Villa Backa

Tervetuloa

Kun ostin ensimmäisen vuonohevoseni, Talvian Gaustafrin, aloin unelmoimaan yhä enemmän omasta maapaikasta jossa pitää hevosia. Vuodet kului ja elämä muutti haaveita, mutta unelma omasta paratiisista viikinkihevosten ympäröimänä pysyi. "Olisihan sellainen oma paikka kiva. Jossa olisi joku pieni vertsaskin, jossa tehdä puuhommia." Samuli täräytti tammikuisena aamuna vuonna 2022, joka sinetöi paratiisin ostohankkeen kultareunukset kokoon.

Kesäkuussa 2022 löysimme monen mutkan kautta vanhan maapaikan, jossa oli aikanaan pidetty lehmiä sekä pientä ratsastuskoulua. Navetta ja tallialueet olivat jo aikansa eläneet, mutta itse päärakennuksesta ja järvenrannalla olevasta saunarakennuksesta tilan perikunta oli pitänyt erityisen hyvää huolta. Kun katsoin ympärilleni, tiesin olevani kotona. "Kun piha olisi raivattu, navetta- ja tallirakennukset peruskorjattu ja pihapuut kaadettu siten, että järvenrannalta suuntaava ilta-aurinko täyttäisi pihan keskuksen, olisi tila täydellinen tarkoitukseensa. Tässä tämä on, meidän paratiisi, jossa kaikkien on hyvä olla." sanoin Samulille, joka kääntyi katsomaan minua hymyillen. "Luulen, että ollaan samaa mieltä siitä, että tässä on meidän loppuelämän koti." hän sanoi piinaavan hiljaisuuden jälkeen.

Ja niin Villa Backa avasi uuden sivun historiankirjoissaan. Kesäkuukausina tehdyn entisöinnin jälkeen Villa Backa edustaa nykypäivänä kaunista, maalaisromanttista miljöötä jonka huvilan terassilta saattaa katsoa aamukahvin äärellä laiduntavia norjanvuonohevosia.

tallinomistajat Siiri & Samuli
VRL-14355 - Keskustan chat - Sähköposti

Informaatio

Villa Backa on virtuaalitalli, eikä sen sivuilla esitetyt tekstit tai kuvat pohjaudu tosielämään.

Praesent tincidunt sed tellus ut rutrum. Sed vitae justo condimentum, porta lectus vitae, ultricies congue gravida diam non fringilla.

Viimeisin päivitys

"Sinne meni. Ja hei, sä kun sanoit ettei sulla ole viikonlopulle ohjelmaa, niin mä järjestin meille omatoimisesti pientä ohjelmaa. Samuli on laittanut rantasaunan kuumaksi ja mä oon laittanut pöydän täyteen herkkua - ja pitsatkin on täyttöä ja paistoa vaille valmiit."

Lue lisää...