Maybeck Stud

Sommarbuddleja

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 30.01.2019, 8v
Musta, 103cm

Rekisterinumero VH19-017-0135
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Karine Karlsson-Higgins
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-I
VVJ-I


Kun laitetaan yhteen pörheän pyöreä poninrunko sekä hyväntuulinen olemus ja hidastumaton vauhti, on kasassa meidän ruotsalaistamma Silva. Musta kukkaisponi on oikea shetlanninponi parhaimmillaan, sillä luonteeltaan tamma on äärimmäisen kiltti ja aina mukana menossa siellä, missä tapahtuu (ja vaikka ei tapahdukkaan). Motivaatiota ainakin tekemiseen löytyy vaikka joskus Silvan kanssa meneekin vasen ja oikea sekaisin, mutta eipä tämä ole vauhtia vielä hidastanut.

Silvan hoitaminen on aika veikeä elämys, sillä ponitamma kyllä keksii itselleen viihdykettä kaikissa muodoissa puunailun ajaksi, vaikka pääasiassa hyväntuulista tutkiskelua se onkin. Silvan saa kyllä laitettua, letitettyä ja loimitettua, mitä sitä nyt onkaan tekemässä, vaikka joskus tamman kanssa tuhlaantuu aikaa enemmän kuin sitä olisi varattuna. Musta kukkanen tuppaa olemaan erittäin kiinnostunut kaikesta, mitä sen hoitaja sattuu tekemäänkään, ja onpa Silvalla tapana tarjota apua, vaikka kuivauspyyhkeitä villisti riepotellen, vetoketjuja nypläillen ja harjoja pakista kaivellen, mikäli sen erehtyy ruotsalaisen eteen viskaamaan, jolloin niitä saa sitten etsiä heinien seasta tai noukkia käytävältä parin metrin päästä talteen.

Kukkaistamman liikutus narussa on ihan jopa mukiinmenevää puuhaa eikä siinä tarvitse pelätä ylimääräistä temppuilua, vaikka vauhti olisikin siinä käynnin ja ravin välissä, Silva vaan omaa vähän reippaammat töppöaskeleet. Tamma tuppaa kyllä valppaasti seuraamaan ympäristöään, mutta mitenkään säikähtelevä sukkularaketti se ei ole, enemmänkin utelias ja mieluusti vaikka lähemmäskin menevä tutkimusmatkailija.

Silva on motivoitunut, eteenpäinpyrkivä ja yhteistyönhaluinen ajoponi, joka tekee oikein tarmokkaasti kaiken. Alussa kannattaa kuitenkin keskittyä siihen yhteisen kielen löytämiseen ruotsalaisen ja ajurin välille ja moottorin kierrosten vähentämiseen, musta poni nimittäin on ensimmäisillä metreillä ehkä liiankin energinen menijä, joka tykkääkin kaahailla pitkin kenttää ja ajella kohti keiloja. Pahimmat höyryt päästeltyään Silvasta saa kuitenkin oikeen näppärän, tekevän ponin, joka etenee jopa ihan nätisti töpötellen aina käynnissäkin, vaikka joku supervauhdikas käynti se nyt olisikin. Silva vastaa kuitenkin kivasti ohjalle, kuuntelee ohjastajaansa ja pyörii kärryineen vaikka 360 astetta paikallaan, jos sitä siltä menee pyytämään.

Kisapaikalla Silva on tyypillinen oma itsensä, edelleen valppaasti kaikkea seuraava tutkimusmatkailija. Lämmittelyissä musta ruotsinponi tuppaa kyllä vähän kuohahtelemaan enemmältikin, onhan ilmassa jännitystä ja suorituspaineita, mutta kunhan muistaa painella eteenpäin iloisella asenteella ja leveällä hymyllä, Silvakin jättää turhan hermoilun historiaan. Matkustajana Silva on kaikin puolin mukava ja helppo, mitään trailerikammoa tammalle ei ole koskaan kehkeytynyt eikä sitä vaivaa lainkaan seisoskella matkoja heinää mutustellen.

luonne © Humutin, kiitos!

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Merriwell Slush Rush
m, 104cmevm
ii. Merriwell Marshmellow
mkm, 105cm
iii. Aywen Amiral
iie. Berry Blush
ie. Angel Arch
m, 100cm
iei. Figaro Arch
iee. Anita Arch
e. Liten Kattklockan
rn, 102cmevm
ei. Blå Katt
m, 100cm
eii. Low Blue
eie. Jersey Lily
ee. Dandelion Damage
rn, 104cm
eei. D For Disaster
eee. Tropic So Hot

i. Merriwell Slush Rush on vähintäänkin upea ilmestys - vahvaluustoinen, pyöreärunkoinen, ilmeikäs ja liikkeiltään liitävä ja tempoisa kantakirja I-palkittu ori. Irlannissa ja Briteissä vaikuttava Slomo onkin jo rakenteensa puolesta haluttu jalostushevonen, vaikkakin omistajansa ovatkin sitä aika valitusti tammoille antaneetkin - ja vain kerran sen vaikutusmaiden ulkopuolelle, hyvällä rahalla tietenkin. Musta poni on tätä nykyä jo eläköitymässä, mutta ehti tehdä pitkän uran valjakkoajossa vaativalla tasolla lähinnä koululuokissa, ja ehtipä Slomo koulukentillekin poniratsastajien kanssa Helppo C-tasoisesti. Luonteeltaan oria on kuvailtu arvonsa tuntevaksi, hieman isoegoiseksi mutta kuitenkin kiltiksi ja seuralliseksi poniksi, jonka kanssa on harrastettu vuosien varrella vaikka ja mitä peruslajien ohelta aina poniagilityyn asti. Slomon jalostusoripäivät jäänevät kesän myötä sen viimeisiksi, onhan orilla 14 varsaa paketissa, joista 10 se jätti tammoina, loput 4 oreina.

ii. Merriwell Marshmellow oli veikeä mustankimo irlantilaisori, joka kantakirjattiin aikanaan II-palkinnolla. Pyöreärunkoinen ja vahvaluustoinen, hieman lanneosaltaan pitkähkö ja kaulaltaan pätkähkö Malou oli liikkujana kaikissa askellajeissa puhdas ja ryhdikäs, hyvin kevyesti etenevä poni, jota arvostettiinkin loppumetreillä juuri eniten sen jalostusuralla. Kimo poni kisasi lähes poikkeuksetta poniratsastajansa kanssa pelkästään kouluratsastusta Helppo C-tasolla jopa menestykseikkäästi usean voitonkin ottaen, mutta Malou oli kasvattajan puolesta myös ajo-opetettu, eli myös kärryttelyä harrastettiin kotopuolessa. Malou oli väitetysti erittäin persoonallinen ikiliikkuja, olipa siinä jonkin sortin jokapaikanhäslän vikaa, mutta pahansuovaksi ei kimoa koskaan kuvailtu. Malou jätti elinvuosiensa aikana useita hienosti liikkuvia varsoja, jotka ovat menestyneet kouluratsastuksen että valjakkoajonkin puolella, ja vaikka jälkeläismäärä ei 18 varsalla ole päätä huimaava, on orin linja edelleen haluttu jalostuskäytössä juurikin hyvän, puhtaan liikkeen vuoksi. Maloun lopetus tehtiin raskain sydämin 18-vuoden iässä orin sokeutuessa.

ie. Angel Arch oli soma siitosponi, jota ei oikeastaan kantakirjauksen jälkeen nähty julkisesti kisoissa tai tapahtumissa. III-palkinnon kotiin ottanut tamma oli rakenteeltaan tasapainoinen, hieman pitkähkö kylläkin mutta sinänsä täysin kelpo ja kaunispäinen, liikkeiltään ehkä vaatimaton mutta puhdas. Kaikkiaan hyvä kolmosen poni. Kasvattajalleen jäänyt musta Angel oli luonteeltaan sitten vähemmän taivaallinen, kasvattajansa mukaan poni oli jopa häijyhkö sekä oikea vastarannankiiski kaikessa, eikä muutaman huonosti menneen kisayrityksen jälkeen Angelia enää roudattu kentille haromaan vastaan. Sen sijaan arkirytmissä tuttujen keskellä se oli siedettävä, ja vaikka kyseenalaisesti se otettiin mukaan siitokseen sen hankalan luonteen kummitellessa takana, jätti musta poni paljon parempaa rakennetta ja luonnetta kaikille viidelle varsoistaan. Kotopuolessa Angel liikkui lähinnä seuraponin virassa narussa. Elämänsä päähän poni lopulta tuli kunnioitettavassa 32-vuoden iässä tamman hampaiden kuluttua loppuun.

e. Liten Kattklockan on ruotsalainen sekahedelmäsoppa, jossa yhdistyy niin ruotsalaisia linjoja jenkkimausteella että brittilinjaa Suomen kautta. Rakenteeltaan Katt ei kuitenkaan ole mikään jalka sieltä, korva tuolta -kyhäelmä, vaan varma II-kantakirjattu ponitamma. Rungoltaan tamma on oikeastaan ihan sulava (talvikausina kyllä mahakas), luustoltaan vahvahko ja ilmeeltään oikein kaunis paksujouhinen poni, liikkeiltään puolestaan sulava ja rytmikäs ravissa ja käynnissä. Luonteestaan tamma sai täydet pisteet, sillä ruunikko poni on tunnetusti oikein herttainen, valpas ja mitä nyt vähän perso porkkanan perään. Kaikkiaan shetlanninponin mallipaketti. Kattin kanssa on tehty vähän sitä ja tätä ruotsalaisen omistajansa puolesta, on käyty valjakkokisoja noviisitasolla ja kisattu pieniä esteluokkia, on Katt nähty myös lasten tapahtumissa että kissanristiäisissä. Kaikkea oikeastaan maan ja taivaan väliltä! Jalostuskäytössä Katt ei varmaan koskaan sen jo olemassa olevia kahta varsaa enemmän tule olemaan, vaan jatkaa ikääntyessään pihamaansa kunnossapitoa.

ei. Blå Katt on nimensä mukaisesti hieman sinisenvivahtava musta poniori, luonteeltaan mukavuudenhaluinen ja perso tapaus, jonka mieliala vaihtelee kuin kissan hännän suunta. Bobo vietiin kantakirjaan, ja kotiin se toi II-palkinnon hyvän päivän osuttua kohdalle (muuten ei varmaan olisi päästy edes arvostelukehään). Rakenteeltaan Bobo on vahvaluustoinen, lihaksikas ja ryhdikäs, paksujouhinen shetlanninponi erinomaisella orileimalla, liikkeiltään puolestaan ravissa töksähtelevä mutta käynnissä reipas ja tasapainoisen tahdikas, laukassa etenevä ja puhdas. Luonteeltaan Bobo on tosiaan hieman ailahtelevaista sorttia - joskus se on hyvällä tuulella, nauttii elämästä ja auringosta sekä toimii yks yhteen ihmisen kanssa, toisinaan taas ori on hampaat irvessä vastassa aamulla eikä liiku minnekään tai mitenkään. Orin kanssa ei ole siksi kisattukkaan niin aktiivisesti kuin toiveissa ehkä oli, mitäpä Boboa raahata kentälle jos liikettä ei löydy. Ponin kanssa on kuitenkin päästy ihan sijoillekin valjakkoajossa noviisin tasolla. Bobon kanssa on harrastettu leikkimielisesti myös ponilaukkoja, sillä kummasti laukkaaminen tuntuu mustalle ruotsalaisponille maistuvan, ja pari voittoa siltä löytyy hyllystä. Nykyään parinkympin ikää lähestyvä Bobo lähinnä laiduntaa päivät pitkät sen jalkojen kulumisen vuoksi. Sinistä kissaa päästiin käyttämään kuitenkin nuoremmilla päivillä jalostukseen kolmen varsan verran Ruotsissa, ja vaikka kaksi varsoista eivät olekaan sen suuria tähtiä vaan ratsastuskoulujen luottoponeja, jätti se kuitenkin yhden kantakirjaan päässeen tammavarsan.

ee. Dandelion Damage oli Suomeen ostettu brittitamma, joka itse asiassa myytiin vielä suht nopeaa maahantuonnin jälkeen uudelleen. Daisyn elämä ei ollut mitenkään erityisen tapahtumarikasta, kantakirjaan tamma ei koskaan päässyt, mutta vahva tuntema olisi, että III-palkinto sieltä olisi voinut tullakin. Rakenteeltaan Daisy ei ollut mitenkään hirveän vahva, mutta tasapainoinen, kevyt ajoponi kyllä, jonka käynti ja ravi olivat mieluisia istuttavia niiden puhtauden ja pehmeyden vuoksi. Daisyn toisessa kodissa tamma pääsi kevyeen tuntikäyttöön pienelle maalaistallille, ja pieniä tallikisoja lukuunottamatta poni ei suuria saavuttanut, kunhan hömppäili maastossa lasten ilona. Tallin omistaja päätyi kuitenkin ponin ikääntyessä myymään kukkaisan poninsa haikein mielin nuoremman tieltä, ja opetusmestarin osti ruotsalainen rouva, lähinnä lastenponia etsien. Daisy jatkoi siis seikkailuaan nyt Ruotsin maaseudulla lasten seurassa muutaman lämminverisen ohessa, ja kolmannessa kodissaan se astutettiinkin kerran. Luonteeltaan Daisy oli todella lapsirakas, rauhallinen ja hiljainen, ehkäpä ujokin poni, joten se oli oiva emätamma ainokaiselleen. Daisy lopetettiin vain 15-vuotiaana kesälaitumella tulleen sääriluun murtuman vuoksi kaikkien suureksi suruksi.

sukuselvitys © Humutin, kiitos!

Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
17.03.2019 o. Maybecks Blårisp Metsäkylän Oodi Assi, Kronbacka
16.05.2019 t. Maybecks Bortsnejlika Marius de Illini Maybeck Stud
03.06.2019 t. Maybecks Liljekonvalj Arroyo 44 Humutin, Playground Ponies

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

ei tuloksia

Näyttelytulokset

  03.06.2019 NJ-näyttelyt (Adina) irtoSERT
  30.06.2019 NJ-näyttelyt (Susiraja) BIS4, MVA-Sert

  22.05.2019 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) SW2

Kilpailut

Valjakkoajossa 1417.75 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 661.66
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 756.09


Päiväkirja ja valmennukset

9.12.2018   Ponivälitystä   kirjoittanut Humutin

“Hej vaan, Sverige!” Olipa tullut jälleen tuumailtua pohjoisen talvisia teitä pitkin huristellessa kohti Örebron etäisesti kevääseen herävää kaupunkia. Marabouta mutustellen kurtistelin kulmiani. Siellä pitäisi odotella meikäläisen huolella etsimä musta ponitamma Maybeckin Amelielle. Toiveissa naisella oli ollut vaan “musta valjakkopainoitteinen shetlanninponi, ei mikään hirvee ihmissyöjä”, ja tässä päätä raapien olin kummastellut, mistä semmoinen tempaistaan, ei Suomesta ainakaan. Ja muutamat kontaktit läpi soitellen ja itkua tihrustaen olin lopulta saanut erään ruotsalais-irlantilaisen naisen numeron, jolla voisi ollakin jotain potentiaalista. Meikäläisen huonolla ruotsilla siinä sitten oli tönkötetty mitä etsinnässä oli, ja takaisin tönkötettiin irlantilaisittain englanniksi, että joo, kyllä meiltä löytyy, ajele vaan kylään. Että Ruotsiin asti kylään, ilman mitään takeita, että tässä nyt olisi varmasti poni kotiinvietäviksi ja esiteltäväksi? Ja niin sitten ajelin. Sen verran oli kasvattajatäti kiltti ollut, että oli vielä messengerin välityksellä nakellut sukutaulut tulemaan, ja pakko oli sinänsä myöntää, että kyllä tässä ihan potentiaalinen tamma voisi Amelielle vietäväksi ollakin.

Perille päästiin lopulta puuduttavan pitkän ajon ja parin hotelliyön jälkeen. Pienen loskaisen ruotsalaistallin pihamaalla laidunsi pari poninperhanaa, joista vain yksi oli musta, oletettavasti kai se, joka tässä nyt olisi mukaan lähdössä. Karine, itse kasvattaja, oli tietenkin vastassa kahvit keitettynä ja irlantilaisittain puhetta vääntäen, ja siinä pahaa ruotsalaissumppia hampaat irvessä kiskoen jutusteltiin lisää kyseisestä tammasta. Sommarbuddlejan takaa tuli aika vahvasti brittilinjoja niin isän että emän kautta, irlantilaista oli lyöty sekaan avartamaan ja löytyipä sieltä kolmannesta polvesta jenkkikin. Kaikkiaan aika raikas yhdistelmä pääasiassa kantakirjaponeista.

Ulos suunnatessa Karine jatkoi myyntipuhettaan tammasta, Silvaksi sitä kutsuttiin. Kuulemma kiltti kuin mikä, sopivan energinen ja ehdottomasti potentiaalinen. Itse vielä tässä vaiheessa loskassa tarpoessa mietin, että mitähän meikäläinen tekee svärjelandin maankamaralla, kyllä tässä nyt vähintään kotia päästessä pitää jonkun sortin terapia aloittaa näiden äkkilähtöjen takia. Mietin, että ei tämä poni nyt niin superuberhieno ole, että se nyt Maybeckilaisille kelpaisi. Suvultaan kyllä kiinnostava, mutta. Siihenpä meikäläisen mietinnät jäikin, kun Karine mennä pyyhälsi poninsa kiinni ja toi mustan ponitamman esiteltäväksi loimensaumat repsottaen. Saisikohan varusteista alennusta jos nekin laitetaan kauppaan?

Silva tunki heti pientä poniturpaansa tarjolle, nuuskutteli ja puuskutteli kämmentä ja siirtyi taskun puolelle, mokoma haistoi heti porkkanat. Nappisilmät kuitenkin otsatukan alta tuikkien tapittivat niin kerjäävästi takaisin, että pakko oli antaa siivu. Suloinen kuin mikä. Pääsimme Karinen kanssa tallin puolelle, jossa kasvattitäti reippaasti harjasi paksua ponikarvaa läpi ja varusteli valmiiksi ajettavaksi. Seurailin alussa vierestä, katsellen hieman mustan ponin rakennetta läpi, mieltyen siihen enemmän. Ehkä siitä olisikin Amelielle uusi valjakkopolle? Hieman ihmetellen katselin, kun nahkoja pujotellessa irkkurouva nakkasi Silvan eteen kuivan pyyhkeen, ja tirskuen seurasin tamman suurta riemua rättiä retuutellessa. Huvinsa kullakin!

Karine ajoi verryttelyt Silvan kanssa läpi, ja vaikka vauhtia tuntui riittävän, alkoi ponitamma kuitenkin ottaa jo ohjeitakin vastaan. Pakko oli myöntää, että kyllä tämä ihan potentiaalinen oli vietäväksi kotia. Nätti ravi, nätti käynti, vauhtia, kiltti häslä. Amelielle varsin sopiva. Vielä, jos käyttäytyisi meikäläisen osaamattomissa kätösissä, niin varmasti voitaisiin keskustella ihan vakavissaan tästä kesäkukkasesta. Tuumasta toimeen ja Humutin kärryille, pian kärryttelin pitkin märkää hiekkakenttää iloisen ponin viilettäessä pitkin poikin ja puskia kohti. Tai ei nyt ihan, Silva kyllä oli kuulolla ohjalle ja teki mitä pyysin, vaan extranopeasti. Hiki päässä jarruttelin innokasta ponia ja mietin vielä uudelleen, saisiko tästä sittenkään mitään järkevää, vai olisiko vastaanotto Amelien luona katujyrän takaisin käännytys, mutta parin minuutin sisällä kukkanen alkoi keskittyä ihan oikeasti pyyntöihin.

Teetin aika simppeleitä siirtymisiä askellajien välillä, Katrine asetteli valmiiksi keilat ja pujottelin vähemmän taitavasti välistä Silvan suorittaessa kieli keskellä suuta, tai siltä se ainakin alkoi vaikuttaa. Puolisen tuntia värkkäsin ja härnäsin selvästi minua taitavampaa ponia, kunnes päästin Karinen takaisin ohjille loppuja varten.

“Laitetaanko varusteet mukaan?” kyseli kasvattitäti. Ruotsiksi sönkötin että odottelee vielä, pitäisi soittaa vielä Amelie läpi, tahtooko hän hampailla kolhitut loimet mukaan. Kahta tuuttausta myöhemmin puhelimeen vastasi aina niin tomera ponitäti iloisesti tervehtien. “Nyt löytyi, laitetaanko loimet mukaan, saadaanko ponin kanssa sanoa hejdå Sverige?”

9.12.2018   Kevään ensimmäinen maraton  omistaja Amelie

"Mä en koskaan jaksa olla muistuttamatta siitä, että hevosten täytyy olla ehdottoman valmiita kun siirrytään ajamaan maratonille. Tarkoitan sillä, että niiden on oltava kuulolla, toimittava nopeissakin tilanteissa ohjeiden mukaan ja sitä, että ne on oikeasti verrytelty huolellisesti jotta ne ei hajoa matkan varrelle. Tästä syystä mä halusin, että kävelytitte hevosianne reippaasti puolisen tuntia maastossa ennen, kun otettiin siirtymistehtäviä tässä kentällä. Ja siirtymisiä mä halusin teettää siksi, että ne hevoset on oikeasti hereillä - jarruttaa ja kaasuttaa sen mukaan, miten pyydetään. Teillä on ehkä vähän erityyppiset ongelmat - Bettinan on huolehdittava, että Silva tulee pidätteestä takaisin ja Serenan on puolestaan huolehdittava, että Tintti liikkuu eteen eikä jää turhia jarruttelemaan. Mutta se siitä paasauksesta, katsotaan miten ne innostuu kun pääsevät kevään ensimmäisiä kertoja maratonille!" paasasin valmennukseen osallistuneille, jotka selvästi jännittivät nurmelle siirtymistä. Eikä suotta, onhan siinä aina pientä jännitysmomenttia itse kullakin, kun pitkän talvikauden jälkeen pääsee kaahottamaan luonnonarmoille ilman hidastavia maneesinseiniä - ei ole kerta ei kaksi, kun olemme nähneet hullunkiilto silmissä pukittavia hevosia Maybeckin nurmilla.

Aloitimme tehtävät hyvin yksinkertaisista tehtävistä; muutaman portin sarjoista, jotka olivat helppoja ja mielekkäitä ajaa. Suoria linjoja, joihin pääsi kaartamaan melko suurilla linjoilla jotta tehtäviin saatiin hukattua aikaa, ja siten korjattua esimerkiksi ajovirheitä. Molemmat ohjastajista - ja myös poneista - oli menossa innokkaasti eikä helpot portit koivukujalla tuottaneet ongelmia, joten jatkoimme pian takaviheriölle, jossa pääsimme pienen pujoittelutehtävän pariin. "Tullaan nyt ensin ravissa, jotta saatte rauhassa miettiä ajolinjoja. Nyt on ehdottoman tärkeää, että käännätte vasta sitten, kun kärryt on kohdalla, muuten teidän pyörät kolisee portteihin niin, ettei niitä pyöriksi enää tunnista." ohjeistin valjakkoja.

Bettinalla ja Silvalla homma lähti vähän haparoiden liikkeelle sillä pieni ponitamma oli niin täynnä intoa, että se yritti jatkuvasti rikkoa laukalle ja ponin hidastaminen vei huomiota itse ajolinjoista. "Maltti on nyt valttia, koita Bettina vetää keuhkot täyteen happea ja tehdä hommat loppuun asti kunnialla, vaikka se pieni poninperhana yrittäisikin laukata alta pois. Vasta, kun pääsette tehtävän ravissa sujuvasti, voitte jatkaa laukassa - muuten te vedätte portit suorassa linjassa kumoon." nauroin siskolleni, joka ajoi mustaa ponia kieli keskellä suuta.

Serena ja Tintti puolestaan teki hyvin rauhallisia sekä tasaisia suorituksia, joten he pääsivät jatkamaan tehtävää laukalla jo ensimmäisen toiston jälkeen - joka sekin meni varsin mainiosti. "Ihan mieletöntä työtä, sehän jopa vaihtaa toisinaan laukkaa kuin kokeneempikin konkari!" iloitsin valmennettavan suorituksesta. "En oikeastaan tiedä, onko sen rauhallisuus sittenkin hyve. Siinä missä se menettää aikaa rauhallisuudellaan, se ottaa ne kyllä näissä kaarteissa takaisin uskomattomalla tasapainollaan." jatkoin.

Kävimme vielä takaviheriön jälkeen tutustumassa muutamiin muihin linjoihin, jonka jälkeen hyppäsin vuoroin molempien ponien kyytiin groomiksi tehdäksemme pidemmän radan, joka koostui alkuvalmennuksen tehtävistä. Radalla halusin nähdä tasaista ja rauhallista suorittamista porteilla, mutta pientä riskinottoa laukkaosuuksilla - nyt sai luvan kanssa viilettää, kunhan lupasi kautta kiven ja kannon, että poni oli ennen seuraavaa tehtävää kuulolla.

Molemmat valjakoista teki niin hyvät suoritukset, että minulle ei jäänyt valmentajan roolissa paljoakaan moitittavaa. Tehtävät tuli suoritettua rauhallisesti hyvässä tasapainossa ja pidemmillä laukkaosuuksilla niin Bettina kuin Serena uskalsi pyytää pienet poninsa niin reippaaseen laukkaan, että harvoin moista vauhtia valjakkokilpailuissa näkee. Ja mikä parasta - kaikilla tuntui olevan ihan mielettömän hauskaa sillä loppukäyntejä kävellessä ohjastajat hymyilivät kuin naantalin aurinko ja ponit pärskivät tyytyväisen oloisesti kevätauringon alla.