Pusunelli

Kun ajoin traileriyhdistelmää Helsinki-Turku moottoritiellä kohti Bogårdia, havahduin kuuntelemaan radion soittamaa Anna Puun Mestaripiirrosta.

"Sinä päivänä kun luoja teki sinut, hän ei muuta tehnytkään. Heräs aikaisin, otti kynän käteen, rupes siinä piirtämään. Päivä kului, mut hetkenkään lepoo piirtäjä ei kaivannut. Aivan niinkuin olis hurmoksessa ollut, mestari valmisti sut. Ja se kuva oli kaunis, oi ihme suorastaan, muodon jumalaisen sait. Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun päde kuolevaisten lait. Niille jotka yhä epäilevät luojaa, sanon vastaukseksi vaan, että jos ne edes kerran näkis sinut, kaikki rupeis uskomaan." mä lauloin sanoituksen tahtiin ja hymyilin tuhannen tyytyväisenä.

Trailerissa matkasi kohti uutta kotia punarautias pienhevostamma, joka vei jalat alta heti ensimmäisen koeratsastuksen aikana. Se oli täydellinen mestaripiirros; jumalaisen kaunis sydänkäpynen, joka tuntui suhtautuvan kaikkeen suurella uteliaisuudella ja rohkeudella. Ja se nöyryys, se oli omaa luokkaansa.

Pusunelli eli "Nelli"
VH19-018-0874

syntynyt 06.06.2019 Suomessa, nyt 8-vuotias
punarautias suomenhevostamma, säkä 142 senttiä
koulutustaso kouluratsastuksessa Helppo A

kasvattanut Katariina Mäkinen
omistaa Bogård (vrl-14355)

Champion KTK-II KRJ-I SLA-I YLA3

15.11.2019 Kouluratsastuksen laatuarvostelutilaisuus 8 + 40 + 25 + 20 + 15 = 108p. KRJ-I
20.11.2019 Suomenhevosten kantakirjaustilaisuus 18 + 18 + 19 + 17 = 72p. KTK-II
30.11.2019 Yleislaatuarvostelu 20 (15+5) + 24 (12+12) + 17 + 14 + 4 = 79p. YLA3
29.11.2019 myönnetty Champion-arvonimi

Punarautias pienhevostamma astui trailerista ulos tottunein ottein - se katsahti ympärilleen, mutta painoi pian päänsä alas syksyn viimeistä lehtivihreää maistaakseen.
Nelli oli matkustanut matkan uuteen kotiin hipihiljaa heinäverkon antimista nauttien, eikä tamma osoittanut minkäänlaisia stressin merkkejä uutta kotipihaa tutkiessakaan. Tarhakujaa läpi kävellessä Nelli hörähti uteliaasti muutamalle portille vastaantulleelle tammalle, mutta jatkoi matkaa luottavaisin mielin uuden omistajansa perässä.
"Sellainen se nyt on. Ihan vietävän kaunis." huokaisin viimein, kun olin saanut tamman karsinaansa. Nelli tutki karsinankulmat, mutta painoi pian päänsä heinäkasaan.
"Ainakin tuntuu ruoka maistuvan. Eihän trailerissakaan ollut enää mitään jäljellä ja taas syödään." mieheni vinoili samalla, kun mittaili katseellaan Nellin vatsanympärystä.

Loputtoman vatsan - varsinkin herkkuvatsan - omaava pienhevonen on mitä leppoisin hoitaa; sitä voi rapsutella niin karsinassa kuin tallikäytävälläkin, ja se seisoo kauniisti paikoillaan. Parasta Nellin mielestä on pitkät harjaustuokiot kumisuolla etenkin harjamarrosta sekä vatsan alta, jolloin pieni suomenhevonen olisi valmis vääntymään vaikka rusetille. Myös klippaaminen kuuluu läsipäisen tamman suosikkeihin - eikä suotta, sillä kyllähän sekin kivasti kutittaa ja rahnuttaa, kun terä leikkaa ihoa myöden karvaturrin pois.

Jos Nelliä pitäisi kuvailla ratsuna vain yhdellä sanalla, kertoisin sen olevan keskinkertainen. Koska pelkkä keskinkertainen kuulostaa yksinään pahalta, on hyvä tuoda ilmi, että keskinkertaisuuteen vaikuttaa se, ettei pienhevonen ole mikään varsinainen liitokavio, jolla olisi valtava kantokyky. Näitä puutteita kompensoi kuitenkin sen mahtava luonne, sillä Nelli on äärettömän miellyttämisenhaluinen ja nöyrä hevonen, joka tekee ratsastajan eteen kaikkensa.
Nelli on kevyt pohkeelle ja ohjalle, mutta sen pienenä syntinä on jäädä vähän kuolaimen taakse rullalle, joten sen perusliikkumiseen kannattaa kiinnittää huomiota jo alkuverryttelyn aikana. Kun tamman saa ratsastettua pitkälle kaulalle tasaiselle kuolaintuntumalle, käyttää se itseään huomattavasti paremmin - ja tällöin se tekee luonnollisesti myös paremmassa tahdissa ja tasapainossa erinäiset temput ja tehtävät. Vaikka voisi äkkiä kuvitella että Nelli on sellainen tasainen taapertaja, joka ei turhia kiihdyttele, on Nellin lempitehtäviä selkeästi erinäiset laukkatyöskentelyt. Laukassa Nelli on hyvin eteenpäinpyrkivä ja paketissa pysyäkseen se vaatii ratsastajan, joka istuu lähellä.

Vieraissa paikoissa ratsastaessa Nelli on hyvin samanlainen kuin kotonakin; rento ja reipas pikkuhevonen, joka keskittyy ratsastajansa antamiin apuihin täydellisesti. Se ei myöskään näe ylimääräisiä mörköjä kouluaitojen takana tai maastossa - jonka vuoksi se onkin ollut luottovalinta nuorten hevosten vetohevosena.


© Scirlin
© Scirlin
© Scirlin


i. Javilan Jouhikko
evm, vprt, 148cm
ii. Pistopiirto
prt, 150cm
ie. Jouheliina
vprt, 147cm
e. Pusutellen
evm, prt, 142cm
ei. Erkylän Eino
prn, 144cm
ee. Pursi-Viima
prt, 139cm

Jälkeläisinfo

02.10.2019     Bogårdin Pronssi
07.10.2019     Bogårdin Ruutuva
26.10.2019     Bogårdin Karkkikaiho
14.11.2019     Bogårdin Pusutella

Astutuksista

Nelli on käytettävissä marraskuusta 2019 alkaen puhtaaseen suomenhevos-jalostukseen vain Bogårdin omille tuontisukuisille oreille. Lisätiedot tilausvarsasopimuksista sähköpostitse.

i. Javilan Jouhikko syntyi melko tunnetun pienhevoskasvattajan tilalle, ja se osoitti jo nuorena lupaava tulevaisuutta kisa- ja jalostushevosena. 148cm korkeaksi kasvaneen orin lennokkaat, elastiset ja yllättävän suuren askellaajuuden omaavat liikkeet ihastuttivat ja ihmetyttivät, eivätkä syyttä. Vaaleanpunarautias, läsillä ja kolmella sukalla varustettu Jouhikko osoittautui kiltiksi mutta energiseksi ja eloisaksi hevoseksi, jolla oli valtava työinto ja motivaatio miellyttää ihmistä. Ori menestyi jo ikäluokkakisoissa ja nuorten suomenhevosten laatuarvosteluissa, joissa se sai usein kehuja sopusuhtaisesta ja sporttisesta rakenteestaan sekä upeista liikkeistään. Jouhikon kilpaura alkoi pääasiassa esteiden ja koulukilpailuiden parissa, mutta myöhemmällä iällä sen monipuolisuutta haluttiin kokeilla myös valjakkoajon ja kenttäratsastuksen parissa. Jouhikko oli rohkea ja tarkka hyppääjä, herkkä ja notkea ajettava, ja ylipäänsä hyvin eteenpäinpyrkiväinen tapaus. 12-vuotiaana ori kantakirjattiin toiselle palkinnolle, ja ktk-lausunnossa mainittiin hyvä ratsastettavuus ja luonne, ja rakennelausunnossa kehuttiin erinomaisia tyyppejä, hyvää takaosaa ja runkoa sekä hyviä, suoria jalka-asentoja. Kantakirjauksen jälkeen ori oli yhden kauden tarjolla jalostukseen, jonka jälkeen se keskittyi pääasiassa kilpailemiseen kesäkausilla. Pienhevosen loistokas kilpaura kuitenkin päättyi Jouhikon ollessa 14-vuotias, kun se sai pahan jännevamman rataesteillä tapahtuneessa tapaturmassa. Ennusteen mukaan ori tulisi kuntoutumaan kevyttä käyttöä kestäväksi, joten orin kilpaura taputeltiin siihen ja se siirtyi täysipäiväisesti jalostuskäyttöön ja kevyteläkkeelle. Jouhikko lopetettiin sen ollessa 23-vuotias, kun sen jalat alkoivat oireilemaan aikaisempien vuosien raskasta käyttöä. Ori jätti jälkeensä reilu kolmekymmentä jälkeläistä, jotka perivät isältään hyvää luonnetta, korkeaa työmoraalia sekä isoja merkkejä.

ii. Pistopiirtoa yritettiin aluksi raviradoille, mutta laukkaherkkyydestään ja pienestä koostaan johtuen haaveista luovuttiin, ja 150cm punarautias myytiin pois kasvattajaltaan. Leveällä läsillä varustettu Pisto päätyikin yksityishenkilön omistukseen, joka etsi itselleen uutta valjakkohevosta ja yleisratsua. Orin laajat ja joustavat liikkeet ihastuttivat ostajaehdokkaan, ja se pääsikin heti uuteen kotiin saavuttuaan uudelleen koulutettavaksi. Vuosien saatossa Pistosta kehittyi mallikas valjakkohevonen, joka kulki luonnostaan hyvässä ja ryhdikkäässä muodossa, ja oli erittäin hyvä ajettava. Ratsunakaan Pisto ei ollut lainkaan hassumpi, vaikka sitä kuvailtiinkin helposti kuumuvaksi ja hieman kiireiseksi. Pääasiassa rautias kuitenkin oli yritteliäs ja herkkä ratsastaa niin sileällä kuin esteilläkin. Ori kilpaili helpoissa koulu- ja esteluokissa (heB/90cm) vaihtelevalla menestyksellä, kun taas valjakkokisoissa orin palkintovirta oli huomattavasti tasaisempi ja suurempi. Pistopiirto kantakirjattiin kolmannella palkinnolla pienhevossuunnalle ajettavuuskokeella, jossa sitä kehuttiin herkkäsuiseksi ja miellyttäväksi ajettavaksi. Rakennearvostelussa mainittiin leveästi liittynyt paksuhko kaula, piirteetön säkä ja tiivis, syvä runko, pitkä loiva lautanen, vennot vuohiset sekä käyrähköt kintereet. Ori oli sekä kantakirjausta ennen että sen jälkeen satunnaisesti jalostuskäytössä, ja sille kertyi 21 jälkeläistä. Valitettavasti Pisto ei ollut kovin kummoinen periyttäjä, vaan se päästi vahvasti tamman piirteitä läpi varsoihin. Laajoja ja elastisia liikkeitään ori kuitenkin näyttää periyttäneen melko hyvin. Pisto lopetettiin 28-vuotiaana hampaiden kulumisen vuoksi.

ie. Jouheliina oli kaikin puolin hyvin tavanomainen hevonen. Väriltään tasainen ja merkitön vaaleanpunarautias, rakenteeltaan tanakka pitkällä ja paksulla kaulalla varustettuna, takajaloissa käyrät kintereet ja lautanen lyhyt mutta loiva, liikkeiltään hyvin vaatimaton ja tasainen, ja luonteeltaan pitkälti myös. Tamma eli lähes koko ikänsä eräällä suomenhevoskasvattajalla, joka piti kasvatuksen ohessa vaellustoimintaa suomenhevosillaan. Jouheliina oli tähän käyttöön mitä mainioin, sillä tamman pomminvarma luonne ja sitäkin varmemmat ja tasaisemmat askeleet olivat omiaan metsissä ja maastoissa samoiluun. Ennen lopulliseen kotiinsa tuloa Jouheliina ehti kilpailla hetken noviisi -tasoisissa valjakkoluokissa sekä helppo C-B -tason koululuokissa, mutta se myytiin juurikin riittämättömän kapasiteetin ja liikkeiden vuoksi. Sukunsa puolesta raudikon olisi voinut olettaa yltävän vaativampaankin kisakäyttöön, mutta aina ei arpaonni suosi kasvatustyössä. Jouheliina itse tosin osoittautui mainioksi siitostammaksi - se oli erinomainen emä, ja se periytti tasaisen hyvää rakennetta ja kilttiä ja rauhallista luonnetta varsoilleen, joita syntyi yhteensä kuusi. Jouheliina kuoli oltuaan useamman vuoden täyseläkkeellä 27-vuotiaana sydämenpysähdykseen.

e. Pusutellen-tammasta kasvoi kaunis, sopusuhtainen ja kaikin puolin ihastuttava pienhevostamma. 142cm korkea, punarautias liinaharjainen läsipää on luonteeltaan erittäin ystävällinen ja ihmisrakas, josta löytyy kuitenkin vauhtia ja rohkeutta tositoimissa. Tamma on rakenteeltaan hyvin korrekti pienhevonen - sillä on sopivan pituinen ja hyvän muotoinen kaula, pitkä loiva lapa, pitkähkö, tiivis runko ja pitkä loiva lautanen. Jaloistakaan ei löydy lyhyitä vuohisia suurempaa sanomista. Pusutellen kantakirjattiin toiselle palkinnolle hyvin rakennepistein pienhevossuunnalle 7-vuotiaana, jonka jälkeen sen kanssa keskityttiin pitkälti kilpailemiseen. Liinakko on rohkea ja innokas hyppääjä, ja sillä on hyvä hyppytekniikka. Koulupuolellakin nöyrä tamma pärjäsi varsin mallikkaasti, vaikkakaan sen melko matalat vaikkakin laajat liikkeet eivät riittäneet helppo B -luokkia kummemmalle tasolle. Kilpailunäyttöjä saatuaan Pusutellen astutettiin komealla monitaituriorilla, Javilan Jouhikolla. Varsasta syntyi vaaleanpunarautias läsipäinen tamma, joka myytiin nelivuotiaana ajanpuutteen takia tavoitteelliseen kotiin. Pusunelliksi nimetty tammavarsa on tällä hetkellä tamman ainoa jälkeläinen, joten sen periyttämisestä ei ole sen suurempaa tietoa. Pusutellen keskittyy tällä hetkellä taas enemmän kilpailemiseen, mutta myöhemmällä iällä siitä on kaavailtu siitostammaa, mikäli onni niin suo.

ei. Erkylän Eino oli komea ja hyvin menestynyt pienhevosori, joka oli aikansa yksi menestyneimmistä valjakkosuomenhevosista. Komea ja erittäin hyvätyyppinen Merituuli oli rakenteeltaan hieman epäsopusuhtainen, sillä sen runko oli pitkä ja selkä vento, pää hieman isohko ja kaula paksu mutta pitkä. Orin jaloista taas ei löytynyt juuri mitään sanomista, vaan ne olivat erittäin hyväasentoiset ja -luustoiset. Eino oli eloisa ja jossain määrin jopa hieman karjas ori, joka kuitenkin kuitattiin show-käyttäytymisenä - punarautias tosiaan nautti esiintymisestä, ja osasi myös pistää aina pientä esitystä pystyyn tilaisuuden tullen. Muutoin Eino oli hyvin käyttäytyvä ja asiallinen hevonen, joka oli eteenpäinpyrkivä ja herkkä ratsastaa ja etenkin ajaa. Ratsun uraa rautiaan kanssa ei koskaan sen kummemmin kehitelty, vaan sen kanssa harrastettiin ja kilpailtiin aina pääpainoisesti valjakon parissa. Ori oli pienhevoskasvattajien keskuudessa suosittu ori jo ennen kantakirjaamista, ja sille ehtikin kertyä jälkeläisiä yli neljäkymmentä. Eino ei osoittautunut kovin vahvaksi periyttäjäksi, mutta etenkin orivarsojen kohdalla se jätti omaa leimaansa melko vahvasti. Valitettavasti myös pitkä runko oli yksi vahviten periytyneitä ominaisuuksia, mutta onneksi sitäkään eivät kaikki varsat saaneet. Jälkeläisistä parhaimmat perivät isänsä tahdikkaan ja näyttävän ravin, joka on ollut suurena hyötynä koulu- ja valjakkopuolelle suuntautuneiden varsojen kilpauralla. Eino lopetettiin pahan ähkyn takia 21-vuotiaana.

ee. Pursi-Viima on hyvin kliseisesti kuvailtuna pieni mutta pippurinen pienhevostamma. 140cm korkea, vaaleaharjainen punarautias tamma on hyvin virkeä ja meneväinen tapaus, joka nuoruusvuosinaan oli suosittu ratsastuskouluhevonen suloisen ulkonäkönsä ja kiltin mutta reippaan luonteensa vuoksi. Tamma ostettiin pienehköä suomenhevoskasvatusta harjoittavalle ratsastuskoululle tuntihevoseksi 6-vuotiaana. Ennen varsinaiseen tuntikäyttöön siirtymistä tamma kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle, ja sen kantakirjauslausunnossa mainittiin lyhyt kaula, jyrkähkö lapa, syvä, tiivis runko ja pyöreä lautanen. Ratsastettavuudeltaan Viima oli tällöin vielä hieman hätäinen ja etupainoinen nuoren ikänsä ja lyhyen ratsun uransa takia. Vuosien saatossa tammasta kuitenkin kehkeytyi varsin näppärä ja toimiva yleisratsu, jonka kanssa ratsastuskoulun oppilaat pääsivät kilpailemaan helpoissa este- ja koululuokissa. Omistajan tytär kilpaili Viiman kanssa välillä myös isommissa luokissa, ja pieneltä tammalta löytyikin hyppykapasiteettia aina metriin asti. Koulupuolella liinakko pienhevonen pärjäsi helppo B -luokissa, mutta sitä vaativampiin luokkiin eivät sen kokoamiskyky tai liikkeet riittäneet. Positiivinen ja ystävällinen Viima astutettiin valloittavan luonteensa ja monipuolisuutensa takia, ja varsasta syntyikin hyvin samantyyppinen tammavarsa kuin emänsä. Ensimmäinen varsa saikin jäädä kotiin, mutta seuraavat tamman varsoista myytiin tilan- ja ajanpuutteessa muihin koteihin. Tamma jätti kaikkiaan neljä jälkeläistä, jotka jäivät kaikki 140cm tienoille säkäkorkeudeltaan. Kaikki varsat perivät emältään sen ystävällistä, reipasta ja positiivista luonnetta. Tänä päivänä Viima paistattelee ratstastuskoululaisten suosiossa tuntihommia tehden ja satunnaisesti pienissä luokissa kilpaillen.

sukuselvitys © dookie, kiitos!


menestys listalla.

Näyttelyjaoksen näyttelyt
  31.10.2019 (Susiraja) BIS3, MVA-Sert
  27.11.2019 (Hornanhovi) irtoSERT
  30.11.2019 (Susiraja) irtoSERT

Virtuaaliset Show-näyttelyt
  18.10.2019 (Maybeck Stud) RCH
  01.12.2019 (Ponitila Adina) RCH

Kouluratsastuksessa 2144.39 op. (vaikeustasolla 5/4)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 963.20
Tahti ja irtonaisuus 1181.19
Tarkkuus ja ketteryys 0.00


Sokeriset pusutteluhetket.


25. syyskuuta 2019, Amanda Haydn 10878

Nelli, tuo vaalea pienen pieni, oli oikein sympaattinen otus. Greta oli hieman avannut ongelmiaan, joita hänellä Nellin kanssa oikein oli. Yksi selkeä päänvaiva oli siirtymiset vauhdikkaammasta askellajista hitaampaan. Tammalla oli kuulemani mukaan tapana nostaa niskaa ja jännittyä selästä tällaisen siirtymisen aikana, jolloin tietysti hevoselta katosi se itsensä rehellinen kantaminen. Tartuin siis tähän ongelmaan, ja heti kun ratsukko oli valmis, laitoin sen pyörimään suurehkolle ympyrälle maneesin keskelle. “No niin, eli nyt sisäpohkeen kanssa pelataan. Se on saatava ratsastettua niin hyvin läpi, että kun asetat sitä hevosta tähän ympyrälle et tarvitse kuin sen pohkeen. Ilman sisäohjaa on pärjättävä!”

Nellillä kesti yllättävän kauan ymmärtää, että nyt sen oli ihan oikeasti asetuttava ratsastajan sisäpohkeen ympärille. Tamma pärski hieman turhautuneena ja tekihän se jopa yllätyksellisen takajalan protestipotkun kesken kaiken. Kun vihdoin ja viimein tamma antoi periksi, määräsin Gretan ratsastamaan hevosen sisätakajalkaa ulkotakajalan kanssa ristiin. Teimme tehtävää ensin vain yhden askellajin sisällä, mutta lopuksi tarkoituksena oli tehdä siirtymiset ravista käyntiin samalla kun ratsastaja ohjasi hevosen astumaan takajaloillaan ristiin. Tämä pakotti Nellin astumaan alleen myös sen siirtymisen aikana. “Loistavaa, juuri näin!” kehuin ratsukkoa, kun se vihdoin ja viimein teki useampia siirtymiä peräjälkeen toivotulla tavalla. Nelli ei enää viskannut päätään ylös ja laskenut selkäänsä vaan kantoi hyvin itseään siirtyessään ravista käyntiin.

Nellin olemus oli kuitenkin hieman ärsyyntynyt. Se ei jaksanut oikein enää keskittyä, minkä vuoksi katsoin järkeväksi lopettaa tämän tehtävän hyviin suorituksiin ennen kuin Nelli lopullisesti heittäisi hanskat tiskiin. Annoin Gretalle ohjeeksi treenata tätä tehtävää itsenäisesti ja pikkuhiljaa siirtyä tekemään siirtymiä suoralla hevosella. Loppuharjoitukseksi halusin nähdä vielä pari reipasta laukkapätkää, jotta Nellille ei jäisi tästä treenirupeamasta ihan tylsää fiilistä.


16. lokakuuta 2019, Aava VRL-14824

"Moikka! Tuu vaan peremmälle", Tilda tervehti Nellin karsinasta. Karsinassa Tilda harjasi punarautiasta Nelli-tammaa, joka rennosti söi heinäkasasta ja lepuutti toista takajalkaa. Astahdin karsinaan ja silittelin tamman läsiä. Nelli näytti nauttivan, mutta jatkoi pian heinienmussutusta.
"Mitä olis tarkotus puuhailla?" kysäisen. Tilda kertoo aikomuksesta juoksuttaa Nelli. Nyökkään ja kysyn voinko olla apuna.
"Ehkä", Tilda hymyilee. Nyökkään uudelleen. Onneksi Tilda on pian valmis. Hän pukee Nellille juoksutusvarusteet.
"Meetkö edeltä maneesiin?" Tilda kysyy. Vastaan myöntävästi. Lähtiessäni aukaisen karsinanoven ja jätän tallinoven auki. Kuulen pian kavioiden kopinaa maata vasten. Hölkkään maneesiin ja työnnän ovet auki. Menen ovien viereen seisomaan ja odottamaan Tildaa ja Nelliä. Pian kaksikko saapuu maneesiin, joten suljen maneesin ovet. Tilda pyytää antamaan juoksutuspiiskan maasta ovien läheltä. Etsin raipan käsiini ja vien sen Tildalle.
"Hyvä. Nyt voit katsella sivusta", nainen hymyilee. Menen kauemmas katsomaan, etten häiritse. Tilda aloittaa työskentelyn käskemällä Nellin melko isolla ympyrälle. Nella kävelee hieman tahmeaa käyntiä, mutta Tildan käskystä käynti on pian reippaampaa. Katselen kaksikon työskentelyä. Nelli kunnioittaa ja tottelee Tildaa. Vaikka Tilda näytti heti kuka määrää, nainen antaa tammalle kunnolla omaa työskentelytilaa. Hieno kaksikko.

Hetken ajan katseltuani, ja kaksikon vaihtaessa suuntaakin, on ravin aika. Nellin ravi on jo alussa reippaampaa kuin käynti, mutta Tilda pyytää tammalta ryhdikkäämpää ravia. Nelli ravaa ympyrällä hieman viistosti, lapa edellä. En kerkeä edes huomauttaa asiasta, kun Tilda jo korjaa Nellin asentoa ja kuin taikaiskusta, Nelli ravaa hienosti turpa johdossa. Kaksikon työskentelyä on hienoa seurata. Tältä näyttää, kun ihminen ja hevonen kunnioitavat toisiaan ja tietävät, mitä tehdä. Nellin ravi näyttää hyvältä. Sitten Tilda käskee Nellin isommalle ympyrälle ja antaa laukkakäskyn. Viush, tamma lähtee isoon laukkaan. Tilda joutuu vähän hidastamaan tamman menoa, kunnes se on hyvää, pyörivää laukkaa johon Nellikin panostaa. Ihailen miten sulavasti tamma laukkaa. On niistä suomalaisista moneen. Sitten Tilda hidastaa Nellin ensin raviin ja sitten käyntiin. Sitten on suunnanvaihto ja ravityöskentelyä. Nelli ravaa heti hienosti, joten Tilda palkitsee sen antamalla luvan laukata. Nelli innostuu hieman liikaakiin ja pukittelee liinaan päässä. Tilda nauraa ja hetken päästä hidastaa tamman käyntiin. Pienen käyntipätkän jälkeen Tilda pyytää tamman luokseen. Hän irrottaa liinan ja juoksee luokseni.
"Hyvä Nelli! Katsellaan kun se irrottelee", Tilda hymyilee. Niin me katselemme Nellin rodeota. On se hauska, miten Nellikin innostui.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© bågard 2019. | kuvat © smerikal & emelie cotterill