Maybeck Stud

Maybecks Dreamerina

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 11.09.2019, 8v
Kulomusta, 100cm

Rekisterinumero VH19-017-0438
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Maybeck Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-II


Kun ostimme Merinan emän, Burbackalaisen Unen, olin jo oikeastaan ennen kauppakirjojen allekirjoitushetkeä päättänyt, että tamman ensimmäinen tammajälkeläinen jäisi Maybeckiin jalostusmateriaaliksi, kilpailukumppaniksi ja vähintään emänsä veroiseksi harrastekaveriksi. Ja kuinkas sitten kävikään, oli Unen ensimmäinen jälkeläinen tamma, ja se on täyttänyt paikkansa Maybeckin ponikatraassa paremmin kuin olisin koskaan uskaltanut edes toivoa.

Merina on hyvin samankaltainen, kuin vanhempansa. Perusluonteeltaan nöyrä ja ystävällinen, ollen kuitenkin hyvän maun rajoissa elävä. Kuten olen useasti sanonut, rakastan hevosia joilla on hyvät perustavat tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ovat kuitenkin sen verran persoonia, että erottuvat vaaleista seinistä jollain tavalla. Ja sellainen Merinakin on - se on sellainen lempeä hössöttäjä, joka tekee, ennen kuin ajattelee ihan loppuun asti. Ei ole yksi ei kaksi kertaa, kun se on sukeltanut turpa edellä melassivesisankoon niin, että melassit koristavat tallikäytäviä ja tummapukeisen tamman mieli on pahoittunut liian vähäisestä herkkutarjoilusta. Missään nimessä Merina ei ole kuitenkaan tuhma; sen kanssa toimiessa ei tarvitse koskaan pelätä, että tamma tekisi mitään pirun sarvet päässään.

Valjakkoponina Merina on sitä kastia, joka ei turhaan tarvitse viuhuvaa raippaa, sillä se on luonnostaan hyvin eteenpäinpyrkivä. Mainion energisyyden ja eteenpäinpyrkimyksen lisäksi Merina on mukavan kevyt ja herkkä ajaa, jonka myötä sen kanssa on mukava työskennellä esimerkiksi sileällä täsmällisyyttä ja nopeutta vaativien tehtävien parissa. Vaikka Merina on kouluajossa varsin näyttävä näky, on ponitamman mielestä tarkkuus- ja kestävyysajo ehdottomasti parasta. Ja hyvin yksinkertaisesta syystä; usein näillä radoilla saa päästellä sen, minkä ohjastaja uskaltaa antaa mennä. Merinan vahvuuksia hyvän kestävyyden lisäksi on rohkeus, sillä tämän kanssa ei tarvitse suotta pelätä erikoisempiakaan elementtejä - se menee ja porskuttaa korvat tötteröllä mistä tahansa, kunhan ohjastaja kertoo kuljettavan suunnan. Tämän vuoksi Merina on ollut oivallinen valinta myös nuoria poneja ajolle opettaessa, sillä sen perässä saattaa ajaa mitä tahansa vikuria, kun tietää, ettei Merina ainakaan aiheuta minkäänlaista showta matkan varrella.

Vaikka Merina on kulkenut sekä trailerissa että rekassa paljon elämänsä aikana, matkustaa se kaikkein parhaiten rekassa. Olemme joskus tulleet siihen tulokseen, että se stressaa trailerin epävakaampaa kyytiä, joten tammaa pyritään mahdollisuuksien mukaan kuljettaa aina rekan kyydissä. Ei se mahdoton ole trailerissakaan, mutta mitäpä pienen, rakkaan ponin eteen ei tekisi - varsinkaan, kun tallissa on käytössä kuljetusmuodoista molemmat. Vieraissa paikoissa Merina on hyvin samankaltainen kuin kotonaan, joskin se unohtuu toisinaan haaveilemaan vieraista poneista niin paljon, että se saattaa lähteä marssimaan näiden luokse taluttajansa unohtaen. "Oho! En mä ollenkaan muistanut!" -lause tulisi Merinan suusta taatusti, jos se osaisi puhua niinä hetkinä, kun ihminen muistuttaa sitä olemassa olostaan ponitamman katsoessa tätä lautasen kokoisin, hämmästynein silmin.


Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Zethus REB
Ch, KTK-II
ii. Virkkilän Zeus
iii. Sander av Blomsten evm
iie. Möllebergs Eva evm
ie. Yvergårds Nanette
KTK-III
iei. Wolf v.d. Gaatzewijk evm
iee. Egeshof Matilde evm
e. Burbacka Berrydreams
ei. Cloudbury Caribou Dream
KTK-II
eii. Cloudbury Caribbean Curst evm
eie. Cloudbury Foxtales evm
ee. Ponybows Purrberry
Ch, KTK-III
ei. Falcobbes Neroe evm
eee. Ponybows Popberry evm

Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja


Kilpailumenestys

Arvokilpailut

Näyttelytulokset

  27.09.2019 NJ-näyttelyt (Four Leaf Pony Farm) irtoSERT
  30.10.2019 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT

Kilpailut

Valjakkoajossa 1512.34 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 619.08
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 893.26


Päiväkirja ja valmennukset

29.09.2019   Valjakkoajon syysleiri   omistaja Amelie

Syysleirin ensimmäinen kattaus oli varsin mielenkiintoinen, sillä yhtä nuorta lukuunottamatta osallistuvat ponit olivat neljävuotiaita ja siten myös jo vähän hommia tehneitä. Eikä ryhmän mustalammaskaan ollut kaukana muista; se oli kolmevuotias, ja käytännössä samalla tasolla, kuin muutkin.

Kun lauantaina tämä ryhmä pääsi ensi kertaa maneesin suojiin, oli ohjastajien määrä talutella ponejaan vierestä sen verran, että ne tottuivat toisiinsa, mutta myös uuteen, erilaiseen ympäristöön. Maybeckin omat tammat Merina ja Nelli olivat kuin eivät olisikaan, mutta oripojat Poni, Trombi ja ryhmän kolmas tamma Kurre kuikuilivat vuoroin toisiaan hieman hämmästyneen oloisena.
"Otetaan ihan muutama käytännönharjoitus heti tähän alkuun, että saadaan niiden keskittyminen kiinnitettyä ärsykkeistä teihin ja työntekoon. Heittäkää ohjat molemmille puolille kaulaa ja jääkää kävelemään suurinpiirtein siihen etulavan ja sään vierelle, niin, että tuette ponien matkaa ikään kuin taluttajana, mutta pääsette kuitenkin vaikuttamaan niihin ohjastajan tavoin. Ja sitten kun huomaatte, että niiden keskittyminen alkaa lipsua johonkin muualle, tehkää pieni puolipidätteen kautta siirtyminen pysähdykseen, seisotatte niitä niin kauan että ne malttaa olla paikoillaan ja siirrätte sitten takaisin käyntiin." ohjeistin ryhmäläisiä alkuun.
Vaikka tehtävä itsessään ei ollut erikoinen, olen varma siitä, että jokainen ryhmäläinen sai tehtävän ajatuksesta kiinni - tai ainakin olisi pitänyt saada, sillä nuoret ponit alkoivat nopeasti keskittymään toistensa sijaan ohjastajiinsa ja osa jäi tottuneesti odottamaan lisäohjeita.

"Jaaha, eiköhän ne ole sen verran kuulolla, että voidaan hiljalleen siirtyä jokainen sinne ponin taakse hakemaan oikeaa ajotuntumaa. Lähdetään tekemään aluksi käynnissä loivaa kiemurauraa molemmilla pitkillä sivuilla niin, että pääsette houkuttelemaan poneja taipumaan niin vasempaan, kuin oikeaan. Ja muistakaa säännöllisen, tarkan kulman ohjastaminen ennen sekä jälkeen kiemurauran." kannustin ryhmäläisiä siirtymään haastavamman tehtävän pariin.
Oli ilo nähdä, että jokaisella ryhmäläisellä oli ajohommat myös maasta käsin ihan hyvällä mallilla - mitä nyt Jessican ohjastama Merina sekä Ellenin ohjastama Trombi vähän luikerteli reitillään. "Ja Jessica ja Ellen pitää huolen, että käynnissä säilyy tahti ja säännöllisyys - nyt, kun ne pääsee kävelemään vähän miten sattuu, matkan teko ei olekaan niin suoralinjaista, vaan muistuttaa vähän humaltuneen kulkua lauantaiaamuna kello neljä kaupungin kaduilla. Bettina, Elli ja Ronja voi taputtaa itseään olkapäälle, teillä on hallussa hyvä tahti!"
Vaikka loivan kiemurauran ohjastaminen maasta käsin kuulostaa todella helpolta ja yksinkertaiselta tehtävältä, on siinä monta liikkuvaa osaa, jotka voivat joko mennä hyvin, tai auttamatta penkin alle. Asetukset, suoristaminen, kulmien ohjastaminen, tahdin ja tasapainon sälyttäminen.. Ne kaikki asiat ovat sellaisia, joihin halusin ohjastajien käyttävän aikaa ja ajatusta sen lisäksi, että halusin heidän käyttävän hyvin selkeitä apuja.

Kun kiemuraurat saatiin iskuunsa, jäimme tekemään tammat Merina, Nelli ja Kurre maneesin toiseen päähän ja orit Poni ja Trombi toiseen päähän pääty-ympyrällä siirtymiä käynnistä raviin ja edelleen käyntiin.
"Nyt on ihan jumalattoman tärkeää, että te tiedätte, mitä olette tekemässä - en halua nähdä yhtäkään vahvaa ohjasotetta tai tasapainotonta, huolimatonta siirtymää. Kun treenataan nuoria hevosia, on elintärkeää, että ohjastaja antaa sille parhaat mahdolliset eväät toimia - ja kun se poni toimii halutulla tavalla, meidän on annettava sille kiitos juuri oikealla ajotuksella. On se sitten myötääminen ohjasta, kehu ääneen tai tehtävän lopettaminen." sparrasin ohjastajia samalla, kun kannustin heitä siirtymään ensikerran raviin.
Pieni alkuläksytys tuntui tehoavan, sillä moni ohjastajista sai tekemiseensä aivan uudenlaista ryhtiä ja rääväsuisen Bettinan sanoin "tässähän tulee ihan tarve näyttää, että kyllä mä osaan."
Vaikka ryhmäkoko on melko suuri nuorten ajo-opetusta ajatellen, oli ryhmän dynamiikka hyvin harmoninen - ponit olivat selkeästi ajettu kotitreeneissä hyvin avuille ja ne oli rakennettu suurella rakkaudella; aivan, kuten jokaisen hevosen kuuluisikin.
"Aivan mahtavaa. Siellähän ainakin Poni ja Trombi alkaa hiljalleen jopa pyöristymään niskasta ja selästä, ja tapailee itsekin vähän takajalkoja vatsan alle. Teistä ihan jokainen voisi siinä ravissa kutitella ajoraipalla sinne lanneselän päälle pienellä kosketuksella, jospa sillä saataisiin aikaan se, että ne vähän tiputtaisivat painoa takajalkojen päälle ja tulisi säästä, ja niskasta ylös. Mitään puoliverisen grand prix-tason kokoamista mä en tässä vaiheessa teiltä odota, mutta teidänkin on hyvä sisäistää, että teillä on paljon enemmän yhteisiä kilometrejä, kun ne ponit liikkuvat alusta asti rehellisesti oikein päin itseään samalla säästäen." neuvoin ohjastajia samalla, kun kasvoilleni levisi aito hymy. Oli hienoa nähdä näin osaavia nuoria maneesi pullollaan.

Koska ryhmäläiset tekivät loppua kohden jo hyvin esimerkillisesti töitä, palkitsin nuoret ponit pitkillä loppukäynneillä maastoon - näin niille jäi hyvä mielikuva paikoitellen rankastakin treeneistä ja ne pääsivät nollaamaan ajatuksia kirpeään syyssäähän autottomille hiekkateille.

Esikoululaiset olivat sunnuntaina selkeästi seesteisempiä kuin lauantaina, joten pääsimme aloittamaan sunnuntain - ja oikeastaan koko viikonlopun - päävalmennuksen ilman pientä alkumuistusta siitä, miten hevosten ja varsinkin nuorten kanssa toimitaan vieraassa paikassa silloin, kun ne eivät malttaisi keskittyä ihmiseensä.
Alkuverryttely oli hyvin samantyylinen, mitä harjoittelimme lauantaina; siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja edelleen käyntiin, loivalla kiemurauralla pientä taivuttelua ja suunnanmuutosten ohjastamista sekä siirtymiä käynnistä raviin.
"Huomaatteko itse, miten eri tavalla te ajatte kärryjen kyydistä, mitä ohjasajaen takaa? Moni teistä antaa ponien kipittää vähän alta, kun itselle ei tule kiire juosta mukana - nyt siis ehdottomasti kotiläksyksi ihan jokaiselle tahdin säännöllisyyden ajamista: on etenkin kouluajoa varten tärkeää, että jokaisessa esitetyssä askellajissa säilyy tasapainon lisäksi selkeä tahti. Ja siitä te olette vastuussa, olitte te sitten kärryillä tai maassa." ripitin ohjastajia samalla kun katsoin miten ponirukat viilettivät vailla minkäänlaista tahtia.

En tiedä, oliko ohjastajat oikeasti vain unohtaneet eilisestä saarnasta huolimatta tahdin tärkeyden vai eikö he oikeasti erottaneet vauhtia kärryjen käsistä, mutta oli ilo huomata, että jokainen korjasi sekä omaa tekemistä, että ponin kulkua pienen muistutuksen johdolla.
Ja tämän ryhtiliikkeen myötä pääsimme myös tekemään vähän ravi - laukka - ravi siirtymiä, jossa halusin ohjastajien keskittyvän ehdottomasti eniten siirtymisiin, mutta myös siihen, että laukassa säilyy tietynlainen energisyys.
"Kun meillä on täällä maneesi täynnä poneja, niin on elintärkeää, että me ei sidota niitä ihan maahan kiinni. Tämä varmaan sekottaa teitä entisestään, mutta vaikka mä olen tässä kaksi päivää toitottanut tahdista, niin se tahti voi olla niin hidasta, kuin nopeaakin. Mutta näiden shetlanninponien kanssa vuosia toimineena mä olen huomannut, että mitä enemmän niille antaa nuorena vapautta, sen parempia ne on työstää vanhempana - jos niitä prässää liian suppuun nuorena, ne ei taatusti liiku ilmavasti ja hyvällä energialla vanhempana. Eli suomeksi; mä tarkoitan, älkää ajako niitä laukassa yhtään sen enempää kädellä, mitä on pakko."

Oli ihana ja oikeastaan myös ilo nähdä, miten vastaanottavaisia ohjastajat olivat annetuille ohjeille. Siinä missä nuorikot tekivät vielä vähän hassuja, nuorelle ominaisia siirtymiä laukkaan ja varsinkin laukasta raviin, ohjastajan tukivat ponejaan juuri sen verran, mitä tarpeen oli. Ja mikä parasta, muistivat antaa niille tilaa ja ennen kaikkea antaa kiitoksen silloin, kun siihen oli aihetta.
"Hittolainen sentään! Ette tiedäkään miten ihanaa on katsoa, kun muistatte kiittää poneja heti siitä puolikkaastakin hyvästä askeleesta. Ja uskokaa tai älkää - se kiitos löytyy edestä, kun ikää ja ajokilometrejä tulee lisää." hihkuin maneesin laidalla samalla, kun seurasin siirtymätyöskentelyä.

"Musta oli ihana nähdä, että teistä ihan jokainen muutti ajotyyliään tämän viikonlopun aikana hevosystävällisemmäksi ja löysitte sen rohkeuden antaa näille supersympaattisille poneille tilaa ja aikaa. Nyt, kun ajatte tämän viikonlopun jälkeen kotona, mä toivon, että pidätte muutaman asian mielessänne. Ensimmäiseksi sen, että tarjoatte niille kiitoksen - oli se sitten se ohjastaja myötäys tai ääneen kehuminen - kun sen aika on ja toiseksi vahditte, että niillä säilyy kaikessa tekemisessä tahti ja tasapaino. Näillä eväillä teillä on käsissä tulevaisuuden valjakkohevoset; näissä, jos jossain on potentiaalia kilparadoille. Kuten myös teissä." päätin valmennusviikonlopun ensimmäisen ryhmän osalta.