Keijo on ylläpidossa junioriratsastajan opetusmestarina jyväskylässä, eikä siten vaikuta tällä hetkellä Bogårdin mailla. Ori on kuitenkin tarjolla jalostukseen harkitusti.

Voikiekko.

Usein ensimmäinen hevonen on melko vaatimaton, sillä kaikessa intoudessaan tarttuu ensimmäiseen oli se sitten sellainen, josta päiväunien aikana haaveili tai ei. Gretan ensihevosen kohdalla ei kuitenkaan voida puhua vaatimattomuudesta, sillä harva ostaa KTK-I palkitun, mielettömän upea rakenteisen ja luonteisen jalostusorin itselleen ensihevoseksi. Kuten Gretakin useasti toteaa, tuli Keijoksi kutsuttu voikko suomenhevosori vastaan juuri oikealla hetkellä - muuten hänkin olisi todennäköisesti päätynyt ostamaan nuoren ruunan, jota olisi rakentanut vuosia kohti kansallisia kouluratsastusratoja.

Voikiekko eli "Keijo"
VH17-018-0361

syntynyt 19.12.2016 Suomessa, nyt 21-vuotias
voikko suomenhevosori, säkä 159 senttiä
koulutustaso kouluratsastuksessa Helppo A

kasvattanut Matias Välimäki
omistaa Bogård (vrl-14355)

VIR MVA Ch VSN World Ch KTK-I KRJ-I ERJ-I SLA-I YLA2

Aina hyvällä tuulella oleva voikko on oikea turpaterapeutti, jonka kanssa aika kuluu kuin siivillä - sitä huomaa yhtäkkiä olevansa taantunut ponilapseksi, joka ei muuta tekisikään kuin puhuisi ja pussaisi. Ja välillä antaisi porkkanaa taskusta ihan vain siksi, että sitä porkkanaa sattui kuin ihmeen kaupalla olemaan taskussa. Keijo on sosiaalisen ja uteliaan luonteensa vuoksi mitä rakastettavin hevonen; kenenpä sydän ei sulaisi, kun voikko tervehtii matalalla hörähdyksellä karsinan tai tarhan ohi kulkiessa? Kokemuksen syvällä rintaäänellä täytyy todeta, että sydän on sulanut viimeistään sitten, kun hevosen kanssa viettää esimerkiksi hoitotoimenpiteen ajan aikaa - sen luonteessa yhdistyy niin mahtavasti sen persoonallisuus, eloisuus sekä kiltteys, että parempaa comboa saa hetken etsiä.

Herrasmiesmäisen luonteen omaava ei jätä kylmäksi selästäkään käsin, sillä ori on erittäin kevyt ja herkkä ratsastaa. Sillä on lisäksi hyvä työmotivaatio sekä luontainen tarve miellyttää ihmistä - lienee siis sanomattakin selvää, että tämän hevosen kanssa ei tarvitse jättää ratsastusta kesken siksi, että posket punottaisi kiukusta. Ja jos jostain syystä punottaisikin, niin todennäköisesti pelkästä rakkaudesta. Kouluratsuna Keijon bravuureita lienee siirtymiset askellajista toiseen sekä askellajin sisällä, jonka lisäksi se tekee varsin näyttäviä sulkutaivutuksia myös laukassa. Laukassa tehdyt jutut tuntuvat noin muutenkin olevan orille melko mielekästä, sillä se on laukkaa työskennellessä aina hyvin iloisen ja energisen oloinen. Laukanvaihdoista puhumattakaan, jotka ovat tämän hevosen kanssa varsin lennokkaita ja energisiä.

Keijo on suomenhevoseksi varsinainen monitaituri, sillä vaikka se tekee koulupuolella Vaativan B-tason kilpaillen tasoa alempana, osaa se myös hypätä. Voikko suomenhevosori on esteillä varsin energinen kaveri, joka ei siitä huolimatta ole mitenkään mahdoton ratsastaa. Kun ratsastaja uskaltaa antaa hevoselle tilaa laukata eikä vaikuta siihen liikoja, on orin kanssa hyppääminen mahdottoman hauskaa. Se etenee esteeltä esteelle korvat tötterössä eikä turhia jänistele ja esteet se ylittää kissamaisen ketterällä tyylillä. Maastoesteillä Keijo tarjoaa itsekseen usein melko turhan vauhdikasta menoa, joten siellä ratsastajan tulee osata tasapainoittaa ja hidastaa hevosta häiritsemättä sitä kuitenkaan liiaksi. Joku joskus sanoikin, että Keijo olisi uskomattoman lahjakas hevonen taitavalle kenttäratsastajalle, joka ei turhia pelästy vauhdikkaampaakaan vauhtia.

Paljon kilpailleena ja matkustaneena hevosena Keijo lastautuu traileriin sekä rekkaan moitteetta. Tammojen kanssa kuljettaessa hevosta kuljetetaan orilaidan kanssa, mutta ruunien tai toisten orien kanssa orilaitaa ei välttämättä tarvitse. Ori nimittäin keskittyy matkustaessa täyttämään vatsaansa heinäverkon antimilla, eikä jaksa ryhtyä turhanpäivisiin leikkeihin vieruskaverin kanssa. Vieraissa paikoissa ori on kuin kotonaan; se on yhtä miellyttävä hoitaa ja ratsastaa kuin kotonakin. Ja jos mahdollista, se on vielä kuuliaisempi ratsastaa vieraissa.


© SH
© SH
© SH


i. Voiterva
evm, vkk, 158cm
ii. Voilevä
vkk, 159cm
ie. Maisa
vrt, 154cm
e. Kaino
tprn, 156cm
ei. Lehmus
rn, 156cm
ee. Kirma
tprn, 156cm

Jälkeläisinfo

28.10.2017     Huvitutin Tahmatassu
24.12.2017     Koistilan Vintiö
06.12.2017     Vähäpellon Lapinloihtu
14.01.2018     Vähäpellon Vallamari
18.01.2018     Vähäpellon Pusuttelija
17.10.2019     Bogårdin Mahtimanta

Astutuksista

Keijo on tarjolla harkitusti puhtaaseen suomenhevosjalostukseen tuontisukuisille tammoille. Varaukset sekä lisätiedot sähköpostitse.

i. Erikoisväriset suomenhevoset ovat kautta aikain herättäneet tehokkaasti huomiota ihmisten keskuudessa, eikä Voiterva ollut poikkeus. Miksi se olisikaan ollut poikkeus, olihan ori suorastaan poikkeuksellisen komea. Siinä yhdistyi laadukas ratsusuomenhevosjalostus upeaan väriin, se oli kaukana sellaisesta puhtaan värijalostuksen kaamearakenteisista kirahveista, joita valitettavasti nykyisin suomenhevosissakin näkee. Voiterva oli tuttu näky kilpakentillä, aina naapuritallin pikkukilpailuista, joissa se kävi omistajansa lasten kanssa, suomenhevosten kuninkaallisiin saakka. Jos joku on ihmetellyt, mistä Voikiekko on helpon luonteensa perinyt, voi sen ilman epäilystä kertoa olevan sen isältä peräisin. Vai kuinka monen astuvan suomenhevosorin selkään uskaltaisit laskea viisivuotiaan lapsesi kilpailutilanteessa? Ei siis ihme, että ori oli niin suosittu jalostuksessa, useina vuosina ratsusuomenhevosten astutustilastojen kärjessä olleessa Voitervassa yhdyistyivät kiltti luonne, nätit liikkee, erikoinen väri sekä hyvä rakenne.

ii. Voipallo oli yksi ensimmäisistä tunnetuista voikoista suomenhevosista. Se kilpaili suomenhevosten koulumaailman huipulla, esitellen lahjojaan myös esteratsastuksen parissa kansallisella tasolla. Kenttääkin ori starttasi muutaman kerran, mutta yhden hevosen loukkaantumiseen päättyneen maastokokeen jälkeen sen omistaja totesi, että kenttäkilpailuissa oria ei enää jatkossa nähtäisi. Kuntoutuksen jälkeen ori palasi vielä muutamaksi kaudeksi kouluradoille, esteillä sen hyppelyt jäivät kotikentille, kuten kenttäratsastuksessakin. Ori toimi maltillisesti jalostuksessa kilpailuista eläköidyttyään, se sai viitisenkymmentä varsaa, vaikka kysyntää olisi ollut enemmänkin. Omistaja kuitenkin halusi päästää elämänsä hevosen eläkkeelle; Voipallo eli 22-vuotiaaksi asti, toimien loppuun saakka rauhallisena maastoköpöttelyratsuna.

ie. Puolet ratsusuomenhevosiksi kutsutuista suokeista tuntuu olevan entisiä ravureita, tai vähintään ravisuvusta tulevia ja raviuran toivossa ajokoulutettuja. Maisa-tamma oli yksi näistä lukuisista suomenhevosista. Kuten monet muut epäonnistuneet ravurinalut, sekin päätyi keskinkertaiselle tätiratsastajalle maastoratsuksi. Kyllä sen kanssa koulussa valmentauduttiin, pikkuesteitä hypittiin ja kävipä tamma oikein ratsuttajallakin, mutta ei siitä koskaan Helppo C -tasoisia ratoja vaikeampien suorittajaa tullut. Peräänannosta ei ollut Maisan kanssa työskennellessä kuultukaan, mutta ei ratsastaja sitä osannut kaivatakaan. Näiden seikkojen takia on hieman hämärän peitossa, miten kolme varsaa varsonut tamma onnistui jättämään niin monipuolisia ja menestyneitä jälkeläisiä, tai miksi hädin tuskin kantakirjaan hyväksyttyä tammaa edes käytettiin jalostuksessa. Sen varsoista oli moneksi: yhdestä tuli yksi suomenhevosten parhaisten kouluratsuista, toinen oli sadasosasekuntin päässä kuninkuusravien voitosta ja kolmas näyttelyiden takuuvarma luokkavoittaja. Näitä varsoja ei yhdistänyt kuin yksi asia, Maisalta peritty kiltti ja kuuliainen luonne.

e. Kaino oli, jos ei muuta, niin ainakin nätti. Luonteeltaan kärttyisä tamma ei ollut kenenkään suosikkihevosia, ja se vaihtoikin omistajaa useasti ennen lopulliselle omistajalleen, pitkän linjan suomenhevoskasvattajalle, päätymistä. Tämän omistuksessa tamma kilpaili muutaman startin kouluratsastuskilpailuissa Helppo B-A -tasolla, jonka jälkeen se siirtyi siitokseen, saaden kuusi varsaa. Viimeistä, seitsemättä varsaansa Kaino ei koskaan ehtinyt saamaan, vaan se loi varsansa viiden kuukauden jälkeen menehtyen itse tästä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Tamma oli ollu hyvä emä, mutta kukaan ei rehellisesti jäänyt kaipaamaan äksyä tammaa, sen kanssa kilpaillut, muutamat aluetason startitkin olivat olleet tuskaa. Ei ollut ketään, joka olisi välttynyt Kainon näykkäisyiltä tai neitimäisiltä, mutta teräviltä pukeilta.

ei. Lehmus ei ollut mitenkään erityinen hevonen, ainakaan ensisilmäyksellä. Helposti se vaikutti ominaisuuksiensa puolesta sellaiselta suomenhevosorilta, joita oli kymmenen tusinassa. Se kilpaili koulussa Helppoa A:ta ja esteillä metriä, molempia keskinkertaisella menestyksellä. Se ei ollut luonteeltaan mitenkään liian orimainen, vaan oikeastaan ihan kiva, mutta vaati jämäkän käsittelijän. Sen suku oli kirjava miksaus eri suomenhevosten jalostussuuntia, ja sen omistajalle tuotti suorastaan vaikeuksia valita kantakirjattavaa suuntaa. Monipuolisena ja mukavaluontoisena harrastushevosena kilpauransa ohella toiminut ori olisi voitu periaatteessa kantakirjata mihin tahansa jalostussuuntaan pienhevosta lukuun ottamatta, 156-senttinen ori ei ponikokoisesta olisi mennyt edes hyvällä mielikuvituksella, mutta ravuriksi nuorena yritetty ori olisi voinut mennä niin ravurista kuin työhevosestakin ratsun lisäksi, kaikki suomenhevosille tyypilliset lajit sujuivat siltä leikiten. Alun perin ratsuksi kirjattu ori kirjattiinkiin myöhemmin myös työhevossuunnalle. Orin varsoja ei ollut ihan kamalan montaa, parikymmentä, ja niistä kuoriutui monenmoisia hevosia. Oli niin ravureita, ratsuja kuin työhevosia, menestyneitä kilpureita, harrasteratsuja ja siitostammoja.

ee. Kiiltävän punainen Kirma oli kaunis näky esteradoilla, kouluradoille ADHD-tamma ei taipunut, sileän treenit olivat vauhdikkaan hevosen kanssa tuskaa. Maastossa ja esteillä loistanut tamma päätyi saamaan ensimmäisen varsansa 12-vuotiaana jännevammasta toipuessaan, Kirman omistaja totesi, että enemmän tammasta olisi kantavana hyötyä kuin tyhjän panttina, energisen, erisukuisen tamman tamman sukutaulu ei näyttänyt hassummalta. Se ei ollut luonteeltakaan hassumpi, ainakaan käsiteltäessä, vaikka ratsastettavuus kärsikin loppumattomasta energiasta. Orivalinassa tamman omistaja kiinnittikin enemmän huomiota orin luonteeseen kuin sen sukutauluun ja muihin ominaisuuksiin. Tämä varsa jäi kuitenkin Kirman ainoaksi, ja tamma palasi estekentille. Ei se isoihin luokkiin koskaan tehnyt paluuta, mutta omistajansa 12-vuotiaan pojan kanssa se suoritti varmasti 80-senttisiä ratoja, eikä vauhdista ollut puutetta.

sukuselvityksen © miivi, kiitos!


menestys listalla.

Näyttelyjaoksen näyttelyt
  11.03.2017 (Koistila) irtoSERT
  02.04.2017 (Loitsulähde) BIS2, MVA-Sert
  09.05.2017 (Haavelaakso) BIS13, MVA-Sert
  19.08.2017 (Lily's Trotters) irtoSERT
  22.08.2017 (Ponitila Adina) irtoSERT

Virtuaaliset Show-näyttelyt
  15.12.2017 (Vähäpelto) SW2
  25.12.2017 (Maybeck Stud) SW2
  02.01.2018 (Vähäpelto) SW2
  07.01.2018 (Aittalan Talli) SW2
  15.01.2018 (Atorina) SW4
  10.02.2018 (Ratsutalli Lilja) SW4
  11.02.2018 (Ratsutalli Lilja) SW4
  20.02.2018 (Pirunkorpi) SW4

Kouluratsastuksessa 1857.14 op. (vaikeustasolla 5/4)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 770.98
Tahti ja irtonaisuus 1086.16
Tarkkuus ja ketteryys 0.00



Keijon kilpailusijoitukset & koulutustasot muista lajeista vanhoilla sivuilla.


Keijon kuulumisia.

05. syyskuuta 2019, omistaja Greta

Keijo oli minulle tuttu jo Vähäpellon ajoilta, sillä olin käynyt auttamassa Vernaa säännöllisen epäsäännöllisesti tallitöissä ja siinä samalla päässyt Keijon makuun ratsastaessani oria oikeastaan aika useastikin. Kun Vähäpellon tiluksien päälle kantautui suru-uutinen siitä, että talli laittoi ovensa säppiin ja suurinosa hevosista jatkaisi matkaansa toisaalle, en kahta kertaa miettinyt puhelinsoittoa Vernalle.

"Mä en tiedä, onko nyt hyvä aika soittaa, mutta. Mä olisin ihan äärettömän kiinnostunut Keijosta, jos se on kaupan. Se on niin pirun kiva hevonen, että itken, jos en näe sitä enää koskaan." mä tuumin puhelimen toisessa päässä, johon Verna vastasi kutakuinkin niin, että hevonen ei ole kaupan. Kului muutamia viikkoa, kunnes vähän väsyneen oloinen omistajatar soitti minulle kertoakseen, että jos koskaan, niin nyt on mahdollista tehdä kaupat orista - ennen, kuin hän tulee katumapäälle. Vaikka olin jo oikeastaan unohtanut ostoaikeeni, huomasin pian katsovani Vähäpellon pihalla, kun eläinlääkäri teki kuvankauniille voikolle ostotarkastusta.

Yleensä hevosen ostaminen on iloinen asia, mutta nyt, katsoessani murtunutta naista en kehdannut hihkua onnesta. "Jos sä koskaan haluat tulla moikkaamaan Keijoa, niin tiedäthän, että sulle on ovet auki ikuisesti. Ja tietysti pääset sen selkäänkin, jos sikseen on." sanoin naiselle, ja taputin tätä ystävällisesti olkapäälle. Verna kohotti katseensa ja nyökkäsi kaikessa hiljaisuudessa. "Kiitos. Pidähän karvakorvasta hyvää huolta." hän rykäisi pian itkua nieleskellen ja ojensi hevosen passin kauppakirjoineen käteeni. "Lupaan sen!" kuiskasin, ja halasin naista.


25. syyskuuta 2019, Amanda Haydn 10878

Istuskelin valoisan maneesin katsomossa seuraillessani samalla hienon ratsukon menoa kauempana. Olin saapunut Bogårdin tiluksille tarkoituksenani valmentaa näiden muutaman päivän aikana tallin omistajaa Gretaa sekä useampaa hänen ratsuaan. Tällä kertaa vuorosssa oli hevonen, jonka nimi sopi sille kuin nakutettu. Voikko Voikiekko tepasteli reippaasti menemään. Ratsukko oli saanut tehdä perusteelliset lämmittelyt ennen kuin lähdimme puurtamaan varsinaisten tehtävien pariin. Greta toivoi, että keskittyisimme nimenomaan ravityöskentelyyn tällä kertaa. Laukkatehtävät onnistuivat ratsukolta kuulemani mukaan paremmin. “Se kulkee tosi hienosti eteenpäin!” huudahdin välikommenttia katsomon puolelta. Gretan ilmekään ei värähtänyt hänen keskittyessään niin tiukasti alla olevaan puuskuttelijaan. “Lähe tekemään, kun hyvä paikka tulee, kolmikaarista kiemurauraa päästä päähän ihan vaan ravissa. Keskity nyt siihen, että se hevonen taipuu ja asettuu rehellisesti!”

Ratsukko lähti suorittamaan tehtävää ensimmäistä kertaa. Keijon oma moottori toimi liiankin hyvin, minkä vuoksi ensimmäinen kaarre meni lähes jyräämällä läpi. “Ota sitä vauhtia selkeesti pois ennen suoritusta. Se kulkee hyvin eteenpäin, mutta mikään kiire ei ole. Älä hosu!” huusin ohjeita ja valuin hiljalleen katsomon puolelta keskemmälle maneesia. Kun Keijon vauhti saatiin aisoihin, oli sillä aikaa rekisteröidä Gretan taivuttavat ja asettavat avut. Mikään niskuroijahan Keijo ei totisestikaan ollut. Ori teki työtä käskettyään, kunhan se vain sai selkeät ohjeet. “Kokeilepa antaa ihan vähän enemmän siimaa sille ulkopuolelta. Noin, loistavaa! Kun et jää sinne ulko-ohjaan tukemaan liikaa vaan annat tilaa, niin se ei jäkitä sieltä niskasta”, kehuin ratsukkoa.

Kolmikaariseen kiemurauraan lisäsimme parin kierroksen jälkeen suuren pääty-ympyrän, jonka keskipisteessä oli tarkoitus nostaa harjotuslaukka. Pääty-ympyrän jälkimmäinen puolikas laukattiin reippahasti eteenpäin, minkä jälkeen lyhyen sivun keskipisteessä tehtiin pysäytys-peruutus-harjoitusravi -yhdistelmä. Ratsukko oli erittäin keskittynyt koko tehtävän ajan. Harjoituksen loppupuolella Keijo oli jo aikamoinen vaahtosuu. Annoin ratsukolle luvan aloittaa loppuverryyttelyt, minkä aikana annoin loppupalautteen. Totesin, että laukkapätkät olivat tosiaan Keijon bravuureita. Sen laukka rullasi hienosti eteenpäin, ja Gretakin muisti olla hiljaa selässä, ettei vauhti yltyisi liiaksi. Pysähdykset olivat hieman hankalia suoraan laukasta. Greta sai valmistella hyvissä ajoin pysähdyksen. Mikäli sitä ei tehty, pysähdys tuli poikkeuksetta yhden lisäaskeleen kautta. Peruutukset ja raviinlähtö taas menivät hyvin. “Keijolle selvästi nämä liikkellelähtemiset ja kova vauhti ovat mieleisiä juttuja”, naurahdin vielä lopuksi ja kiitin ratsukkoa ahkerasta työnteosta.

06. lokakuuta 2019, Satunen

Voi, kuinka ihastuinkaan uljaan oriin mahdottoman kepeään askellukseen ja ilmeikkääseen olemukseen, kun se askelsi menemään silmieni edessä. Greta vaikutti myös silminnähden nauttivan oriinsa ratsastamisesta, sen verran muikeaa ilmettä pukkasi naisen kasvoilla olemaan. Hommia oli kuitenkin tehtävä, ja pyysin Gretaa lämmittelemään haluamallaan tavalla kaikkia askellajeja hyödyntäen.

Ratsukko jäi suurelle neliölle ensin käynnissä, jossa ratsastaja pääsi työstämään lapoja kulmien ratsastuksessa. Tärkeää oli pitää huolta etuosan johtamisesta sekä hevosen suoruudesta. Greta jäi herkästi hissuttelemaan käynnin tahdin kanssa, ja kannustinkin häntä aktiivisempaan käyntiin. Jos reaktiota ei tullut ensimmäisellä kerralla, pyydä uudelleen. Samaa harjoitusta tehtiin myös ravissa.

Ravissa jatkettiin ja ratsukko pääsi jatkamaan samalla teemalla, nimittäin lapojen hallinnan sekä saman ainaisen takapään työskentelemisen kanssa. Paljon voltteja, joissa Gretan tuli kiinnittää huomiota omaan istuntaansa ja oikean painopisteen löytämiseen, sekä avotaivutusta. Keijo oli edukseen avoissa, joissa se pystyi hienosti säilyttämään tasapainon ja tekemään hommasta helpon näköistä. Samalla Gretaa tuli muistuttaa kokonaisuuden ylläpitämisestä, kun nainen oli ajelehtimassa keskittymään liikaa pikkuasioihin.

Pitkällä sivulla ratsukko ratsasti avotaivutusta laukassa, jolloin kysyttiin jälleen rautaista kuntoa ja keskittymiskykyä ratsastajalta. Keijolla tuntui olevan menohaluja kenties turhankin paljon, Greta olikin alkujaan kertonut orin pitävän laukkatehtävistä. Se olisi kovin halunnut kiihdyttää ratsastajan pohkeesta eikä niinkään siirtää takapuoltaan tai reagoida sivulle vieviin apuihin. Ohjeistin ratsastajaa ihan tosissaan kerran tekemään avut niin selkeästi kuin vai kykeni, eikä jäämään kyselemään hevosen mielipidettä. Kotona sitä kuitenkin ollaan, ja tavoitteena on ratsukon kehittäminen. Laukka-avoista nähtiin lopulta sujuvia pätkiä ja itse askellaji sujui orilta mahtipontisesti.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© bågard 2019. | kuvat © smerikal & emelie cotterill