Maybeck Stud

Wyat Muffy

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 10.02.2018, 8v
Ruunikko, 95cm

Rekisterinumero VH18-017-0131
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Wyat Shetlands Miia-Maria
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

Ch
KTK-II


Olimme Muffin kanssa yhtä mieltä siitä, että päivä oli mennyt aivan päin mäntyä. Muffi oli asunut Maybeckissä vasta viikon päivät ja lyhyessä ajassa meitä oli ehditty koetella jos jonkinmoisilla ongelmilla. Ensimmäisenä päivänään Muffi sai hokista vuohiseensa josta seurasi niin syvä haava, että sen tikkaamista harkittiin. Jokatapauksessa treenit jäivät viikoksi kun tamma arasti jalkaansa sen verran eikä riskejä haluttu ottaa. Ensimmäisellä viikollaan poni myös ripuloi, jonka todettiin johtuneen heinän laadusta. Muutama muukin poni reagoi huonolaatuiseen heinään joka virheellisesti oli tallillemme saapunut. Sinne meni sekin paali. Ai niin. Muffi sai myös kohtauksen traktorista joka mylväsi tallipihalla jonka seurauksena oli aikamoinen sirkus ja hajonnut riimu ja riimunnaru.

Jos tuo ensimmäinen viikko jotain meille Muffista opetti, oli sen tasaisen rauhallinen perusluonne. Tamma oli alusta asti joustava, helppo ja miellyttävä. Se ei näyttänyt ulkoisia stressin merkkejä ja muutenkin kaikki oli aina ihan vain hyvin. Sellainen se on edelleenkin. Nykyään vaikka traktori tööttäisi sen vieressä, Muffi todennäköisesti vilkaisisi sitä hölmönä ja korkeintaan pörähtäisi ihmetyksestä. Ensimmäisen viikon episodin laitoimme tietenkin sen piikkiin, että paikka ja tilanne olivat niin uusia. Eläinlääkäri, kengittäjä, lapset, aikuiset, kaikki ovat Muffin kavereita ja se ottaa kaikki ilosylin vastaan. Kengittäjälle tamma on toisinaan jopa hieman ärsyttävä asiakas kun tamma alkaa nuokkumaan ja huomaamattaan nojaa kengittäjään pikkuhiljaa enemmän.

Muffilla on suvussa paljon valjakkoponien lisäksi menestyneitä kouluratsuja. Laatuarvosteluissa palkittuja yksilöitä on muutama, sijoittuneita sitäkin enemmän. Muffi itse on loistava myös ratsuna, mutta se on laji johon emme ole niin paljon panostaneet vaikka potkua löytyisikin. Valjakkoajossa Muffi on yhtä helppo kuin yleensäkin. Mieluisinta sille on rento kärryttely metsätiellä, töihin kun pitää alkaa, saattaa tamma hieman kyseenalaistaa miten kovaa tänään on pakko tehdä. Kun Muffin saa hyvään moodiin, se on kuitenkin motivoitunut ja varsinainen kiituri. Muffin vahvuudet ovat tarkkuudessa ja nopeudessa. Vaikka se rakenteeltaan on tuommoinen pyöreänmallinen, siitä löytyy mieletöntä ruutia tiukoilla radoilla.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Päivärinteen Timi
KTK-II, VVJ-I, SHLA-II
ii. Edenelle McTreamy iii. Extreme of Mondeville
iie. Juweel v.d. Kleinehof
ie. CW Piccadilly Blues
VIR MVA Ch
iei. CW 18th Street Lounge
iee. MH Count On Me
e. Härdellin Mitra
Ch, KTK-II
ei. Iairos
Ch, KTK-II, VVJ-I
eii. Ibris
eie. Mäntysuon Aurora VIR MVA Ch, KTK-II
ee. Härdellin Minea
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-I, SHLA-I
eei. Criostal Phort Láirge VIR MVA Ch, KTK-II, YLA1, KRJ-II, SHLA-II
eee. Punkbitch OMG YLA2, KRJ-II

Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
01.11.2018 o. Maybecks Frankenweenie Maybecks Fernfeuer birdie, Stall Fernweh

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

  30.09.2018 Kalma VVJ-Cup, Noviisi yhdistetty (pv) 1/91

Näyttelytulokset

  16.05.2018 NJ-näyttelyt (Valyrian Shetlands) irtoSERT
  17.06.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  01.08.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT

  07.07.2018 SHLA:n rotunäyttelyt (Valyrian Shetlands)
I palkinto

Kilpailut

Valjakkoajossa 1422.8 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 795.30
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 627.50


Päiväkirja ja valmennukset

23.03.2018   Rekiretki Mäntyharjulle   omistaja Amelie

Maaliskuinen kevätaurinko lämmitti takkini selkämystä urakalla samalla, kun lappasin ponien tarhoista paskaa aihioon. "Mitäpä Mansikka luulet, pitäisikö meidän lähteä vielä tänään reen eteen vaikka mun piti olla tänään puolivapaalla ja olla liikuttamatta teittejä?" mutisin ääneen ja rapsutin mustaa tammaa otsatukan alta. Mansikka sekä sen tarhakaveri Muffi oli seurannut paskanlappaamistani suurella mielenkiinnolla, eikä hommistani meinannut tulla mitään. Milloin toinen poneista yritti kaataa aihiota lumelle nurinperin samalla kun toinen tökki taskujani makupalan toivossa.

Kun sain tarhan siivottua, kipitin hakemaan Mansikan ja Muffin tarhasta harjatakseni ne. "Eikö sun Amelie pitänyt olla tänään vapaalla? Mutta jos sulla kerta on jo ponit valmiina, niin lähdetkö sä maastoon? Ajattelin laittaa Paten reen eteen vielä, kun lunta riittää." Bettina kysyi, johon vastasin virneellä. "Piti, piti, mutta ulkona on niin mahtava sää, että enhän mä nyt voinut kotona kykkiä. Itseasiassa mä ajattelin, että laittaisin nämä parivaljaisiin ja lähtisin lenkille eli joo, mennään vaan samaa matkaa!"

"Mee sä vaan Paten kanssa edeltä, tuun tammojen kanssa rauhaksiin perässä." huikkasin Bettinalle reen kyydistä ja laskostin villaviltin jalkojeni suojaksi. Pate oli tapansa mukaan menossa ja samalla kun tammat käyskentelivät reen edessä kaikessa rauhassa, Pate teki meihin hyvää vauhtia etäisyyttä. Vaikka Muffi ei ole ollut vielä montaa kertaa parivaljakkona, oli se Mansikan parina kaikessa rauhassa ja veti reestä oman osuutensa kuin vanha tekijä. "Eiköhän nämä ole jo sen verran lämmennyt, että laitetaan raville. Ravataanko koko parikolme kilsaa Mäntyharjulle ja otetaan vasta sen ison ylämäen jälkeen käyntiin?" hihkaisin Bettinalle, joka vastaamatta kannusti poninsa raviin.

Samalla kun hanki narskui ponien jalkojen alla ja tiu'ut kilkattivat iloisesti nautin hetkestä täysin rinnoin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kevään muuttolinnut visersivät ilosointujaan metsän siimeksissä. Ja mikä parasta ponit ravasivat vähintään yhtä onnellisesti pitkän matkaa omaa vauhtiaan, korvat visusti eteenpäin suunnattuina. Ja mikä uskomattominta, oikea papupata-juoruakka siskoni istui oman poninsa reellä hiljaa.

Mäntyharjun ylle kavuttuamme siirsimme ponit käyntiin ja annoimme näiden vetää henkeä pitkin ohjin. Kotiin päin tulimme jo vähän reippaamassa tempossa; kannustimme ponit ravaamaan oikein suurta ravia kohti kotia niin, että kavioista irtoavat tilsat olivat päätyä milloin ohjastajien suuhun ja milloin silmille.

30.09.2018   Menestystä VVJ-Cupista   omistaja Bettina

"Niin vaan ne perkeleet meni ja voitti", Amelie totesi hiljaa auton ratin takaa lasittuneella katseella. Olimme kokeneet päivän aikana monenlaisia tunteita ja juuri tämä tilanne oli saanut aikaan tunnevuoristoradan. VVJ Cup oli meille kuukausittain tärkeä tapahtuma, johon lähdimme lähes koko poniköörin voimin ja mukaan piti palkata enemmän hoitajia kuin mitä tallilla on työntekijöitä. Valitsimme radoille aina parhaat ponimme, olihan kyseessä arvokisa. Ja korkeasta tasosta johtuen siellä oikeasti kisasi maan huippuja - välillä pääsimme tapaamaan myös kansainvälisiä valjakkoponeja. Ihan mahtava tapahtuma.

No, kuten mainitsin, taso on kova. Vaikka mukana on parhaat ponimme, kuukausittain arvokisa kaiken muun tohinan ja kansallisen kisaamisen ohella ei ole kuitenkaan sellainen, mihin pystymme laittamaan extraeforttia valmentautumisen puolelta enempää, mitä normaali kilpahevosen valmentautuminen on. Se usein näkyy tuloksissamme, sijoituksia ei tipu mitenkään erityisen tiuhaan. Eikä se meitä haittaakkaan, kaikkihan on vain plussaa niin kokemuksena kuin sijoituksenakin! Siksi tämä syyskuun Cup kilpailu oli sekä minulle, että Amelielle vähintäänkin järkytys.

"Mä en tajua kun tein niin typeriä pieniä virheitä, miten ne tuomarit oikeen kasas ne kokonaispisteet?" Amelie pohti ääneen, eikä odottanutkaan minun vastaavan. Huomasin siskoni säpsähtävän kun vastasin kuitekin: "Mä en tosiaan tiedä, mutta mun silmään koko suoritus oli älyttömän tasapainoinen, harmoninen ja ponit oli hyvin kuulolla. Ei siinä mitään vikaa ollut". Amelie oli aina kamalan itsekriittinen kisaamisen suhteen eikä ottanut voittoa aina helpolla vastaan. Ihme tyyppi.

Kotona lastasimme ponit talliin. Muffy ja Syrena olivat varsin pirtsakoita, vaikka takana oli pitkä päivä. Ripustin luokkavoittajan ruusukkeet niiden oviin. Meillä oli tapana laittaa ainakin viikoksi voittoruusukkeet roikkumaan ponien karsinan oviin. Muffy ja Syrena olivat tänään näyttäneet mielettömän esimerkin yhteistyöstä ja kuuliaisuudesta, halusta tehdä oikein ja miellyttää. Kumpikin olivat yksilöinä omalla tavallaan hyvin erilaisia, mutta onneksi motivaatioltaan täysin samanlaisia. Rapsutin kumpaakin vuorotellen pitkään antaen extraporkkanoita. Toivottavasti tammat oikeasti tiesivät tehneensä juuri niin hyvää työtä, kun olivatkin.

30.10.2018   Fiilistelyä shetlanninponien keskellä   hoitajana Crimis

Väiski, mun mieheni, katsoi mua kasvoillaan huvittunut virne, kun tein taas lähtöä Maybeck Studiin. Olin sopinut Amelien kanssa, että auttelisin ponien kanssa eräänä kiireisenä tiistai-iltana.

”No?” kysyin, vaikka tiesin, mistä oli kyse. Mä olin siellä huomattavan usein siihen nähden, että välimatkaa oli aika reippaasti.

”Vaihdatko sä mut niihin siskoksiin?” mies kysyi näytellen murheellista.

”Ootko sä nähnyt ne? Bettina on tosi hyvännäk-” ehdin aloittaa leikin, kun Väiski huitaisi mua päin kumisualla. Nostin käteni ilmaan ja naurahdin.

”Mun pitää nyt oikeasti lähteä, etten myöhästy”, sanoin sitten ja läksin lentosuukkoja lähetellen autolle.

Liikutettavanani oli kaksi Maybeckin shettistammaa, Mea ja Muffi. Lempinimetkin olivat niin söpöjä, että hykertelin ihastuneena jo niillekin. Shetlanninponit olivat ainoita poneja, joihin minä olin langennut. Ja kovaa olinkin.

Ensimmäisenä vuorossa oli ruunikoista vaaleampi Mea. Hirmuisen nättiä tammaa oli mukava harjailla, kun se selkeästi nautti jokaisesta hetkestä. Ponin silmät lupsahtelivat kiinni, kun pyörittelin kumisualla mutaista lapaa. Sainkin käyttää melkoisen tovin ponin läpi harjaamiseen, sillä lokakuinen mutavellikeli oli tullut ja ryminällä. Onneksi Mea ei ollut kärsimätöntä kastia, vaan nuokkui tyytyväisenä koko toimenpiteen ajan.

Valjastaessani tammaa se heräsi päiväuniltaan ja tuntui olevan innoissaan päästessään töihin. Tai no, voiko rentoa, palauttelevaa maastohölkkää sanoa työksi? Hyppäsin kärryille ja suuntasin ponin maastoja kohti. Tamma kulki hyväntuulisena ja reippaasti. Vaikka poni oli vieras, huomasin itsekin rentoutuvani ajaessamme lokakuisessa iltapäivässä. Pääsimme tallille takaisin ennen pimeää, ja Mea sai palkinnoksi hyvästä lenkistä palan porkkanaa. Miten mukava toimia näin mutkattoman ponin kanssa!

Vietyäni loimitetun Mean takaisin ulos hain vuorostaan Muffin sisälle. Muffi oli ruunikoista tummempi ja muhkeampi, mutta ihan yhtä ihana käsitellä. Vaikka emme olleet ponin kanssa tavanneet koskaan aikaisemmin, tervehti se minua lempeällä hörinällä ja hieroi päätään takkiini, kun aloin harjata sen kaulaa puhtaaksi mutakerroksesta. Voihan syksy.

Pimeyskin oli jo ehtinyt laskeutua (ah lokakuu), ja koska en tuntenut ponia enkä maastoja vielä aiemmin päivällä tekemääni lenkkiä enempää, suuntasin satuloidun Muffin kanssa maneesiin. Vaikka poni – kuten kaikki Maybeckin ponit – kilpaili vain valjakkoajossa, oli se kuulemma myös osaava ratsu. Niinpä ajattelin virkistää ponia vähän erilaisella liikunnalla kovatempoisen treenin lomassa.

Oli hassua hypätä shetlanninponin selkään, kun päivittäin ratsasti suomenhevosia. Poni oli niin kovin pieni ja askeleet lyhyitä. Meni jonkin aikaa, että istuntani mukautui tiheästi pompottavaan harjoitusraviin. Alkuun Muffillakin oli vähän hakusessa, miten sen ratsastajan kanssa pitikään toimia, mutta loppua kohden yhteistyömme sujui aika mukavasti. Muffi vaati jonkin verran motivointia, jotta työmoodi saatiin päälle, mutta sen jälkeen se liikkui oikein kivasti. Pyöreästä ponista kuoriutui yllättävän näpsäkkä kouluponi!

Ratsastussession jälkeen harjailin Muffin vielä läpi, ennen kuin päästin sen takaisin tarhaan. Ennen kotiin lähtöä autoin tallimestari Jessicaa ponien iltaruokinnassa, jonka aikana juttelimme mistä muustakaan kuin poneista, lähinnä siitä miten meillä oli mennyt Mean ja Muffin kanssa. Aika oikein hurahti hyväntuulisesti rupatellen, ja iltatallia lopetellessa tajusin, että kello olisi jo aika paljon päästessäni kotiin.