Maybeck Stud

Maybecks Edmea

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 17.03.2018, 17v
Rautias, 105cm

Rekisterinumero VH18-017-0155
Koulu- ja valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Maybeck Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III
VVJ-III
SHLA-II


Mea on niitä poneja, joka on kaikkien ponilasten unelma - ja miksei myös aikuisten, mikäli haluaa harrastaa laadukkaasti kultaisen luonteen omaavalla ponilla. Ja sitähän me Maybeckissä totisesti halutaan, vaikka Bettina aina välillä hutiostoksia talliin haaliikin. Meassa yhdistyy monta hyvää puolta; se on rakenteellisesti varsin korrekti, se on kova suorittaja niin valjakkoajossa kuin ratsastuksenkin saralla jonka lisäksi sillä on valtavan suuri kultainen sydän. Ja jotta se sydän on täyttä kultaa, on sen matkaan ripoteltu pieni annos shetlanninponille tyypillisiä konnankoukkuja.

Vaikka Meata voisi kuvailla varsin hyväntuuliseksi ja kiltiksi poniksi, osaa se käyttää mahdolliset tilaisuudet hyväkseen. Siinä missä hoitaja kurvaa valjashuoneeseen hakemaan valjaita, luikkii poni tyytyväisen näköisenä raolleen jääneestä karsinanovesta rehuhuoneen suuntaan - joskaan ei pitkäksi aikaa, sillä Mea ei harrasta kissahiiri-leikkejä ihmistä kiusatakseen tai vatsaansa enempää täyttääkseen. Kun Mean kanssa pitää järjen mukana ja on askeleen sen järjenjuoksua edellä, on sen kanssa varsin helppoa ja mielekästä touhuta. Se rakastaa pitkiä harjaustuokioita, eikä näytä hapanta naamaa ylimääräisistä rapsutuksistakaan.

Valjastettuna Mea on todellinen työmyyrä, joka lähtee aina mielellään töihin oli tarjolla sitten kevyttä sunnuntaihölkkää maastossa tai hiukset nutturalla suoritettua kouluajoa kentällä. Sen lisäksi että Mea on työteliäs on se kärryjen edessä myös hyvin yritteliäs sekä kuuliainen - ei siis välttämättä juuri sellainen, mitä shetlanninponista saattaa tulla ensimmäisenä mieleen. Koulua ajaessa Mean valttikortteja on sen tasaisuus sekä hyvät, tahdikkaat askellajit, kun taas tarkkuudella ja maratonissa sen kestävyys sekä ketteryys on omiaan. Meata on ajettu pääsääntöisesti yksilönä, mutta toimii se myös varman parin kanssa parivaljakossa ilman moitteen sijaa.

Raudikko tamma on tottunut matkustaja, joka kulkee sekä trailerissa että rekassa - yksin, että porukassa. Vieraissa paikoissa Mea on hyvin samanlainen kuin kotona; omaa ihmistään rakastava, hyväntuulinen suorittajaponi.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Maybecks Chronos
KTK-III, VVJ-I
ii.Thordales Chacaroo
KTK-II, VVJ-II, SHLA-II
iii. Thordales Charco evm
iie. Jeanette evm
ie. Bow la Bow
VVJ-I, KTK-III, SHLA-III
iei. Bouncy One evm
iee. Take a Bow evm
e. Maybecks Edelraute
Ch, KTK-I, VVJ-I
ei. Mowhawk
KTK-III, VVJ-I
eii. Monarch Ilyw evm
eie. Joy's Hannah evm
ee. Edwina V
VIR MVA Ch, KTK-I, VVJ-II, SHLA-II
eei. Vainglory evm
eee. Elsje D evm


Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
04.09.2018 t. Maybecks Hazy Purple Huvin Fedone melba, Humlegård

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

  15.06.2018 Huvitus SHLA VVJ-Cup, noviisi tarkkuuskoe 4/65
  31.08.2018 VVJ Keilakunkku 2018, noviisi koulukoe 6/97

Näyttelytulokset

  20.08.2018 SHLA rotunäyttelyt (Valyrian Shetlands) Ip.

Kilpailut

Valjakkoajossa 1887.98 op. (vaikeustasolla 5/4)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 879.58
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 1008.40


Päiväkirja ja valmennukset

17.03.2018   Varsavalvojaiset   omistaja Amelie

"Tiedätkö Amelie. Tai tiedäthän sä, kun mä olen sulle tämän sataan kertaan viime kuukausien aikana sanonut. Musta vahvasti tuntuu, että sun orivalinta oli tällä kertaa floppi. Ei sillä että Onni olisi jotenkin kamala, mutta mä olisin astunut Ruskan jollain ykköspalkinnon kantakirjaorilla. Ja ainakin nyt, kun sä toivot ruunikkoa tammaa, sä saat ihan taatusti Onnin kaltaisen kirjavan orin." Amelie höpötti reteästi ja nojasi tallituolilla taaksepäin. "Vainiin. Musta kun taas tuntuu, että sä et tajua mistään mitään. Ehkä on parempi, että me odotetaan sitä varsaa, ennen kuin tapellaan lisää. Ja mitä väliä sillä tosiasiassa on, mitä sieltä tulee? Kunhan tulee neljä jalkaa, yksi pää ja yksi häntä. Sillä selviää jo pitkälle." vastasin sisarukselleni ja loihdin kasvoilleni turhautuneen ilmeen. Joskus todella mietin, oliko sisarukseni todella adoptoitu, sillä ei meitä ainakaan samasta puusta oltu järjen suhteen veistetty.

Koska Ruska oli iltatallin aikaan kehittänyt itselleen vahatipat, olimme päättäneet Bettinan kanssa jäädä tallille katsomaan, varsoisiko tamma vielä ennen aamun koittoa. Monta tuntia toisillemme naljailleena, markkinoita selattuamme sekä noin miljoona viisasta ja ei niin viisasta varsayhdistelmää mietittyämme hiivimme puoli kahden aikaan Ruskan karsinalle katsomaan, miten tamma voi.

Samalla, kun tungin pääni tamman karsinakaltereiden väliin silmäni suurentuivat lautasiksi. "Bettina, voi taivas! Meitä ei näemmä kätilöksi tänäyönä tarvittu, täällähän on piru vie varsa jo pystyssä maitobaarilla!" kiljaisin riemuissani samalla kun tunsin siskoni kädet työntävän minut pois parhaalta näköapajalta. "Eikä edes ole kirjava, vaikka sä kuinka manasit. Ja katso miten kaunis, niin selkeä tamma, ettei tätä tarvitse edes tarkistaa. Sä olet mulle huomisen lounaan velkaa!" virnistin ja löin Bettinaa leikkisästi käsivarteen.

Hetken tammaa ja varsaa karsinan ulkopuolelta ihailtuamme avasimme karsinan ovea sen verran, että pääsimme tarkistamaan nämä pintapuolisin läpi. Koska Ruska ja tammaksi osoittautunut varsa voivat varsin hyvin ja kaikki näytti olevan kunnossa, jätimme tammat hyvin pikaisen vierailun jälkeen tutustumaan rauhassa toisiinsa.

"Se on muuten Edmea." mä tuumin ja suljin karsinanoven perässäni.

31.08.2018   Keilakuningatar   omistaja Bettina

Olimme treenanneet ponien kanssa Keilakunkkua, valjakkoajon päätapahtumaa varten jo viikkoja. VVJ Cupin lisäksi Keilakunkku oli vähintään yhtä arvostettu tapahtuma, joka toi lajinsa parhaat yhteen. Keilakunkku on kolmen osakilpailun finaaliin huipentuma tapahtuma jossa kilpaillaan yksilöinä yhdistetyissä luokissa. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että muutaman ponin kanssa lähdimme hakemaan lähinnä arvokisakokemusta, ei niinkään sijoitusta. Toki arvokisoihin lähtiessä mielessä on aina se paras mahdollinen suoritus ja sitä kautta sijoitus, mutta Edmea oli yksi näistä, joka joutui ensimmäistä kertaa niin sanotusti testiin. Eikä odotukset olleet erityisen korkealla.

Edmea kilpaili koulukokeessa noviisilla tasolla kaikki osakilpailut. Olimme vähintäänkin yllättyneitä, kun tamma sijoittui todella kovatasoisessa luokassa toiseksi! Edmea toimi kuin unelma ollen tarkka, nopea ja hyvin keskittynyt. Toinen osakoe ei mennyt niin sanotusti ihan putkeen, mutta se ei ollut Edmean vaan minun, ohjastajan typeristä virheistä johtuva lopputulos. Sija 19. riitti kuitenkin viimeiseen osakilpailuun josta meillä oli mahdollisuus lunastaa paikka finaalissa. Olin ottanut valtavat paineet toisen osakokeen epäonnistumisesta ja valitettavasti se heijastui myös viimeiseen osakilpailuun vielä pahempana lopputuloksena - päädyimme sijalle 30.

Onneksi Edmea oli jo ensimmäisessä kilpailusa kerännyt itselleen valtavan itseluottamuksen ja pisteet hyvästä sijasta. Niinpä matkamme jatkui finaaliin joka kieltämättä antoi myös minulle uskoa sijoitukseen. Ja herranen aika, me oltiin siis finaalissa! Siitä ei oltu Edmean kanssa uskallettu edes haaveilla. Lähdimme kumpikin hyvin rennolla fiiliksellä viimeiseen suoritukseen joka osoittautui reissun parhaaksi. Kovan tason luokassa, finaalia ajaessa, Edmea sijoittui lopulta kuudenneksi. Mieletöntä! Edmea oli tallimme ainoa poni joka ylipäätään sijoittui Keilakunkussa ja löi siten koko porukkamme ällikältä. Melkoista ruutia tuosta meidän pikkutammasta löytyykin.

30.10.2018   Fiilistelyä shetlanninponien keskellä   hoitajana Crimis

Väiski, mun mieheni, katsoi mua kasvoillaan huvittunut virne, kun tein taas lähtöä Maybeck Studiin. Olin sopinut Amelien kanssa, että auttelisin ponien kanssa eräänä kiireisenä tiistai-iltana.

”No?” kysyin, vaikka tiesin, mistä oli kyse. Mä olin siellä huomattavan usein siihen nähden, että välimatkaa oli aika reippaasti.

”Vaihdatko sä mut niihin siskoksiin?” mies kysyi näytellen murheellista.

”Ootko sä nähnyt ne? Bettina on tosi hyvännäk-” ehdin aloittaa leikin, kun Väiski huitaisi mua päin kumisualla. Nostin käteni ilmaan ja naurahdin.

”Mun pitää nyt oikeasti lähteä, etten myöhästy”, sanoin sitten ja läksin lentosuukkoja lähetellen autolle.

Liikutettavanani oli kaksi Maybeckin shettistammaa, Mea ja Muffi. Lempinimetkin olivat niin söpöjä, että hykertelin ihastuneena jo niillekin. Shetlanninponit olivat ainoita poneja, joihin minä olin langennut. Ja kovaa olinkin.

Ensimmäisenä vuorossa oli ruunikoista vaaleampi Mea. Hirmuisen nättiä tammaa oli mukava harjailla, kun se selkeästi nautti jokaisesta hetkestä. Ponin silmät lupsahtelivat kiinni, kun pyörittelin kumisualla mutaista lapaa. Sainkin käyttää melkoisen tovin ponin läpi harjaamiseen, sillä lokakuinen mutavellikeli oli tullut ja ryminällä. Onneksi Mea ei ollut kärsimätöntä kastia, vaan nuokkui tyytyväisenä koko toimenpiteen ajan.

Valjastaessani tammaa se heräsi päiväuniltaan ja tuntui olevan innoissaan päästessään töihin. Tai no, voiko rentoa, palauttelevaa maastohölkkää sanoa työksi? Hyppäsin kärryille ja suuntasin ponin maastoja kohti. Tamma kulki hyväntuulisena ja reippaasti. Vaikka poni oli vieras, huomasin itsekin rentoutuvani ajaessamme lokakuisessa iltapäivässä. Pääsimme tallille takaisin ennen pimeää, ja Mea sai palkinnoksi hyvästä lenkistä palan porkkanaa. Miten mukava toimia näin mutkattoman ponin kanssa!

Vietyäni loimitetun Mean takaisin ulos hain vuorostaan Muffin sisälle. Muffi oli ruunikoista tummempi ja muhkeampi, mutta ihan yhtä ihana käsitellä. Vaikka emme olleet ponin kanssa tavanneet koskaan aikaisemmin, tervehti se minua lempeällä hörinällä ja hieroi päätään takkiini, kun aloin harjata sen kaulaa puhtaaksi mutakerroksesta. Voihan syksy.

Pimeyskin oli jo ehtinyt laskeutua (ah lokakuu), ja koska en tuntenut ponia enkä maastoja vielä aiemmin päivällä tekemääni lenkkiä enempää, suuntasin satuloidun Muffin kanssa maneesiin. Vaikka poni – kuten kaikki Maybeckin ponit – kilpaili vain valjakkoajossa, oli se kuulemma myös osaava ratsu. Niinpä ajattelin virkistää ponia vähän erilaisella liikunnalla kovatempoisen treenin lomassa.

Oli hassua hypätä shetlanninponin selkään, kun päivittäin ratsasti suomenhevosia. Poni oli niin kovin pieni ja askeleet lyhyitä. Meni jonkin aikaa, että istuntani mukautui tiheästi pompottavaan harjoitusraviin. Alkuun Muffillakin oli vähän hakusessa, miten sen ratsastajan kanssa pitikään toimia, mutta loppua kohden yhteistyömme sujui aika mukavasti. Muffi vaati jonkin verran motivointia, jotta työmoodi saatiin päälle, mutta sen jälkeen se liikkui oikein kivasti. Pyöreästä ponista kuoriutui yllättävän näpsäkkä kouluponi!

Ratsastussession jälkeen harjailin Muffin vielä läpi, ennen kuin päästin sen takaisin tarhaan. Ennen kotiin lähtöä autoin tallimestari Jessicaa ponien iltaruokinnassa, jonka aikana juttelimme mistä muustakaan kuin poneista, lähinnä siitä miten meillä oli mennyt Mean ja Muffin kanssa. Aika oikein hurahti hyväntuulisesti rupatellen, ja iltatallia lopetellessa tajusin, että kello olisi jo aika paljon päästessäni kotiin.