Edwina V

KTK-I, VVJ-II, SHLA-II

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 16.10.2017 Ruotsissa (8v 03.04.2018)
Ruunikko, 107cm

Rekisterinumero VH17-017-0550
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Novalie Pomall
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

Shetlanninponeista tulee usein mieleen hieman paksu poni, joka rakastaa pieniä konnankoukkuja. Ne ovat poneja, jotka vetävät taluttajansa kumoon saadakseen maistiaisen lehtivihreästä ja jotka tekevät katoamistemppuja karsinasta jo oikeastaan ennen, kun karsinan ovi on edes auki. Ne ovat niitä, jotka painavat ison pyllynsä kanssa aidan lankut vinoon, jotta pääsevät jolkottelemaan naapurin lintulaudalle kaurantähkiä. Ja jotka purevat siitä hyvästä, että kiristää vatsavyötä. Ja joskus ihan vain noin huvin ja urheilun vuoksi. Kuvaukseen sopii myös meidän pieni-iso Edwina, joka on omalla tavallaan kuitenkin mitä hauskin ja persoonallisin poni. Ja kaikesta huolimatta valtavan rakastettava.

Vaikka Edwina ei välttämättä ole kaikkien mieleen hoitaessa, on se monen mieleen ajaessa. Tamma on osaava valjakkoponi, jolla ajetaan sekä yksilönä että parivaljakkona - miten nyt sattuu paria löytymään ja minkälaisia kilpailutavoitteita ponin kohdalle on kulloinkin asetettu. Edwinaa voisi kuvailla valjakkoponina ahkeraksi työmyyräksi, joka tekee sen, minkä ohjastaja pyytää. Se on melko kuuliainen, mutta joskus erittäin huonoina päivinä - eli muutamia kertoja vuodessa - se ei muuta tekisikään kuin jäkittäisi ja kyseenalaistaisi ohjastajansa apuja. Toimiessaan Edwina on kevyt ja rohkea ajaettava, joka sopii myös kokemattoman ohjastajan käsiin. Vauhdista inspiroituva poni on omiaan varsinkin maratonilla, jossa se laukkaa mielellään isoa, vahvaa laukkaa eteenpäin. Ei se ole sen hullumpi tarkkuus- tai kouluajossakaan, mutta silloin ohjastajan kannattaa pitää huoli siitä, että vauhti ei kiihdy liikaa vaan meno pysyy tasaisen varmana.

Edwinan kanssa saa toisinaan keskustella siitä, miten ja miksi traileriin/rekkaan lastaudutaan. Usein se jää haaveilemaan iltapäiväkauroista lastaussillalle ja esittää kavioiden olevan liimautuneet maahan, mutta jo pelkkä karkkipussin rapina saa tamman oitis liikkeelle. Itse matkustaminen Edwinan kanssa sujuu mallikkaasti, eikä se ryhdy pitkilläkään matkoilla esimerkiksi seilaamaan tai kuopimaan.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Vainglory
rn, 107cm
ii. Valburg
rn, 105cm
iii. Valleyheart
iie. Juliette
ie. Crinolette
rn, 107cm
iei. Aureate v. Douglas
iee. Caronie
e. Elsje D
km, 106cm
ei. Arco
m, 107cm
eii. Arrowes Archy
eie. Vennen
ee. Elma v. Hyhte
rn, 105cm
eei. Drumlanrig
eee. Elmeant v. Hyhte

i. Vainglory on Ruotsissa 2000-luvun alussa vaikuttanut ruunikko ori, joka on suhteellisen tunnetunkin kasvattajan käsialaa. 107-senttinen ori on rakenteeltaan lähes täydellisyyttä hipova ja periyttänyt hyvää valjakkoajoon sopivaa tanakempaa rakennetta myös varsoilleen. Glory on erittäin hyvä periyttäjä, jonka tammat ovat tiinehtyneet lähes sadan prosentin varmuudella ensimmäisestä kerrasta, myös sen isä ja orijälkeläisillä on ollut sama etu puolellaan. Jälkeläisiin mahtuu isänsä tavoin niin hienoja valjakkotaitajia kuin suosittuja siitostammojakin, jälkeläisiä siltä on tähän mennessä jäänyt parikymmentä, vuosittain niitä syntyy vielä muutamia, mutta vähitellen ori siirtyy orivarsojen tieltä pois. Glory on tehnyt nuorempana mittavan uran noviisissa valjakkoajossa sijoittuen noin seitsemäntoista kertaa uransa aikana. Ajettavuudeltaan ori on helppo ja reipas.

ii. Valburg oli siitosori, joka kuitenkin teki siitoksen ohessa ahkerasti töitä valjakkoajon parissa startaten elämänsä aikana lähes viisikymmentä kertaa, näistä sijoituksin parikymmentä. Ruunikko 105-senttinen ori on periyttänyt varsoilleen valjakkoajotaitojen ja sopivuuden lisäksi kokoa ja näköä. Valburgin vanhemmat ovat kilpailleet valjakkoajon lisäksi koulua, mutta oria ei ole ratsukoulutettu. Sen varsoista kuitenkin löytyy lähes puolet ja puolet koulun ja valjakon taitajia, sekä sellaisia jotka kilpailevat molemmissa lajeissa. Valburg itse kilpaili vaativalla tasolla, mutta jälkeläisten rahkeet eivät kaikilla ole sinne saakka yltäneet. Luonteeltaan ori oli temperamenttinen, mutta rauhallisella tammavalinnalla voitiin hyvin tasoittaa tulevien varsojen luonnetta saaden aikaan käyttökelpoisia ja yhteistyöhaluisia rauhallisia, mutta oman moottorin omaavia yksilöitä. Valburg on valjakkoajon ohessa esiintynyt myös lukuisia kertoja rotunäyttelyjen driving-luokissa sijoittuen, lähinnä kotimaassaan Ruotsissa.

ie. Crinolette oli vanhempiensa ainoa varsa, joten sen uran suhteen ei ole nuorempana juuri odotuksia ollut, kun eivät ruunikon vanhemmat ole kilpailleet oikeastaan ollenkaan. Sen vanhemmat ovat myöskin suhteellisen tuntematon nimi sukutauluissa, koska tamma itse ja koko suku on ranskalaista syntyperää ja Euroopassa vähemmän käytettyä poniverta. 107-senttinen tamma on toiminut kaksi kautta Ruotsissa siitoskäytössä ja kilpaillut samalla poniraveissa ja valjakkoajossa satunnaisesti. Varsoja siltä jäi Ranskaan yksi ja Ruotsissa niitä on syntynyt kaksi, molemmat kilpailevat valjakkoajossa. Luonteeltaan Crinolette oli suhteellisen helppo, mutta kiima-aikoina vaati napakammat rajat. Crinolette on reissatessaan osallistunut myös kansainvälisiin näyttelyihin pärjäten niissä kohtalaisesti. Tamman suvussa kulkee jonkin verran perinnöllisiä sairauksia, joten sitä on käytetty säästeliäästi siitokseen, vaikka varsat eivät ole perineet mitään sairauksia, eikä tammallakaan niitä ollut.

e. Elsje D on tuntemattomampi tamma, joka syntyi ilmeisesti Hollannissa, mutta muutti jo nuorena Ruotsiin siitoskäyttöön hyvän suvun turvin. Siinä ohessa tamma kilpaili satunnaisesti valjakkoajossa. Kimo 106-senttinen Elsje on erittäin hyvärakenteinen, mutta sitä ei muistaakseni ole kantakirjattu. Jälkeläisiä se on elämänsä aikana saanut kuusi, joista vain yksi on ori. Tammavarsat ovat kilpailleet valjakkoajossa hyvin saavutuksin ja orivarsa toiminut kasvettuaan lähinnä siitoksessa, kilpaillen sekin muutaman sijoituksen. Elsje ei ole enää siitoskäytössä, vaan viettelee ansaittuja eläkepäiviä. Elsje periytti varsoilleen hyvän liikkeen ja ulkonäön lisäksi kokoa ja hyviä valjakkoponin ominaisuuksia. Elsjen vanhemmat ovat molemmat kantakirjaponeja ja kilpailleet valjakkoajossa hyvät urat.

ei. Arco oli haastavan luonteen omaava musta ori, joka kilpaili poniraviuransa päätettyään valjakkoajossa noviisitasolla, mutta menestyi raviponina paremmin kuitenkin. Arco oli 107cm korkea ja periytti varsoilleen kokoa sekä näköä. Ori kantakirjattiin melko nuorella iällä kolmospalkinnolle, rotu- ja sukupuolileima jäivät hieman heikoiksi, mutta hyvällä tammavalinnalla on saatu jälkeläisistä hyvän näköisiä ja rakenteisia. Arco syntyi Ruotsissa, mutta toimi myös Suomessa ja Britanniassa siitoskäytössä muutamia kausia ennen eläköitymistään parikymppisenä. Eläkepäiviään ori palasi kuitenkin viettämään synnyinmaahansa. Arco oli etenkin kotikasvattajien suosiossa, koska sen astutusmaksuja pidettiin matalina oriin haasteellisen luonteen, suhteellisen huonon rakenteen ja kilpailutulosten riittämättömyyden vuoksi. Lisäksi orin suku ei ole mikään erikoinen. Muutama hyvä varsa oriin paristakymmenestä varsasta löytyy, mutta muut ovat keskitasoa, mukana etupäässä kantakirjassa kolmospalkinnolla palkittuja tai hyväksymättömiä. Toki muutama kakkosellakin palkittu hienommasta emätammasta. Osa varsoista on kilpaillut valjakkoajossa, mutta suurempi osa vain siitoksessa.

ee. Elma v. Hyhte oli ruunikko 105cm korkea tamma, joka omasi haastavan luonteen, mutta oli kuitenkin sopeutuvainen ja kilpailutilanteissa rautaiset hermot omaava poni. Elma kilpaili valjakkoajossa noviisitasolla ensin, mutta osaavamman kuskin löydyttyä on tammalla myös vaativalta tasolta parikymmentä sijoitusta. Helpoista luokista se on saanut sijoituksia suunnilleen saman määrän ja hyvinkoulutettuna ponina omasi shettikseksi hyvän kokoamisasteen. Elmalta jäi varsoja pitkän kilpauran vuoksi vain kolme, joista kaksi tammoja. Varsat ovat emän kavionjäljissä kilpailleet valjakkoa, mutta joukkoon mahtuu myös monitoimiponi, joka on kilpaillut esteillä ja koulussa. Lahjakas ajoponi oli ajettavuudeltaan muuta käsiteltävyyttään paljon helpompi ja innokas työmyyrä. Se irtohyppäsi myös hyvin, joten ei ole ihme, jos varsoistakin tätä kykyä löytyy. Lennokkaat askellajit, erityisesti ravin, omaava tamma periytti varsoilleen paitsi hyvää rakennetta myös liikettä.

Sukuselvitys © Jannica

Syntymäaika Jälkeläinen Isä Omistaja
05.01.2018 o. Maybecks Cordé Edwina V Kida, Mooncloud
23.12.2017 t. Maybecks Edelraute Mowhawk Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Näyttelytulokset

  14.01.2018 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) SW2
  06.01.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  17.02.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  07.04.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) MVAsert

Arvokisat

  15.02.2017 Paikka SHLA VVJ-Cup, noviisi koulukoe 0/00

Kilpailut

Valjakkoajossa 1440.72 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 696.28
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 744.44

Päiväkirja ja valmennukset

Onnistunut kantakirjaus

20.02.2018, kirjoittajana omistaja Bettina

Jännittävä talvipäivän aamu koitti kun ponirekkamme otti suunnakseen ponikantakirjan tilaisuuden johon oli ilmoitettuna kaksi tammaamme Edwina ja Edelraute sekä oripuolelta Crusó. Helmikuun aamu oli kylmä, suorastaan viimainen, eikä poneillakaan tuntunut olevan mitään sitä vastaan että saivat aamuhämärässä jatkaa uniaan olkipohjaisessa vaunussaan. Itsekin lepuutin silmiäni ajomatkan ajan kun sisko Amelie otti ensimmäisen ajovuoron. Paikanpäällä oli tutut kuviot, olihan kantakirjatilaisuudet käytännössä arkeamme, sillä poneja kantakirjattiin jokainen kuukausi. Olimme puunanneet ponit jo edellisenä iltana, mutta jokainen kaipasi vielä viimeistä silausta, jonka teimme paikanpäällä.

Orien esiintyminen oli ensimmäisenä, joten otimme Crusón suan alle ensimmäisenä. Etenimme järjestelmällisesti Amelien kanssa karvan sukimisesta kavioiden öljyämiseen ja harjan ja hännän selvittämiseen. Pieni kiillotussuihke oli myös tarpeen talven pörröttämään karvaan. Crusó seisoi tottuneesti paikallaan, eikä ollut moksiskaan ympärillä olevasta hälinästä. Olin kovin tyytyväinen orin käytökseen, kunhan se pysyisi koko kehän ajan samana. Vuoromme tultua Amelie meni maneesiin Crusón kanssa ja käsitteli oria tottuneesti ja ammatimaisesti. Juuri sitä Crusó tarvitseekin - lainkaan epävarma ihminen heijastuu samantien sen käytöksessä, joka ei varmasti ole toivottua. Crusón esiintyminen meni kaikin puolin nappiin ja olimme tyytyväisiä.

Tammojen vuoron koittaessa otimme kumpikin omat ponit käsittelyyn, minä Ruskan ja Amelie Edwinan. Ruska seisoi ominaiseen tapaansa tyytyväisenä paikallaan ja nautti suuresti saamastaan huomiosta ja käsittelystä. Edwina sen sijaan ei tuntunut olevan mihinkään tyytyväinen ja steppasi sen minkä kerkesi. Se säikkyi asioita mitä oli sille arkipäiväisiä, kuten suihkepulloa ja auta armias kun harjapakki sen kavioissa meni kumoon tamman toheloinnin seurauksena. Edwina oli todella hermona, vaikka se on paljon matkustanut ja ollut kisapaikoilla. Amelia lähti Edwinan kanssa pienelle kävelylenkille, jotta tamma näkisi hieman ympärilleen ja ehkä sitä myöten rauhoittuisi.

Kehässä kumpikin tammoista pärjäsi erinomaisesti. Edwina tuntui olevan iisimpi yksin maneesissa katsojien ympäröimänä, kun varikkoalueella. Sehän oli vai postiivista, koska se oli myös kaikki mitä tarvittiin hyvään palkintoon. Tottakai Edwina on myös siitostammamme ja haluamme ehdottomasti antaa hyvän kuvan kantatammoistamme. Ruska oli omaan tapaansa helppo ja letkeä, ehkä jopa laiska. Sillä ei ollut juurikaan miellyttämisen halua, mutta ihan putkeenhan silläkin meni.

Onnen kyyneleistä ei ollut tulla kotimatkalla loppua kun nappasimme kaikille kolmelle ponillemme I-palkinnot!

Maastolaukat toisenlaisessa seurassa

21.03.2018, kirjoittajana omistaja Amelie

"Alatko sä olee valmis?", hihkaisin tallikäytävän toiseen päähän missä viimeksi näin Emmin olevan. Jostain kaukaa kuulin etäisesti "joo" sanaa muistuttavan vastauksen. Emmi oli saapunut Beretan kanssa Maybeckiin ja luvassa oli yhteinen maastolenkki. Olin juuri satuloinut Edwinan ja Amelie viereisessä karsinassa Nutin. Emmi tuli lähemmäs Edwinan ja Nutin karsinoita. Beretta hirnahti heti hädissään tutun ihmisen kadottua näköpiiristä. Olimme kaikki pukeutuneet asiallisesti sääolosuhteisiin. Vaikka kevät oli ajallisesti jo pitkällä, ulkona paukkui pakkanen. Kello oli jotakuinkin neljä iltapäivällä ja auringon alkaessa pikkuhiljaa laskea tuntui myös viima iskevän syvemmälle luihin ja ytimiin.

Talutimme ponit pihalle ja hyppäsimme selkään. Minä johdin porukkaa Edwinan kanssa, Amelie ja Nuti seuraavana ja Emmi Berettan kanssa jäljestä.. Uskoimme järjestyksen olevan varsin hyvä, koska Nuti ei ole vielä pahemmin maastoilllut. Nuori tamma ottikin jatkuvasti kierroksia kaikesta mahdollisesta ja olisi halunnut tehdä jotain ihan muuta kuin köpötellä. Saatoin välillä taakseni katsoessa nähdä Berettan pyörittelevän silmiään moiselle hössötykselle ja showlle jonka Nuti omisti. Välillä se luimisti korviaan ikäänkuin komentaakseen nuorempaansa. Edwina oli tapansa mukaan hieman omissa maailmoissaan ja pärisi vähän välilä tyytyväisenä. Tunsin kyllä, että tälläkin tammalla oli jotain mielenpäällä ja se varmasti liittyi peltoon jota lähestyimme. Edwina tiesi jo, mitä tuo kyseinen pelto tarkoittaa!

"Mites on, haluatteko laukata?" kysyin Emmiltä jonon perältä. "Vain jos siinä voi voittaa jotakin!" Emmi huusi haastaen. Sovimme, että Amelie ratsastaa Nutin vielä hyvin avuille ennenkuin otamme laukkakierroksia. Samaa teimme Edwinan ja Berettan kanssa. Tarkistelin onko tamma kuulolla kun ravasin sillä isoa ympyrää. Tarkkailin myös Nutia joka vaikutti hyvin kireältä, mutta nöyrältä ja toimivalta. Beretta puksutti eteenpäin jopa hieman laiskasti. Kohta tuohonkin mahtaisi tulla muutos! Amelie ja Nuti ottivat aluksi yksin muutaman laukkapätkän ja tamma viiletti kuink viimeistä päivää. Se oli onnesta soikeana, mutta pysyi hyvin hanskassa. Lopulta laukkasimme kaikki kolme vierekkäin pakkaslumi pöllyten. Huomasin Berettankin innostuvan ja painelevan pian meidän muiden ohitse. Emmi nousi satulasta ja antoi tamman venyttää kaulaansa juuri niin paljon kuin se tarvitsi isomman laukan hakemiseen. Nauraa räkätimme kuin teinitytöt kun hidastimme lopulta ravin kautta käyntiin. Teimme vielä muutamia ympyröitä ravissa saadaksemme ponit taas siihen moodiin, että kohta kävellään kotiinpäin. Edwina tuntui letkeältä ja se selkeästi sai purkaa pahimmat menonhalut. Toisin oli Nutin laita joka vänkäsi kaikessa vastaan ja halusi edelleen laukata.

Käännyimme kotimatkalle ja kävelimme suurimmanosan pitkin ohjin. Maastovarmat Edwina ja Beretta olivat loistavaa seuraa Nutille joka oli kaikesta huolimatta paljon rauhallisempi paluumatkalla vaikka toisin voisi kuvitella. Tallille päästyämme ponit saivat aimon annoksen heinää ja muutaman porkkanan. "Meidän täytyy ehdottomasti tehdä tätä useammin!" Emmi kiteytti hyvin meidän kaikkien ajatuksen.

Ruotsin tuliaiset

18.12.2017, kirjoittajana omistaja Amelie

Reissut Ruotsiin tuntuu olevan aina yhtä kaaosta. Tällä kertaa painoin jo Suomen päässä Volvon kaasua niin että olin jo varma sen hirttäytymisestä kiinni, sillä olin lähtenyt kohti laivasatamaa tyylikkäästi myöhässä ja yritin kuroa moottoritiellä menetettyä aikaa kiinni. Vaikka olin varma myöhästymisestä laivaan, ennätin satamaan juuri ja juuri parhaimmaksi. Auto ruumaan, ja ei muutakuin omaa hyttiä etsimään.

Hyttiin päästyäni kaivoin läppärin esille, viritin WiFin päälle ja katsoin läpi videoita, joita olin aikaisemmin saanut muutamista myyntiponeista. Osa videoista oli otettu irtojuoksutuksesta, osa ajaen, osa ratsain joten ponien toisiinsa vertaaminen oli erittäin hankalaa. Tai niin, jos se olisi ollut helppoa, olisi osan voinut jo varmasti rankata ilman livenäkemistä pois. Nyt minua kiinnosti noin viisitoista ponia, joista suurin osa oli nuoria tammoja.

Ruotsissa minua oli vastassa hyvä ystäväni Josefin, joka oli lupautunut matkaseurakseni myyntiponiturneelle sekä majoittamaan minut luokseen muutamiksi päiviksi sen jälkeen. Aamupäivä taittui pitkälti Tukholman ympäristössä noin kuutta eri ponia katsoen, kun myöhemmin iltapäivällä lähdimme ajamaan Etelä-Ruotsiin, jossa odotti loput ponit. Jo illalla melkein kaikki ponit nähtyäni olin melko varma päätöksestäni; olin nähnyt kaksi varsin kivaa, toisiinsa nähden erilaista tammaa, jotka sopisivat Maybeckin kasvatustoimintaan kuin nenä päähän. En kuitenkaan tehnyt hätiköityjä päätöksiä, vaan nukuin yön yli rauhassa nähdäkseni vielä loput kolme ponia.

Vaikka lähdin Josefinin kanssa uuteen aamuun avoimin mielin, ei mikään aamulla esitetyistä poneista vakuuttanut minua suuresti. Ruunikko Edwina ja musta Luecetta oli pinttynyt ajatuksiini, eikä kotosuomessa odottava Bettina antanut vastalauseita näitä vastaan nähtyään niistä miltei reaaliajassa videot. Niin minun piti röyhistää rintaa, ja ottaa puhelin käteen - jos saisin tingittyä tammojen hinnasta hieman pois, voisin ostaa ne molemmat. Tietysti sillä ehdolla, että ne läpäisevät eläinlääkärin tarkastukset ollen kaikinpuolin terveitä.

Pitkän kaupanväännön jälkeen sekä Edwina, että Luecetta luvattiin myydä minulle mieluisaan hintaan ja molemmat tammat saivat eläinlääkärin kliinisestä tutkimuksesta rtg-kuvineen puhtaat paperit. "Flyingessä ollaan kaksi tervettä ponia kyydissä. Että ei muuta kuin turvetta lapioimaan tyhjiin karsinoihin, ajetaan vielä iltalaivaan joten ollaan huomenna kotona." mä näpyttelin puhelimeni näyttöön ja lähetin viestin siskolleni virnistysemojin kera.

Sivujen suunnittelu ja toteutus © Maybeck Stud 2017
Sivuston kuvat © VRL-01811 & Pixabay

Tämä on virtuaalitalli ja kaikki sivuilla oleva teksti ja muu sisältö on kuviteellista. Jokainen hevonen on virtuaalihevonen.

Piditkö? Peukuta VRL:n tallilistalla!