etusivu                 esittely                 jalostusorit


TALVIAN GAUSTAFR

Perustiedot

Norjanvuonohevonen, ori
Syntynyt 1. tammikuuta 2017
Ruunihallakko, säkäkorkeus 147cm
Koulupainoitteinen, taso Helppo A

Omistaja Kortenhorst (VRL-14355)
Kasvattanut Villa Talvia, Suomi
Rekisterinumero VH17-053-0002

Kilpailumenestys

40 KRJ kouluratsastussijoitusta tasolta Helppo A, sijoitukset sivun alaosassa.

KTK-II, KV-II, Bronze Award


VIRTUAALIHEVONEN

Taavi on perusluonteeltaan nöyrä ja hyvän työmotivaation omaava hevonen, jonka kanssa on miellyttävä toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka Taavi on jalostuskäytössä oleva jalostusori, on se kuitenkin melko ruunamainen löllykkä, joka rakastaa ihmisen kanssa pussailua ja hengailua. Ruunamaisuus tulee esille myös esimerkiksi hevosta taluttaessa, sillä pystyn laskemaan kutakuinkin kahden käden sormilla ne kerrat, kun ori on pitänyt itsestään meteliä muiden hevosten läsnäollessa. Kaikki normaalit hoitotoimenpiteet kuten harjaus, klippaus ja pesutilanteet sujuvat käden käänteessä orin nauttiessa saadusta huomiosta. Taavi ei ole kuitenkaan sellainen pystyynkuollut laamakainen joka nuokkuisi ketjujen varassa, vaan se osallistuu tilanteeseen omalla panoksellaan - milloin se sitten on herkkujen kerjäämistä, harjojen tutkimista tai takaisin rapsuttelua.

Vaikka Taavi on erittäin miellyttävä hevonen käsitellä maasta, on se kuitenkin parhaimmillaan selästä käsin. Jos hevosta pitäisi kuvailla ratsuna jonkinlaisilla adjektiiveilla olisi ne varmasti yritteliäs, nöyrä ja yhteistyöhaluinen jota hevonen toden totta on - ei ol

i. Svaðilfari
nvh, 142cm, rnhkko
VSN Ch, KTK-I, Bronze Premium
{ ii. Hrimthurs evm { iii. Nataniel evm
iie. Yngva evm
ie. Fjella evm { iei. Oddkjell evm
iee. Beata evm
e. Gefjun
nvh, 147cm, rnhkko
KTK-II, Preferent
{ ei. Alberg evm { eii. Bendik evm
eie. Ulrica evm
ee. Gabrike evm { eei. Berulv evm
eee. Vikkievm

Jälkeläiset, ori on tarjolla jalostukseen
o. Talvian Halftan - s. 10.05.2017, om. Villa Talvia    Saavutukset: KTK-I, KV-II, Premier

Kilpailukalenteri


KRJ kouluratsastus
40 sijoitusta, joista 5 voittoa.

27.01.2017 Romilly, Helppo A, 3/60
30.01.2017 Romilly, Helppo A, 2/60
16.02.2017 Romilly, Helppo A, 8/80
01.02.2017 Reiter, Helppo A, 2/30
02.02.2017 Reiter, Helppo A, 4/30
03.02.2017 Ventos, Helppo A, 1/30
05.02.2017 Ventos, Helppo A, 2/30
10.02.2017 Ventos, Helppo A, 1/30
07.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 4/50
09.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 6/50
10.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 1/50
14.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 3/50
09.02.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 2/60
11.02.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 5/50
12.02.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 7/50
15.02.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 7/50
17.01.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 6/60
19.01.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 3/60
25.01.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 6/50
28.01.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 7/50
04.02.2017 Ventos, Helppo A, 3/40
05.02.2017 Ventos, Helppo A, 3/40
06.02.2017 Ventos, Helppo A, 4/40
20.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 3/50
20.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 5/50
14.02.2017 Hengenvaara, Helppo A, 8/100
17.02.2017 Hengenvaara, Helppo A, 3/100
07.02.2017 Viisikko, Helppo A, 2/30
20.02.2017 Susiraja, Helppo A, 2/30
04.02.2017 Kievarinkuja, Helppo A, 2/50
15.02.2017 Ruuvalli, Helppo A, 1/30
16.02.2017 Ruuvalli, Helppo A, 1/30
13.02.2017 Lapland, Helppo A, 3/30
21.02.2017 Lapland, Helppo A, 3/30
01.03.2017 Lapland, Helppo A, 2/30
25.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 2/50
27.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 6/50
28.02.2017 Teilikorpi, Helppo A, 5/50
11.02.2017 Hengenvaara, Helppo A, 6/50
18.02.2017 Hengenvaara, Helppo A, 3/50

Päiväkirja



Ratsut vaihtoon-kouluvalmennus Lykkelignissä, ratsastajana Nintsu
En ole vuosikausiin ratsastanut muilla vuoniksilla kuin omalla Guru-oriillani, joten oli todella mukava päästä vieraan vuoniksen selkään! Lykkeligin ratsujen vaihto -valmennuksessa sain ratsukseni Taavin. Kun kyselin oriin omistajalta käyttöohjeita, sain kuulla Taavin olevan nöyrä eikä raippaa siis tarvittu. Selkään noustuani, tulikin ori heti kuulolle. Se suorastaan kysyi mitä tehtäisiin! Kolmikaarisella Taavi oli ensin hieman kankea kaarteisiin tehtävillä volteilla ja minäkin hieman uninen, joten saimme huutia huonosta taivutuksesta. Kun minä skarppasin, alkoi Taavi taipua molempiin suuntiin erinomaisesti. Kun tehtävään lisättiin pysähdykset, aloin ymmärtää kuinka satumainen ratsu Taavi oikein onkaan. Ori pysähtyi pienestä vihjeestä tasajaloin, seisoi tyynesti paikoillaan ja lähti liikkeelle kevyestä pyynnöstä. Laukkatehtävä kolmikaarisella oli mielenkiintoinen ja epäilen, etten olisi onnistunut siinä ihan joka hevosen kanssa näin hyvin, kuin Taavin kanssa suoriudimmme. Oriille täydet pisteet yhteistyöhalustaan!


© Kortenhorst 2017
ulkoasun suunnittelu & toteutus: Narie
virtuaalihevonen // a SIM-game horse