Kaunolan Ruuden.

Herätyskellon soitettua aamuviideltä kuuntelin, miten sade piiskasi makuuhuoneen ikkunaan. Käänsin kylkeä, ja laitoin torkun kymmenen minuutin päähän. Vihdoin sängystä ylös päästyäni ryystin kahvia olohuoneessa, ja selasin puhelinta kerätäkseni voimia aamutalliin - ei sillä, että siinä olisi itsessään vikaa, mutta syyskuinen kaatosade ei todella houkutellut poistumaan sisätiloista. Aikani swaippailtua huomasin facebookin syövereissä Auroran laittaman kuvan sukkajalkaisesta tammasta, joka voisi olla myytävänä, mikäli sille löytyisi oikeanlainen ostaja.

Auroran epävirallinen myynti-ilmoitus tammasta jäi kummittelemaan mieleeni, ja pirautin lapsuudenystävälleni lounasaikaan kysyäkseni, miten tosissaan hän olisi myymässä tammaa - ja voisiko sen tuleva koti löytyä Bogårdista, mikäli tamma olisi mieleeni vielä koeratsastuksen jälkeen.
"Kuule, mä jätän Ruun ratsastamatta tänään, niin tuut illalla kokeilemaan. Mä luulen, että me päästään kaupoista kyllä sopuun. Ja vannon, että pidät siitä sillä se on hyvin sun tyylinen hevonen." Aurora kuittasi lyhyesti, ennen kuin kertoi olevan parhaillaan nousemassa ratsastettavan hevosen selkään.

Olisi pitänyt tietää, että koeratsastus tarkoitti melkoista lovea pankkitilille. Mutta kyllähän jokainen tarvitsee jotain uutta ja mukavaa sateisen syyskuun keskelle - jollekin se tarkoittaa lämmintä filttiä sohvalle, toisille uutta hevosta.

Kaunolan Ruuden eli "Ruu"
VH19-018-0881

syntynyt 27.08.2019 Suomessa, nyt 8-vuotias
punarautias suomenhevostamma, säkä 157 senttiä
koulutustaso kouluratsastuksessa Helppo A

kasvattanut Kaunolan Kartano
omistaa Bogård (vrl-14355)

KTK-II SLA-II YLA3

"Siis hetkinen? Mitä sä sanoit tän iäksi?" Tilda kysyi samalla, kun mittaili katsellaan Bogårdin uutta hevosta. Nauroin, sillä tiesin, mitä nainen ajoi takaa - harva kuusivuotias on niin leppoisa uudessa elinympäristössä, mitä Ruu oli tullessaan.
"Kuusi." vastasin naiselle lyhyesti.
"Voisi olla kuusitoista. Tai kaksikymmentäkuusi. Eihän näin rauhallisia hevosia ole olemassakaan." Tilda jatkoi punarautiaan arvostelua samalla, kun suki sitä tallikäytävällä. Ruu nuokkui paikoillaan puoliunessa, eikä lotkauttanut korvaansa Tildan puheille. Eikä myöskään hevosille, joita tallityöntekijät kuljettivat tallikäytävällä.
"Onkohan tämä tyyntä myrskyn edellä?" Tilda jatkoi monologiaan, ja rapsutti punarautiasta otsatukan alta.

Ei ollut.
Ruu on maailman leppoisin hevonen, joka ei turhaan hötky suuntaan ei toiseen. Se on tyytyväinen elämäänsä, kun se pääsee aamuisin ulos ja iltaisin sisälle. Ja välissä saa ruokaa sen verran, että pahin nälkä laantuu. Se on mutkaton hoitaa niin karsinassa, tallikäytävällä kuin pihamaan hoitopuomissakin, eikä sen kanssa tarvitse toimia jatkuvasti silmät selässäkin. "Tämän helpompaa hevosta ei ole kengittää, sillä helpompi olisi pulssiton." jaksaa kengittäjämmekin nauraa aina, kun lyö Ruuta uuteen kenkään. Ja totta hän puhuu - Ruuta ei nimittäin haittaa, vaikka kavioita viilattaisiin iskuunsa toista tuntia eikä se revi, paina tai ryskää jalkojansa mihinkään suuntaan.

Ratsuna Ruu ei ole mikään hösöttäjä, joka kipittäisi aitajuoksijan tavoin eteenpäin. Päinvastoin se on rauhallinen tuumailija, jonka kanssa ratsastaminen on enemmän pyytämistä ja keskustelua, kuin armeijakurillista käskyttämistä. Rauhallisuudestaan huolimatta Ruulla on melko hyvä eteenpäinpyrkimys kun sen on saanut ratsastettua aktiiviseksi kahden pohkeen ja ohjan väliin, ja se on sen verran nöyrä, ettei suotta lähde sotajalalle ratsastajansa kanssa. Ei se kuitenkaan ihan automaatti ole ja lintsaa taatusti esimerkiksi taivutuksissa, ellei ratsastaja muista pyytää aivan loppuun asti.
Joskus nauroinkin, että Ruu olisi mahtava opetusmestari esimerkiksi junnulle, joka siirtyy poneista hevosiin. Se osaa ja kykenee tekemään vaikeitakin juttuja, mutta se ei tee ilmaiseksi mitään. Ja se on kuitenkin niin kiltti, ettei tee tuhmuuksia tai sakota ratsastajaansa virheistä esimerkiksi jumittamalla tai niskuroimalla.

Vieraissa paikoissa Ruu on lauhkea kuin lammas. Sitä ei kiinnosta pätkääkään uudet hevoset tai muuttunut ympäristö, vaan se painaisi mielellään päänsä alas, ja mussuttaisi vihreää mahantäydeltä. Tästä syystä Ruu on mitä helpoin hevonen ottaa mukaan valmennuksiin tai kisamatkoille, sillä sen kanssa saattaa lähteä tien päälle yksin ilman apukäsiäkin - vaikka ne tietysti helpottavatkin olemassaolollaan kaikkea tekemistä. Rohkean perusluonteen omaava tamma ei näe vieraissakaan mörköjä, joten se on yhtä yksinkertainen ja helppo ratsastaa muuttuvissa ympäristöissä.


© VV


i. Välskäri
KTK-III
ii. Vänrikki
evm, rn, 162cm
ie. T. Uinuja
evm, prt, 158cm
e. Sumuruutta
Ch, KTK-II
ei. Säteri
evm, rn, 160cm
ee. Sorvariini
evm, m, 158cm

Jälkeläisinfo

19.10.2019     Bogårdin Rustiikki
27.10.2019     Bogårdin Roihuroi

Astutuksista

Ruu on tarjolla puhtaaseen suomenhevosjalostukseen yksipolvisille oreille. Leasingsopimuksista lisätietoa sähköpostitse.


menestys listalla.

Näyttelyjaoksen näyttelyt
 

Virtuaaliset Show-näyttelyt
  26.12.2019 (Bogård) RCH

Kouluratsastuksessa 2680.33 op. (vaikeustasolla 6/4)

Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 1301.29
Tahti ja irtonaisuus 1379.04
Tarkkuus ja ketteryys 0.00


Ruun kuulumisia.


14. lokakuuta 2019, Dimma

Saavuin Bogårdiin valmentamaan Gretaa ja suomenhevostamma Ruuta kouluratsastuksen parissa. Leppoisan luonteen omaava Ruu otti rennosti jo alkuverryttelyissä ja huokaisin ehkä hieman helpotuksesta. Ei toivon mukaan olisi tulossa mitään ylimääräistä sähläystä, vaan saataisiin valmennus suoritettua kunnialla läpi. Tamma eteni reippaasti ja varmasti ilman sen kummempaa käskyttämistä. Sai Greta tietty hieman tehdä töitä saadakseen hevosen etenemään, mutta ei otsa hiessä rystyset valkoisina tarvinnut toimia. Tavoitteena oli käydä hieman askellajeja läpi valmennuksen aikana. Lähinnä kuitenkin keskittyä laukkaan.

Aloitimme itse valmennuksen harjoitusravilla, josta siirryimme keskiraviin. Ruu työskenteli rennosti ja Greta saikin niin sanotusti hieman potkia sitä eteenpäin. Tamma kuunteli kuitenkin hyvin ja teki työtä käskettyä. Kävimme ravia hetken läpi, mutta se onnistuikin niin hyvin, että siirryimme hieman nopeammin laukan pariin kun olin aikaisemmin ajatellut. Ravista oli tarkoitus nostaa laukka ja edetä keskilaukalla puoliympyrälle, jonka jälkeen vaihtaa harjoituslaukkaan. Tämän jälkeen täyskaarto ja taas puoliympyrä, mutta vastalaukassa. Ratsukko suoritti tehtävän hyvin, mutta laukannosto olisi saanut olla hieman reippaampi. Otimme harjoituksen uudestaan keskittyen enemmän laukannostoon. Tällä kertaa Greta sai Ruun toimimaan paremmin ja laukannosto sujui reippaasti ilman mukinoita. Tamman laukka oli mukavaa katseltavaa, mutta hevonen meinasi hieman luistaa tehtävissään aika-ajoin. Greta sai olla tarkkana, ettei antanut tamman lipsua.

Kokonaisuudessaan valmennus sujui hyvin ja ratsukko työskenteli reippaasti ja kuuliaisesti. Loppukäyntien aikana annoin hieman palautetta ja jäimme rupattelemaan vielä hieman yleistä asiaa säästä ja muusta, mistä nyt suomalaiset yleensä puhuvat, jos ei ole mitään sen kummallisempaa aihetta.


20. lokakuuta 2019, omistaja Greta

Istuin myöhään illalla olohuoneessa ja tuijotin takkatulen loimua. Vedin filttiä jalkojeni päälle, ja kurotin sohvapöydältä viinilasia.
Oloni oli uskomattoman hyvä ja raukea pitkän päivän jälkeen.

"Ai, luulin, että olet jo nukkumassa kun torppa näytti niin pimeältä." Janne totesi, kun hiippaili ulko-ovesta sisään. "Miten teillä meni siellä?"
"Hyvin." hymyilin miehelle, ja viittosin tätä sohvalle istumaan käpertyäkseni hänen kainaloon.
"Paremmin kuin hyvin." hymähdin samalla, kun mies sormeili poskelleni tippunutta hiussuortuvaa. "Toivoin, että kaikki pääse kantakirjaan, mutta mitä vielä! Ruu ja Harmi palkittiin hienosti kakkospalkinnolla, kun taas Vertti ja Kauhu palkittiin ykköspalkinnolla. En todellakaan osannut odottaa mitään tälläistä - varsinkaan, kun en ole ennen käynyt kantakirjaamassa suomenhevosia ja se on konspetinakin vähän vieras. Ja jännitti, kun tässä on kuitenkin ensimmäiset omat suomenhevoset kyseessä. En voisi olla onnellisempi!" hehkutin kantakirjauksen tulosta.
"Mä kyllä tiesin, että sulla on hienoja hevosia. Ja että olet varmasti tilaisuuden paras esittäjä, eihän ne hevoset ilman sua siellä rinkiä juokse." Janne totesi, ja suukotti otsaani.

Janne ei ollut väärässä - ainakaan hevosten suhteen. Olihan ne pirun makeita, ja niin pirun hyväkäytöksiä, sillä jokainen jaksoi pitkän päivän läpi ja suoritti täysin omalla tasollaan.
Eikä ne jäänyt illalla ekstraporkkanoitta, sillä kyllähän ne piti palkita. Varsinkin Kauhu ja Vertti, jotka pamauttivat tilaisuuden parhaat pisteet kahdeksallakymmenelläkahdella pisteellä.

"Aika kova startti. Tästä on uskomattoman hyvä jatkaa aloittelevana suomenhevoskasvattajana." totesin vielä Jannelle, joka oli onnellinen puolestani, vaikkei hän hevosista niin välittänytkään.
"Ensi kerralla sitten pelkkää ykköstä." mies virnisti leikkisästi.


27. lokakuuta 2019, Aava VRL-14824

Kävellessäni kohti Bogårdin tallia, ihastelin Turun syksyistä maisemaa. Puiden lehdissä oli ruskan kirjavat värit, osa lehdistä oli jo tipahtanut maahan. Tuulessa tuoksui kylmä sade, pilvet roikkuivat alhaalla tummina. Veikkasin, että kohta alkaisi sataa, joten lisäsin vauhtia. Tallille saavuttuani siellä puuhailivat jo tutuksi tulleet Greta ja Tilda. Siellä oli myös joku muukin tallityttö, jota en tuntenut. Kävelin kolmikon luokse.
"Moikka", tervehdin iloisesti. Tilda vastasi hymyillen, mutta Greta ja kolmas henkilö olivat aika epävarman näköisiä. Kysyin mitä on tapahtunut.
"Näit varmaan sadepilvit? Se on syysmyrsky ja hevoset pitäisi saada sisälle", kolmas henkilö alkoi kertoa, esittäytyen ensin Hertaksi.
"Ja ongelma on?"
"Ongelma on se, että meitä on liian vähän saamaan hevoset ajoissa sisälle", Greta vastasi kysymykseeni. Kulmani kurtistuivat. Juuri silloin ulkona puhkesi kamala sade. Tuuli voimistui.
"Nyt äkkiä hakemaan hevoset! Aava, sä voit hakea Ruun, se ei säiky mitään ikinä", Greta huudahti. Nyökkäsin. Tilda oli kadonnut tallikäytävälle, mutta nyt hän tuli mukanaan neljät päitset joissa kaikissa oli riimunnaru. Hän lykkäsi syliini yhdet päitset ja neuvoi seuraamaan. Seurasin Tildaa hevosten aitauksille, jossa odotti hermostuneenoloisia hevosia. Sade hakkasi maata ja tuuli pieksi puita. Sää oli kerrassaan karmiva. Taivaanrannassa näkyi salama ja hetken päästä jyrisi hiljaa. Ukkonen oli lähestymässä. Tilda aukaisi tarhan portin ja minä seurasin naista sisään tarhaan. Siellä oli kolme tammaa, joista kaksi olivat melko vauhkoina. Punarautias tamma, jota Tilda osoitti oli aivan tyynenä. Kyllä se hieman levottoman oloisesti katseli ympärilleen, mutta ei ollut läheskään yhtä kaheli kuin kaverinsa. Sain melko nopeasti päitset tamman päähän. Katselin, kun Tilda taisteli kaatosateessa kahden vauhkon tamman kanssa. Ukkonen oli jo lähempänä. Tilda sai päitset tammakaksikon päihin ja lähdimme taluttamaan tammoja talliin. Tildalla oli vaikeuksia, mutta taluttamani punarautias tamma, ilmeisesti nimeltään Ruu, oli yllättävän rauhallinen tilanteeseen nähden. Saavuttuamme talliin, olimme aivan läpimärkiä. Tildan taluttamat tammat tärisivät. Greta ja Hertta olivat saaneet apukäden (myöhemmin sain tietää tytön nimen olevan Venla) ja he olivat saaneet melkein kaikki hevoset sisälle. Vielä yksi hevonen oli ulkona, Late-orii, jota Greta meni hakemaan. Talutin Ruun karsinaansa ja katselin tammaa. Ukkonen oli aivan päällä. Salama välähti ja heti kuului jyrähdys. Karsinoissa hevoset olivat levottomia. Helpotuin, kun kuulin käytävältä kavioiden kopinaa ja Gretan käskyjä alkaa hoitamaan hevosia. Tilda kipaisee Ruun karsinalle ja sanoo, että voin hoitaa tamman. Greta, Tilda, Hertta ja Venla kuulemma pärjäisivät muiden hevosten kanssa. Nopeasti kipaisin hakemassa satulahuoneesta Ruun harjapakin ja menin takaisin tamman karsinalle. Punarautias oli kiltisti, mutta varmuuden vuoksi, tuttuja kun emme olleet, sidoin Ruun kiinni harjaamisen ajaksi. Harjaus sujuu hyvin, tamma malttaa pysyä aloillaan ja on todella kiltisti. Yllättävän pian syysmyrsky riehuu kauempana. Me viisi menemme tallihuoneeseen nauttimaan kahveista, kaakaoista ja munkeista. Hevoset taas nauttivat karsinoissa kuivuudesta, lämmöstä ja heinistä. Ah, miten ihanaa elämää.

VRL-00816

virtuaalitalli/virtuaalihevonen

© bågard 2019. | kuvat © smerikal & emelie cotterill