Maybeck Stud

Maybecks Rowanberry

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 11.10.2018, 8v
Musta, 100cm

Rekisterinumero VH18-017-0465
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Maybeck Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

Ch
KTK-III
VVJ-I
SHLA-II
YLA3


Kun Pihlajaa käsittelee ensimmäisen kerran, voisi tamman kuvitella olevan hevonen joka toimii nöyrän kuuliaisesti kädessä kuin kädessä. Sen voikin antaa hoidettavaksi vaikka lapselle (eikä moisen selkään istuttaminenkaan aiheuta katastrofia) sillä tamman kanssa kaikki perushoitotoimenpiteet ja rutiinit sujuvat rauhallisesti. Se jopa nauttii saamastaan huomiosta siinä määrin, että on usein tuuppimassa turvallaan jatkon toivossa ja sen voi nähdä nuokkuvan tyytyväisenä olipa vuorossa sitten harjaus tai pesu. Ainoan poikkeuksen tähän tekee kiima jolloin Pihlaja muuttuu lehmänhermoisesta nautiskelijasta huomionkipeäksi teinineidiksi. Pahoja tapoja tammalla ei toki ole, mutta siinä vaiheessa tietää omistavansa perinteisen tamman, jonka kanssa joutuu usein hieman neuvottelemaan ja joka vaatii huomiota äärettömän kärkkäästi.

Lehmän kaltaista tammassa on muutakin kuin hermot, se on nimittäin jonkin verran itsepäinen. Tavallisessa arjessa tätä tuskin huomaa, mutta erikoisemmissa tilanteissa – lastatessa, eläinlääkärillä, tungoksessa – tamman hienoinen varautuneisuus nousee esiin ja sen kanssa varsinkin vieraampi ihminen saattaa joutua vääntämään tovinkin saadakseen pienen - mutta egoltaan sitäkin suuremman - haluttuun suuntaan.

Pihlaja on varsin rauhallinen poni sekä ajaa että ratsastaa eikä anna moitteen sijaa jos ohjastaja haluaakin vain köpötellä päämäärättömästi, olipa se sitten kentällä tai maastossa. Metsäpoluille lähdettäessä se onkin rautahermoinen ja varmajalkainen hevonen joka ei suotta sätky tai välttämättä kaipaile vauhdikkaamman menon perään. Tavoitteellisempaa työskentelyä ajatellen tamma on kuitenkin sopivasti haastava. Se ei anna yhtään mitään ilmaiseksi ja Pihlajan saaminen tätimopo -vaihteen yli vaatii aina oman ripauksensa periksiantamattomuutta.

Pihlaja saattaa vaikuttaa alkuun vähän tahmealta ja kiistatta tamma on aika työläs ajaa, mutta kun se kunnolla lämpenee, on sillä ihan hyvännäköiset liikkeet kaikissa askellajeissa. Tammalla on tasapainoinen kulku, mutta se tarvitsee ohjastajansa tukea muistaakseen kantaa itsensä kunnolla ja takaosankin työskentelemään tehokkaasti. Silti Pihlaja on monipuolisuudestaan huolimatta aavistuksen näppärämpi koulussa, sillä tarkkuutta ja maratonia ajaessa sen kanssa kompastuskiveksi tulee usein aika - pieni ponitamma kuin tuntuu olevan varsinkin maastossa aina sunnuntaiajelulla eikä turhaan laita töppöstä töppösen eteen. "Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa." tuntuukin olevan Pihlajan motto juoksemista ajatellen.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Luzifurious
VVJ-II
ii. Fast & Furious
rt, 101cm evm
iii. Lil Formula
iie. Tigerfields Freya
ie. English Roulette
rt, 104cm evm
iei. Sungrave’s Toby
iee. Russian Roulette
e. Mama of Drama
VVJ-I, KTK-III
ei. Wicked Witchdoctor
m, 107cm evm
eii. Wicked Gunnar
eie. Witch Huntress
ee. Bahama Mama
rn, 102cm evm
eei. Bananas In Bahamas
eee. Creole Mama


Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
01.11.2018 t. Maybecks Rowena Maybecks Mørketid Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

Näyttelytulokset

  05.11.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  25.11.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  30.10.2018 NJ-näyttelyt (Adina) irtoSERT

  02.12.2018 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) RCH

Kilpailut

Valjakkoajossa 1447.96 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 716.94
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 731.02


Päiväkirja ja valmennukset

20.10.2018   Kilpahoitajana   Oresama

Hevosharrastus on kovaa työtä, ja vielä kovempaa hommaa siitä tulee harrastuksen vaihtuessa ammatiksi. Me kaikki hevosalan ihmiset tiedämme sen ja autammekin toisiamme kernaasti. Tänään esimerkiksi kävi niin, että kohtasin Maybeckin väen kilpailuissa avun tarpeessa. Minulla oli mukanani vain pari ponia ja aikaa oli rutkasti, mutta kilpakumppaneillani oli mukanaan useita eläimiä ja kädet täynnä töitä. Tarjouduin tietenkin auttamaan, ja minua pyydettiin laittamaan Pihlaja kuntoon.

Pihlaja oli jo kotonaan hyvin harjattu ja siistitty ja vieläpä kiltti, joten sen saattaminen valmiiksi ei vienyt kovin kauaa. Pyyhkäisin vain harjalla kuljetuksen aikana sen turkkiin laskeutuneet pölyt pois ja tarkastin sen kaviot kivien varalta vielä kerran. Nostin silat tamman kiiltelevään selkään ja kumarruin kiinnittämään mahavyön. Jätin vyön vielä löysälle, sillä Pilajalla oli vielä hetken odottelu edessään ennen lämmittelyä. Sitten otin sen päävehkeet telineestä, ja siinä vaiheessa pieni poni alkoi temppuilla isosti! Se ei tosiaankaan halunnut vieraan ihmisen koskettelevan päätään saati sitten suitsivan itseään. Se väisteli minua kääntelemällä ja nostelemalla päätään ja polki lopulta jalkojaan kun en jättänyt sitä rauhaan. Sain sen suitsituksi vasta kun olin antanut sen rauhoittua hetken. Silloinkin minun piti toimia hyvin kohteliaasti ja rauhallisesti, etten pahoittaisi tämän nuoren neidin mieltä enää uudelleen.

Kun Pihlajalla oli suitset, oli aika kiristää mahavyö ja kiinnittää kärryt sen perään. Osallistuin tähän puuhaan vain auttamalla toisen aisan lenkkiinsä ja kiinnittämällä sen paikoilleen sekä siloihin että rintaremmiin. Sitten minun oli jo kiidettävä valmistelemaan omaa poniani, jolla kilpailisin Pihlajaa ja montaa muuta vastaan.

31.10.2018   Halloween-retkellä Soligtissa   omistaja Amelie

Mitäpä muutakaan talliyrittäjän vapaapäivä voisi olla, kuin hevosteltua. Jos ei omalla kotitallilla, niin jossain muualla - kuten tänäänkin, kun pakkasin kimpsut ja kampsut kokoon ja suuntasin Pihlaja-tamman kanssa Soligtiin halloween teemaiselle maastolenkille. Huono huumorini on omassa talliporukassa niin tunnettu, että minua vähän hävetti lähteä matkaan - en tiennyt mitä muut tuumisivat upeasta pääkalloaiheisesta glitter meikistäni ja pienestä mustasta ponista, jonka otsaan olin taiteillut sormiväreillä valkoisen pääkallon. Oli miten oli, matkaan lähdettiin hyvillä mielin - jos muut nauraisivat, voisin aina jatkaa Pihlajan kanssa omalle reitille ja hipsiä kotikonnuille sanaakaan sanomatta.

Onnekseni myös muut olivat panostaneet pukuihin, ja pääsimme ilman suurempaa nolostumista lähtemään joukon mukaan. Hänniltä tietysti, kun ei pienen shetlanninponin töppöjalat käy niin visusti, että se ei jarruttaisi isompien matkaa. Mutta jonon häntä kelpasi; eipähän tarvinnut kuin pitää ohjia kädessä ja nauttia matkasta, sillä Pihlaja kiri vauhtiaan aina sen mukaan, mitä edellä olevat menivät.

Rannalle päästyämme pysähdyimme hetkeksi vilvoittelemaan hevosten jalkoja, ja rohkeimmat kahlasivat rantaviivalla ravilla ja laukassa. Meille pelkkä vilvoittelu riitti - tai sitä mieltä Pihlaja ainakin oli kuopiessaan vettä etujaloillaan niin, että vesi roiskui aina satulaan asti.
"Ei helvetti!" mä parahdin, kun tajusin mitä pieni poniparkani oli tekemässä. Samalla nanosekunnilla tunsinkin jo viilentävän veden vaikutukset itsessäni - siinä missä Pihlaja oli päättänyt viilentää itseään kunnolla menemällä makuulle veteen, tipahdin ponin selästä veden armoille. "Ei perkele! Nyt ylös!" mä jatkoin kiroamista samalla, kun muut nauroivat hevostensa selässä makeasti. "Karma on paha, joten nyt kannattaa taikoa noihin virneisiin vähän neutraalimpaa sävyä!" jatkoin manamistani ja kiskoin Pihlajaa ylös rantavedestä.

Onnekseni matka ei ollut mikään jäätävän pitkä enää tallille, sillä kirpeä syysilma ja litimärät vaatteet eivät olleet parhain mahdollinen yhdistelmä. Ja mikä onni onnettomuudessa olen maailman eniten asioita mukaan pakkaava ihminen; tallin pihalla tönöttävässä autossa odottaisi kuivat softshell vaatteet.

28.10.2018   Vuoden ensimmäinen rekiretki   omistaja Amelie

Lokakuun viimeisiä päiviä viedään, ja Maybeckin päälle on laskeutunut upea talvi - lunta on riittänyt niin paljon, ettei ponitkaan jaksa enää aamulla tarhaan päästessään poukkaroida ja tallin pihapuut ovat notkahtaneet nuottalumen painosta.

"Bettina! Mä ajattelin, että voitaisiin repiä reet tänään esille ja käydä joku pikkulenkki Pihlajan ja Tiitin kanssa. Ihan vain sen verran että saadaan reet tulille ja ponit hiljakseen totuteltua reen painoon ja ääneen." mä hihkaisin siskolleni, joka viiletti tallikäytävän toisella puolella.
"Joo! Ja mä lähden mukaan Nortin kanssa!" kuului jostain Jessican huutoääni.
"Kuulostaa pahasti siltä, että multa ei kysytä mitään! Ei vaiskaan, mennään vain, lähdetäänkö heti?" Bettina huhuili jostain ja ilmestyi käytävälle innostunut ilme kasvoillaan.

Kun Pihlaja, Tiiti ja Nortti oltiin saatu pyydystettyä tarhasta kiinni ja harjattua, metsästimme yhdessä tuumin valehtematta varmaan puoli tuntia rekiajeluun sopivia valjaita jotka olivat laitettu visusti piiloon viime talven jälkeen. Onneksemme valjaat kuitenkin löytyi, ja ne olivat varsin käyttökelpoisetkin pienestä pölykerroksesta huolimatta.

Matkaan lähdettiin Jessica ja Nortti edellä, minä Pihlajan kanssa keskellä ja Bettina Tiitin kanssa peräpäätä pitäen. Ja pian huomasinkin että autottoman metsätien täytti iloinen puheensorina sekä ponien tyytyväinen pärskintä.
"Otetaanko pätkä ravia?" kuului joukon letkasta, ja ennen kuin Bettina tai minä ehdimme edes vastata, huomasimme ponien taittavan matkaa reippaassa - mutta sitäkin rennommassa - ravissa. En voinut tehdä muuta kuin hymyillä - pakkasasteita oli vain sen verran, että kylmyys ei tullut luihin ja ytimiin ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ja se kopina, joka ponien kaviot sai aikaiseksi osuessaan maahan oli ihanan rauhoittavan kuuloista.

Tunsin itseni äärettömän onnelliseksi. Enkä usko, että ponit ja muut ohjastajatkaan laittoivat rekiretkestä mielen mustaksi.