Routaruusun Tuutikki.

"Se on kuule varsa maailmassa. Terhakka, läsipäinen ja sukkajalkainen tammavarsa. Aivan, kuten toivoitkin." Crimis aloitti puhelun, jota olin odottanut viimeiset kuukaudet kuin nousevaa kuuta.
"Aijaa." suustani lipsahti, sillä en osannut sanoa oikein mitään naisen ilmoittamaan ilouutiseen.
"No siellähän on oikein innokas uusi hevosenomistaja, että ei kai muuta, kuin onnea tulevaan!" varsan kasvattaja räkätti puhelimen toisessa päässä, kunnes sain muodostettua suustani järkevämpiä sanoja lausemuodossa.

Myöhään illalla Routaruusuun päästyäni vastassa minua oli upean ja ylpeän emätamman lisäksi maailman suloisin varsa. Ja se varsa oli uusi Bogårdin jäsen - mittatilauksena meille teetetty, ja pirun makeana sellaisena olikin.
"Voi rakas, et uskokkaan, miten sua on odotettu." lässytin vuorokauden ikäiselle varsalle, samalla kun tarjosin sille kättä haistettavaksi.

Vaikka manasin kasvattajalle tulevan puolivuotisen - eli sen ajan, kun varsa kasvoi emänsä rinnalla - kuluvan taatusti tuskallisen hitaasti, aika kuluikin yllättävän nopeasti. Ja ennen kuin huomasimmekaan, pienestä varsasta kasvoi aikuinen hevonen, joka tekee tätänykyä tasaisen varmoja suorituksia kouluradoilla.

Routaruusun Tuutikki eli "Tutti"
VH19-018-0888

syntynyt 29.09.2019 Suomessa, nyt 8-vuotias
punarautias suomenhevostamma, säkä 143 senttiä
koulutustaso kouluratsastuksessa Helppo A

kasvattanut Routaruusu
omistaa Bogård (vrl-14355)

Ch KTK-II SLA-II

Olen jälkikäteen kieli poskella kysynyt Tutin kasvattajalta, olisiko tamma sittenkin pitänyt ristiä Routaruusun Hippulaksi. Ei sillä, että Tuutikissa olisi nimenä jotain vikaa, mutta Hippula kuvastaisi tammaa enemmän - ainakin silloin, kun voisi sanoa, että tuolla se Routaruusun kasvatti menee taas hippulat vinkuen.

Tutti on äärettömän eloisa hevonen, joka on aina liikkeessä. Tästä syystä se asuu pääsääntöisesti pihaton puolella nuoria ja muita tammoja leikittäen, sillä päivän muiden hevosten kanssa telmittyään se on juuri sopivassa mielentilassa ihmisen kanssa hommia tehdäkseen. Ja sopii Tutti suureen laumaan muutenkin, sillä se ei ole mikään pahasieluinen nillittäjä joka laittaisi kaikki ruotuun vain huvikseen, mutta se ei kuitenkaan ole pahnanpohjimmainenkaan.

Tylsistyessään hoitotoimenpiteisiin Tutti saattaa keksiä erinäisiä virikkeitä itselleen, jotka voivat olla muun muassa käytäväketjujen suuhun napsiminen, harjapakin sisällön tutkimista tai loimitelineeseen kurottelua. Mistään äärettömän raskaasta puuhapetestä ei kuitenkaan ole kyse, sillä Tutti on vuosien varrella oppinut asemansa, ja napakka kielto saa tamman lopettamaan touhuamisen ainakin hetkeksi - jonka jälkeen se saattaa kokeilla vielä kerran kaksi todetakseen, että ihminen oli käskyssään tosissaan.

Jos Bogårdissa erehtyy kysymään hevosta maastoratsuksi, voi olla aika varma, että ratsuksi saa Tutin, joka on aina valmis suuriin seikkailuihin metsien keskelle. Maastoratsuna se on rehellinen ja reipas matkaaja, joka kantaa ratsastajansa oikeastaan mistä ja miten päin tahansa. Varmajalkaista suomenhevosta onkin käytetty nuorten hevosten vetohevosena, sillä tämän varmempaa ratsua saa hakemalla hakea - Tutti ei nimittäin säpsy puskasta lentoon lähteviä lintuja, tee täyskäännöstä auton tultua vastaan tai mulkoile metsässä irrallaan olevia koiria lenkittäjineen.
Vaikka Tutti on oivallinen menopeli suomen luonnosta nauttimiseen, on se miellyttävä ratsu myös vakavamielisempään sileäntyöskentelyyn. Sen kanssa ratsastaminen on parhaimmillaan hyväntuulista keskustelua ja yhteistyötä, josta nauttii kumpikin osapuoli. Mikään mahdoton liitokavio Tutti ei ole, mutta sen verran varma suorittaja, että sen kanssa kehtaa näyttäytyä kansallisilla kouluradoilla eleettömiä, tasaisia ratakokonaisuuksia esittäen.

Vieraissa paikoissa Tutti on melkoinen sählä, sillä se haluaisi olla jokaisessa ilmansuunnassa samaan aikaan. Usein se otetaan trailerista viimeisenä ulos, ja sen kyytiin isketään ratsastaja kylmiltään ilman käsihevosalueella pyörimistä, sillä ratsastaja selässään se lopettaa kipittämisen ja joka suuntaan kurkkimisen parhaiten. Kun Tutti on saanut suurimmat puhinat puhistua, on se kisa- ja valmennuspaikoilla hyvin samanlainen ratsastaa kuin kotonakin; eteenpäinpyrkivä, mutta silti tasainen.
Parhaimmillaan Tutti matkustaa kaverin kanssa, sillä yksin matkustaessaan se saattaa ryhtyä kuopimaan trailerin tai rekan pohjaa huvikseen varsinkin silloin, kuin ajoneuvo pysähtyy esimerkiksi liikennevaloihin.


© SH


i. Vuornan Tuutunen
Ch, KTK-II
ii. Kalevankarhu
KRJ-I, ERJ-I, SLA-II
ie. Tuulentuutima

e. Snillin Piparminttu
Ch, KTK-II
ei. Kulkurin Iltatähti
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, SLA-I, YLA2
ee. Turkasen Pippuri
Ch, KTK-II

Jälkeläisinfo

00.00.0000     Jälkeläinen

Astutuksista

Tutti on tarjolla puhtaaseen suomenhevosjalostukseen kaksipolvisille oreille. Leasingsopimuksista lisätietoa sähköpostitse.


menestys listalla.

Näyttelyjaoksen näyttelyt
  03.11.2019 (Bogård) irtoSERT
  01.12.2019 (Ponitila Adina) irtoSERT
  14.12.2019 (Hornanhovi) irtoSERT

Virtuaaliset Show-näyttelyt
 

Kouluratsastuksessa 1899.71 op. (vaikeustasolla 5/4)

Nopeus ja kestävyys 4.32
Kuuliaisuus ja luonne 979.83
Tahti ja irtonaisuus 919.88
Tarkkuus ja ketteryys 0.00


Hippulat vinkuen.


20. lokakuuta 2019, Dimma

Viime maastoreissu oli niin onnistunut, että olimme heti sen jälkeen sopineet uuden retken. Saavuinkin Bogårdiin innokkain mielin. Tällä kertaa oli vuorossa tammamaasto ja minä lähdin Tutilla, Greta Nutulla. Hoidimme hevoset reippaasti kuntoon ja talutimme ne pihalle tallista. Nousimme hevosten selkään ja lähdimme kohti läheistä metsää.

Tutti tuntui olevan todella innoissaan tulevasta maastoreissusta ja se eteni erittäin reippaasti. Välillä sai hieman toppuutella hevosta, ettei meno yltyisi liian reippaaksi heti alkuun. Nuttu oli ehkä hieman rennompi ja rauhallisempi, ainakin mitä Gretaan oli uskominen. Hevonen kyllä näyttikin ottavan paljon lunkimmin, kuin Tutti. Ei siinä, varmasti oli Nuttukin innoissaan, mutta Tutilla meni pasmat aivan sekaisin.
”Ihan kun Tutti ei olisi moneen vuoteen päässyt maastoon, kun on näin paljon menohaluja”, naurahdin Gretalle, joka vastasi: ”Joo, se on välillä vähän turhankin innokas. Kuitenkin pysyy hyvin hallinnassa, ettei mitenkään päättömästi vouhota.”

Kiersimme maastossa pitkän lenkin, mukavilla laukkapätkillä ja annoimme hevosten viedä laukatessamme eräällä aukiolla. Teimme aukiolla myös muutamia kouluharjoituksia, jotta ei menisi koko reissu aivan pelkäksi höntsäilyksi. Hevoset tekivät työtä käskettyä, emmekä kauaa niitä kiusanneet. Molemmat tammat nauttivat täysin rinnoin ja kumpikaan ei varmasti olisi halunnut palata takaisin tallille. Maastoretki oli mukavan rento, mutta vauhdikas ja itsestäkin tuntui siltä, että arkihuolet jäivät jonnekin kauas kaukaisuuteen. Nyt ei huolettanut mikään ja mieli oli tyhjä.


26. lokakuuta 2019, Hazel

"Nyt lähdetään maastoon!" Greta hihkaisi, kun itse olin hädin tuskin ehtinyt saada silmäni auki. Istuin aamupalapöydässä syöden tappavan hitaasti ruisleipää ja tuijotin seinää väsyneenä. Kasvoilla oli ohut kerros meikkiä ja hiukseni olin saanut harjattua. Siitä huolimatta mulla oli yhä yövaatteet päällä ja jalassa vaaleanpunaiset villasukat. Ja nyt pitäisi olla jo maastoonkin menossa.

Parin kahvikupin jälkeen tunsin itseni taas (melkein) ihmiseksi zombien sijaan. Niinpä me lähdettiin Gretan suunnitelman mukaan maastoon vähän huonosti nukutun yön jälkeen. Olin tavallisestikin huono nukkumaan vieraissa paikoissa, mutta tällä kertaa asiaan vaikutti myös se, että olimme innostuneet vaihtamaan kuulumisia aamuyön tunneille saakka. "Tällä kertaa voisit ottaa Tutin. Se on tosi kiva maastossa", Greta pohti ja hetken päästä olimmekin hakemassa hevosia tarhasta.

Gretan ratsuksi oli päätynyt sävyltään kaunis ruunikko Pihla, jonka selkään nainen kiipesi heti tallipihalla. Tutti oli mukavan pieni ratsu näin persjalkaisen näkökulmasta, joten mun oli helppo päästä sen selkään ilman korokettakin. Lähdimme kulkemaan tallirakennuksen takaa lähtevää polkua, joka johti Gretan mukaan lähelle merenrantaa. Ilma oli syksyisen kolea, joten emme menneet ihan rantaan asti kylmän tuulen takia. Vesi kuitenkin pilkotti kauniisti puiden takaa, kun etenimme leveällä metsäpolulla. Tutti oli tosiaankin oikein miellyttävä ratsu. Sitä ei tarvinnut hoputtaa, vaan sain nauttia rauhassa maisemien katselusta ja toimia lähinnä matkustajana raudikon selässä. Gretan hevonen Pihla vaikutti myös varsin näppärältä maastohevoselta ja tamma kulki mukavan reippaassa tahdissa silloinkin, kun meidän täytyi kulkea perätysten kapeammilla poluilla.

Kun olimme kävelleet ja ravailleet tovin, tuli eteen sopiva pätkä vähän reippaammalle laukalle. Hevoset olivat selkeästi kulkeneet ennenkin kyseisellä pätkällä, sillä ne aavistivat heti mitä tuleman piti. Laukka oli rivakkaa siitä huolimatta, että molemmat hevoset olivat melko pienikokoisia. Taisipa Pihlalta päästä pari pientä pukkihyppyäkin silkasta ilosta. Tartuin Tutin harjaan ja kumarruin sen kaulan ylle kevyeen istuntaan. Vauhdin hurma vei mennessään ja olisin voinut jatkaa laukkaa kilometritolkulla. Tuulenvire nostatti kyyneleet silmäkulmaan juuri ennen kuin oli aika hidastaa.

Loppumatka sujui varsin leppoisasti ravaillen ja vähän laukatenkin. Puolitoista tuntia hurahti suorastaan luvattoman nopesti metsässä. Olimme hidastaneet hevoset käyntiin hyvissä ajoin ennen tallille takaisin saapumista. Siitä huolimatta ne olivat vielä vähän hikisiä, joten heitimme molemmille fleeceloimet selkään ennen kuin molemmat pääsivät päiväruokiensa ääreen.


16. marraskuuta 2019, Greta

Usein sanotaan, että parisuhde hevosihmisen kanssa on silkkaa hulluutta. Meille Jannen kanssa tämä parisuhteen muoto on sopinut paremmin, kuin mikään muu. Siinä missä Janne tekee pitkää työpäivää oman yrityksensä parissa, hän antaa tilaa hevosjutuilleni. Ja siinä missä minä annan vuorostani tilaa Jannen harrastuksille, hän ymmärtää, että joskus tallipäivät voivat venyä luvattoman pitkiksi.

Tärkeintä tälläisessä elämäntyylissä - ja parisuhteen hoitamisessa - on, että muistetaan antaa aikaa ja olla avoimesti kiinnostuneita toisten jutuista. Ja juuri näiden asioiden takia Janne on minulle äärettömän rakas, sillä hän on turvallinen ja lämminhenkinen, mutta myös ymmärtäväinen ja kiinnostunut. Unelmien vävy, kuten vanhempani on tupannut miehestä lausumaan.

Kun tulin Ruunaankosken koulukilpailuista kotiin ja olin saanut hevoset hoidettua yöpuulle, tuli Janne minua iloisesti vastaan eteiseen. "Miten meni?" hän kysyi, ja otti minut avosylin vastaan.
"Hyvin! Hyviä suorituksia, ja tuli kotiin muutama ruusukekin." hymyilin miehelle, ja näytin tälle kahta sinistä ruusuketta, jotka molemmat merkitsivät toista luokkasijoitusta.
"Hieno juttu!" hän iloitsi, ja ohjasi minut keittiöön, jossa minua odotti runsas illallinen tunnelmallisen musiikin ja kynttiläloisteen keskellä.
"Kiitos, ei sun olis tarvinnut." mutisin, kun katsoin silmät loistaen kaunista kotiamme. "Kyllä tarvitsi." Janne myhähti.

"Savu teki ihan mielettömän hienon debyytin jo ihan taustansakin vuoksi. Uskomatonta, miten hieno hevonen siitä on kuukausien mittaan tullut. Ja miten sulavasti se kantaa ratsastajaa nykypäivänä. Se oli hyvin kuuliainen ja miellyttävä ratsastaa, ja tulos kipusi yli kuudenkymmenenkahdeksan prosentin. Ja Helppo A-luokassa se meidän pikkusintti, Tutti pötki niin hienosti, ettei koskaan ennen. Keskiravin aikana mä mietin, onko joku laittanut sen alle jouset, kun se meni kun joku hienompikin puoliveriratsu. Harmittaa se pieni rikko tahtirikko laukassa, sillä ilman sitä me oltaisiin rikottu sen maagisen seitsemänkymmenen prosentin tulos." analysoin kilpailusuoritukia samalla, kun lapioin viime viikonloppuna kaadettua hirveä suuhuni. Todellisuudessa Janne ei ymmärtänyt sanaakaan puheestani, mutta hymyili kuunnellen, sillä hän tiesi kertovani jotain itselleni tärkeää asiaa. "Että ei tässä voi olla muuta, kuin iloinen. Mutta se siitä. Miten teillä meni se palaveri tänään?" lopetin puheet hevosista, ja tartuin miestä kädestä pöydän yli.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© bågard 2019. | kuvat © smerikal & emelie cotterill