Maybeck Stud

Niuë

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 02.11.2018, 8v
voikko, 82cm

Rekisterinumero VH18-017-0537
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattaja Lise Tronhålm
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III
VVJ-II
SHLA-II


Ninnillä ei paljon järki päätä pakota. Todella raivostuttava, mutta silti niin ihastuttava ponitamma osaa hämätä koollaan, sillä sen sisällä asuu iso musta mörkö. On arkipäivää, että Ninni juoksee pihamaalla vapaana linnun lailla riimunnaru perässään Jessican kiroillessa jossakin etäämmällä karannutta ponia. Ninnin taito on livahtaa mistä vaan ja millon vaan. Varo siis jättämästä karsinan ovea hetkeksikään raolleen!

Se hyvä puoli Ninnissä on, että sille saa käytännössä tehdä mitä vain. Sitä ei haittaa muut eläimet, ponit tai edes melskaavat lapset. Kavioita voi vuolla, korvia venytellä, harjaa vähän kiskoa ja onpa joskus tallikissa löytänyt paikkansa makoilevan Ninnin mahan päältä kesäauringossa. Sisimmiltään Ninni siis rakastaa huomiota ja tapahtumaa ympärillään - huono puoli siinä on, että jollei sitä muuten ole tai tule, sitä sitten järjestetään. Ja huomion keskipisteeksi Ninni todellakin osaa hankkiutua. Ninni ei ole ilkeä hoitaessa, mutta keksii varmasti keinon päästä karkuun. Pienimmät hoitajat se osaa myös tönäistä kumoon jos oikein on tylsää. Ai niin, ja jos päivä sattuu olemaan sellainen, kuolaimet saa tunkea väkipakolla suuhun. Puhumattakaan vyön kiristyksestä, sillä Ninni osaa paisuttaa itsensä tuplakokoiseksi.

Kärryjen edessä Ninni on herkkä ja energinen. Se on usein lähdössä liikkeelle ennenkuin ohjastaja on vaunuissakaan. Ninnin kanssa kärsivällisyys on valttia ja sille tulee tarjota varmasti tarpeeksi tekemistä, sillä ärsyttäväksi se osaa heittäytyä myös valjakkoajossa. Ninni toimii hyvin ääniavuilla ja on suustaan erityisen herkkä. Se saattaa siis oikeasti iskeä pakin päälle tuosta vaan jos ohjasote on liian luja. Jos taas maiskautus tulee vähän väärässä kohtaa, poni saattaa olla kiitolaukassa kun ohjastaja vielä istui puolikkaalla pakaralla penkillä. Tarkkana siis saa olla. Vastavuoroisesti Ninni antaa itsestään paljon, sillä on korkea työmoraali. Tamma on kuin muovailuvahaa joka taipuu tekemään jos jonkinmoista temppua.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Red Rock
vkk, 82cmevm
ii. Ramadan Roy
vkk, 84cm
iii. Fenx Ilya
iie. Hula Hula
ie. Lady Rooster
vrt, 80cm
iei. Dipp Tor
iee. Balance
e. Nevada
vrt, 82cmevm
ei. Niagara Call
rt, 83cm
eii. Nigeria Fall
eie. Namaste SWE
ee. Tjurlia
vrt, 83cm
eei. Treder Uliv
eee. Nadia

i. Red Rock oli varsin menestyksekäs jalostusori, mutta sen luonne ei ollut parhaimmasta päästä. Voikko poni elvisteli mielellään tammoille, joita se pääsi astumaan elämänsä aikana 28 kappaletta, kun taas ihmisille Red Rock näytti aina hapanta naamaa. Ori oli todellinen lohikäärme niin halutessaan, mutta kokeneissa käsissä sen laadukkuus valjakkoajossa tuli esiin – lähes kolmenkymmenen vuoden iässä vanhuuteen kuollut shetlanninponi niittikin näyttelyiden lisäksi VVJ:n alaisista kilpailuista menestystä. Red Rock palkittiin kisauransa jälkeen monissa laatuarvosteluissa, joten siitä tuli hyvin haluttu poni jalostuskäyttöön.

ii. Ramadan Roy ei todellakaan ollut mikään lihavasti elellyt lasten luottoponi. Siltä löytyi luonnetta vaikka muille jakaa, mutta ori toisaalta myös korvasi kaikki rikkomansa aidat pitkällä liudalla meriittejä. Ori napsi jo maitovarsana I-palkintoja jokaisesta näyttelystä, minne sitä kärrättiin. Myös valjakkoajokilpailuista palattiin lähes aina ruusukkeen kanssa, joten monet ulkopuoliset väittivät tätä piskuista ponia unelmahevoseksi. Sitä se ei tosin ollut – kuten jo sanottu, kymmenet ovet sekä portit kärsivät Ramadan Royn tehdessä niistä selvää. Mitä sitä ei vapauden eteen tekisi, vai miten se meni? Ori menehtyi kunnioitettavassa 25 vuoden iässä laitumella saatuun jännevammaan, joka osoittautui omistajien harmiksi niin vakavaksi, että oli viisainta päästää voikko poniori kärsimyksistään.

ie. Lady Rooster oli pikkuinen, vaaleanrautias ponitamma joka tuotiin Englannista suoraan kasvattajalta. Tammasta lupailtiin upeaa, hyväluonteista siitostammaa, mutta Ruotsiin lennätettiinkin huonokuntoinen ja äreä shetlanninponi ohuella harjantyngällä. Lady Roosterin uusi omistaja ei kuitenkaan tahtonut laittaa hevosta kiertoon, joten hän piti sen ja yritti kaikin voimin saada siitä hienoa ponia siitoskäyttöön. Projekti ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen, sillä tamma pysyi äkäisenä ja huonokuntoisena. Sen elämänkaaren loppuvaiheilla kävi kuitenkin pieni moka – naapuritilan huippuori pääsi karkaamaan ja onnistui astumaan tamman. Kukaan ei olisi uskonut, että moisesta yhdistelmästä tulisi yhtään mitään, mutta varsasta tulikin hevosmaailman tähti. Näin ollen Lady Roosterista alettiin haluamaan jälkeläisiä, mutta tamman omistaja tahtoi sille rennon loppuelämän ilman siitoskäyttöä.

e. Nevada oli suloinen, mutta ponimaisen jääräpäinen pikkuponi, jonka säkäkorkeus jäi reippaasti alle metrin. Tamma ei ollut mikään huippuponi – sen suku koostui harrastehevosista, ja sitä se oli itsekin. Nevada toimi koko elämänsä ajan lähinnä omistajaperheensä lasten ratsuna, mutta kyllä sen täytyi jotakin tehdä elantonsa eteen. Se jotakin oli menestyksen niittäminen näyttelyissä. Nevada palkittiin KTK-II -palkinnolla sekä SHLA-I -palkinnolla upein pisterivein, mutta kilpailuista tulleiden sijoitusten uupumisen vuoksi se ei saanut kuin vain pari varsaa.

ei. Niagara Call oli hirmuisen kiltti ja hyväntahtoinen shetlanninponi. Se oli orina vähän dominoiva sekä ärhäkkä muita hevosia kohtaan, mutta kun Niagara Call oli astunut muutaman tamman, se ruunattiin ja niin KTK-I -palkinnolla palkittu rautias pääsi elämään rentoa elämää lastenratsuna. Poni periytti kolmelle jälkeläiselleen kiitettävät liikkeet sekä hyvän rakenteen, mutta ystävällinen luonne ei näkynyt yhdessäkään jälkeläisessä.

ee. Tjurlia oli paikallisen ratsastuskoulun käytössä ollut poni. Itseasiassa sen omisti yksityishenkilö, mutta omistajan rahavaikeuksien vuoksi hänen oli pakko laittaa silmäteränsä tekemään töitä pienten alkeisratsastajien alle. Tjurlia synnytti elämänsä aikana kaksi varsaa, joista toinen jäi samaiselle ratsastuskoululle työskentelemään, kun taas toinen lähti maailmalle, ei ehkä niittämään menestystä, mutta ainakin toimimaan turvallisena luottoratsuna. Tai no, en niin tiedä siitä turvallisuudesta – Tjurlia oli vähän turhan itsepäinen, mutta toimi joka tapauksessa pikkulapsillakin jämptin ihmisen taluttamana.

Sukuselvitys © SV


Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
23.12.2018 o. Maybecks Noël Nicpoń de Balmohr Kida, Mooncloud
08.12.2018 o. Maybecks Brownie Brüns Brownie Bear Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

ei tuloksia

Näyttelytulokset

ei tuloksia

Kilpailut

Valjakkoajossa 1471.29 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 649.98
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 821.31


Päiväkirja ja valmennukset

23.11.2018   Karkkipäivä   hoitajana Crimis

Siitä ei ollut kuin reilu parisen viikkoa, kun olin viimeksi ollut Maybeck Studissa auttelemassa ponien kanssa. Tervehdin jo tutuksi tullutta Jessicaa astellessani kauniiseen tallirakennukseen porkkanapussi toisessa kädessä.

”Mä ajattelin, että poneillakin voisi olla karkkipäivä näin perjantain kunniaksi”, naurahdin heilutellen pussia ja jatkoin silmää iskien: ”jos ovat kiltisti.” Tallimestari puisteli päätään huvittuneena ja sanoi:

”Lellitte nää pallerot ihan pilalle.” Teillä hän viittasi varmaan myös omistajattariin. Kohautellen olkiani laskin herkkupussin rehusäiliön päälle.

”Ajattelin ottaa Junen ensin”, ehdin aloittaa, kun blondi jo vastasi reippaasti:

”Se on vielä ulkona.”

Nyökkäsin, nappasin riimunnarun koukusta ja lähdin metsästämään mustaa tammaa. Jos en olisi tiennyt tarkkaan, missä sen tarha sijaitsi, olisi ollut mahdotonta löytää oikeaa ponia – Maybeckissa asui aika monta mustaa shetlanninponitammaa. Taluttaessani yhtä niistä talliin oli vielä pakko varmistaa Jessicalta, että poni oli oikea.

June se oli. Vähän yli metrin korkea tamma oli omasta mielestään vähintääkin Maybeckin kuningatar. Se oli kuin tammaversio omasta shettisoristani Pawista, joka sekin oli musta ja jolla oli vahvoja omia mielipiteitä. Paitsi että June tosiaan oli tamma, eikä sitä sopinut käskeä ronskisti, vaan sen kanssa piti neuvotella kärsivällisesti. June oli herkkä ja reagoi pieniinkin äänenpainon muutoksiin. Kun huomasin sen, selvittiin hoitotoimenpiteistä ilman Kuningattaren mielenpahoittamista ja päästiin maneesiin asti.

Juoksutin Junea liinassa käyden läpi ensin kaikki askellajit molempiin suuntiin. Sitten pyysin tammalta siirtymisiä muutaman askeleen välein, ja ilokseni poni oli vastaanottavainen ja suoritti siirtymiset aina viipyilemättä. Junen kanssa pärjäsi varmasti mukavasti tarkkuusluokissa, pohdiskelin viedessäni sitä takaisin karsinan kautta tarhaan – palkintoporkkaanaa unohtamatta.

Samalla reissulla kun vein liikutetun Junen takaisin tarhaan, otin sisälle Ninnin. Pitkäharjainen voikko oli kaunis kuin mikä ja paljon Junea pienempi – eli shetlanninponi minun makuuni! Pyöreämahaisen pikkuponin suloinen ulkomuoto kuitenkin hämäsi minut pahan kerran. Ennen kuin ehdin palata maan pinnalle, oli poni jo kadonnut. Marraskuinen iltapäivä pimeni uhkaavan nopeasti ja sai minut panikoimaan pari sekuntia, ennen kuin suljin portin ja aloin skannata hämärää tallipihaa. Valkea häntä livahti tallin takana ja pistin vauhtia töppösiin. Se tästä nyt puuttuikin, että hukkaisin lainaponin!

Ninni ei onneksi jaksanut leikkiä kissaa ja hiirtä älyttömän kauaa, mutta sen verran kuitenkin että hiki ehti puskea pintaan. Taluttaessani karkuria vihdoin talliin Jessica hymyili tietäväisenä. Ilmeisesti oli tallilla yleisesti tiedossa oleva fakta, että Ninni oli vikkelä kintuistaan.

”Olisit voinu varoittaa”, murahdin tallimestarille ja sidoin ponin visusti kiinni harjauksen ajaksi. Onneksi sitä ei haitannut seisoskella pitkään: minun oli aivan pakko jäädä kampaamaan tamman harja sen näköiseksi, kuin se olisi tullut suoraan L’Oréalin mainoksesta. Pitkä harja kiilsi valkeana käsittelyni jälkeen. Oli hassua, että karkaileva tamma oli niin rauhallinen ja kärsivällinen kiinni ollessaan.

Ihailtuani kättenjälkeäni tarpeeksi ja saatuani ponille vermeet niskaan, talutin sen maneesiin. Teimme kevyitä ohjasajoharjoituksia maastakäsin. Sain huomata, ettei Ninniä tarvinnut kahdesti käskeä eteenpäin eikä myöskään hidastamaan. Tamma oli ihanan herkkä ohjastaa, ja energiaa löytyi aavistuksen liikaakin. Ehkä olin kuitenkin seisottanut sitä turhan pitkään kaampajasessiollani? No, poni näytti hyvältä ja minäkin sain liikuntaa koko viikonlopun edestä.

05.02.2019   Lastenponina   hoitajana Natalia

Olin saanut Maybeckin sisaruksilta kutsun käymään heidän tallillaan katselemassa poneja sillä isosiskoni 9-vuotias tyttö Ella oli minulla hoidossa tämän viikonlopun ja tyttöhän rakasti shetlanninponeja. Ella meinasi ratketa liitoksistaan kun kuuli että pääsee näkemään muitakin kuin meidän omia poneja ja niimpä me sitten kurvattiin Maybeckin pihaan jo puolilta päivin. Amelie oli meitä vastassa tallin ovella ja kertoi että oli jopa jättänyt talliin yhden poneista jonka saisimme Ellan kanssa hoitaa tänään. Sen kuullessaan tyttö ei halunnut edes nähdä muita poneja sillä heti oli pakko päästä katsomaan Amelien mainitsemaa ponia. Noh, näköjään pääsenkin sitten itse tällä reissulla helpolla kun Ella oli päättänyt hoitaa itse kaiken.

Nainen ohjasi meidät voikon tamman karsinalle ja Ninni oli meitä innokkaasti ovella vastaan. Amelie kehitti meitä kiinnittämään neiti käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi sillä se oli kuulemma kova tyttö karkailemaan. Nainen katosi johonkin ja itse avustin Ellaa joka talutti Ninnin käytävälle. Pidin itse varalta riimunnarun päästä kiinni ettei tamma pääsisi vahingossakaan karkuteille. Ella oli tomera heppatyttö ja innokkaasti alkoi harjaamaan Ninniä joka puolelta oikein huolellisesti eikä ponitammallakaan näyttänyt olevan mitään sitä vastaan että tässä tulisi kestämään vähän pidempään. Sain itse istahtaa lattialle nojaten karsinan seinään ja vain huokaista helpotuksesta kun saisin itse vain olla.

Pari kertaa Ninni näytti kyllä vähän tylsistyvän ja yritti kaataa Ellan kumoon siirtämällä takapuoltaan tyttöä kohti, mutta eihän minun tarvinnut itse siinäkään vaiheessa puuttua tilanteeseen sillä Ella itse komensi Ninniä oikein topakasti jolloin tamma rauhoittui. Kavioiden puhdistuksessa kyllä jouduin avustamaan sillä Ninni ei meinannut malttaa pitää kinttujaan ylhäällä sen vertaa että ne saisi puhdistettua. Lopulta poni oli kyllä puunattu oikein perusteellisesti ja Amelie tuli kertomaan että Jessica tulisi valjastamaan sen liikutusta varten. Odottelimme Jessican tuloa ja rupattelimme odotellessa Amelien kanssa poneista ja kaikesta niihin liittyvästä. Eihän siinä montaa minuuttia mennyt kun pääsimme katselemaan muitakin poneja Jessican saapuessa paikalle ja Ella lähti innokkaasti kulkemaan edellä pihalle jossa suurinosa poneista oli sillä hetkellä.