Maybeck Stud

Arroyo 44

Shetlanninponi, ori
Syntynyt 20.10.2018, 8v
Musta, 103cm

Rekisterinumero VH18-017-0613
Valjakkopainoitteinen: Noviisi
Kasvattanut Bramm De Smedt
Omistaa Maybeck Stud VRL-02116 & VRL-14355

KTK-III


Reppana-Roy on niitä poneja, jotka saa ponitytöt kiljumaan siinä vaiheessa, kun kysyy halukkaita liikuttajia. Kiljumaan kyllä, mutta ei onnesta - pikemminkin pakokauhusta ja suloisen minäminäminä huudon seasta kuuluu vain kavereiden nimiä. Ei sillä, että Royn ajettavuudessa olisi vikaa, vaan matka kärryjen kyytiin voi tuntua pienen poniorin kanssa toisinaan aavistuksen tuskaiselta ja kuoppaiselta.

Melkoiset tanssikengät omaava oripoika on suorastaan raivostuttava taluttaa paikasta toiseen, sillä se steppaa poikkeuksetta ihmisen vieressä ja välillä tarjoaa ihmisen kylkeen melko mahtipontisesti lapaansa. Tästä syystä mustapukeista Royta talutetaankin ketjun tai orikuolaimien kanssa: Ne tuntuu olevan orille niin suuri psyykkinen este tehdä tuhmuuksia, että se ei lähde riekkumaan taluttaessa ihan kevätjuhlaliikkeiden tavoin. Tai jos lähtee, pieni muistutus todellisuudesta saa poniorin jalat laskeutumaan hyvin vikkelästi takaisin maanpinnalle.

Royn hoitaminen ja esimerkiksi varustaminen sujuu helpoiten, kun ori on tallikäytävällä tai pesukarsinassa kaksin puolin kiinnisidottuna. Silloinkin se viihdyttää itseään ketjuja suuhun napsien tai etujaloillaan betonia kuopsuttaen, mutta ei kuitenkaan pyöri samalla tavalla, kuin esimerkiksi karsinassa hoidettaessa. Parhaimmaksi tavaksi olemmekin huomanneet hyvin pikaiset hoitotoimenpiteet, sillä mitä pidemmäksi paikallaan olo Royn kanssa venyy, sen levottomammaksi (ja ärsyttävämmäksi..) se muuttuu.

Syy, miksi Roy on kaikesta huolimatta ori ja asuu Maybeckissa, löytyy valjakkoajon saralta. Valjakkoponina energinen Roy on mitä mahtavin, sillä se liikkuu omalla moottorilla eteen ja on ohjastajan antamille avuille loppujen lopuksi äärettömän kuuliainen. Joskus - ehkä kerran kuussa - käyntityöskentely saa poniorin muuttumaan pieneksi yksisarviseksi, mutta pääsääntöisesti se jaksaa tehdä töitä myös hitaammassa askellajissa. Parhaimmillaan ori on silloin, kun sille tarjoaa vauhtia ja ajatusta vaativia tehtäviä sopivassa suhteessa toisiinsa, sillä silloin se kantaa itseään kuin jalompikin hevonen, tekee töitä mielellään ja pysyy mieleltään rauhallisena. Rohkean perusluonteensa vuoksi Roy on varsin mukava ajaa myös maastossa, sillä se ei säiky esimerkiksi puskasta pakoon lähteviä pupuja tai vastaantulevia autoja.

Vieraissa paikoissa Roy on ihan yhtä ärsyttävä käsitellä, kuin kotonakin. Ehkä jopa ärsyttävämpi, sillä silloin se ei malta käsihevosena jäädä ollenkaan paikoilleen vaan sen täytyy pitää huolta siitä, että kaikki todellakin kuulee, että hän on tullut paikalle. Kärryjen edessä se kuitenkin rauhoittuu keskittymään ohjastajaansa ja tekee töitä mielellään yhteisen hyvän eteen.

Voisi kai summata yhteen, että kun ihmisellä on sopivassa määrin huumorintajua, neuvottelutaitoja ja kykyä huijata pientä ponia, tulee Royn kanssa mitä parhaiten toimeen.


Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Arrogant
m, 104cm evm
ii. Ganthi
rtkrj, 104cm
iii. Gallantry
iie. Omnia
ie. Arriba
m, 101cm
iei. Arrivederci
iee. Fion Gunilla
e. Ylvett
m, 93cm evm
ei. Perdigon 32
m, 99cm
eii. Perdreau
eie. Yolanda
ee. Yum Yom
km, 92cm
eei. Zipper
eee. Y lass

i. Arrogant on pippurinen musta poniori. Ei ole epäselvää, keneltä Roy on perinyt luonnettaan. Arrogant on melkoinen veijari. Jekkuja ja kujeita jokapäiväisessä elämässä. Arrogant on kuitenkin oikein mukava valjakkoajossa. Kun ori saadaan kovan työn ja tuskan jälkeen varustettua, siitä tulee kuin toinen poni. Arrogant työskentelee keskittyneesti ja panee kaiken peliin. Ori on menestynyt hienosti ja se onkin ihana karvapallero. Joka joskus onkin kamala karvapallero.

ii. Ganthi, Royn isänisä on sitten lammas pukeutuneena sudeksi. Ulkoapäin Ganthi kyllä näyttää söpöltä, ei voi muuta sanoa. Kuka nyt rautiaankirjavaa väriä muka voisi vastustaa. Ori on kuitenkin sellaista sorttia, että se testailee aina aluksi ihmistä. Kun menet Ganthin karsinaan, vastassasi on luimiva ja uhkaileva poni. Kärryilläkin Ganthi testailee ohjastajaa. Kun Ganthille näyttää ettei pelkää ponia, ori ei jaksa enää pelleillä. Siitä tulee todella mukava valjakkoponi ja hoidettava poninpallero. Mutta auta armias kun alat taluttamaan tätä kirjavaa kaveria, saat taas testailevan ponin ja kaupan päälle mustelmat.

ie. Arriba oli myöskin musta shetlanninponi. Roy on siis aika mustasta suvusta. Arriba oli ihan mukava tamma. Se vain oli hieman räjähtävä, reaktiivinen. Arriban kanssa piti olla tarkkana ja aina hieman varuillaan, ettei tamma saa mitään riehumiskohtauksia. Arriba on reipas, mutta toisinaan liiankin reipas. Suorastaan ylireipas. Vaikka tamma olisi tuntikausia saanut riehua laitumella, karsinassa se vain pyörii ja pörisee. Sen takia tamma on hyvä hoitaa pesupaikalla kaksinpuolin sidottuna. Käytävällä Arriba vain huutaisi kavereilleen. Valjakkoponina tamma on keskinkertainen. Toisinaan sen keskittyminen herpaantuu ja tamma alkaa pelleillä, mutta kun kuski on tarkkana, Arribasta voi saada hyvän valjakkoponin.

e. Velvett oli pieni ja pippurinen musta lammas. Vain 93 senttisestä ponista löytyi kyllä sisua vaikka muille jakaa. Se oli kyllä todellakin oman ponilaumansa johtaja. Velvettille ei kukaan konnuille. Ei myöskään ihmiset. Sen takia Velvett ei, koostaan ja söpöydestään huolimatta, ole mikään lasten aloittelijaponi. Velvett laittaa parhaimmatkin hevosihmiset töihin. Tamma aiheuttaa paljon harmaita hiuksia omistajalleen. Syyt, miksi sitä ei kuitenkaan myyty omasta kodistaan, olivat tamman suku ja valjakkoajo. Vaikka ajossakin Velvett on melkoinen veijari, se rakastaa esintyymistä. Se askeltaa kuin mikäkin lipizzalainen ja joskus se menee vähän yli. Kaikesta huolimatta, ei Velvettiä voi olla rakastamasta.

ei. Perdigon 32 on Royn emänisä. Tämä ori on keskinkertainen poni kaikessa mustuudessaan. Musta Perdigon 32 on mukava ja kiltti poni niin hoitaessa kuin valjakkoajossani. Perdigon kyllä tekee kaiken kuten pyydetään, siitä vain puuttuu hohto ja se oma moottori. Perdigon 32 menestyi kyllä siedettävästi, mutta siirtyi pian jalostuskäyttöön. Inspiraatio poniin katosi sen omistajalta. Perdigon 32 vaistosi omistajassa muutoksen. Orikin muuttui, kuin taikaiskusta. Se alkoi näyttää todellista luonnettaan. Perdigon 32 on maailman turvallisin ja lempein poniori, joka kuunaan on nähty.

ee. 92 senttinen kimo Yum Yom-tamma on pirullinen otus. Valjakkoajossa tamma loistaa ja on mahtava pieni työmyyrä, mutta muuten voidaan sanoa, että helvetti on valloillaan. Yum Yom on siis tamma isolla T-kirjaimella. Kunnon T-rex tamma. Yum Yom oli joskus aika hurjakin poni. Sen kimo väri ja ajettavuus antoivat anteeksi tamman muuten niin kamalan ja hirveän luonteen. Ja Yum Yomin nimi, kuka sen ikinä keksi, nimesi tamman liian hyvin. Sillä kuka piru ansaitsee söpön nimen? Yum Yom tietysti.

Sukuselvitys © Aava P. VRL-14824

Syntymäaika Jälkeläinen Emä Omistaja
25.02.2019 t. Maybecks Noméy Grigris Nomarna Miia-Maria, Wyat Shetlands
09.05.2019 t. Maybecks Garrose Liljegårds Gerda Maybeck Stud
03.06.2019 t. Maybecks Liljekonvalj Sommarbuddleja Humutin, Playground Ponies


Kilpailumenestys

Arvokilpailut

  30.04.2019 VVJ-Cup (Breandan) noviisi 13/134
  30.04.2019 Keilakunkku (Husgård Stud) noviisi 2/104

Näyttelytulokset

  28.02.2019 NJ-näyttelyt (Stall Fernweh) irtoSERT

Kilpailut

Valjakkoajossa 1440.82 op. (vaikeustasolla 4/3)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 639.44
Tahti ja irtonaisuus 0.00
Tarkkuus ja ketteryys 801.38


Päiväkirja ja valmennukset

01.06.2019   Hiekkakuopilla   hoitajana Elli L.

Aloittelevana shetlanninponikasvattajana olin innosta lähes soikeana, kun sovin tutustumiskierroksen maankuulussa Maybeck Studissa. Paikka oli pullollaan toinen toistaan suloisempia ja upeampia shetlanninponeja, joita ihastella ja rapsutella. Olin etukäteen puhelimessa jutellut Amelien kanssa, ja nainen oli kertonut, että hellepäivän sattuessa voisin lähteä mukaan ponien kanssa hiekkakuopille.

Ja mikä hellepäivä sattuikaan. Astuin hyvin ilmastoidusta autostani paahteisen kuumalle tallipihalle ja aloin välittömästi löyhyttää kasvojani autosta löytyneellä pitserian mainoslehtisellä. "Moi!" kajahti reipas naisääni tallin ovelta, "ja tervetuloa! Olen Amelie". Kättelimme ja reipasaskelinen Amelie lähti välittömästi johdattamaan minua kohti tallia. Käytävältä kuului tuohtunutta kuopimista ja ketjujen kalahtelua hampaisiin. "ROY!", Amelie karjaisi ja kuopiminen pysähtyi kuin seinään. Näin käytävällä vilkkaan näköisen poniorin, joka vielä pienenä protestina hamuili huulillaan ketjua. "Tuota, tämä herrasmies on sun seuralaisesi tänään", Amelie sanoi hiukan virnistäen. Nyökkäsin, mutta jäin miettimään Amelien ilkikurisen ilmeen merkitystä. Mikähän riiviö Royksi kutsuttu ori mahtoi ollakaan. "Oot vaan napakka sen kanssa niin se on ihan kiva".

Pitkän varteni takia en istahtanut Royn selkään, vaan sain käteeni liinan ja raipan sekä orikuolaimilla varustetut suitset. Roy oli mielestään odottanut käytävällä ainakin 532 minuuttia liikaa. Se alkoi olla kovin levoton. Vaihdoin nopeasti orin riimun suitsiin ja pieni musta syöksähti jo liikkeelle. "No! Odotas nyt, täällä on vielä hihnoja auki", nappasin pientä paholaista otsatukasta kiinni ja se pyörähti ympäri. Remelit kiinnitin varmasti nopeammin kuin kohtaan ja talsin Amelien ja muiden perään pihalle.

Muut ponit kulkivat edellä kuin herran enkelit, mutta minun kontolleni sattunut pieni, mutta sitäkin pippurisempi otus oli aivan muusta maailmasta. Se kulki hetken kahdella jalalla, koitti tyrmätä minut ojan pohjalle, ja laukkasikin jopa vierelläni tovin verran. Yllättävän koottua laukkaa näin pieneltä ponilta, mietin. Uskoihan Roy, kun sitä ojensin. Sen muisti tuntui vain tyhjenevän kerran kymmenessä minuutissa, jolloin se pöljäili uudestaan minkä kerkisi.

Loppumatka hiekkakuopille sujui jo paremmassa järjestyksessä. Hikinorot valuivat pitkin selkää, päivä todella oli kesäisen helteinen. Yksitellen ponit pääsivät viilentävälle pulahdukselle. Päätin uhrata lenkkarini, sillä halusin ehdottomasti itsekin uittaa koipiani. Roy oli toki asiasta toista mieltä, kuinkas muuten. "Hmh, alas tulla sieltä", mutisin ja houkuttelin turvallisesti hiekalla jäkittävää ponioria kanssani lammikkoon. Roy oli erittäin epäluuloinen, se katseli vettä sieraimet laajoina. "On se uinut ennenkin, pyydä se vaan veteen", Bettina huikkasi oman poninsa luota. Pyysin Royta hieman reippaammalla ottella ja mitä se tekikään. Hyppäsi veteen! Valtavalla loikalla, ehdin juuri ja juuri alta pois. Tasapainoni petti pahemman kerran ja kaaduin valtavalla loiskahduksella takamukselleni veteen. Roy pysähtyi niille sijoilleen tuijottaen minua. "Mitä pirua sä touhuat?" se tuntui ajattelevan. Purskahdin nauruun, johon yhtyi alkuhämmennyksen jälkeen kaikki muutkin. Olipahan kerrassaan ikimuistoinen vierailu Maybeckin tiluksilla!

05.06.2019   Valjakkoajokilpailuissa   hoitajana Elli L.

Seuraava kohtaamiseni tämän hurmaavan herrasmiehen kanssa oli valjakkokilpailuissa. En itse ollut kärryillä, joten seurailin suurella mielenkiinnolla etenkin omien ponieni suorituksia. Olin juuri hakenut kanttiinista itselleni mehevän ruisleivän, kun tuttu ääni tavoitti minut. "Hei sinä! Ellikö se oli?" Amelie tuli vauhdilla luokseni kaksi ponia käsissään. Mustan orin tunnistin liihottelevasta etenemistyylistään heti Royksi. Samassa Amelie oli jo pyyhältänyt ohitseni. Kipitin hänen peräänsä. "Oikein muistit!" sanoin ja Amelie näytti helpottuneelta. "En tiedä mikä älynväläys oli lähteä yksin kahden ponin kanssa kisoihin. Etenkin kun toinen niistä on Roy", hän pyöritteli päätään. "Saanko pyytää sulta isoa palvelusta?"

Hups, minä ja auttavainen luonteenlaatuni. Ameliesta poneineen näkyi enää takavalot ja minä seisoin hölmistyneenä virittynyt poniori käsissäni. Nainen oli vakuuttanut, etten joutuisi kestämään Royta kuin maksimissaan puoli tuntia. Mietin, että Roy on kaikessa levottomuudessaan kuitenkin aika hurmaava. Sillä oli sysimusta karva ja silkkiset jouhet, sekä silmissään eloisa, utelias katse. Vaaleanpunainen ajatuskuplani puhkesi, kun Roy nappasi toisesta kädestäni ruisleipäni. "Roy! Eikä!" parahdin, "ehdin haukata siitä vasta kerran!" Muovikääre putosi onneksi maahan, mutta koko leipä juustoineen päivineen katosi ponin kurkusta alas. Kumarruin nostamaan roskaa maasta ja ori käytti tilaisuuden hyväkseen tuuppaamalla minua turvallaan takapuolesta. "Toista kertaa et mua kaada senkin ketku", työnsin Royta kauemmas. Sulloin muovit taskuuni ja vannotin orille, että kirjoitan leivästä laskun ja lähetän sen postissa Amelielle.

Vieraassa paikassa Roy oli vielä levottomampi kuin kotipihassaan. Tansseilta ei tosiaan vältytty ja kerran se jopa peruutti syreenipuskaan. Syytä en osaa edelleenkään sanoa, mutta sen kerron, että huvittuneita katseita kyllä kerättiin. "Siellähän te olette!" Amelie saapui paikalle, kun kävelimme - tai minä kävelin, Roy sipsutti vieressäni kuin piaffea tehden. Toinen poni oli turvallisesti trailerissa, suoritus oli kuulemma mennyt hyvin. "Kiitos tuhannesti! Menihän kaikki hyvin?" Amelie kysyi ja ojensi kätensä ottaakseen Royn taas haltuunsa. "Aikalailla", virnistin, "mutta Royn iltaruuasta saat kyllä miinustaa yhden ruisleivän verran sapuskaa".