Vappulan Elonella.

"Tuu jutulle startin jälkeen." Vappulan Elli huudahti verkassa, kun ravasin hänen ohitseen.
"Jo vain." nyökkäsin ratsastajalle, jonka jälkeen uppouduin Pihkan ratsastamiseen.

"Se on vähän tän teidän Pihkan näköinen. Tai en mä tiedä, väri on sama mutta se on vähän kevyempi. Ja korkeampi." Elli supatti trailereiden välissä samalla, kun käärin tammalle kylmiä jalkaan.
"Kuule Elli, joko mä oon ihan kuitti tästä päivästä, tai sitten mulla ei oo oikeastikaan hajua, mistä sä puhut." tuumin naiselle, ja katsoin tätä kulmat kurtussa.
"No se meidän tamma! Se tamma, jota Tilda kävi katsomassa!" Elli supatti, ja elehti käsillään ihan kuin olisin viimeistään siitä tietänyt, mistä on kyse. "Tilda sanoi, että tuutte katsomaan sitä porukalla uudestaan." Elli jatkoi, ja loi kasvoilleen epäluuloisen ilmeen.
"Jassåå. Mä luulen, että meillä on Tildan kanssa vähän puhuttavaa, kunhan se tulee tuolta jostain kanttiinista takaisin." nauroin, ja selitin naiselle, ettei minulla ollut asiasta tietoakaan.

Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että Tilda oli käynyt katsomassa Vappulassa myynnissä olevaa nuorta tammaa ja vannonut, että se olisi juuri se, mitä Bogård kaipasi. Ja vaikka alkuun en ollutkaan kovin innoissani asiasta, on jälkikäteen myönnettävä, että Tilda todella tiesi, mistä pidin.
Sen verran hyvin, etten voinut edes nuhdella naista, kun palasimme takaisin Bogårdin maille kauppakirja kädessä.

Vappulan Elonella eli "Nella"
VH19-018-0920

syntynyt 04.09.2019 Suomessa, nyt 8-vuotias
punaruunikko suomenhevostamma, säkä 158 senttiä
koulutustaso kouluratsastuksessa Helppo A

kasvattanut Vappulan Kartano
omistaa Bogård (vrl-14355)

Ch KTK-II

Nella on äärettömän herttainen ja hyväsydäminen tamma, joka edustaa enemmän mallia seinäruusu. Ensivaikutelma tammasta voi olla vähän hajuton ja mauton, mutta kun sen kanssa pääsee tutuksi, löytyy tumman tukan alta varsinainen sydänkäpynen, joka rakastaa omia ihmisiä täysin rinnoin. Ja tietysti rakkautta löytyy myös tarhakaverille Nellille, joka on rauhallisella perusolemuksellaan tuonut Nellalle ajansaatossa paljon itsevarmuutta.

Punaruunikko tamma on kiltti ja mutkaton hoitaa niin karsinassa vapaana, kuin tallikäytävällä kiinnisidottunakin. Se malttaa seistä pitkiäkin aikoja paikallaan, eikä hermostu, vaikka tiedossa olisi esimerkiksi klippaamista. Kaviot se nostaa kauniisti ylös pelkällä käden kosketuksella eikä revi tai paina, jonka vuoksi se lieneekin vakikengittäjämme suosikkihevosia. "Olisipa kaikki tälläisiä." hän on usein tuuminut hymyillen, kun on lyönyt ruunikon uuteen kenkään.
Nellaa on hoidettu paljon käytävällä myös vapaana erityisesti ratsastuksen jälkeen, ja se on oppinut jäämään paikoilleen, vaikka ratsastaja kipittäisi satulan takaisin satulahuoneeseen tai hakisi sieltä esimerkiksi kuivatusloimen. Toki asiaa voi katsoa myös turvallisuuskannalta ja miettiä onko elävä olento pomminvarma, mutta näin me olemme Bogårdissa toimineet tuttujen ihmisten ja Nellan keskuudessa ongelmitta jo vuosia.

Ratsuna Nella on hyvin nöyrä ja kuuliainen, jonka vuoksi olemme pyrkineet siihen, että tammaa ratsastaisi vain osaavat ihmiset - ei siksi, että Nella hermostuisi tai protestoisi esimerkiksi epäselkeitä apuja, vaan siksi, että tamman korkea työmoraali ja herkkyys saadaan ylläpidettyä läpi sen elämänkaaren.
Sen liikkeet ovat pehmeät istua, eikä se vaadi ratsastajaltaan jatkuvaa jalalla pusertamista tai kädellä pidättämistä. Parhaimmillaan tamma on silloin, kun sen kanssa pääsee tilaan, jossa ratsastaminen on ikään kuin keskustelua - ei käskemistä tai pakottamista - erinäisten tehtävien parissa.
Helpoimpia juttuja Nellalle on tasapainoa vaativat jutut kuten siirtymät askellajien välillä ja sisällä, erinäiset avo- ja sulkutaivutukset sekä vastalaukkatehtävät. Tarkkuutta ja ratsastajan selkeitä apuja Nella tarvitsee silloin, kun tehdään jotain juttua pitkävetisesti - esimerkiksi käyntiä uraa pitkin ilman merkittävämpää tehtävää, sillä silloin Nella rikkoo helposti tahdin ja painuu vähän etupainoiseksi.

Nella lastautuu sekä traileriin että rekkaan muitta mutkitta, ja sitä voi kuljettaa niin yksin kuin kavereiden kanssa. Vieraissa paikoissa Nella on alkuun vähän sulkeutunut ja pidättäytyvä, mutta hetken kävelyn jälkeen se rentoutuu ja on paremmin ratsastettavissa. Verryttelyn jälkeen se onkin jo oma itsensä, eikä sen kanssa tarvitse murehtia esimerkiksi tuomaritelttojen tai kukkaistutusten ohittamista - Nella nimittäin tekee radalla taatusti parhaansa oman ihmisen vuoksi, eikä säpsy jokaista kukkaruukkua matkalla.


© VRL-01811


i. Espresso
ei meriittejä
ii. Presidentti
evm, tprn, 154cm
ie. Eloella
evm, prt, 159cm
e. Viljolan Myrtti
ei meriittejä
ei. Viljolan Marttyyri
evm, trn, 155cm
ee. Viljolan Piltti
evm, m, 152cm

Jälkeläisinfo

00.00.0000     Jälkeläinen

Astutuksista

Nella on tarjolla puhtaaseen suomenhevosjalostukseen yksipolvisille oreille. Leasingsopimuksista lisätietoa sähköpostitse.


menestys listalla.

Näyttelyjaoksen näyttelyt
  30.10.2019 (Susiraja) irtoSERT
  15.11.2019 (Susiraja) irtoSERT
  13.12.2019 (Hornanhovi) irtoSERT

Virtuaaliset Show-näyttelyt
  18.10.2019 (Maybeck Stud) RCH

Kouluratsastuksessa 1885.44 op. (vaikeustasolla 5/4)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 765.54
Tahti ja irtonaisuus 1119.90
Tarkkuus ja ketteryys 0.00


Nellan kuulumisia.


06. joulukuuta 2019, Milma

Itsenäisyyspäivänä ei ollut mikään mainio keli, mutta mieleni piristyi nähdessäni kaikki Lupsakkaan saapuneet vieraat. Ilmakin kirkastui päivän mittaan, joten emme joutuneet suorittamaan itsenäisyyspäivän vaellustamme karmeassa vesitihkussa. Aamulla sumua oli jonkin verran, mutta kaikki olivat löytäneet turvallisesti perille ja iloinen puheensorina kuului tallilla varustellessamme hevosia. Olin itse valinnut ratsukseni Teron, superrauhallisen mustan suomenhevosorin, joka on yksi hyvän mielen ratsuistani. Elsa oli lupautunut tulemaan mukaan ja hän oli tahtonut lähteä maastoilemaan Kurpalla, johon oli viime aikoina kovasti tykästynyt. Kurppa sopikin maastoseurueeseemme oikein mainiosti, joten minulla ei ollut mitään sitä vastaan.

Tallipihalla kävi aamulla vilskettä kaikkien saapuessa paikalle, sillä olimme saaneet vieraaksemme hurjat kymmenen suomenhevosratsukkoa, joiden kanssa oli tarkoitus vaeltaa kylän vanhainkodille ja takaisin. Suurin osa hevosvieraistamme olivat tammoja, mutta oli mukaan eksynyt yksi orikin. Oonan ratsuna toimiva voikko suomenhevosori Molli oli oikein komea näky, eikä ihailijakunta jäänyt yksin minuun. Ori oli myös erityisen hyväkäytöksinen, eikä huudellut ympärillä häärivien tammojen perään saatikka haastanut riitaa Teron kanssa. Loput vierashevosista olivatkin tammoja, joista peräti viisi oli eriasteisia ruunikkoja. Yksi näistä, Bellan ratsuna toimiva Tiuku oli ruunivoikko. Voikkogeeni edustettuna siis peräti kahdella ratsulla! Muut ruunikot tammat olivat Ellin piekkaritamma Lilli, meean Helmi, Perhon Runo ja Gretan Nella. Erityisesti ihastuin ykkösellä kantakirjattuun Lilliin, joka oli sievä kuin kermakarkki. Ruunikoiden tammojen lisäksi mukaan oli mahtunut myös tyypillisiä rautiaita, joista ihastuin erityisesti Liian Mantelimarenkiin sen nimen vuoksi.

Aamupäivällä tarjosin hieman voileipää ja lämmintä juotavaa ennen matkalle lähtöä. Hevoset saivat rauhoittua tammatallin karsinoissa sen aikaa, kun evästimme ja kertasimme matkareittiä ja yleisiä ohjeita. Matka ei ollut pitkä, mutta joutuisimme kulkemaan jonkin verran kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kaikki ratsut olivat kuitenkin varmoja maastoilijoita, joten en odottanut reissulla tulevan mitään suurempia ongelmia. Tuokion jälkeen siirryimme varustamaan hevosemme valmiiksi. Matkaan lähdimme tallipihalta seuraavalla kokoonpanolla: minä ja Tero, Oona ja Molli, Elli ja Lilli, Liia ja Manta, Aava ja Hippi, enna ja Netta, Bella ja Tiuku, Perho ja Runo, Greta ja Nella, meea ja Helmi, Laura ja Savu sekä peränpitäjänä Elsa ja Kurppa.

Alkumatka sujui ilman kommelluksia ja pääsimme etenemään hieman reippaammassakin tempossa. Terolla ei tuttuun tapaan ollut kiire mihinkään, mutta takana kuului levotonta liikehdintää ensimmäistä kertaa ravatessamme. Neljäntenä matkaa taittaneella Mantalla kuului olevan kova kiire eteenpäin, sillä kuulin Liian rauhoittelevan innokasta ratsuaan tuon tuostakin. Edellä menevää Lilliä ei onneksi haitannut takana tulevan lajitoverin intoilu, vaan ruunikko sipsutteli eteenpäin tyytyväisenä omaa reipasta tahtiaan. Eikä se tainnut panna yhtään pahakseen taittaa matkaa kahden komean suomenhevosorin perässä. Taaempana matkaa tehnyt Hippi muisti myös ilmoittaa itsestään säännöllisin väliajoin ja taisi se pari kertaa yrittää etuillakin jonossa. Laukkasimme menomatkalle muutaman kerran, eikä mitään erikoista tapahtunut. Mantalla oli toki edelleen kiire, mutta sekin malttoi rauhoittua etenemään omalla paikallaan.

Varsinainen jännitys alkoikin vasta päästyämme kylän laitamille. Emme onneksi joutuneet etenemään autotietä pitkin, vaan pääsimme kulkemaan kevyen liikenteen väylää. Kaikki hevoset pärjäsivät oikein hyvin, vaikka Nettaa ja Helmiä hieman jännittikin aluksi. Muut ratsut näyttivät kuitenkin niin hienosti mallia, että molemmat tammat rentoutuivat pian. Kävelimme rauhallisesti kylän halki kohti vanhainkotia, jossa meille oli luvattu pieni evästarjoilu. Monet olivatkin jo ulkona odottamassa, eivätkä vanhainkodin asukkaat olleet suinkaan ainoita. Myös ympäröivistä taloista alkoi ilmaantua lapsiperheitä ihastelemaan suomenhevoskulkuettamme. Saimme kukin kuumaa juomista ja eväsleivät eikä hevosiakaan oltu unohdettu. Tyytyväiset ratsumme saivat porkkanoita ja omenanpalasia syödäkseen, sekä runsaasti rapsutuksia. Hyvin moni ihasteli Mollia ja Tiukua näiden erikoisen värin vuoksi, mutta kukaan ei jäänyt vallan vaille huomiota. Tiuku hieman ujosteli saamaansa huomiota ja väenpaljoutta, mutta rohkaistui porkkanoiden myötä hurjan paljon. Myös Netta oli hieman ujonpuoleinen eikä oikein lämmennyt vieraiden paijaukselle, joten enna meni tammansa kanssa hieman sivummalle nautiskelemaan omasta höyryävästä kupistaan (joka kuului kaatuvan Netan töniessä omistajaansa). Lilli, Runo ja Nella puolestaan olivat kuin kala vedessä ja nautiskelivat lasten ja vanhusten rapsutteluista ja herkuista täysin rinnoin. Muiden keskustellessa nykypäivän suomenhevosen jalostuksesta ja käytöstä innostuin itse tarjoamaan talutusratsastusta muutamalle paikalle tulleelle lapselle. Tero oli siihen oiva valinta ja innokkaimmat lapsoset juoksivat lenkin jälkeen posket hehkuen vanhempiensa luokse samalla mainostaen, että he pääsivät ratsastamaan ihan oikealla mustalla orilla.

Juttua suomenhevosista olisi riittänyt niin meillä kuin myös vanhuksilla, mutta valoisa aika todellakin loppuu joskus näin talvella ja valoisan aikaan halusimme päästä vielä takaisin tallille. Perho vaihtoi Runon kanssa paikkaansa Netan eteen, sillä menomatkalla tammalla oli ollut hieman kiire, minkä vuoksi se oli tunkenut liian lähelle edellä kulkevaa Tiukua, joka puolestaan ei ollut ihan arvostanut tuntemattoman hevosen lähentelyä. Lähdimme kävelemään rauhallisesti takaisin päin, Terolla ja Mollilla ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiire. Manta sen sijaan ei ollut uuden, hitaamman tahdin ystävä, vaan yritti tuon tuostakin kiilata Lillin rinnalle. Ihastuttavaa pikkutammaa ei tuntunut onneksi haittaavan se vieläkään ja jonkin aikaa edettyämme rautias marenkitammakin tyytyi kohtaloonsa. Paluumatkalla emme enää laukanneet, sillä matka oli ollut pitkä. Metsään päästyämme toki ravasimme vielä joitakin pätkiä, mutta hidastimme kävelemään loppukäyntejä hyvän matkaa ennen tallia. Loppumatkasta myös Manta oli rauhoittunut, eikä yrittänyt enää tunkea Lillin ohi. Ilmakin oli kaunistunut ja hämärä alkoi laskeutua viimeisen kilometrin aikana, joten viimeiset kilometrin taitoimme oikein seesteisissä tunnelmissa.

Tallipihaan saapuessamme yli-innokas Reetu juoksi meitä vastaan ja aiheutti pienoista hämmennystä jonon perällä. Aranpuoleinen Helmi säikähti innokasta koiraa hieman ja aiheutti pienen hässäkän, jonka takia myös Netta hermostui ja yritti poistua takavasemmalle. Netan nopeat liikkeet hämmensivät myös Tiukua, joka jumahti paikoilleen niin äkkiä, että Nella ja Greta astelivat miltei päin. Kaoottinen tilanne oli nopeasti ohi, mutta Netta ja Helmi tuijottivat Reetua vielä pitkän aikaa epäluuloisesti. Dalmatialaisparka oli vain tullut tervehtimään seuruetta innoissaan eikä voinut ymmärtää isojen nelijalkaisten nihkeää suhtautumista. Ratsut saivat majoittua jälleen tammatalliin, sillä vuorossa oli vielä ruokatarjoilu, jotta kaikki jaksaisivat lähteä kotiin. Teron vein omalle paikalleen oritalliin, johon olin tehnyt myös Mollille paikan. Orit jäivätkin mutustelemaan kaksin omia heiniään siirtyessämme Oonan kanssa tammatallin varustehuoneeseen, jossa meille oli tarjolla riisipuuroa ja sekametelisoppaa kuuman glögin, kahvin tai teen kanssa. Jutustelin Gretan kanssa Nellan suvusta, sillä olin taustatutkimusta tehdessäni huomannut sen polveutuvan aika komeista kouluratsuista. Keskusteluun osallistui myös koulupainotteisen Mantan ratsastaja Liia, minkä jälkeen naiset alkoivatkin innoissaan keskustella tunnetuista kouluratsuista. Ruokailumme venyi vielä pitkäksi vilkkaana käyvän keskustelun vuoksi, mutta viimein vilkuttelin vielä viimeiselle pois ajavalle trailerille ja siirryin sisätiloihin seuraamaan Linnan juhlia.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© bågard 2019. | kuvat © smerikal & emelie cotterill