Maybeck Stud

Maybecks Marmite

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 01.01.2019, 8v
Mustankirjava, 100cm

Rekisterinumero VH19-017-0002
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Maybeck Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III


“Mä en ehkä halua tietää, mitä sä olet miettinyt jälleen kerran.” Bettina nauroi makeasti tallikäytävällä, kun kerroin saaneeni Marmaladen tulevaisuuden suhteen ahaa-elämyksen. “Älä nyt suotta torppaa, ennen kuin olen ehtinyt edes kertomaan. Mutta mun ajatus oli, että Marmaladen voisi astua Brunolla ja..” kerroin, kunnes siskoni jatkoi sanomaani. “..Ja sehän jää sitten kotiin, vaikka sillä olisi vain yksi korva tai ei häntää laisinkaan! Siitä tulee hieno!” Bettina kimitti innoissaan. Tiesin, että Bettina innostuisi yhdistelmästä vähintään yhtä paljon kuin mitä itse, sillä tallin lempiponeja kerratessa ei voi tulla muuta kuin omaan käteen sopivaa.

Ja niinhän siinä kävi, että ihanaakin ihanampi mustankirjava ponitamma jäi synnyinsijoilleen. Marmiten suhteen myyntiä ei koskaan ole tarvinnut harkita; sillä on niin ihana suku, että se on Maybeckin kasvatukselle tärkeä, mutta se on myös persoonana ja ponina sellainen, joista me molemmat Bettinan kanssa pidämme.

Marmite on emänsä tavoin sellainen lempeäluonteinen hössöttäjä, jolla on vähintään puolen tallin kokoinen sydän. Se nauttii elämästä suuressa laumassa, jossa se leikittää mielellään nuorempiansa ja toisaalta pitää myös vanhempien puolia. Parhautta pienen ponitamman mielestä lieneekin hetket, kun se saa koko lauman liikkeelle - mikäpä muukaan virkistäisi jäseniä ja mieltä niin hyvin, kuin iloinen tarharalli pukkeineen!

Rapsutuksille ja herkuille perso Marmite on hoitaessa kuin ihmisen mieli, ja sitä voikin hoitaa niin vapaana karsinassa kuin tallikäytävällä kiinnisidottuna. Tylsistyessään, kuten ihmisen ollessa kauan varustehuoneessa, se saattaa toisinaan viihdyttää itseään esimerkiksi kippaamalla harjapakin ympäri tai kuopimalla maata, mutta näitä temppuja se ei tarjoa koskaan ihmisen nähden. Ja se ilme, mikä Marmitella on ihmisen palatessa pelipaikoille on jotain ainutlaatuista. Korvat höröllä oleva poni loihtii silmiinsä hämmästyneen katseen kuin kertoakseen, että tallitonttu pyyhälsi kahtasataa ohitse, ja heitteli tavarat mennessään. Jos joku on varmaa, niin se, että mustankirjavalla ponitammalla ei ole levinneen harjapakin sisällön kanssa mitään tekemistä!

Ratsuna ja valjakkoponina Marmite on hyvin anteeksiantavainen, eikä se jaksa ryhtyä sotajalalle esimerkiksi epäselkeiden apujen takia. Rauhassa kun mennään, ja jonkin asteisella ajatuksella kun tehdään, kaikki on Marmiten mielestä ihan hyvin. Se lienee parhaimmillaan kouluajossa, jossa se tekee varsin tasapainoisia ja rauhallisia suorituksia hyvillä mielin. Tarkkuutta ja kestävyyttä ajaessa kaikki on niin kauan hyvin, kuin poni saa edetä omalla mukavuusalueellaan. Voisi kai sanoa, että Marmite ei ole niitä poneja, joka inspiroituisi vauhdista ja sen tuomasta hiestä - päinvastoin rauhallinen eteneminen sunnuntai-moodissa on tämän ponin juttu. Rauhallisen perusluonteensa vuoksi Marmite sopii ajettavaksi hyvin monentasoisille ohjastajille; se tarjoaa sopivasti haastetta osaaville ohjastajille, mutta on myös tarpeeksi kiltti ensi kertaa ajaville.

Vieraissa paikoissa Marmite on yhtä rauhallinen, mitä kotonakin. Se katselee uteliaasti ympäristöään, mutta ei suotta stressaa pitkilläkään kisa- tai valmennusmatkoilla. Se lastautuu niin traileriin kuin rekkaan ilman ongelmia, ja majoittuu tilapäiskarsinoissa mielellään. “Sopivassa suhteessa rapsutuksia ja ruokaa, niin pysyn tyytyväisenä.” pieni ponitamma todennäköisesti sanoisi, jos se osaisi puhua.


Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Maybecks Brownie Brüns
VVJ-I
ii. Brownie Bear
VVJ-I
iii. Little Bit Late evm
iie. Broken Arrow evm
ie. Niuë
KTK-III, VVJ-I
iei. Red Rock evm
iee. Nevada evm
e. Burbacka Marmalade
KTK-III, VVJ-I
ei. Maple Yard Nuggetini
KTK-I
eii. Maple Yard Nugget evm
eie. Blackland Midget evm
ee. Freytide Honeysuckle
Ch, KTK-II, VVJ-I, SHLA-I, YLA1
ei. Hollyhock Romeo evm
eee. Freytide Wreath of Roses evm

Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
26.02.2019 o. Maybecks Böem Maybecks Boötes Serena, Kuunokka


Kilpailumenestys

Arvokilpailut

Näyttelytulokset

  28.02.2019 NJ-näyttelyt (Stall Fernweh) irtoSERT

  07.01.2019 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) RCH

Kilpailut

Valjakkoajossa 1852.35 op. (vaikeustasolla 5/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 914.91
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 937.44


Päiväkirja ja valmennukset

08.08.2019   Hemmottelua   Lumikko

“Voi hyvä luoja se on suloinen!” henkäisen nähdessäni pienen kirjavan ponin karsinassa. Mustankirjava pieni ponitamma syö heiniä puoleksi kasassa. Marmite lempinimeltään on kyllä hellyyttävä näky.
“Saanko hoitaa sen?” kysyn silmät loistaen vieressä seisovalta Bettinalta. Naurahtaen nainen antaa luvan ja kertoo mistä tamman harjat löytyvät. Halutessani voin kuulemma viedä Marmiten uloskin. Ihanaa! Löydän onnekseni nopeasti Marmiten harjapakin. Kannan sen karsinan oven eteen ja pujahdan tamman karsinaan. Lepertelen tammalle ja rapsuttelen ja paijailen sitä hetken. Otan sitten harjan ja aloitan Marmiten hoitamisen.

Olen oikein huolellinen ponin kanssa. Harjaan sen ensin kokonaan läpi pölärillä. Sen lautasella on jotain kovettunutta likaa, jonka hinkkaan pois sualla. Marmite nauttii harjauksesta. En viitsinyt laittaa tammaa kiinni, sehän vain syö heiniä ja muutenkin on kiltisti. Taputan sitä kaulalle.
“Sä oot kyllä söpö!” kerron tammalle. Vaihdan suan harjaharjaan ja setvin tamman harjan. Se ei ole pahasti takussa, joten suurimmaksi osaksi saan harjan setvittyä sormilla. Harjaan myös otsatukan. Marmite hörähtää kysyvästi.
“Oooiiihh”, henkäisen ihastuneena. Halailen ponia lisää ja siirryn harjaamaan häntää. Se on enemmän takussa kuin harja, mutta saan sen harjattua pois takuista. Hymyillen vaihdan harjan pieneen, ihan pikkuiseen pääharjaan. Pidän tamman päitsistä kiinni ja varovaisesti, mutta tarkkaavaisesti puhdistan tamman pienen pään. Marmiten silmissä on lempeä katse. Poni on kyllä supersuloinen. Turvan puhdistan pienellä liinalla, jonka löysin harjapakista.
“Vielä kaviot”, tuumailen ja tartun riimunnaruun.

Viimeinenkin kavio on putsattu. Marmite oli tosi kiltisti, mutta laitoin sen kuitenkin varmuuden vuoksi kiinni. Laitan kaviokoukun takaisin pakkiin ja paijailen Marmitea vielä jonkusen aikaa. En olisi uskonut, että joku poni voisi olla näin söpö. Tämä on kyllä rakkautta ensisilmäyksellä. Ehkä joskus tulevaisuudessa haluaisin oman varsan Marmitesta… Naurahdan hölmölle ajatukselle. Tosin, miksei? Ei kuitenkaan nyt. Taputan Marmitea kaulalle ja tulen ulos tamman karsinasta. Vien harjapakin satulahuoneeseen ja aion lähteä etsimään Bettinaa. Löydän hänet kyllä heti, satulahuoneesta.
“Marmite on hoidettu, vienkö sen nyt ulos?” kysyn. Bettina nyökkää ja sanoo tulevansa mukaani. Riennan Marmiten karsinalle ja napsautan riimunnarun uudelleen tamman päitsiin. Bettina sapuu karsinalle ja aukaisee oven.
“Seuraa minua”, hän sanoo. Lähden taluttamaan kilttiä Marmitea Bettinan perässä kohti laidunta. Bettina aukaisee portin, että pääsemme sisään. Otan ponitammalta päitset pois ja taputan sitä vielä kerran kaulalle.
“Olet ihana”, kuiskaan. Marmite ryntää muiden luo ja minä lähden ulos laitumelta. En voi olla muistamatta Marmiten lempeiden nappisilmien suloista katsetta.

29.09.2018   Syyspäivän viettoa   kirjoittaja Satunen

Ponitallin omistajat kyselivät ponien hoitamiseen apukäsiä omien kiireidensä vuoksi, ja mitähän muutakaan kahden lapsen yrittäjä-äidillä olisi vapaapäivänään tekemistä kuin ilmoittautua hommaan vapaaehtoiseksi. Marmite tuuppaili puukeppiä tarhansa pohjalta ja oli selvästi nauttinut sadepäivän mutakylvystä, ainakin valkoisen karvapeitteen senhetkisen värityksen mukaan. Saatuani ponin talliin ja jäätyäni sen jälkeen suustani kiinni varustehuoneeseen, oli tamma hetkessä ehtinyt saada itsensä entistä pahempaan kuntoon turvemylläyksen keinoin. Tässä kohtaa piti huokaista pariin otteeseen syvään.

Marmite pääsi päästelemään höyryjä kosteahkolle metsälenkille, jossa kärryjen rattaat hypähtelivät kevyesti kantojen yli ja vesilätäköt loiskuivat iloisesti ponin kavioiden alla. Tamma oli miellyttävä ajettava; se liikkui sopivasti omalla moottorillaan, kuunteli jarruja eikä kikkaillut kummempia. Ainakin minulle se antoi hyvän fiiliksen ohjaksiin.

Jäätävä sadekuuro yllätti meidät loppumatkasta, jolloin niin rauhallisen Marmiten hoksottimet alkoivat nähdä vihreitä miehiä ja minun pinna pikkuhiljaa kiristyä. Onneksi matkaa takaisin tallille ei ollut jäljellä enää paljon, joten pääsimme sisätiloihin ennen kuin ryhdyin sylkemään ärräpäitä. Ponikin vaikutti silminnähden helpottuneelta sukellettuaan karsinan ovesta sisään lämmittelemään. Pahan mielen estämiseksi paijasin ponia riittämiin ja lahjoin sen herkullisilla omenanapeilla, joita sattumoisin autoni takaluukusta olin löytänyt. Onnenpäivä.