Maybeck Stud

Maybecks Brownie Brüns

Shetlanninponi, ori
Syntynyt 08.12.2018, 8v
Rautiaankirjava, 84cm

Rekisterinumero VH18-017-0611
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Maybeck Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-II
VVJ-I


Kun Brunoa laitettiin aluille, oli se tarkoitus myydä joko jo emänsä vatsasta tai viimeistään maitovarsana. Kuitenkin niin, että se on pois jaloista talven tullen. Melko pian Ninnin astuttamisesta mieleni kuitenkin muuttui - jos tuleva varsa olisi edes puoliksi yhtä hieno kuin vanhempansa, sehän kannattaisi pitää. Tai niin mä ainakin uskottelin itselleni, luonnollisesti salaa Bettinalta. Siinä missä siskoni kyseli, joko olin laittanut varsan myyntiin, myhäilin hänelle jotain epämääräistä takaisin. "On ollut tässä vähän kiireitä ja tiedän, että siitä on yksi kiinnostunut." mä sepitin naiselle takaisin välttääkseni keskustelun varsan myynnistä. Enkä oikeastaan valehdellut, olinhan minä itse kiinnostunut pitämään varsan. Oikea bisnesnaisten bisnesnainen!

Tähdet olivat melkolailla puolellani, sillä Brunon synnyttyä myös Bettina oli sitä mieltä, että jämäkän oloinen orivarsa voisi jäädä kotiin asumaan. Olisihan se kai ollut jonkinsortin hulluutta myydä erikoinen värivarsa pois, jolla oli vielä rakennetta ja päätäkin tulevaisuuden käyttöponiksi. Tai ainakin siinä uskossa on ollut hyvä elää aina tähän päivän asti.

Bruno on luonteeltaan melko vekkuli poni, jolta ei puutu pilkettä silmäkulmasta. Nuorempana se oli oikea houdini tekemään katoamistemppuja karsinasta, mutta nyttemmin usean varmuuslukon ja ketjun ansiosta se ei ole päässyt harrastamaan lukkojen näpertämistä karkausmielellä. Ehkä lukkojen avaaminen on ollut perimää pohjattomasta vatsasta, sillä näinä karkureissuina se löytyi aina heinäpaalin luota iloisena ja täytyy myöntää, ettei Bruno jätä itseään näkymättömäksi ruokinta-aikanaankaan. Karsinassa se kolisuttaa ärsyttävästi karsinan ovea ja hirnuu, kun taas ulkona se menee pitkin tarhaa sellaista rallia, että näppärin formulakuskikaan ei pysyisi perässä. Mutta samalla sekunnilla kun heinänkorsi tippuu maahan, rauha on palautunut pienen rautiaankirjavan sieluun.

Hoidettaessa Bruno joko seisoo leppoisasti paikoillaan, tai vaihtoehtoisesti häärää itsekseen niin paljon, että mustahiuksisinkin hoitaja vaihtaa hiustensa värin harmaaksi. Pääsääntöisesti Bruno on kuitenkin ihan asiallinen hoitaa; sitä pystyy lukemaan helposti ennakkoon eikä ponin jallittaminenkaan ole kummoisempi temppu. Kun Brunon huomion saa siirrettyä esimerkiksi harjapakin inventaariosta porkannanpalaan, seisoo se porkkanan lumoissa puolituntia paikoillaan. Bruno on kuitenkin sen verras herrasmies - vai pitäisikö sanoa vieraskorea - että vieraiden läsnäollessa se tapittaa melko kauniisti paikoillaan ilman huiputtamistakin. Sen takia ehkä kengittäjät ja eläinlääkärit ei ihan aina usko, että Bruno on toisinaan pienen pieni susi lampaan vaatteissa.

Valjakkoponina Bruno on erittäin energinen ja toisinaan jopa hieman kuuma, jonka vuoksi sitä käytetään pääsääntöisesti vain ja ainoastaan yksilövaljakkona. Esimerkiksi rennonletkeä käveleminen tuntuu toisinaan olevan erittäin hankalaa, sillä hidastempoinen käynti on helposti piaffemaista ravia tarjoavan orin mielestä äärimmäisen tylsää ja tarpeetonta. Vanhemmiten Brunoa saa kuitenkin esitettyä myös käynnissä erinäisten ajatusta vaativien tehtävien kautta, mutta edelleen sen kuppi tuntuu menevän herkästi nurin käyntiä työstäessä. Tästä syystä Bruno onkin omiaan tarkkuudessa ja valjakossa, jossa saa mennä niin, että vain pölypilvi jää jäljelle. Vaikka Bruno rakastaakin vauhtia, ei se ole poni joka levisi kuin jokisen eväät, vaan se on parhaimmillaan erittäin notkea ja tasapainoinen. Sillä on niin hyvä kokoamiskyky, että sen voi ajaa reippaammassakin vauhdissa tehtävien sisälle ja antaa tehtävän hidastaa ja koota ponin kuin itsekseen.

Bruno on tottunut matkustaja, joka kulkee moittetta sekä trailerissa että rekassa. Vieraissa paikoissa Bruno hirnuu jonkin verran vieraiden hevosten perään, mutta usein kärryt perään saatuaan se alkaa keskittymään ohjastajaansa.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Brownie Bear
ii. Little Bit Late
rtkrj, 100cm evm
iii. Late at Night
iie. Brenner
ie. Broken Arrow
m, 104cm evm
iei. Justin
iee. Bright Idea
e. Niuë
KTK-III
ei. Red Rock
m, 106cm evm
eii. Ramadan Roy
eie. Lady Rooster
ee. Nevada
rt, 104cm evm
eei. Niagara Call
eee. Tjurlia


Syntymäaika Jälkeläinen Emä Omistaja
01.01.2019 t. Maybecks Marmite Burbacka Marmalade Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

Näyttelytulokset

  16.03.2019 NJ-näyttelyt (Adina) irtoSERT

Kilpailut

Valjakkoajossa 1814.1 op. (vaikeustasolla 5/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 903.89
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 910.21


Päiväkirja ja valmennukset

26.12.2018   Maastossa   omistaja Amelie

Siinä vaiheessa kun Bruno oli karannut multa karsinasta ja rikottanut muun muassa upouudet kottikärryt painellessan tallikäytävällä vapaana, olisi pitänyt miettiä vaihtoehtoista liikutusmuotoa maastoilun sijasta. Tai ennen maastoilua siltä olisi voinut ottaa ylimääräisen virran pois esimerkiksi juoksuttamalla. Mutta ei.

Sitä vaihtoehtoa maastoilulle olisi voinut miettiä vielä siinäkin vaiheessa, kun kampesin rautiaankirjavan poniorin kyytiin tallinpihalla ja se yritti tehdä katoamistemput heti, kun laitoin jalustimen jalkaan ja olin ponnistamassa kyytiin. Olisi kai ollut liikaa toivottu, että joku hälytyskello olisi alkanut viimeistään tässä vaiheessa soimaan.

Mutta ei soinut ei, ja maastoon lähdettiin överisti liian lyhyillä jalustimilla, sillä Bruno ei todellakaan vaikuttanut siltä, että olisin halunnut jäädä tallinpihalle säätämään jalustimia oikean pituisiksi. "Ehkä joskus matkalla, kun suurimmat höyryt on puhallettu." mä mietin samalla, kun polveen pisti heti alkumetreillä.

Ei Bruno varsinaisesti mitään tuhmaa tehnyt, mutta ei se kilttikään ollut. Ja kävellyt se ei askeltakaan vaan sotki piaffenomaista ravia niin, että sisäelimeni olivat varmasti sekaisin ja solmussa. Muutaman kilometrin jälkeen en enää jaksanut töyssyistä matkaa, vaan kannustin ponipojan raviin - ihan sillä ajatuksella, että se väsyisi raskaassa lumihangessa juostuaan nopeammin.

Sillä samalla sekunnilla, kun painoin pohkeita ponin kylkiin kannustaakseni sen raviin, Bruno kirjaimellisesti otti ja lähti. Siinä formula-autoakin nopeammassa ja tsunamiakin vakavammassa pyörityksessä pysyin kyydissä ehkä metrin tai kaksi, maksimissaan kolme ja sen jälkeen pehmeä lumipatja saavutti ensin perspuoleni, sitten kylkeni.

Ja Bruno. Kulmakunnan kovin kingi se jatkoi vain iloisesti pukitellen matkaansa vailla ihmetystäkään siitä, mihin kartturi katosi. "BRUNO PERKELE!" mä karjaisin, mutta turhaan. Mitä enemmän sekunteja kului, sitä pienemmältä Bruno horisontissa näytti. Vaivuin epätoivoon, ja etsin puhelinta taskustani - turhaan, sillä se odotti satulahuoneessa laturin päässä.

Talsittuani kilometrikaupalla takaisin talliin umpihangessa, en tiennyt, olisiko minun pitänyt itkeä vai nauraa. "Perkeleen poni, jonka olisi parasta olla tallissa jahka joskus saavun sinne." mä nauroin ääneen samalla kun pohdin, mitä reittiä Bruno mahdollisesti lähtisi kotiin. "Kunhan ei nyt kauas eksy." mutisin itsekseni ja vakavoiduin.

Takaisin Maybeckiin päästyäni minua oli vastassa tallin pääovilla hikinen, mutta iloisen näköinen poni, joka katsoi minua kuin kysyäkseen, että mikä akalla kesti, hän on tässä odotellut talliin pääsyä jo jonkin tovin. Brunon ohjista napattuani tarkastin poniorin päällisin puolin ja talutin sen kohti maneesia, jossa kävelin ja ravasin orilla vielä hetken selästä käsin.

07.01.2019   Valjakkoajovalmennuksessa   omistaja Amelie

Vaikka usein tulee mietittyä, että olisipa vuorokaudessa enemmän tunteja ja unentarve vähempi, näinä iltoina miete kulminoituu melko suureksi. Vaikka oikeasti haluaisin, musta tuntuu, että autan Bettinaa ja Jessicaa liian vähän ponien ajamisessa vaikka he usein pyytävätkin jonkinlaista opastusta tehtävien suorittamiseen ja ponien kanssa työskentelyyn. Ja vaikka usein autankin heitä aina, kun ajamme poneja samaan aikaan kentällä tai maneesissa, ei se ole sama asia kuin se, että istun tukevasti penkillä ja ajatukset ovat suunnattu pelkästään heihin - ei esimerkiksi siihen omaan ajettavaan poniin.

Koska olen potenut tästä pientä syyllisyyttä, järjestin Bettinalle ja Jessicalle tänäiltana yllätyksenä valjakkoajovalmennuksen, johon he saivat osallistua hyvin erityyppisillä oreilla. Koska Bettina on viimeaikoina ajanut vähemmän, annoin hänelle poneista yksinkertaisemman Whistelyn ja Jessicalle toisinaan melko paljonkin haastetta tarjoavan Brunon, joka on ollut viime kuukaudet pääsääntöisesti minun ajettavani.

Vaikka olin ripotellut maneesiin tarkkuusajoon sisältyviä keiloja palloineen, pääpaino ajamisessa oli kuitenkin sileänpuolella. Halusin, että ohjastajat pääsevät oikeasti vaikuttamaan poneihinsa, eikä vain ohjaisi näitä portilta toiselle summamutikassa ja toivoisi, että kaikki menee halutusti. Siksi myös alkuverryttely oli melko totinen; teimme paljon siirtymiä ja naiset keräsivät itselleen sakkosiirtymiä kaikista huonoista, ei valmistelluista siirtymisistä.

Ei aikaakaan, kun sekä Bruno että Whistelyn moodi alkoi olemaan paljon enemmän valjakkoajoa muistuttava. Ne nousi lavoiltaan ylös, kantoi itseään rehellisesti takaosansa päällä ja pikkuhiljaa nopeutui kaikille avuille. Ja se, mistä olen erityisen ylpeä on se, että Bettina ihan oikeasti ajoi hevostaan eikä haahuillut hänelle tyypilliseen tapaan, ja Jessica sai Brunonkin hermot kestämään siirtymisiä käyntiin ilman, että poniori olisi rikkonut välittömästi ravinomaiseen sotkotukseen. Ehkä uhka sakoista oli toimiva!

Kun vihdoin pääsimme porttien pariin, työskentelimme hyvin erilaisten ajolinjojen parissa, jotka vaativat ohjastajiltaan pientä älynystyröiden kutittelua sekä poneilta kuuliaisuutta toimia ohjeiden mukaisesti. Alkuun tuli hyvin tyypillisiä virheitä ajolinjojen suhteen, mutta heti toistojen ja ajatuslamppujen sytyttyä molempien valjakkojen suorittaminen oli loppuviimein varsin hyvällä mallilla. "Jes, huomaatteko mikä ero, kun teillä on oikeasti ajatus siitä, miksi ja miten joku asia pitää tehdä!" hihkuin iloisesti maneesin keskellä ja hymyilin.

"Tehdään nämä samat harjoitteet vielä laukassa - edelleen ajatuksella ja kaikessa rauhassa - ja sitten mun puolesta riittää. Voitte mennä lopuksi vaikka maastoon kävelemään pitkät loppukäynnit niin ponit saa puhallella raikasta ilmaa ja pääsevät täältä seinien keskeltä ihmettelemään maailman menoa." mä totesin ohjastajille, jotka janosivat selkeästi uusia haasteita voittettuaan edelliset.