Maybeck Stud

Vuornan Tickleberry

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 20.08.2018, 8v
Rautias, 82cm

Rekisterinumero VH18-017-0357
Koulu- ja valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Liia VRL-11284
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III
YLA3


Joskus saattaa erehtyä luulemaan, että miniversiot shetlanninponeista olisi himpun verran helpompia, mitä stereotypinen shetlanninponi on. Vaikka Tiitiäinen ei olekaan mikään supertuhma, on sen pieneen kokoon saatu mahdutettua pieni ripaus shetlanninponien jästipäisyyttä - jos ei huvita, niin ei yksinkertaisesti huvita. Ja sillehän ei ihminen mahda mitään, mikäli takataskussa ei ole vuosien kerryttämää kokemusta siitä, miten omapäistä ponia saa narrattua ilman, että se tajuaa sen. Tiitiä on kuitenkin melko helppoa huijata toimimaan ihmisen mielen mukaan; kun sille lupaa porkkanoita ämpärillisen tai sille rapisuttaa taskuun unohtunutta sukulakupaperia, nousee blodin tukan seasta korvat tötterölle ja pienen ponin mieli on jo aivan toinen.

Jos Tiiti pitää jostain erityisen paljon, on se ehdottomasti pitkät rapsuttelutuokiot tallikäytävällä tai karsinassa. Se rakastaa harjattavana ja rapsutettavana olemista varsinkin karvanvaihdon aikaan, jolloin sen ylähuuli muistuttaa huomattavasti enemmän elefantin kärsää kuin pikkuponin söpöä samettiturpaa. Mikäli Tiitiin haluaa tehdä vaikutuksen, kannattaa sitä jynssätä kumisuolla alakyljistä ja vatsan alta - se nimittäin saa pienen ponitamman johonkin aivan älyttömään transsitilaan. Varustaessa Tiiti osaa olla mainiosti paikoillaan, mutta viimeistään valjaiden vatsavyötä kiristäessä tamma muistuttaa erehdyttävästi ilmapalloa sen pullistaessa vyötä vastaan. Vaikka Tiiti on melko mutkaton käsitellä ja sille käy kaikki kengityksestä raspaukseen, on klippaus sille pieni peikko. Moni on joskus ajatellut, että peikon on tehnyt klippauskoneen ääni, mutta herkästi kutiava ponitamma ei malta pysyä pitkään paikallaan, kun irtokarvat kutittavat ja pistävät vähän jokaisesta suunnasta. Kun klippauksen hoitaa ripeästi ja irtokarvat huiskii pölyharjalla irti samaan tahtiin klipperin kanssa, saa klippaksenkin hoidettua hyvin mielin.

Pienestä koostaan huolimatta Tiiti on melkoinen haka valjakkoajon parissa; se on eteenpäinpyrkivä, rohkea ja reipas ponitamma joka ei turhaan säiky esimerkiksi maastossa vastaantulevia autoja tai kentän pusikoista lentoon lähteviä lintuja. Tiiti on tasainen ja kuuliainen ajaa, jonka vuoksi sen kanssa on miellyttävää treenata esimerkiksi kouluajon palikat viimeisen päälle paikoilleen. Se Tiitin the juttu on kuitenkin tarkkuus- ja maratonajo, sillä se on poni, joka todellakin hurmioituu vauhdista. Vaikka kouluakaan ajaessa tamman kanssa ei joudu tukkanuottasille, ei sitä tarvitse edes etäisesti miettiä tarkkuus- tai maratonradalla. Siellä Tiiti painaa sen minkä kintuistaan pääsee korvat visusti eteenpäinsuunnattuina eikä turhia himmaile minkään tehtävän parissa. Kaikki tai ei mitään lienee Tiitin motto.

Joskus silloin tällöin Tiiti osoittaa mieltään lastaustilanteissa ja vähän pullikoi lastaussillalla ihmistä vastaan, mutta viimeistään ruoan rapina saa sen muuttamaan mieltään yhteneväiseksi ihmisen kanssa. Itse matkustus on Tiitille ihan rutiininomainen juttu, ja se luonnistuu sekä yksin että porukassa - trailerissa tai rekassa. Vieraissa paikoissa Tiiti saattaa toisinaan vähän häärätä omiaan, mutta viimeistään liikkeelle päästyään se rauhoittuu ja löytää oman feng shuinsa.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Vuornan Bon Bon Bear
VVJ-I, YLA2
ii.Bay Leaf Toffee
VVJ-I, SHLA-I
iii. Clopton's Caramel Milkshake evm
iie. Bay Leaf Tinka evm
ie. Mossbank Satin Shambles
KTK-III, VVJ-II, SHLA-I, YLA1
iei. Mossbank Satin Throne evm
iee. Walden Park Blackberry evm
e. Huvin Little Tickle
Ch, KTK-I
ei. Bousta Tiny Ember
KTK-III
eii. Bousta Stormy evm
eie. Mountainridge Evora evm
ee. Aquamarine
VIR MVA Ch, KTK-I
eei. Cornflower Undo evm
eee. Screaming Ice evm


Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
05.10.2018 o. Maybecks Fernfeuer Huvin Fedone Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

  15.09.2018 Huvitus SHLA ERJ-Cup, 50cm 5/42
  31.10.2018 Wyat Shetlands VVJ-Cup, Noviisi yhdistetty 9/124

Näyttelytulokset

  31.08.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  28.11.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT

Kilpailut

Valjakkoajossa 1440.52 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 730.74
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 709.78


Päiväkirja ja valmennukset

21.08.2018   Tiiti tiitiäisen ensitapaaminen   omistaja Amelie

On melko harvinaista herkkua, että me päästiin yhdessä Bettinan kanssa lähtemään samaan aikaan Maybeckin tiluksilta pois - ja vielä samaan paikkaan! Eikä itseasiassa ihan minne vain, vaan ihanien Liian ja Pajun luokse Vuornaan. Perimmäinen syy lähdölle oli päästä katsomaan, mitä Maybeckistä lähteneelle ponitiimille kuului; olihan Vuornaan eksynyt vähän varkain jopa neljä kasvattiamme!

"Tulkaa nyt vielä tamma- ja varsalaitumen kautta!" Paju hihkui muutaman kymmenen metrin päässä, kun kuuli avopuolisonsa tarjoavan meille kahvia. Pajun pyyntö tuntui aluksi varsin pyyteettömältä ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia, mutta olisihan se pitänyt arvata, että pariskunnalla oli pieni ajatus takaraivossaan. Varsoja ja niiden emiä rapsutellessa Paju suoristi selkänsä ja totesi kylmänviileästi, että Bettinan rapsutuksessa para-aikaa oleva blonditukkainen maitovarsa olisi kaupan. "Jos vain tiedätte ketään, kenellä on tammavarsalle käyttöä.. Sillä on kivat liikkeet, eikä suvussakaan ole moittimista.." Liia jatkoi miehensä sanoja. Bettina vilkaisi minuun kulmiensa alta ja räjähti nauramaan. "Olisi niin pitänyt arvata, että te haluatte myydä meille jotakin!" Bettina sopersi kikatuksensa keskeltä.

Ei kai siinä. Tickleberryllä oli varsin hyvä asentoiset jalat, se vaikutti symppikseltä ja näytti varsakarvansa alla suloiselta mammutin poikaselta. Mutta se, oliko meillä tarvetta kaksipolviselle miniponille, olikin sitten jo asia erikseen. "Jos alta kolmen tonnin myytte, niin lyödään heti kättä päälle." Bettina tarjoutui, ja keskeytti ajatuksenvirtani. Paju jäi katsomaan minua epäilevästi eikä paiskannut siskoni kanssa suoriltaan kättä. "Saankohan mä juosta Amelieta karkuun, jos mä kättelen sua?" se kysyi, johon en voinut todeta muuta kuin että siskoni teki rahoillaan mitä hän halusi. Jos hän halusi Maybeckiin miniponin, siitä vain - olinhan minäkin ostanut kesän aikana salaa muutaman ponin. Ja kuten sanottua, Tickleberry vaikutti varsin kivalle ponille. En laittaisi lainkaan pahakseni, jos Maybeckin hevoskanta kasvaisi tämän ponin myötä.

31.08.2018   Näyttelypäivä Maybeckissa   omistaja Amelie

Vaikka näyttelypäivien järjestäminen onkin pääsääntöisesti varsin mukavaa, tuo se mukanaan myös pientä hampaiden kiristelyä siinä vaiheessa kun haluaisi kaikki omat ponit mukaan eikä apukäsiä löydy kirveelläkään. Onneksi meillä Maybeckissa on asiat melko hyvin; tallityöntekijät esittävät poneja mielellään, eikä talkooväestäkään ole ollut pulaa. Itseasiassa näyttelypäivien talkooväki on pysynyt alusta asti melko vakiona; mukana on poikkeuksetta perheenjäsenet sekä lähimmät ystävät. Isäpappa Marco kuuluttaa, äiti tekee leivonnaiset kanttiiniin ja ystävät jakavat taustahommat kuten kehäsihteerin viran, kanslian, verkkavalvonnan ja muut vastaavat hommat. Myös me olemme Bettinan kanssa vahvasti mukana, mutta usein saamme kuitenkin nauttia H-hetkellä perheen ja ystävien tekemästä työstä ja juosta parhaat ponit kehässä. Aivan, kuten tänäänkin.

Pitkän harkinnan päätteeksi ilmoitimme tämän päiväisiin näyttelyihin oreista Veetin ja Wöhlerin kun taas tammoista mukaan pääsivät Tiiti, Enni sekä Jen. Näiden edellämainittujen ponien ilmoittaminen näyttelyyn oli oikeastaan melko taktinen veto; siinä missä pääsimme näyttämään kotiolosuhteissa tallin uusia poneja, toivoimme hartaasti ainakin jollekulle poneista kantakirjakelpoisuutta sertien myötä.

Itse päivä ponien kanssa sujui varsin leppoisasti. Siinä missä tammat nuokkuivat käsihevosalueella yhden ihmisen pideltävänä pienessä laumassa, orit seurasivat tilannetta varsin tyynellä mielellä omien hoitajiensa kanssa. Oikeastaan kumpikaan, ei Veeti eikä sen jälkeläinen Wöhler esittänyt päivän aikana mitään jäätävää orishowta ja hyvä niin - on hienoa näyttää muille shetlanninponi-ihmisille oreja, jotka ovat hyvätapaisia mutta jotka kuitenkin omaavat esimerkiksi hyvän orileiman. Ja onhan se niin, sukupuoleen katsomatta, että hyvin käyttäytyvän ponin kanssa on ilo harrastaa ja toimia!

Pitkän näyttelypäivän päätteeksi pääsimme juoksemaan kehässä useampaan kertaan, sillä Veeti, Tiiti sekä Jen palkittiin irtoSERT palkinnoilla kun taas Enni kamppaili itsensä upeasti BIS kehään sijoittuen lopulta sijalle BIS5. Eikä nuori ja vähän pitkästä päivästä väsähtänyt Wöhlerkään kylmäksi jättänyt, sillä ori kamppaili itselleen erittäin kovatasoisessa luokassa kuitenkin sertin arvoinen-maininnan. Mutta aika hienoa, että viidestä ponista neljä sai itselleen sertit sekä siten myös osallistumisoikeuden kantakirjaustilaisuuksiin. Taidammekin jo Maybeckissä tietää, mitkä ponit nostetaan tapetille seuraavaa kantakirjausturneeta varten.

Jokaiselle näyttelyponille tarjoiltiin myöhään illalla ylimääräinen melassivesi elektrolyyteilla twistattuna, jonka päätteeksi istuimme näyttelytalkooväen sekä tallityöntekijöiden kanssa alas nauttimaan kesän viimeisistä säteistä tallin puutarhaan. Siinä missä aurinko teki laskuaan, sytytimme kynttilöitä illan valoksi - ja nautimme viinistä, hyvästä ruoasta sekä ennenkaikkea mahtavasta seurasta!

28.10.2018   Vuoden ensimmäinen rekiretki   omistaja Amelie

Lokakuun viimeisiä päiviä viedään, ja Maybeckin päälle on laskeutunut upea talvi - lunta on riittänyt niin paljon, ettei ponitkaan jaksa enää aamulla tarhaan päästessään poukkaroida ja tallin pihapuut ovat notkahtaneet nuottalumen painosta.

"Bettina! Mä ajattelin, että voitaisiin repiä reet tänään esille ja käydä joku pikkulenkki Pihlajan ja Tiitin kanssa. Ihan vain sen verran että saadaan reet tulille ja ponit hiljakseen totuteltua reen painoon ja ääneen." mä hihkaisin siskolleni, joka viiletti tallikäytävän toisella puolella.
"Joo! Ja mä lähden mukaan Nortin kanssa!" kuului jostain Jessican huutoääni.
"Kuulostaa pahasti siltä, että multa ei kysytä mitään! Ei vaiskaan, mennään vain, lähdetäänkö heti?" Bettina huhuili jostain ja ilmestyi käytävälle innostunut ilme kasvoillaan.

Kun Pihlaja, Tiiti ja Nortti oltiin saatu pyydystettyä tarhasta kiinni ja harjattua, metsästimme yhdessä tuumin valehtematta varmaan puoli tuntia rekiajeluun sopivia valjaita jotka olivat laitettu visusti piiloon viime talven jälkeen. Onneksemme valjaat kuitenkin löytyi, ja ne olivat varsin käyttökelpoisetkin pienestä pölykerroksesta huolimatta.

Matkaan lähdettiin Jessica ja Nortti edellä, minä Pihlajan kanssa keskellä ja Bettina Tiitin kanssa peräpäätä pitäen. Ja pian huomasinkin että autottoman metsätien täytti iloinen puheensorina sekä ponien tyytyväinen pärskintä.
"Otetaanko pätkä ravia?" kuului joukon letkasta, ja ennen kuin Bettina tai minä ehdimme edes vastata, huomasimme ponien taittavan matkaa reippaassa - mutta sitäkin rennommassa - ravissa. En voinut tehdä muuta kuin hymyillä - pakkasasteita oli vain sen verran, että kylmyys ei tullut luihin ja ytimiin ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ja se kopina, joka ponien kaviot sai aikaiseksi osuessaan maahan oli ihanan rauhoittavan kuuloista.

Tunsin itseni äärettömän onnelliseksi. Enkä usko, että ponit ja muut ohjastajatkaan laittoivat rekiretkestä mielen mustaksi.