Maybeck Stud

Brogues Uhipi

Shetlanninponi, ori
Syntynyt 14.12.2018, 8v
Rautias, 95cm

Rekisterinumero VH18-017-0616
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Brogues Stud
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III
VVJ-II
SHLA-II


On totta, että Hupun ei todellakaan pitänyt jäädä Maybeckiin.

Mutta jäipä kuitenkin. Ensin Hupu tuli ajo-oppiin kolmivuotiaana, sittemmin se jäi kilpailtavaksi. Siitä myytäväksi, ja loppujenlopuksi sen omistaja tarjosi sitä puoli-ilmaiseksi meille. Eikä se oikeasti ollut suunniteltu juttu, mutta joskus asiat menevät miten menevät. Hupusta piti tulla näppärä tätihevonen, jolla perheen täti olisi ajanut valjakkoa ja lapset ratsastellut omaksi iloksi. Siihen se olisi varmasti sopinut, mutta idyllinen perhe-elämä rikkoontui avioeron vuoksi, eikä omistajaperheen taloudellinen tilanne siitä ainakaan parantunut - päinvastoin paheni niin, että jokunen tallivuokrakin jäi pystyyn. Siinä tilanteessa tuntui parhaalta lunastaa Hupu ja kyllähän sen jo silloin tiesi, että rautias poniori oli tullut Maybeckiin jäädäkseen.

Eikä siinä, sillä kiva ponihan se on. Ehkä vähän sellainen surusilmäinen haaveilija, mutta silti äärettömän ihana. Hupua voisi kuvailla kyltymättömäksi ulkoilijaksi, ja sen takia se asusteleekin pääsääntöisesti pihaton puolella - siellä se ihmettelee elämää, kulkee omia menojaan ja nauttii lajitovereiden seurasta sen verran, mitä kulloinkin haluaa. Tallielämäkin käy, eikä se esimerkiksi katoa näköpiiristä silloin, kun se haetaan sisälle kuntoonlaitettavaksi.

Hupua voi hoitaa niin karsinassa vapaana, kuin käytävällä kiinnisidottunakin. Joskus musta tuntuu, että jokainen meidän poni on niin helppo, että ne voisi vääntää rusetille ja tiputtaa pommin viereen ilman että niiden ilmekkään värähtää, mutta minkäs sille voi, että talli on täynnä sellaisia joista pidän. Vuosien varrella sitä on vain oppinut arvostamaan mutkattomuutta, ja Hupu varsinkin tarjoaa sitä. Se seistä tököttää paikoillaan kaiken aikaa, eikä turhaan osoita mieltään mistään. Parhautta poniorin mielestä lieneekin pitkät rapsutteluhetket tuttujen ihmisten keskellä; silloin pieni surumielinen pilke silmäkulmista katoaa ja se keskittyy nauttimaan elämästä juuri sellaisena, kun se sillä hetkellä on.

Hupu oli aikanaan maailman helpoin opettaa valjakkoajon saloihin, sillä kun orille kertaa jonkun jutun kahteen kertaan, kolmannella se menee jo kuin vanha tekijä. Eikä se ole nyttemminkään yhtään hullumpi: Se tekee sen, minkä osaa ja treenaa mielellään sekä vanhoja, että uusia juttuja ilman pirunsarvia otsassa. Parhaimmillaan Hupu on koulua ja tarkkuutta ajaessa, sillä joskus pieni arkuus vie maastossa kestävyyttä treenatessa voiton. Ei se silloinkaan mitään hölmöä tee, mutta etenee ehkä turhan hitaasti ja miettivästi. Reippaalla, kannustavan ajotyylin omaavalla ohjastajalla Hupu kuitenkin suoriutuu myös kestävyyskokeista eikä kyseenalaista kaikkea ja kaikkia vastaantulevia asioita superjännittäjän tavoin.

Jos Hupu saisi valita, se matkustaa mielummin vakaan rekan kyydissä kuin vähän huteran trailerin kyydissä. Ei sen kanssa kuitenkaan tarvitse lähteä sotajalalle trailerikyytiä tarjotessakaan, mutta se on selkeästi rennompi rekkaan lastattaessa. Vieraissa paikoissa Hupu joskus ja jouluna vähän häärää omiaan, mutta hetken jaloittelun jälkeen se rauhoittuu ja malttaa jäädä vaikka kentänlaidalle seuraamaan muiden suorituksia.


Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Brogues Uvahta
rt, 99cm evm
ii. Ulterior
rt, 99m
iii. Riotinto
iie. Ultimada v. Pommery
ie. Umbela II
m, 94cm
iei. Romeo of Niatross
iee. Umfang
e. Normandys Betonica
prt, 92cm evm
ei. Normandys Brio
prt, 96cm
eii. Bronus
eie. Masteritsa
ee. Nicodalf
rn, 90cm
eei. Dalfuxen
eee. Nickolina

i. Brogues Uvahta on varsin omapäinen poni, jonka kanssa on kilpailtu menestyksekkäästi valjakkoajossa. Tämä rautias poni ori on ollut koko elämänsä kasvattajallaan Irlannissa. Se on ollut käytössä jalostuksessa hyvin rajoitetusti, eipä ponilla vielä ikääkään ole 11-vuotta enempää. Ratsuna tämä 99 senttinen poni ei ole oikeastaan koskaan ollut, sillä sopivanmittaisia ratsastajiakaan ei kasvattajalla ole ollut. Mitään suuria rakennevirheitä orilla ei ole mutta mikään näyttelyiden meriitti haikaan ei tässä ole kyseessä.

ii. Ulterior oli vilkas ja eloisa ori, jonka kanssa sai nuorempana taistella suunnasta niin ajaessa kuin taluttaessakin. Tikuttavat askeleet omannut raudikko kisasi menestyksekkäästi valjakossa niin yksilö- kuin pariluokissakin. Ruotsalainen ori myytiin kasvattajalta Iso-Britanniaan, jossa se on haalinut maineensa. Nykyisin tämä 99 senttinen poni viettää ansaittua eläkettä, vaikka silloin tällöin oria edelleen käytetään jalostukseen jos oikein laadukas tamma on tarjolla. Parhaimpina vuosinaan useita tammoja ympäri Iso-Britanniaa sekä manner-Eurooppaa siitettiin tästä orista.

ie. Umbela II oli kuvankaunis tamma, jonka luonnekin oli kohdallaan. Rakenteeltaan tämä musta tamma oli usean tuomarin mielestä täysi kymppi, mistä todisteena on liuta ykköspalkintoja sekä erinäisiä laatumainintoja. Liikkeetkin Umbelalla oli selkeästi useimpia shetlanninponeja paremmat. Tällä 94 senttisellä ponilla kisattiin niin valjakossa kuin kouluratsastuksessakin hyvällä menestyksellä. Varsoja tältä irlantilaisihmeeltä jäi kolme, joista kaikista tuli hyviä valjakkoponeja. Tamma jouduttiin lopettamaan erinäisten vaivojen vuoksi 23-vuoden iässä.

e. Normandys Betonica on lady sanan varsinaisessa merkityksessä. Hyvätapainen tamma ei ole koskaan tykännyt kurakeleistä ja se on aina kunnioittanut ihmisiä. Tämän punarautiaan parhaita puolia on esitetty niin näytössä kuin käytössäkin, molemmissa hyvällä menestyksellä. Valjakossa tämä on selkeästi ollut parhaimmillaan mutta onpa 92 senttisen ponin kanssa ratsastuskisoissakin käyty. Iso-Britannian maineikkaimmalta kasvattajalta tamma myytiin järjettömään hintaan Irlantiin, jossa sitä on pääasiallisesti käytetty jalostukseen. Tällä hetkellä 16-vuotias poni on ylpeästi viiden varsan emä ja ikä ei tunnu missään. Nykyisin tamman kanssa ajellaan huvikseen.

ei. Normandys Brio on tämän suvun musta lammas, sillä orin kanssa ei koskaan kilpailtu valjakossa. Kouluratsuna 96 senttinen Brio oli mestari opettamaan junioreita ratsastuksen saloihin ja useissa paikallisissa sekä alueellisissa kisoissa käynyt poni on jäänyt monien mieleen. Punarautiaan Brion kanssa kierrettiin useammatkin näyttelyt, joista kotiin viemisenä oli lähes poikkeuksetta ykköspalkinto. Jalostuksessa oria ei ole suurella volyymilla koskaan käytetty, joten ihan joka ponin suvussa ei tämä tule vastaan. Nykyisin 24-vuotias Brio viettää rauhallisia eläkepäivä Irlannin nummimaisemissa laiduntaen.

ee. Nicodalf on niitä harvoja tammoja, joita vielä on pidetty puoli villeissä laumoissa. Ylämaan alueelle syntynyt raudikko myytiin nuorena kentiläiselle kasvattajalle, joka kilpaili ponin kanssa valjakkoajossa. Ajan saatossa homssuisesta peikko ponista kasvoi todellinen näyttelykehien kuningatar, joka ihastutti monia tuomareita. Varsoja tällä 90 senttisellä tammalla on peräti kuusi, joista viisi on myyty Iso-Britannian ulkopuolelle. 22-vuotias tamma viettää ansaittua eläkettä, vaikka silloin tällöin yhä käykin erilaisissa tapahtumissa vetämässä vaunuja tulevaisuuden tähtien ihastukseksi.

Sukuselvitys © Jenna, VRL-03515

Syntymäaika Jälkeläinen Emä Omistaja
02.01.2019 t. Maybecks Jedeliane Hollygarth June Maybeck Stud
27.03.2019 o. Maybecks Ustinov Brathwaite Chakwaina Kida, Honeycrust Shetlands


Kilpailumenestys

Arvokilpailut

30.06.2018 Breandan VVJ-Cup, Noviisi parivaljakko 9/91

Näyttelytulokset

  07.01.2019 VSN-näyttelyt (Maybeck Stud) RCH

Kilpailut

Valjakkoajossa 1507.09 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 659.17
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 847.92


Päiväkirja ja valmennukset

24.01.2019   Kiitoksena aikaa   omistaja Amelie

Jos kuulen Bettinan jupisevan yksinään siitä, miten hänellä ei ole koskaan aikaa ajaa Maybeckin poneja, tunnen pienen piston sydämessäni. Meille on ollut lapsesta saakka selvää, että Bettina on kiinnostuneempi taloudellisesta ja hoidollisesta puolesta, kun taas oma sydämeni repii äksönin pariin ponien kyytiin. Vaikka meille on jakautunut hyvin omanlaiset roolit Maybeckin arjessa, murehdin usein siitä, ettei Bettinalla ollut koskaan aikaa ajaa. Ehkä kaikenlaisten kirjanpidollisten ja taloudellisten asioiden hoitaminen ei ole kivaa, jos sen tuloksesta ei pääse koskaan nauttimaan. Tästä syystä olin kaavaillut varsinkin Bettinaa silmällä pitäen pienen yllätyksen hänelle ja Maybeckin luottotyöntekijälle Jessicalle - en ollut ottanut illalle yhtäkään valmennettavaa, joten pystyin monen kuukauden tauon jälkeen patistamaan naiset valjakkokärryjen kyytiin ja ohjaamaan heitä valjakkoajon saloissa ilman, että kello tikittäisi kaulassa.

“Jaa että mitä?” Bettina rykäisi hämmentyneenä, kun kerroin hänelle, että hän osallistuisi tänään valmennukseen. “Kiitoksena siitä, että sä oot Maybeckin voimavara. Mä olin kaavaillut Hupua ja Marmaladea teille, valitse sä kumman tahdot niin Jessica saa sitten jäljelle jäävän.” kertasin siskolleni, joka katsoi minua edelleen hämmentyneenä. “Kiitos.” hän sai vihdoin sanottua ja ryntäsi killumaan kaulaani. “Kiitos, kiitos.” Bettina jatkoi.

En ollut yllättynyt siitä, että Bettina valitsi Marmaladen - se oli kaikessa suloisuudessaan enemmän Bettinan tyyppiä, kun taas Hupu sopi varsin hyvin Jessican ajettavaksi.

“Lähdetään työstämään niitä hevosia ihan alkuunsa käynnissä, tehdään perusharjoituksena keskihalkaisijalla pysähdys ja liikkeellelähtö niin, että ne hevoset pysyvät halkaisijalla kokoajan suorana ja myös linjassa. Muistakaa kääntää tarpeeksi ajoissa, että saatte linjan kuntoon heti ensimetreiltä alkaen.” ohjeistin naisia, jotka lähtivät työstämään poneja varsin rennoin ja iloisin mielin. Sekä Bettina että Jessica saivat varsin hyviä suorituksia; välillä pysähdys tuli pienen poikittamisen kautta, mutta pienten korjausten myötä nekin saatiin suoristettua varsin kelpoon muottiin. Kun hevoset olivat kävelleet tarpeeksi, jäimme tekemään samaa harjoitusta ravissa mitään sen enempää muuttamatta.

“Huomaatteko, mitä tapahtuu, kun vauhti lisääntyy?” mä kysyin naisilta, jotka jäivät vähän vaitonaiseksi. “Te opitte äsken käynnissä sen täydellsien kääntöpisteen jolla saatte ne kääntymään suoraan linjalle, mutta nyt kun vauhtia on enemmän, kääntymiseen tarvitsee enemmän tilaa ja aikaa, joten tulette vähän kokoajan linjan ulkopuolella. Nyt vähän aivoille haastetta ja miettikää, mikä olisi se oikea kääntöpiste.” ohjeistin valjakkoja, jotka ottivat neuvoista hyvin koppia. Ei aikaakaan, kun linja oli taas kunnossa ja kaikki oli entisellä mallillaan. “Oikein hyvä.” mä sanoin ja loihdin kasvoilleni hyväksyntää antavan hymyn.

Loppuvalmennuksen aikana treenasimme poneja ravissa ja laukassa kaarevalla uralla, jonka myötä pääsimme työstämään ponien molempia lapoja sekä kylkiä huolehtien samalla, että ne saadaan paikoitellen ajettua suoraksi molempien ohjien väliin. Toisinaan valjakoilla tuli pientä haparointia, mutta hiljalleen saimme varsin kivoja suorituksia. Ja mikä parasta, sekä Hupu että Marmalade tuli valmennuksen loppua kohden varsin kivasti kuulolle - ne olivat kuuliaisia, vastasivat ohjastajiensa apuihin heti eikä vasta viidestoista päivä sekä kantoivat itseään hyvässä ryhdissä takaosiensa päällä.

“Jes, mun puolesta riittää tältä päivältä.” mä sanoin vihdoin puolentoista tunnin treenin jälkeen. “Alkuun oli ehkä pientä haparointia ja sellaista tuntuman hakemista, mutta loppua kohden te molemmat - sekä Bettina että Jessica - teitte tosi hyvin hommia. Mä olen ylpeä teistä, kuten aina. Ja oikeasti, kiitos, että olette. Ilman teitä Maybeck ei voisi koskaan toimia näin hyvin, kuin nyt. Olette korvaamattomia, ja äärettömän rakkaita - muistakaa se, vaikken aina olevinaan ehdi sanomaan sitä ääneen.”

03.03.2019   Laskiaissunnuntai   omistaja Amelie

Voisi kai sanoa, että meillä Maybeckissa eletään jonkinlaista taantumaa tapahtumajärjestämisen osalta. Vaikka laskiainen, erityisesti laskiaissunnuntai inspiroi tapahtuman järjestämiseen, tulimme jo helmikuun tallikokouksessa siihen lopputulokseen, että laskiainen vietettäisiin hyvässä hengessä omalla porukalla. Tallityöntekijät halusivat soveltaa päivän mittaan omaansa, joten me päätimme yhdessä Bettinan ja Jessican kanssa lähteä maastoilemaan pidemmän kaavan mukaan. Iltaan olimme kaavailleet puolestaan koko tallihenkilökunnalle yhteistä menoa ravintolaruoan ja -juoman parissa kiitoksena hyvin startanneesta vuodesta.

”Pitäisikö kaivaa kaikille reet perään, se kai menisi samalla jonkin sortin pulkkailusta?” mä huhuilin tallikäytävällä samalla, kun hääräsimme ponien ympärillä.
“Todellakin, mä en edes muista koska mä olisin viimeksi ajanut reellä!” Bettina huudahti innostuneena Marmaladen karsinasta.
“Kyllä mullekin sopii, ja etkö sä Amelie oo ajanutkin Hupulla reellä sen verran, että se tietää mistä on kyse!” Jessica jatkoi huutokilpailua, johon vastasin jotain ympäripyöreää. Olinhan mä itseasiassa ajanut aika paljonkin kuluneen talven aikana reellä sillä se on otettava ilo irti silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Kun ponit oli saatu iskuunsa ja valjastettua rekien eteen, mä kannustin Mariuksen liikkeelle vetohevoseksi. Jessica tuli perässä, ja Bettina Marmaladen kanssa viimeiseksi - joka nyt oli jo ihan pelkästään järkiratkaisu, kun mukana oli kaksi oria ja yksi tamma.

Alkumatka taittui varsin hiljaisissa merkeissä; ponit etenivät rennon reippaasti ja musta tuntuu, että me kaikki ohjastajat nautittiin vilttien alla ihan puhtaasti hetkestä. Joskus sitä kaipaa hetkeä, jolloin voi olla läsnä, mutta hiljaa. Hetkeä, jolloin voi vain nauttia - ja sitä meille suotiin juuri nyt, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ponien tyytyväinen pärskintä tuntui menevän luihin ja ytimiin.

”Jaaha, eiköhän siirretä ponit raville? Voitaisiin ravata oikeastaan koko matka hiekkaharjulle - kävellään sitten siellä lisää, kun maasto tulee vähän vaikeakulkuisemmaksi rekiä ajatellen.” mä huudahdin perässä olleille ja kannustin Mariuksen raviin. Mustankirjava ori lähti varsin tyytyväisesti harppomaan eteensä, eikä Hupun tai Marmaladenkaan eteneminen näyttänyt vastahakoiselta mitä vilkaisin taakseni. Itseasiassa sekä ponit, että ohjastajat näyttivät taittavan matkaa varsin tyytyväinen ilme kasvoillaan.

Vaikka matka hiekkaharjun huipulle oli useita kilometrejä, jaksoivat kaikki ravata perille hyvässä tahdissa. Siirtäessämme ponit hiekkaharjulla takaisin käyntiin, nenään hiipi vieno hevosen hien tuoksu - tuoksu, joka on kerta toisensa jälkeen yhtä hurmaava.
“Hitto että tää on ihanaa!” Bettina huudahti letkan perältä Marmaladen kyydistä. Jessica repesi nauramaan, enkä itsekään voinut olla heittämättä pientä piikkiä. “Mä en tiedä, pitäiskö meidän ihan vaikka miettiä ulkopuolista apua paperihommiin, että sä voisit ajaa enemmän. Ei me Jessican kanssa laitettaisi yhtään pahitteeksi, että sä olisit enemmän käytettävissä kärryjen kyydissä.”
“Ette varmaan, mutta kyllähän sä tiedät, että mä hoidan kaikki paperin pyöritykset tässä yrityksessä. Ja tästä ei jutella yhtään sen enempää, ja piste.” Bettina tuhahti letkan perältä ja suki hiussuortuvaa kasvoiltaan. “Niinpä tietysti!” Jessica räkätti hyväntahtoisesti.

Kiertelimme hiekkaharjulla aikamme, kunnes palasimme peltojen kautta takaisin kotitallille. Takaisin Maybeckiin päästyämme aikaa oli kulunut melkein kaksi tuntia, joten ihan jokainen poneista - niin Marius, Hupu kuin Marmaladekin, olivat varmasti antaneet kaikkensa. Kun ponit saatiin valjastettua rekien edestä pois, pääsivät ne vielä kuivattelemaan solariumiin ja saivat jäädä päiväheinille sisälle. “Mä luulen, että on parempi, että menevät sitten illalla tarhaan kun lihakset on oikeasti jäähtyneet.” kommentoin Bettinalle ja Jessicalle samalla, kun rapsutin mustankirjavaa ponioria otsatukan alta.