Maybeck Stud

Kruunun Cinnamon Dust

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 12.01.2019, 8v
Rautiaankirjava, 96cm

Rekisterinumero VH19-017-0073
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Kronbacka
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355


Ihana Kaneli-poni, joka hurmasi Maybeckin väen syötävän suloisella ulkonäöllään, mutta myös luonteellaan vain 4-vuotiaana. Kun kävimme katsomassa pilkukasta ponitammaa, tuntui siinä olevan kaikki kohdallaan - se oli hyvässä iässä jatkokoulutusta ja kilpailu-uraa ajatellen, sillä oli mielenkiintoiset sukujuuret jota ei oltu ylijalostettu ja kirsikkana kakun päällä (vai pitäisikö sanoa kanelina joulupuuron päällä) se oli mahdottoman sympaattinen luonteeltaan.

Kaneli on perusluonteeltaan varsin menevä ja utelias poni, jolla on kuitenkin malttia sopivassa mittasuhteessa. Hoitaessa Kaneli on parhaillaan käytävällä sidottuna jossa se seisoo kuin tatti paikallaan, sillä karsinassa vapaana hoitaessa se pyrkii tutkimaan uteliaisuuttaan vuoroin harjapakkia, ruokakulhoa ja hoitajansa taskuja. Tuhma se ei kuitenkaan missään nimessä ole, joten sen suhteen sitä voi hoitaa vapaasti myös karsinassa. Ainakin silloin kun on aikaa ja huumorintajuisuutta.
Taluttaessa Kaneli pyrkii usein ravaamaan ihmisen rinnalla pienen pientä miniravia, sillä tammalla on todennäköisesti aina ja ikuisesti kova tahtotila olla nopeammin perillä - oli määränpää sitten talli, tarha tai maastolenkki. Tästä ominaisuudesta huolimatta se ei kuitenkaan revi ja ryskää taluttajaansa - tai vedä tätä kumoon ruohotupsun takia monen muun shetlanninponin tavoin.

Kanelia oli kasvattajallaan Kronbackassa ohjasajettu hyvin paljon, jonka myötä tamma on saanut hyvän ponnistuslaudan muun muassa keveyteen ja herkkyyteen. Näitä ominaisuuksia olemme pyrkineet vaalimaan myös valjakkoajon saralla, jossa Kaneli on täysin omiaan. Koulua ajaessa sen valttikortteja on ehdottomasti hyvä työskentelymuoto sekä tahdin ja tasapainon säilyttäminen erinäisten tehtäväkokonaisuuksien läpi. Koska Kaneli on mielummin menossa kuin hiljentämässä, haasteita kouluajoon tuo toisinaan käyntiosuudet sekä kokoavat tehtävät, mutta vuosien mittaan myös nämä osa-alueet on saatu melko hyvälle mallille - joskin edelleen on sellaisia päiviä, kun Kaneli ihmettelee miksi pitäisi kävellä, kun voisi ihan yhtä hyvin ravatakin.
Energisestä olemuksesta on kuitenkin hyöytyä varsinkin tarkkuutta ja maratonia ajaessa, sillä tammalla on niin hyvä kestävyyskunto sekä ajettavuus ravissa ja laukassa, että moni muu jää jälkeen jo ensimmäisillä porteilla. Ja se rohkeus, joka pienen laikkuponin sisällä asustaa on jotain todella ainutlaatuista - emme nimittäin ole koskaan kohdanneet mitään sellaista, joka saisi pienen ponitamman epäröimään. Joka on oikeasti melkoinen lottovoitto, sillä tamman voisi viedä kylmiltään oikeastaan minkälaisen tehtävän pariin ilman, että pitäisi sen kummemmin miettiä, selvitäänkö tehtävästä ehjin nahoin.

Kaneli on tottunut matkajaa, joka kulkee sekä trailerissa että rekassa moitteetta. Vieraissa paikoissa sillä on ihan armoton kiire ensimmäisen puolentunnin ajan, mutta pikkuhiljaa töihin päästessä se tasoittuu normaaliin energisyystasoonsa ja jättää kipittämisen sellaisille poneille ja hevosille, joilla ei ole liikelaajuutta nimeksikään.


Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Kruunun Kitsch
Ch, KTK-II
ii. Argar Wrenhof
Ch, KTK-I
iii. Astor Wrenhof evm
iie. Marlyn Wrenhof evm
ie. Vadelmahurman Dolly Parts
KTK-III
iei. Davenshill Meadow Magic evm
iee. Vadelmahurman Daisy Dee evm
e. Mayhem Peachy Pitt
Ch, KTK-II
ei. Winston Rock Wren
KTK-III
eii. Winston Black Velvet evm
eie. Winston Della Dream evm
ee. Pretty In My Pocket
KTK-II
ei. King's Muppleboot evm
eee. Pretty Penny evm

Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
15.09.2019 o. Maybecks Jeromino Päivärinteen Jeremia Maybeck Stud


Kilpailumenestys

Arvokilpailut

30.06.2018 Breandan VVJ-Cup, Noviisi parivaljakko 1/91

Näyttelytulokset

 

Kilpailut

Valjakkoajossa 1499.27 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 724.11
Tahti ja irtonaisuus 45.66
Tarkkuus ja ketteryys 775.16


Päiväkirja ja valmennukset

15.09.2019   Kesänkarkottajaiset   omistaja Amelie

Kun pakkasin Kanelin tavaroita trailerin varustekaappiin, hymähdin itsekseni - mieleeni oli muistunut lapsuuden vuodet, jolloin kävimme Bettinan kanssa leireilemässä kerran kesässä muilla talleilla. Ne muistutti elämän tärkeydestä vielä tänäpäivänäkin; pitäisi uskaltaa ottaa ja lähteä, elää elämäänsä täysillä eikä aina olla niin kovin vakava. Niin tehtiin upeita muistoja ja saatiin pitkäaikaisia, ehkä jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Ehkä tästäkin viikonlopusta Playground Poniesin mailla tulisi sellainen. Ainakin kovasti toivoin niin samalla, kun ängin varustekaapin ovea kiinni jättääkseni Maybeck Studin viikonlopuksi muiden hoidettavaksi.

Kaneli matkusti Playgroundin maille varsin tyytyväisesti heinäverkon antimista nauttien, mutta paikanpäällä se muistutti lähinnä tikittävää aikapommia. Se puhisi ja pöhisi jokaiselle ponille, vastasi jokaisen hirnuntaan ja aiheutti toiminnallaan jo pienen shown tallipihalla.
"Jahas, että sellainen vetreä oripoika se sieltä tupsahti." Kontsa tervehti meitä iloisesti samalla, kun seurasi riimunnarun päässä seikkailevan ponin menoa.
"Tamma tää on, mutta varmaan ajoin jostain töyssystä sen verran lujaa matkalla, että sillä tippui aivot haaroväliin." puhisin nolostuneena ja yritin saada Kanelin pysymään aloillaan. "Mihin tän sais heivata?" jatkoin, sillä en jaksanut roikkua tamman narun päässä yhtään pidempää, mitä oli pakko.

Kun Kaneli pääsi tarhaan muiden tammojen sekaan, kävi se ensin tutustumassa kaikkiin uusiin ystäviin varsin uteliaasti, mutta rauhoittui pian aloilleen nauttimaan vastapaalatusta säilöheinästä.
"Sehän on jo, kuin kotonaan." yksi viikonlopulle ilmoittautuneista vitsaili vieressäni, kun pyöritin pahaiselle ponitammalle silmiäni. "Joo. Se ei ole pitkään aikaan päässyt kotoa mihinkään, ja heti kun sillä ei ole rutiinia reissaamisesta, se on ihan viitapiru ensimmäiset minuutit. Kisapaikoillakin se sählää siihen asti, että saa kärryt peräänsä ja suorituksen jälkeen se on jo ihan oma itsensä." esitelmöin tamman perusluonnetta.

Kahvittelun jälkeen pääsimme ajamaan poneista suurimmat höyryt maastoon, jossa saimme kunnian olla jonon etupäässä - joka oli varmasti ihan hyvä ratkaisu, sillä pienehköstä koostaan huolimatta Kaneli eteni tuttuun tapaan varsin tarmokkaasti ja sitä sai toisinaan olla pidättämässä melko paljonkin.
"Hooooojaaaa." mä rauhoittelin ponitammaa, joka selkeästi otti kierroksia letkassa laukkaamisesta. Vaikka Kaneli pysyi käsissä, en todellakaan voinut tarjota sille kovin kevyttä tuntumaa, sillä sen pyrkimys oli selkeästi päästä maastonvetäjien ohitse.
"Meinaatko sä Kaneli ihan kyytiin tulla?" maastonvetäjä Ellen huudahti nauraen ensimmäisen ponin kärryiltä, sillä Kaneli pärski aivan naisen korvan juuressa. Ennen, kuin ehdin vastaamaan naiselle oikeastaan mitään, hän ohjasi poniaan vähän sivuumpaan ja kehoitti ohittamaan. "Tässä tulee ihan mieletön baana laukkaamista varten, antakaa mennä aina ylämäen päälle asti, niin me otetaan sitten omalla vauhdilla teidät kiinni." Ellen jatkoi ohjaamista.
Ja niinhän me tehtiin. Pikkupilkku oli ensimmäisenä laukatessaan kuin täysiverinen laukkaradalla - se puhisi ja tikitti valtavaa laukkaa eteenpäin korvat visusti eteenpäin suunnattuina, ja se tuntui saavan vauhtia vereen sitä enemmän, mitä kauemmas kaverit jäivät.
"Nyt mä ymmärrän, mitä olet tarkoittanut, kun olet sanonut ettei sen kanssa maratonilla jää ainakaan ajasta kiinni." Ellen huudahti nauraen, kun saavutti meidät vihdoin. "Sehän on kuin laukkaponi konsaan!"

Vaikka maastoreissu oli varsin kiva ja ainakin Kaneli sai päästellä henkensä edestä, oli launtai-illan bileet shetlanninponi-ihmisten keskuudessa hetki, jota viikonlopulta eniten odotin. Siinä missä viinipullot tyhjentyivät pullo pullolta, väki tuntui rennommalta ja hauskemmalta - ja niin me naurettiin, tanssittiin ja muisteltiin kesän kommelluksia yhdessä.
Kerrankin, kun minun ei tarvinnut nousta aamutalliin ja tuleva päivä ei koostunut kymmenen ponin treenaamisesta, väänsin vaihteen vapaalle ja juhlin ihan kunnolla. Niin kunnolla, että seuraavana aamuna tiesin juhlineeni - eikä aamupalalta löytynyt oikein mitään suuhunpantavaa. Ei siksi, että herkuista notkuva pöytä ei olisi houkutellut, vaan siksi, että en huonovointisuudeltani uskaltanut laittaa suuhuni mitään.

Vaikka sunnuntaiaamuna oli kaikenlaista peliä ja leikkiä tarjolla, tyydyin istumaan puutarhatuolilla ja antamaan panokseni näihin aktiviteetteihin kannustushuutojen muodossa. Kun myöhemmin päivällä oloni helpotti, kävin noutamassa Kaneliponin upouudesta pihatosta laittaakseni sen valmiiksi lipunryöstöön - olinhan kuitenkin olotiloissani oikeaa merirosvoa muistuttava, joten osallistuttavahan se oli.
Lipunryöstö oli oikeasti mahtava ja ainutkertainen tilaisuus kaivaa lapsellisuus esille ja pelata leikistä huolimatta täysillä. Ja mikä muuhun tähän peliin olisi ollut parempi valita, kuin maailman nopein ja ketterin Kaneliponi - meitä ei nimittäin yksikään lipunvartija pidellyt, kun pyyhälsimme täyttä laukkaa lipun ohi varastaen sen yhä uudelleen ja uudelleen. Ja Kaneli jälleen kerran nautti, kun sai kaiken kesän vääntämisen ja treenaamisen jälkeen elää kuin kanat pellossa ja pyyheltää sille ominaista tahtia lujaa.

"Kiitos, kiitos, kiitos." mä latelin illalla isäntäväelle, kun olin saanut ponin pakattua traileriin kotimatkaa varten.
"Tämä viikonloppu tuli tarpeeseen. Ihanaa hulluttelua, tässähän tuntee itsensä jälleen uudelleen syntyneeksi, ja jaksaa painaa läpi pitkän ja pimeän talven." jatkoin, ja halasin Elleniä lujasti.
"Ja Konsta, upeat tilukset sä olet nikkaroinut. Tule meillekin nikkaroimaan, meillä on monta ponityttöä jotka ei pahastuisi uusista tiloista ja miehisestä silmänilosta." vinkkasin miehelle leikkisästi silmää ennen, kuin halasin tätä kiitokseksi ihanasta viikonlopusta.