Maybeck Stud

Coco Crusó

Shetlanninponi, ori
Syntynyt 12.08.2016, 8v
Rautiaanpäistärikkö, 102cm

Rekisterinumero VH17-017-0541
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Tuomas Hevynen
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

Champion
KTK-I
VVJ-I
SHLA-III
YLA2


Crusó tiedetään hyvätapaiseksi oriksi, mutta toisinaan pahansisuiseksi shetlanninponiksi. Tiukan paikan tullen se kiemurtelee tilanteesta kuin tilanteesta olemalla järkevä, keräämällä luottamuksen takaisin yhä uudestaan ja uudestaan. Silmän vältettyä taas mennään. Ihan vaikka kirjaimellisesti pitkin naapuripitäjää. Nuorena orina varsinkin Crusóta ei pidellyt minkäänsortin lankkuaika sähköineen, vaan tamman luo oli päästävä kun kutsu kävi. Onneksi tuo vaihe oli suhteellisen lyhyt ja asian eteen tehtiin toki toimenpiteitä niin tarha- kuin karsinajärjestyksessäkin. Ikä on tehnyt tehtävänsä ja nykyään Crusó toki on kiinnostunut tammoista, mutta lähestyy näitä arvokkaasti eikä raivopäisenä hormonihyrränä.

Crusó ei jaksa paljosta napista, vaan antaa tehdä toimenpiteet alusta loppuun. Oli kyseessä sitten ihan päivittäinen harjaus ja hännän selvitys, eläinlääkäri tai kengitys. Eihän tämä aina näinkään ole ollut, etenkin vieraammat mieshenkilöt saivat Crusón kyllä kokeilemaan rajojaan - epäilyksi jäi oliko sillä tarve todistaa olevansa paikan pomo vai mikä oli ongelma, mutta eipä tuo aikuisikään ehtinyt poni jaksa enää heistäkään mekkalaa nostaa. Crusó on mukava maastakäsiteltäessä missä vain tilanteessa, oltiin matkalla tallista tarhaan tai näyttelykehässä satojen ihmisten ympäröimänä. Crusó ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut vieraista ihmisistä, mikä osaltaan varmasti auttaa muunmuassa näissä kilpailutilanteista. Jos sitä joku lähestyy niin selvä, voidaan vähän vaihtaa tuoksuja, mutta enempää ei jaksa/kiinnosta/ehdi. Crusólla on parempaakin tekemistä!

Ori on toiminut aina monitoimiponina niin kärryjen edessä kuin ratsunakin. Nuorempana se kilpaili kouluratsastuksessa helppo C tasolla hyvin prosentein. Sitemmin omistajanvaihdoksen myötä sopivaa ratsastajaa ei eheti löytynyt, joten valjakkoajoa treenattiin huomattavasti useammin. Tuo laji sopikin Crusólle erinomaisesti, eipä sen tarkasta ja korkeamoraalisesta kouluponin luonteesta toki ollut haittaa. Crusó toimii kärryillä omalla moottorilla, mutta on herkkä myös avuille. Sitä voi ohjata niin vanhus kuin lapsikin ja silti meno on varmasti yhtä mieluisaa!

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Cocomber
rtpäis, 104cm evm
ii. Cmon Hugo
rt, 100cm
iii. Hispanik
iie. Cremella de Vil
ie. Umål Essie
rtkm, 100cm
iei. Thomas SWE
iee. Emmalia
e. Mastvan Titti
vrt, 99cm evm
ei. Usgen
rt, 100cm
eii. Mållar
eie. Ushma
ee. Utsjoen Tittalotta
vprt, 102cm
eei. Thermes
eee. Lina

i. Cocomber on 104 cm korkea rautiaanpäistärikkö shetlanninponi, joka menestyi valjakkoajossa ennen jalostusoriksi siirtymistä. Sen palkintovitriinistä löytyy jos jonkinmoista pokaalia ja ruusuketta, hyllyssä kiiltelee kirkkaimmin SM-kilpailuiden kultapokaali. Tämän lisäksi Cocomber on todellinen rakennekukka, se on palkittu KTK-II -palkinnolla, ja ori on kahminut menestystä monista näyttelyistä. Ori on jättänyt jälkeensä monia varsoja, ja ”Cocomber” on hyvin tuttu nimi shetlanninponikasvattajien keskuudessa. Tällä hetkellä Cocomber on liki 30 vuotias, mutta kuitenkin täysissä hengen voimissaan. Sitä ei enää käytetä jalostukseen, vaan päistärikkö toimii sen omistajaperheen lapsikaksikon ratsuna. Cocomber on nähty myös monissa tapahtumissa talutusratsastusponina, ja sen sydän onkin täyttä kultaa. Yhtenä päivänä se kiitää valjakkoajon maratonosuudella, kun taas toisena ori kantaa selässään pikkulapsia turvallisesti.

ii. Puoliksi vahinkona syntyneen Cmon Hugon elämä meinasi päättyä, ennen kuin se alkoikaan. Tasan metrin korkean rautiaan orin emä sai jonkinlaisen kohtutulehduksen kantamisen aikana, ja eläinlääkärit povasivat, ettei varsa tulisi selviämään hengissä. Cmon Hugo selvisi kuitenkin turvallisesti maankamaralle, vaikka se olikin nälissään ja kovin pikkuinen. Se oli vielä täyskasvuisenakin heiveröinen, eikä ori niittänyt sen vuoksi menestystä näyttelyissä, mutta valjakkoradoilla se, totta tosiaan, pärjäsi. Raudikko oli luonteeltaan täysi kymppi, ja se periytti elastisten liikkeiden lisäksi selväpäisyyttä varsoilleen, joita löytyy lähemmäs 100 kappaletta. Cmon Hugo toimi koko elämänsä ajan samanaikaisesti valjakkoponina ja jalostusorina, kuollen kisauransa huipulla valitettavaan jännevammaan – poni muistetaan kirkkaana tähtenä, joka oli aina kasvattajansa silmäterä.

iii. 108 senttimetrinen ruunikko Hispanik oli stereotyyppinen shetlanninponi. Vähän turhan hyvin kehittynyt keskivartalon alueelta, toimi lasten ratsuna, omisti kujeilevan ja ponimaisen luonteen… Sillä ei juurikaan kilpailtu, vaan se majaili ratsastuskoulussa ja ansaitsi kaurat kippoonsa toimimalla alkeiskurssilaisten luottoponina. Hispanik ehti saada kolmen vuoden iässä, ennen ruunausta, yhden varsan, mutta heti sen ainokaisen ponilapsen jälkeen Hispanik pääsi eroon kovasti jyllänneistä hormoneistaan. Siitä tuli saman tien paljon helpompi käsiteltävä, ja pienetkin lapset pärjäsivät ruunikolle, ylikasvaneelle shetlanninponille. Hispanikille jäi kuitenkin joitakin orimaisia piirteitä, joiden vuoksi se vaati aina säännöllisin väliajoin kokeneemman hevosihmisen ”kuritusta”, jottei ponin meno yltyisi aivan mahdottomaksi. Ori menehtyi liki kolmenkymmenen vuoden ikäisenä vanhuuteen.

iie. Cremella de Vil oli 89 senttiä korkea rautias, joka polveutui hyvästä, suorastaan loisteliaasta suvusta. Se käyttäytyi kuin prinsessa ja eli kuin prinsessa, itse asiassa se oli koko tallin prinsessa sekä valjakkokenttien kuningatar. Cremella de Vil oli ehkä pieni, mutta sillä oli iso persoona. Sitä palkittiin jo varsana I-palkinnoilla näyttelyissä, ja tamma alkoi pikku hiljaa tajuamaan olevansa kaikkien ihailun kohde sekä kaunis kuin kuva. Cremella de Vil sai erityiskohtelua kotitallissaan, eikä siis ole mikään ihme, että monissa isoissa valjakkoajon arvokilpailuissa menestynyt raudikko kasvoi vähintäänkin oman elämänsä kuningattareksi. Tamma jätti jälkeensä kappaleittain varsoja, mutta yksikään niistä ei yltänyt täysin samaan, kuin upea ja arvostettu Cremella de Vil. Kun ponin omistaja, joka myös kilpaili Cremella de Vilillä, kuoli yllättäen sairaskohtaukseen, tamma joutui kiertoon. Sille ei vain löytynyt omistajaa, joka ei olisi ollut vain tamman kautta tulevan julkisuuden perässä, tai joka olisi ymmärtänyt sen sielunelämää. Cremella de Vil ei siis saanut arvoistaan loppua – se menehtyi vain 17 vuoden iässä ratsastuskouluelämästä saatuun vatsahaavaan.

ie. Umål Essie oli rautiaankimo, 100 cm korkea shetlanninponi, josta hevosihmiset odottivat kasvavan kova raviponi. Se kuitenkin epäonnistui raviradoilla täysin – tammalta puuttui se tietty raviradoilla tarvittava kilpailuvietti, ja kimo oli luonteeltaan muutenkin vähän laiskanpulskea. Umål Essie myytiin Karin Pederssonille, joka oli yksi aikansa kuuluisimmista valjakkoajajista Ruotsissa. Hän ei kuitenkaan saanut Umål Essietä syttymään mistään, mihin liittyi kärryt, ja niin tamma myytiin taas. Tällä kertaa sitä kuskattiin jos jonkinmoisiin näyttelyihin, mutta kun rautiaankimo oli saavuttanut kaiken KTK-I -palkinnosta shetlanninponien rotunäyttelyissä BIS-kehiin pääsemiseen, Umål Essie päätettiin myydä jo kolmannen kerran. Lopulta se pääsi rakastavaan kotiin, jossa tammaa käytettiin siitokseen. Raudikonkimo synnytti monta menestynyttä varsaa, joille kaikille se periytti hyvän luonteen.

iei. 105 senttimetriä korkea Thomas SWE loisti raviradoilla. Mustankimo ori oli kuitenkin melko hankala luonteeltaan – se painoi kädelle ajaessa ja oli hyvin dominoiva sekä ihmisiä, että muita hevosia kohtaan. Thomas SWE ehtikin kääntyä seitsenvuotiaaksi, ennen kuin sille löydettiin sopiva kuski. Orin lahjakkuus valuikin hukkaan vuosien ajan, joskin se ehti sillä välin astua monia tammoja. Ponilla on monia jälkeläisiä, joista lähes kaikki ovat perineet isänsä lahjat raviurheiluun. Rauhalliset emät ovat lisäksi tasoittaneet varsojen luonteita, eivätkä kaikki ole yhtä suuria persoonallisuuksia kuin isoegoinen Thomas SWE. Näyttävä ori kuitenkin pärjäsi raveissa todella hyvin oikeanlaisen ohjastajan löydettyä, ja sillä on monia loisteliaan raviuran aikana kerättyjä saavutuksia.

iee. Emmalian elämä oli lyhyt, mutta onnellisia sattumia täynnä. Tamma menetti emänsä alle vuorokauden iässä, mutta Emmalialle löytyi heti keinoemo, jonka kemiat kohtasivat 98 senttimetrisen rautiaankirjavan Emmalian kanssa. Poni sai kasvaa huolehtivaisen keinoemon hellässä huostassa, ja tammasta kasvoi todellinen opetusmestari. Sillä oli shetlanninponiksi erityisen hienot liikkeet, ja Emmalia toimi menehtymiseensä asti nuorten sekä pienikokoisten kouluratsastajien alkujen kisaponina, jolta löytyi kapasiteettia aina helppo B -tasolle asti. Tamma ehti varsoa kaksi kertaa, ennen kuin se laukkasi vihreille niityille vasta kahdeksanvuotiaana jo kolmatta kertaa Emmalialle iskeneen ähkyn takia. Tunnearvoa paljon niittänyt Emmalia yritettiin pelastaa leikkauksella, mutta ähky eteni vakavaksi suolenkiertymäksi, eikä edes leikkaus olisi säästänyt tammaa menehtymiseltä.

e. Vaaleanrautias Mastvan Titti on 34-vuotias tervaskanto, jolta löytyy korkeutta 99 senttiä. Se kilpaili kunnioitettavaan 17 vuoden ikään valjakkoajossa, tutustuttaen monia tuoreita lajin harrastajia ajamisen saloihin. Tämän lisäksi Mastvan Titti on sen verran potentiaalinen, että se kykeni toiminaan kokeneidenkin valjakkoajajien ponina sekä päihittämään jopa nopeudessa monet sitä isommat ja parempisukuiset hevoset. Kilpailuissa tamma oli tulinen sähikäinen, mutta kisojen ulkopuolella Mastvan Titti on lauhkea kuin lammas ja helppo kuin mikä. Sen selkään pystyy istuttamaan pienetkin lapset ilman huolen häivää, Titti kyllä hoitaa homman kotiin. Ja vaikka sen otsa onkin tätä nykyä täynnä harmaita karvoja, tamman elämänilo on täysin entisellään. Päivittäin se hörisee karsinastaan aamukaurojen aikaan, eikä näytä väsyneeltä juuri koskaan.

ei. Metrin korkuinen Usgen syntyi Saksassa, joskin se, jos joku on kiertänyt maailmaa. Ori oli alun perin miellyttävä valjakkoponi, josta kaavailtiin tulevaisuuden suuruutta. Sen pää ei kuitenkaan kestänyt jatkuvaa matkustamista ruusukkeiden perässä, ja kun raudikon stressistä tullut vatsahaava oli parantunut lopullisesti, se myytiin. Usgenin mitta alkoi vähitellen täyttyä, ja siitä tuli pahansuopa sekä ikävä käsiteltävä. Se ei saanut vaatimaansa ymmärrystä ja rakkautta, vaan kiersi kodista toiseen kuin arvoton keräilyesine, josta oikein kukaan ei pitänyt. Kun ori oli katsastanut läpi kymmenen erilaista omistajaa, se löysi vihdoin tahtomaansa rauhaa eläkeikäisen hevosnaisen maatilalta. Usgen toimi arvostettuna jalostusorina ja sai kantaa pieniä ihmislapsia selässään. Usgenin käännyttyä 21-vuotiaaksi, sen omistaja kuoli vanhuuteen ja ori päätettiin lopettaa – rautias ei kuitenkaan kestäisi uusia omistajia, vaikka sen luonne olikin jo tasaantunut sen omistajan osoittaman rakkauden ansiosta, eikä se välttämättä olisi edes joutunut kiertolaiseksi. Onnellisena ponina menehtyminen oli kuitenkin paras mahdollinen loppu kovia kokeneelle Usgenille.

eii. Mållar oli todellinen rakennekukka. Se niitti ruusukkeita, pokaaleita ja palkintoloimia tasaiseen tahtiin erilaisista näyttelyistä, ori tuntui pääsevän oikeastaan aina BIS-kehään. Hyvä rakenne ja ihailtava suku kompensoivat Mållarin ponimaista luonnetta – ori oli todellinen naapurintätien kukkapenkkien painajainen, aina sen omistaja sai hävetä ponin käytöstä. Kerran se päätti ottaa hatkat kantakirjaustilaisuuden kehästä, mutta tuomarit eivät rokottaneet pisteitä siitä. 101 cm korkea musta shetlanninponi onnistui ihastuttamaan heidät sen verran hyvin rakenteellaan ja olemuksellaan. Sosiaaliset mediat pursuilevat tunnetusti videoita kurittomista hevosista, jotka tekevät hulvattomia kepposia, ja jos Mållarin elinaikana olisi ollut olemassa Youtubet sun muut, olisi ori ollut varmasti pääosassa liki jokaisessa tällaisessa videossa. KTK-I -palkinnolla palkittu Mållar jätti jälkeensä monia varsoja, joille ori periytti sekä luonnettaan, että hyvää rakennetta kompensoimaan pirullista käytöstä.

eie. 96 senttimetriä korkea rautiaankimo Ushma eli pitkän ja tapahtumarikkaan elämän. Tamma syntyi pienelle maalaistallille, jossa se kuljetti selässään perheen pienimpiä. Kun yhdellä lapsista todettiin vakava hevosallergia, kaikki tilan hevoset ja ponit jouduttiin myymään haikein mielin. Ushma löysi onnekseen hyvän kodin, jossa sitä alettiin tutustuttamaan valjakkoajoon. Aluksi tamma oli aivan hämillään kaikesta, eikä se oikein tahtonut hoksata, että miksi sen pitäisi vetää painavaa pyörillä liikkuvaa vehjettä, mutta koska Ushmalla oli hirmuisen yritteliäs ja miellyttämisenhaluinen luonne, teki kimo kaikkensa ollakseen ihmisen mieliksi. Pikku hiljaa Ushma alkoi hoksaamaan ajamisen ideaa, ja siitä kuoriutui varsin soiva peli valjakkoajoon. Ohjaksiin laitettiin kokenut junnukuski, jolla synkkasi täydellisesti oikein hyväliikkeiseksi ja elegantiksi paljastuneen Ushman kanssa. Pari selvitti monet arvokisat, ja vaikka takaiskujakin tuli (mm. kaviokuume, ähky…), heidän uransa oli todella menestyksekäs. Kun Ushma lähestyi eläkeikää, aktiivinen kilpaileminen lopetettiin, ja siitä alettiin kaavailemaan siitostammaa pienen vahingon jälkeen – yksi tallin oreista oli päässyt karkuteille ja suunnannut nokkansa Ushman tarhaan, ja vaikka ori ei ollut kovinkaan kummoinen, periytti Ushma varsalleen upeat liikkeet ja kiitettävän työmoraalin. Sama meno jatkui seuraavienkin jälkeläisten kohdalla.

ee. Nimensä alkuliitteen mukaisesti Lapissa syntynyt Utsjoen Tittalotta oli 102 senttinen vaaleanpunarautias, jolla on kaikissa jaloissaan neljä suurta sukkaa. Sen kasvattaja Maria Laurikka oli hyvin taikauskoinen, ja ajatteli laukkahevosihmisten tavoin neljän sukan tuovan epäonnea. Utsjoen Tittalotta myytiin etelään heti vieroituksen jälkeen. Se jäi uuden omistajansa työkiireiden vuoksi vähälle huomiolle, mitä nyt naapurin lapset kävivät toisinaan letittämässä tamman valtaisan pitkää ja tuuheaa harjaa. Tamma myytiin teurashinnalla seuraavaan kotiinsa kutakuinkin vuoden päästä, ja siellä siitä alettiin tekemään siitostammaa. Vaikka sillä ei ollut minkäänlaisia tuloksia näyttelyistä tai kilpailuista, oli Utsjoen Tittalotalla niin hyvä suku, että se oli haluttu siitosponi. Rauhalliselle ja vähän laiskanpulskealle tammalle kelpasi hyvin omassa laiskanlinnassaan varsojen hautominen, eikä se osoittanut tylsistymisen merkkejä ikinä. Se menehtyi kahdeksannetta varsaansa synnyttäessä kohtutulehdukseen, johon myös ko. varsa kuoli, harmillista kyllä.

eei. Thermes oli 106 cm korkea poni, joka oli varsin näyttävä ilmestys. Se menestyi näyttelyissä todella hyvin, jonka lisäksi Thermes rakasti hyppäämistä. Kesti pitkään saada orille tarpeeksi pieni, mutta kokenut ratsastaja – pitkä etsintä kuitenkin kannatti, sillä lopulta Thermesin omistajaan otti yhteyttä pienikokoiseksi jäänyt 15-vuotias Silja Uusitalo. Thermes eteni esteradoilla kuin unelma Siljan alla. Se ehti tottua Siljan ratsastustyyliin vähän turhankin hyvin, sillä voikko poni pukitti kaikki muut ratsastajat selästään ihan heti. Kun Thermes oli kahminut kaikki mahdolliset meriitit KTK-I -palkinnosta mm. Champion-arvonimeen, se päätettiin myydä Siljalle. Thermes eli onnellista kilpailemisen sekä valmentautumisen värittämää elämää Siljan luona, ori sai pari jälkeläistäkin. Komistus kuoli luonnollisesti vanhuuteen yli 20 vuoden kunnioitettavassa iässä.

eee. Linan elämä oli yhtä surkeiden sattumusten sarjaa, vitsikkäästi sanottuna toistuvaa seinää päin juoksemista. 100 senttimetriä korkea isomerkkinen rautias syntyi ennenaikaisesti laitumelle myrskyisässä säässä, eikä varsaa huomattu heti. Se meinasi menehtyä hypotermiaan, mutta tamma saatiin kuitenkin pelastettua tallin lämpöön, pehmeille oljille lekottelemaan. Lina oli luonteeltaan kovin ponimainen, eikä se ollut kovin helppo sisäänratsastettava. Tamman kouluttaminen oli yhtä taistelua, mutta Linan kovaa tahtoa vastaan puskeminen kannatti. Lina kilpaili sijoituksia kovaan tahtiin niittäen sekä este -että kouluratsastuksessa helpoilla tasoilla, pienikokoisten, mutta kokeneiden ratsastuskouluoppilaiden toimesta. Se kuitenkin loukkaantui tarhassa riehuessaan niin vakavasti, että tamman selviytyminen oli taasen vaakalaudalla. Linan edessä oli pitkä sairasloma. Se joka tapauksessa parantui tapaturmasta paremmin, mitä eläinlääkärit arvelivat. Kisaponia Linasta ei tosin enää tullut, vaan siitä muovailtiin siitostamma. Se varsoi kolme kertaa, mutta vain ensimmäinen jälkeläinen jäi eloon. Tamma jouduttiin lopettamaan kolmannella ja viimeiseksi jääneellä synnytyskerralla komplikaation takia.

Sukuselvitys © Beauvoir


Syntymäaika Jälkeläinen Emä Omistaja
28.03.2018 o. Maybecks Chinook Edwina V coupie, Knightwick
07.01.2018 t. Maybecks Champange Bow la Bow Penelopeia, Vaniljavaara
11.12.2017 o. Maybecks Crusor Cherilee Maybeck Stud

Kilpailumenestys

Arvokilpailut

  15.02.2017 Paikka SHLA VVJ-Cup, noviisi koulukoe 0/00

Näyttelytulokset

  25.12.2017 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) RCH
  14.01.2018 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) RCH
  23.12.2017 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT
  06.01.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) BIS5, MVAsert
  17.02.2018 NJ-näyttelyt (Maybeck Stud) irtoSERT

Kilpailut

Valjakkoajossa 1816.02 op. (vaikeustasolla 5/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 805.33
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 1010.69


Päiväkirja ja valmennukset

20.02.2018   Onnistunut kantakirjaus   omistaja Bettina

Jännittävä talvipäivän aamu koitti kun ponirekkamme otti suunnakseen ponikantakirjan tilaisuuden johon oli ilmoitettuna kaksi tammaamme Edwina ja Edelraute sekä oripuolelta Crusó. Helmikuun aamu oli kylmä, suorastaan viimainen, eikä poneillakaan tuntunut olevan mitään sitä vastaan että saivat aamuhämärässä jatkaa uniaan olkipohjaisessa vaunussaan. Itsekin lepuutin silmiäni ajomatkan ajan kun sisko Amelie otti ensimmäisen ajovuoron. Paikanpäällä oli tutut kuviot, olihan kantakirjatilaisuudet käytännössä arkeamme, sillä poneja kantakirjattiin jokainen kuukausi. Olimme puunanneet ponit jo edellisenä iltana, mutta jokainen kaipasi vielä viimeistä silausta, jonka teimme paikanpäällä.

Orien esiintyminen oli ensimmäisenä, joten otimme Crusón suan alle ensimmäisenä. Etenimme järjestelmällisesti Amelien kanssa karvan sukimisesta kavioiden öljyämiseen ja harjan ja hännän selvittämiseen. Pieni kiillotussuihke oli myös tarpeen talven pörröttämään karvaan. Crusó seisoi tottuneesti paikallaan, eikä ollut moksiskaan ympärillä olevasta hälinästä. Olin kovin tyytyväinen orin käytökseen, kunhan se pysyisi koko kehän ajan samana. Vuoromme tultua Amelie meni maneesiin Crusón kanssa ja käsitteli oria tottuneesti ja ammatimaisesti. Juuri sitä Crusó tarvitseekin - lainkaan epävarma ihminen heijastuu samantien sen käytöksessä, joka ei varmasti ole toivottua. Crusón esiintyminen meni kaikin puolin nappiin ja olimme tyytyväisiä.

Tammojen vuoron koittaessa otimme kumpikin omat ponit käsittelyyn, minä Ruskan ja Amelie Edwinan. Ruska seisoi ominaiseen tapaansa tyytyväisenä paikallaan ja nautti suuresti saamastaan huomiosta ja käsittelystä. Edwina sen sijaan ei tuntunut olevan mihinkään tyytyväinen ja steppasi sen minkä kerkesi. Se säikkyi asioita mitä oli sille arkipäiväisiä, kuten suihkepulloa ja auta armias kun harjapakki sen kavioissa meni kumoon tamman toheloinnin seurauksena. Edwina oli todella hermona, vaikka se on paljon matkustanut ja ollut kisapaikoilla. Amelia lähti Edwinan kanssa pienelle kävelylenkille, jotta tamma näkisi hieman ympärilleen ja ehkä sitä myöten rauhoittuisi.

Kehässä kumpikin tammoista pärjäsi erinomaisesti. Edwina tuntui olevan iisimpi yksin maneesissa katsojien ympäröimänä, kun varikkoalueella. Sehän oli vai postiivista, koska se oli myös kaikki mitä tarvittiin hyvään palkintoon. Tottakai Edwina on myös siitostammamme ja haluamme ehdottomasti antaa hyvän kuvan kantatammoistamme. Ruska oli omaan tapaansa helppo ja letkeä, ehkä jopa laiska. Sillä ei ollut juurikaan miellyttämisen halua, mutta ihan putkeenhan silläkin meni.

Onnen kyyneleistä ei ollut tulla kotimatkalla loppua kun nappasimme kaikille kolmelle ponillemme I-palkinnot!

29.12.2017   Avajaispäivän hankilaukkakilpailut   omistaja Bettina

Avajaispäivän aamu oli valjennut lumisena, pienellä pakkasella ja satunnaisella auringonpaisteella. Aamu oli ollut kiireinen ja täynnä uusia ihmisiä, poneja, naurua ja kommelluksia. Nyt olisi vuorossa paljon odotettujen hankilaukkojen ensimmäinen luokka: kärryajo. Sekä minä, että Amelie olimme päättäneet valita Crusoen ja Chronoksen vedettäväksi isot mustat pulkat, joka ei ollut kummallekkaan orille uusi asia. Isä ja poika käyttäytyivät maaliviivalla hyvin, vaikka ilmassa olikin varsinaista suuren urheilujuhlan tuntua. Laskin suojalasit (= laskettelulasit) nenälle ja odotin Onnin kanssa malttamattomana lupaa lähteä laukkaan. Ameliella meinasi olla hankaluuksia Cruson kanssa, joka tanssi ja tepasteli niin ettei meinannut pysyä lähtöviivan takana. Kun vihellys viimein kuului, kaikki ponit lähtivät laukkaan.

Olin aika varma, ettei kukaan ohjastajista varsinaisesti kehottanut poniaan liikkeelle, sen verran latautunut lähtö oli ja jokainen poni selkeästi halusi olla ensimmäisenä. Näin jo lämmittelyssä monen ponin olevan niin täynnä virtaa ja voitontahtoa, että aloin jo hieman epäilemään nuoren Onnin sijoittumista. Cruso veteli Amelien kanssa letkan päässä ja hetken ajan minulla oli mielikuva siskoni omahyväisestä ilmeestä kun jäin häntäpäähän Onnin kanssa. Kuin ori olisi ymmärtänyt ärsytykseni edellä laukkaava valjakkoa kohtaan, Onni pisti vielä viimeisen vaihteen silmään ja ohitimme muutaman ponin. Cruso ja Amelie olivat edelleen johdossa, enkä ihmetellyt sitä lainkaan - Cruso on ehkä kilpailuviettisin poni kenet tiedän. Vain kymmenen metriä ennen maaliviivaa takavasemmalta parivaljakon ohitti Bambikiss ja Melina, jotka veivät luokan kirkkaimman pokaalin.

Amelie ei ollut kovin puheliaalla tuulella maalialueella kun ravasimme ja kävelimme ponien kanssa jäähdytellen. Tiesin hänen olleen 100% varma voitosta ja pettyneen kun voitto meni sivusuun juuri ennen maalia. Ei silti ollut epäilystäkään, etteikö meistä kumpikin olisi ylpeitä näistä oripojista ja niiden upeasta energiasta joka tarjosi vähintäänkin vauhdikkaan talvipäivän!

12.12.2017   Materialismionnellisuus   omistaja Bettina

Ajaessani valmennusturneelta kohti kotia päätin piipahtaa pienen koukkauksen kautta paikallisessa - juuri avatussa - hevostarvikeliikkeessä ihan vain kurkistamassa, minkälaisen tuotevalikoiman yritys on syönyt sisälleen. Takapihan Tallipuotiin päästyäni tunsin oloni samanlaiseksi, kuin lapsi karkkikaupassa. Kaikki oli niiiiin supersiistiä, ihanaa ja mielenkiintoista. Kaikkea teki mieli hypistellä ja sitä vain toivoi, että äiti olisi ilmaantunut nurkan takaa jotta hänelle olisi voinut huutaa iloisella äänellä, että äiti tämän mä haluan. Osta, osta, osta pliiis. Mä tarviiiiiin.

Vakavasti puhuakseni innostukseni johtui pitkälti siitä, että paikka tarjosi valtavan valikoiman tyylikkäitä tuotteita myös shetlanninponikoossa. Usein shetlanninponitavaroita on vain muutamia hassuja kappaleita, eikä tyylikkyydestä voi puhua samassa lauseessakaan - ainakaan, jos pinkki ja glitteri ei ole se oma tyylisuunta.

Kaupan pihalla tavaroita autoon sulloessani naurahdin itsekseni - utelias tutkimusmatka ei sitten ihan onnistunutkaan, sillä tyhjien käsien sijasta käsieni varassa roikkui yhtä sun toista. Puolustaakseni itseäni täytyy kuitenkin sanoa, että varsinkin Crusólle ostetut tuotteet tulivat aidosti tarpeeseen - orin loimikerta kun on jo vähän näivettynyt ja ehkä vähän pientäkin, kun poni on kasvattanut itsensä ympärille lihasmassaa. Valitsin Crusólle kaksi mustaa talliloimea; kaulakappaleellisen ja ihan tavan loimimallin ilman kaulakappaletta. Sen lisäksi ori sai joulupukin konttiin itselleen yksinkertaisen mutta silti melko tyylikkään mustan riimun karvapehmusteella sekä uudet, beiget suojat edustuskäyttöön. Kyllä nyt kelpaa käydä maailmalla, kun orilla on sopivan kokoiset, tyylikkäät vermeet!