Maybeck Stud

Hollygarth June

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 11.09.2018, 8v
Musta, 106cm

Rekisterinumero VH18-017-0526
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Hollygarth Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III
VVJ-I
YLA3


June on rotunsa edustaja ja ilmentäjä, shetlanninponin maallistuma. Se on iso persoona, joka ei jää huomaamatta keneltäkään. Sillä on oma tahto ja oma mieli, kuten meidän mielestä hevosella kuuluukin olla. June ei ole automaatti, se on ajattelija - luova sellainen. Sillä on mielipiteitä, vahvoja sellaisia. Jos et pärjää Junelle, et ole ajatuksiltasi samalla tasolla sen kanssa. Jos June olisi ihminen, se olisi kovan luokan yritysjohtaja ja feministi joka kyykyttää miehiä ja sortajia. June olisi ihmisenä vapaustaistelija ja anarkisti, josta kerrottaisiin 2080-luvulla historiantunneilla.

Mutta fakta on, että June on tavallinen shetlanninponi, jolla vain on hieman isommat ajatukset itsestään. Ja pakko myöntää, niin on sen maahantuojalla Bettinallakin. June on kiltti poni, eikä sillä ole tapana ketään potkia tai purra, edes pahimmassa kiimassa se ei typeröi. June on kuitenkin hyvin herkkä ihmisistä ja jos se aistii minkäänsortin epävarmuutta, se varmasti tarttuu. Vaihtoehtoisesti June ottaa hommat omiin kavioihinsa, eikä siinä lopputulos ole ainakaan sen parempi. Lapsia se vie, kuin pässiä narussa, eikä muutenkaan kunnioita sellaisia ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä siltä haluavat. June kaipaa selkeitä ohjeita ja ajatuksia, se kaipaa yhtä suurta ajattelijaa kuin se itse on. Tammalla ei kuitenkaan ole mitään hoitotoimenpidettä mitä se karsastaisi, vaan kaikki on neuvoteltavissa. Ainakin jos on porkkanoita motivaattorina. Kärsimätön se saattaa olla etenkin kengittäessä, mutta taitava kengittäjä kyllä hoitaa homman kotiin sen verran nopeasti, ettei June turhaudu.

June tulee valjakkosuvusta ja on itsestäänselvää, että sen vahvuudet löytyy kärryjen edestä. On Junea ratsunakin testattu, eikä lopputulos ollut ihan toivotunlainen. Junen suuri mieli turhautuu nopeasti epämääräisiin apuihin joita etenkin pienimmät ratsastajat saattavat vahingossa antaa. Jos signaali ei ole selvä, June mielummin seisoo paikallaan tai käy vaikka maahan makaamaan kuin pyytäen ratsastajaa ensin selvittämään oman päänsä, ennenkuin tulee hänen ajatuksiaan sotkemaan. Kyllä on pari kertaa kentän laidalla hävettänyt sen puolesta... Mutta valjakkoponina se on erinomainen. Se ei edelleenkään sovellu nuorimmille ja kokemattomille, sillä jos homma ei ole ohjastajalla selkeästi hanskassa, June pistää varmasti kampoihin, eikä todellakaan unohda. June on isosta koostaan huolimatta ketterä ja nopea.

Vaikka Junella on omat oikkunsa, sillä ei onneksi ole pahoja tapoja. Maybeckissä olemme silti siskosten kesken miettineet olisiko asia toisin, jos June päättyisi vääriin käsiin. June vaatii paljon aktivointia ja onkin tallin ainoa poni joka riepottelee pallolelujaan tarhassa kaikenpäivää. Turhautuessaan se olisi varmasti todella ärsyttävä poni pahoilla tavoilla höystettynä. Mutta me kyllä arvostamme sen suurta mieltä ja ruokimme sitä kaikin mahdollisin keinoin. June on sen arvoinen.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Fifth Theodore
m, 107cmevm
ii. William SS
m, 105cm
iii. Ddu Marnie
iie. Strilang SS
ie. Tiandra
rn, 103cm
iei. Tazzia
iee. Lady of Glass
e. Hollygarth Judy
m, 106cmevm
ei. Jive
prn, 100cm
eii. Jamal
eie. Mandala Bay
ee. Ulgård Jeddeth
m, 105cm
eei. Ottomax
eee. Lit Star

i. Fifth Theodore on oman tiensä kulkija, joka on tuonut omistajalleen takanreunukselle kosolti pokaaleja. Jokainen pokaali on tullut puhtaasti rakkaudesta lajiin, sillä Theodoren kaltaista ponia ei käsketä tai pakoteta. Sillä menee samantien jarru päälle jos paine kasvaa liiaksi. Siksi onkin tärkeää, kuinka orin kanssa toimii etenkin kisakentillä. Kilpatilanteissa Tehodoren luonteenpiirteistä on ollut aina hyötyä ja se on erityisen taitava koulukokeissa. Iso musta ori on näyttävä näky ja rakenteeltaa kaikinpuolin oppikirjojen mukainen.

ii. William SS tuo isälinjassaan omapäistä luonnetta, mutta myös hyvin taitavaa kärryajoa. William toimii automaatin tavoin kärryjen edessä, niiden ulkopuolella taas tarvitaan puhtaasti hyviä neuvottelutaitoja. Myös William on isokoinen musta ori jonka raskas rakenne saattaa hämätä sen ketteryydessä. William ei tee mitään, mitä ei ole pakko, paitsi jos neuvottelutyökaluina on porkkanoita. Ne tepsivät aina satavarmasti! William asuu Englannisa kotitallillaan, jossa myös sen kaikki varsat ovat tähän mennessä syntyneet.

ie. Tiandra antaa tähän sukupuuhun oman twistinsä, sillä sen koti ja juuret ovat Etelä-Amerikassa. Inkkariponin sijasta siitä kouliintui kouluratsu, joka ei kuitenkaan koskaan lähtenyt sen suuremmin kilpakentille. Sen sijaan Tiandra on saattanut monet lapset hevosten ihmeellisen maailmaan. Se on uskomattoman kärsivällinen luonne joka ei pienestä hetkahda. Kaikki oikeastaan käy, oikeastaan milloin vain. Rautias takkuturkki on ihan sopivan kokoinen shetlanninponiksi, vaikka ei sitä ehkä erityisen lahjakkaaksi voi kuvailla. Poni matkusti siitostammaksi upean sukupuunsa ansiosta Englantiin.

e. Hollygarth Judy, tuo Iso-Britannian helmi. Suositun siitostamman jälkeläiset ovat olleet kovaa valuuttaa, sillä kukapa ei haluaisi tätä kuvankaunista ja hyvärakenteista Judya mahdollisimman lähelle omaa poniaan. Meillä kävi todellakin tuuri, että Judyn omistaja ja Junen kasvattaja ylipäätään suostui myymään ponin meille Suomeen. Ehkä isän nimestä oli kerrankin oikeasti hyötyä. Judy on kantakirjattu Briteissä I palkinnolle ja meriittilistalta löytyy useampi arvokisavoitto valjakkoajossa.

ei. Jive on hyvin erikoinen ja persoonallinen poni jolla suuri luonne. Jiveä täytyy hieman tuntea ja ymmärtää, muutoin se saattaa vaikuttaa jopa pelottavalta ja arvaamattomalta. Todellisuudessa se on vain penteleen utelias ja sosiaalinen, eikä halua jäädä mistään paitsi. Joskus Jive kieltämättä unohtaa kokonsa, ettei ole syliin sopiva. Mutta siihenkin kotitallila on jo totuttu. Nuorehkolla iällä sairastettu ähky on saanut omistajan karttamaan stressitilanteita, joten Jive ei ole juurikaan kilpaillut, mutta siitosorina siltä löytyy viisi jälkeläistä.

ee. Ulgård Jeddeth ei varsinaisesti ole paha poni, mutta kyllä siltä pahan ponin piirteitä löytyy. Turhautuminen, tylsyys ja ristiriidat saavat siitä kuoriutumaan ponipaholaisen, joka varmasti hajottaa paikat ja ihmiset. Jeddeth on vähän sellainen, että sitä olisi hyvä yrittää kohdella kuin kukkaa kämmenellä - koska silloin kaikki menee varmasti hyvin. Onhan niitäkin ihmisiä matkan varrelle osunut, jotka pitävät eläintä eläimenä ja pistävät samaan muottiin. Juuri se on pahin virhe Jeddethin kohdalla. Taitava valjakkoponi on kilpaillut menestyksekkäästi Briteissä ja saattanut useamman kilpaponina menestyneen varsan maailmaan.


Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
25.12.2018 t. Maybekcs Jingle Belle Treiber Tziyon Kida, Mooncloud
02.01.2019 t. Maybecks Jedeliane Brogues Uhipi Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

Näyttelytulokset

  25.11.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT

  02.12.2018 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) RCH

Kilpailut

Valjakkoajossa 1627.34 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 585.83
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 1041.51


Päiväkirja ja valmennukset

6.11.2018   Voisko tää poni tulla meille?   omistaja Bettina

"Ei p*rse, ei tässä ole mitään järkeä", pohdin itsekseni potkien pikkukiviä suuren brittiläisen siitostallin pihamaalla. Alkusyksyn sateet olivat jättäneet jälkensä ajotien monttuihin täyttäen ne vedellä. Ilma oli raikas, ehkä jopa hyytävä, vaikka pakkasesta ei ollut tietoakaan. Sää taisi olla varsin kesäinen paikallisille, eikä minunkaan suomalaisena siitä olisi pitänyt valittaa. Aamupäivä oli ollut aurinkoinen ja lämmin, aivan kuten elokuinen sää meillä Suomessakin. Sade oli yllättänyt kesken kehän ja lämpötila laski vähintään kymmenen astetta. Ja sai minunkin ajatukseni jostain syystä harmaaksi.

Pohdin, miksi ponin ostaminen tuntui aina niin synniltä. "Ameliesta se johtuu", hoksasin yhtäkkiä. "Hän aina syyllistää minua poniostoksista, vaikka itse hommaa tallintäytettä joka ikinen kuukausi!" hihkaisin mielessäni. Siirsin huonon omantunnon syrjään ja marssin takaisin tallin takapihalle suurelle nurmialueelle, jossa tammakehä oli edelleen käynnissä.Olin ystäväni Crisan luona Englannissa tarkoituksena tsekata syksyn uutuuksia ponirintamalla.

Kehässä ollut June herätti huomioni. Kookas ja jykevä tamma oli sopusuhtainen rakenteeltaan ja käytökseltään jotenkin omaa luokkaansa. Se ei typeröinyt ei, mutta sen katseessa oli niin paljon viisautta ja itseriittousuutta, että mielenkiintoni heräsi. Omistaja oli skotti, jonka puheesta en saanut mitään selvää. Onneksi olin Crisan matkassa, joka paikallisena haltsasi myös tuon kamalan murteen. Pyysin Crisaa kysymään tamman hintaa. Selkeästi vastahakoinen omistaja kuitenkin kiinnostui kun Crisa kertoi minun olevan suomalaisen Maybeck Studin omistaja. Vanha mies oli selkeästi kuullut meistä, tai ainakin isästäni. Tamma voisi matkata loppuviikosta kanssani Suomeen koeajalle. Mies oli selkeästi hyvin tarkka Junesta, eikä mikään ihme. Olin kuitenkin mielettömän kiitollinen tilaisuudesta ja aloin heti järjestellä asioista kotona.

"Eikös se oo yllättävän näppärää tuo ponin ostaminen", Amelie kettuili puhelimessa. Tiesin tämän olevan hänelle valttikortti välttää riitä hänen hamstratessaan seuraavaa ponia Maybeckiin. "En mä näppärästä tiiä muuta kun sen, että tämän näppärämpää ponia et ole vielä tavannut!".

23.11.2018   Karkkipäivä   hoitajana Crimis

Siitä ei ollut kuin reilu parisen viikkoa, kun olin viimeksi ollut Maybeck Studissa auttelemassa ponien kanssa. Tervehdin jo tutuksi tullutta Jessicaa astellessani kauniiseen tallirakennukseen porkkanapussi toisessa kädessä.

”Mä ajattelin, että poneillakin voisi olla karkkipäivä näin perjantain kunniaksi”, naurahdin heilutellen pussia ja jatkoin silmää iskien: ”jos ovat kiltisti.” Tallimestari puisteli päätään huvittuneena ja sanoi:

”Lellitte nää pallerot ihan pilalle.” Teillä hän viittasi varmaan myös omistajattariin. Kohautellen olkiani laskin herkkupussin rehusäiliön päälle.

”Ajattelin ottaa Junen ensin”, ehdin aloittaa, kun blondi jo vastasi reippaasti:

”Se on vielä ulkona.”

Nyökkäsin, nappasin riimunnarun koukusta ja lähdin metsästämään mustaa tammaa. Jos en olisi tiennyt tarkkaan, missä sen tarha sijaitsi, olisi ollut mahdotonta löytää oikeaa ponia – Maybeckissa asui aika monta mustaa shetlanninponitammaa. Taluttaessani yhtä niistä talliin oli vielä pakko varmistaa Jessicalta, että poni oli oikea.

June se oli. Vähän yli metrin korkea tamma oli omasta mielestään vähintääkin Maybeckin kuningatar. Se oli kuin tammaversio omasta shettisoristani Pawista, joka sekin oli musta ja jolla oli vahvoja omia mielipiteitä. Paitsi että June tosiaan oli tamma, eikä sitä sopinut käskeä ronskisti, vaan sen kanssa piti neuvotella kärsivällisesti. June oli herkkä ja reagoi pieniinkin äänenpainon muutoksiin. Kun huomasin sen, selvittiin hoitotoimenpiteistä ilman Kuningattaren mielenpahoittamista ja päästiin maneesiin asti.

Juoksutin Junea liinassa käyden läpi ensin kaikki askellajit molempiin suuntiin. Sitten pyysin tammalta siirtymisiä muutaman askeleen välein, ja ilokseni poni oli vastaanottavainen ja suoritti siirtymiset aina viipyilemättä. Junen kanssa pärjäsi varmasti mukavasti tarkkuusluokissa, pohdiskelin viedessäni sitä takaisin karsinan kautta tarhaan – palkintoporkkaanaa unohtamatta.

Samalla reissulla kun vein liikutetun Junen takaisin tarhaan, otin sisälle Ninnin. Pitkäharjainen voikko oli kaunis kuin mikä ja paljon Junea pienempi – eli shetlanninponi minun makuuni! Pyöreämahaisen pikkuponin suloinen ulkomuoto kuitenkin hämäsi minut pahan kerran. Ennen kuin ehdin palata maan pinnalle, oli poni jo kadonnut. Marraskuinen iltapäivä pimeni uhkaavan nopeasti ja sai minut panikoimaan pari sekuntia, ennen kuin suljin portin ja aloin skannata hämärää tallipihaa. Valkea häntä livahti tallin takana ja pistin vauhtia töppösiin. Se tästä nyt puuttuikin, että hukkaisin lainaponin!

Ninni ei onneksi jaksanut leikkiä kissaa ja hiirtä älyttömän kauaa, mutta sen verran kuitenkin että hiki ehti puskea pintaan. Taluttaessani karkuria vihdoin talliin Jessica hymyili tietäväisenä. Ilmeisesti oli tallilla yleisesti tiedossa oleva fakta, että Ninni oli vikkelä kintuistaan.

”Olisit voinu varoittaa”, murahdin tallimestarille ja sidoin ponin visusti kiinni harjauksen ajaksi. Onneksi sitä ei haitannut seisoskella pitkään: minun oli aivan pakko jäädä kampaamaan tamman harja sen näköiseksi, kuin se olisi tullut suoraan L’Oréalin mainoksesta. Pitkä harja kiilsi valkeana käsittelyni jälkeen. Oli hassua, että karkaileva tamma oli niin rauhallinen ja kärsivällinen kiinni ollessaan.

Ihailtuani kättenjälkeäni tarpeeksi ja saatuani ponille vermeet niskaan, talutin sen maneesiin. Teimme kevyitä ohjasajoharjoituksia maastakäsin. Sain huomata, ettei Ninniä tarvinnut kahdesti käskeä eteenpäin eikä myöskään hidastamaan. Tamma oli ihanan herkkä ohjastaa, ja energiaa löytyi aavistuksen liikaakin. Ehkä olin kuitenkin seisottanut sitä turhan pitkään kaampajasessiollani? No, poni näytti hyvältä ja minäkin sain liikuntaa koko viikonlopun edestä.

28.11.2018   Kartturi hukassa   hoitajana Ilona

Olin juuri saapunut ensimmäistä kertaa elämässäni Maybeckin tiluksille. Autosta ulos hypätessäni totesin paikan juuri niin hienoksi kuin kuvista olin katsellutkin. Marraskuun räntäsade piiskasi kasvoilleni, joten suunnistin nopeasti kohti tallin ovea. Ovenraosta sisään pujahdettuani miltei törmäsin toiseen tallinomistajista, Bettinaan. Tervehdin nuorta naista ja kerroin tulleeni nyt sovitusti parin ponin liikutuspuuhiin. Hän ohjasi minut ensimmäisenä June-nimisen ponitamman eteen, ja kertoi lyhyesti valtavan persoonan omistavasta herkuttelua rakastavasta prinsessaponista. Vähän naurahdellen astuin sisään karsinaan harjapussin kanssa, mutta äkkiäkös hymy hyytyi.

Vastassa minua oli vain ponin takapuoli, ei päätä näkyvilläkään. Koetin kiertää ensin oikealta sivulta, ja sitten vasemmalta, mutta tämä takapuoli oli minua huomattavasti nopeampi. Huokaisten tyydyin kohtalooni siirtyä lahjomisen pariin, ja samalla sekunnilla, kun käteni meni taskuun, oli musta poni jo kääntynyt korvat hörössä minua kohti. Porkkanapalan saatuaan June haisteli kiinnostuneena taskujeni ympäristöä, ja minä ryhdyin hommiin. Hoitotoimenpiteissä ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että tuo ahne prinsessaponi pyöri kokoajan mukanani, joten takaosan löytäminen tai kiinnisaaminen tuotti ongelmaa. Lopulta kyllästyin piirileikkiin ja kiinnitin Junen narulla kaltereihin.

Kun June oli puunattu korvista hännänpäähän saakka kiiltäväksi, otin karsinan ulkopuolelta siihen minua ajatellen tuodut ohjasajovermeet ja valjastin ponin. Varusteet päälle saatuani suunnistin Junen kanssa yhdessä askeleemme kohti maneesia. Maneesi oli tyhjä, ja totesin hetken päästä sen loistavaksi asiaksi. Olin kyllä kokenut ohjasajaja, mutta viiden minuutin jälkeen minusta tuntui kuin en olisi koskaan hevosten kanssa mitään tehnyt. June ei todellakaan totellut minua niin kuin tiesin sen osaavan, vaan kulki aivan omia reittejään minun pyynnöistäni välittämättä. Savun jo miltei noustessa korvistani ryhdistäydyin ja selkeytin apujani, ja kas kummaa, homma luisti kuin tanssi. Tässä vaiheessa maneesiin saapui siskoksista toinen, Amelie, voikon pienen tamman kanssa. ”Sehän näyttää sujuvan hienosti!” hän huikkasi ja minä hymyilin leveästi. Niinpä, et onneksi tullut viittä minuuttia aikaisemmin…