nyt nähdä yhtä puhtaan suorituksen, mutta energialla ja temmolla. Titmus otti ääniavuista vaarin ja kiihdytti pientä askeltaan. "Älä jarruta, anna sen mennä", Amelie lisäsi kun Liia meinasi jarruttaa ohjasta. Ori heräsi suorastaan henkiin loppua kohden ja näytti ihan oikealta valjakkoponilta!

Osallistujat

Lea - Maybecks Darth Waffle (ohjastajaksi Zara)
Penelopeia - Maybecks Champange
Crimis - Maybecks Cherry Mist
"Iloisesti hyräillen ajelin kohti länsirannikkoa uusin ponivahvistukseni traikussa. Kello oli vasta seitsemän aamulla lauantaina, mutta tämä päivä tulisi varmasti olemaan tavallistakin aikaisemman aamuherätyksen arvoista. Luvassa olisi valmennuspäivä Maybeck Studissa, Cherryn kasvattajien luona. Tämä jos mikä oli sitä kasvattajan tukea parhaimmillaan: pieni Cherry pääsisi tutustumaan valjakkoajon saloihin asiantuntevien kasvattajiensa avustuksella.

Kirsikkaponini oli mitä kultaisin, ja tervehti heti ryhmän toista ponitammaa Champagnea iloisella hörinällä. Se ei myöskään pistänyt pahakseen, kun luovutin sen henkilökunnan käsiin ja liityin esittelykierrokselle, joka sisälsi mielenkiintoisia faktoja Maybeckin historiasta.

Kida - Maybecks Cordé
"Aamu alkoi hemmetin kiireellä, sillä jouduin lentämään Lontoosta Helsinkiin ja tapani mukaan olin bookannut vähän liian myöhäiset lennot itselleni ja hevosenhoitajalleni.. Tarkoitus oli viettää valmennusviikonloppu Maybeck Studissa ja perehtyä valjakkoajon saloihin. Kyllä, vaikka pyöritän valjakkokilpatallia, en itse ymmärrä siitä hönkäsen pöläystäkään - siispä jos tällä kertaa asia avautuisi hieman enemmän myös minulle. Cordé oli jo saapunut määränpäähän hyvissä ajoin, sillä sen kuljetus oltiin sentään tilattu ajoissa.

Saavuimme Maybeck Studiin juuri sopivasti lounaalle, tyylikkäästi 2h myöhässä. Itse keskityin enemmän keskustelemaan Bettinan ja Amelien kanssa illanvietosta, kun passitin hevosenhoitajani pistämään Cordén valmiiksi. Lounaan jälkeen lähdimme harjoitteluareenalle ja ryhdyimme töihin. Kieltämättä ajatukseni harhailivat edelleenkin vain illan saunomisessa, viinissä että juustolautasissa, mutta saimme Cordén kanssa jotakin sentään aikaiseksi!"

Liia - Maybecks Titmus
Aamu-uninen poniherra Titmus ei ollut aivan samoilla linjoilla kanssani kun lähdettiin anivarhain liikkeelle kohti kasvattajan valmennuspäivää; Titmus olisi paljon mielummin jäänyt uinumaan lämpöiseen karsinaansa kuin viileään traileriin. Kun poniori oli turvallisesti saatu pakattua lähdettiin köröttelemään jännittynein mielin kohti Maybeckia, jossa meidän oli tarkoitus viettää seuraavaan päivään saakka. Matka taittui ilman sen kummempia viivästyksiä - toki Titmus muisti tämän tuosta huomauttaa läsnäolostaan kaihoisalla hirnunnalla aina tuumattuaan että nyt ollaan oltu taas liian pitkään ilman rapsutuksia.

Perillä jännitti jo ihan hurjasti että mitä päivä toisi tullessaan, mutta ystävälliset sisarukset ja muut valmennuksiin osallistujat tavattuamme alkoi juttu luistaa! Itse valmennuskin sujui hienosti; meidän pieni nörtti-poni otti heti asiakseen toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja kärrytteli menemään niin mielissään ettei tosikaan! Onnistuneen pakerruksen jälkeen oli ihana viettää vielä iltaa muiden seurassa ja tutustua muihinkin poni-ihmisiin! Vuornassa toisinaan tuntuu omalla ponihömpötyksellään lähinnä raastavan suokkifanien hermoja, mutta nyt sai pulista poneista minkä vaan kerkesi!