♘  Aartoneva
etusivu   ravihevoset   kasvatus   kilpailut  

Wuoren Vilhelmi

suomenhevosori
syntynyt 05.11.2021, 8-vuotias
vaaleanpunarautias, 157 senttiä
VH21-018-1431

Omistaa Aartoneva, VRL-14355
Kasvattanut Wuorenheimo
Ravipainoitteinen, voittosumma 129 050v€

KTK-II, JKTK-I

Luonnekuvaus

"Ei siitä välttämättä mikään tallityttöjen suosikki tule, on siinä sen verran tietynlaista isänsä kovuutta. Mutta mä luulen, että sun kanssa se pelaa vallan mainiosti. Ja jos siltä tuntuu, että teillä menee sukset aivan ristiin, tuot jokusen kuukauden päästä takaisin ja vedetään puumerkkien päälle punakynää." kasvattajamyyjä sanoi, kun katsoin miettieliäänä 2-vuotiasta oria tallikäytävällä.
"Kyllä sä sen kanssa juttuun tuut. Ei se mikään aivan toivoton reikäpää tunnu olevan." Tilda hymähti, ja tönäisi leikkisästi käteeni.
"Niin kai sitten. Mutta mä tuon sen ihan oikeasti takaisin, jos tässä tehdään aivan hullut kaupat." sain viimein sanottua ja tarjosin kasvattajalle kättäni sovinnon merkiksi.

Tullessaan Aartonevaan Viljo oli jo ajolle opetettu ja jonkin verran hommaan rutinoitunukin, mutta se oli käsiteltäessä omalla tapaa raivostuttava. Se pyöri, osallistui, kuopi, elehti. Tarhaan viedessä korvat oli koristeena, eikä turvan päällä kiristyvä ketjunarukaan ollut kuin kaunis hopeakoriste vain. Tilda oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että orista tulisi mitä mainioin, ja otti tämän siipiensä suojaan useammaksi kuukaudeksi vain näyttääkseen, että kyllä se siitä. "Ethän sä muuta tarvitse, kuin rajoja ja rakkautta -aivan kuten kaikki lapset." Tilda höpisi usein vaaleanpunarautiaalle, joka toisinaan nostatti muiden tallityöntekijöiden verenpainetta.

Totta se Tilda höpisi; kyllä se siitä. Nykyään, rajoja ja rakkautta saatuaan Vilho on oikeastaan todella kiva. Se on edelleen eloisa ja hyväntuulinen hevonen, mutta se malttaa seistä tallikäytävällä pitkiäkin aikoja eikä kuljeta tallityttöjä tarhasta talliin omia polkuja. On sillä edelleen omat kujeensa, joihin lukeutuu muun muassa taskujen hamuaminen herkkujen toivossa, mutta ne ovat persoonallisia, Vilhosta Vilhon tekeviä juttuja - ei sellaisia, joka laittaa pohtimaan orin olemassaoloa Aarninevan mailla.

Ajaessa Vilho on erittäin miellyttävä; se on kevyt kädelle, ja se kuuntelee ohjastajan ääniapuja tarkkaavaisesti. Se on maastovarma, eikä hytky turhia suuntaan eikä toiseen. Tämän vuoksi Vilho onkin usein vetohevosena lenkeillä, jossa mukana on nuoria hevosia sillä hyvä roolimalli ja tuki on kultaakin arvokkaampi asia.

Sukutaulu & jälkeläiset

isä
Viipurin Viljo
30,2aly / 30,1ke
ii. Viipurin Rattopoika
evm
iii. Raatimestari
iie. Viljan Viima
ie. Jodlauksen Aino
evm
iei. Aikapojan Reetu
iee. Komian Eevatar
emä
Talaventaika
34,4ake
ei. Talaventimo
evm
eii. Timotee
eie. Moreena
ee. Taikariina
evm
eei. Riskaapeli
eee. Taikareena

  05.01.2022 t. Aartonevan Ylli e. Radikaalin Yötön om. Siiri 14355 KTK-II, JKTK-II
  13.01.2022 t. Aartonevan Puretti e. K.R. Purnu om. Knipse 14657 KTK-II

Kilpailutulokset & saavutukset


    Kauden voittosumma 28 300v€
    Statistiikka 26 : 1-5-4
    Ennätykset 32,2aly x

    Varsalupaus-finalisti 2. sija
    Aken itsenäisyyspäiväajot 4. sija
    Pikkutonttu 2021 1. sija


    Kauden voittosumma 10 050v€
    Statistiikka 15 : 3-1-3
    Ennätykset 27,2aly


    Kauden voittosumma 18 700v€
    Statistiikka 28 : 4-2-2
    Ennätykset 25,7aly - 30,4maly


    Kauden voittosumma 28 000v€
    Statistiikka 26 : 3-1-3
    Ennätykset 22,8aly - 31,8maly

    Valiodivisioona-karsinta 3. sija


    Kauden voittosumma 44 000v€
    Statistiikka 23 : 4-1-2
    Ennätykset 22,0aly

    Valiodivisioona 4. sija


    Kauden voittosumma
    Statistiikka
    Ennätykset



31.12.2021
Päiväkirja
✎   Siiri

"Kannatti lähteä, eikö? Aika hieno vuoden lopetus." Senni naurahti ja loi kasvoilleen pirullisen virneen kivuttuaan hevoskuljetusauton pelkääjänpaikalle.
"No joo. Tällä valmistelulla en voi olla kuin tyytyväinen tämän päivän tuloksiin. Ei välttämättä fiksuin veto lähteä valmistelematta kantakirjaamaan hevosia, mutta kerran täällä eletään." Nauroin Aartonevan tallimestarille takaisin samalla kun vedin turvavyötä kiinni.

"Tyytyväisiä ollaan kaikkineen! Konsta ja Viljo ottivat hienot KTK-II tulokset ja tammat Tina, Unikko ja Purnu ottivat KTK-III palkinnot. Kaikki käyttäytyi varsin mallikkaasti, ja hienosti pärjättiin Sennin ja tyttöjen kanssa - nyt meillä on vaan ihan tajuton nälkä!" selostin päivän kulkua puhelimeen, sillä Aartonevan nikkarina ja rakkaana aviopuolisonakin tunnettu Samuli - soitti kysyäkseen, milloin olemme palaamassa kotiin.
"Hienoa! Hyvä te, ihan jokainen!" Samuli hymähti puhelimessa. "Mä tossa iltapäivällä avasin avannon uudestaan, ja kiikutin juuri rantasaunalle sekä mökille puita. Pääsette syömään ja saunaan heti kun ootte kotona, ja tytöt voi jäädä alamökkiin yöksi, siellä on jo puhtaat liinavaatteetkin paikoilleen. Ja ostin mä teille vähän herkkua ja kuohuvaakin, kun arvasin että Aartonevan tytöillä on hyviä uutisia. Mä tuun teitä tallille vastaan, niin autan hoitamaan hevoset yöpuulle." Samuli jatkoi.
"Kiitos, oot parasta. Nähdään tunnin päästä kotona." sanoin Samulille, ja suljin puhelimen.

Kotona Konstaa, Viljoa, Tinaa, Unikkoa ja Purnua odotti Samulin tekemät herkkuämpärit karsinoissaan. "No mä ajattelin, että kyllä kai ne nyt on vähän porkkanaa, leipää ja kauraa ansainnut hienosta päivästä! Ja ylipäätään hienosta vuodesta, onhan näistä jokainen juossut meille rahaakin kiitettävästi." Samuli hymähti samalla, kun taputti Unikkoa kaulaan.
"Tiedäthän, että mä rakastan sua. Ja nämä hevosetkin. Pidät niitä paremmin, kuin kukaan. Oon kiitollinen siitä, että olit mun rinnalla tämänkin vuoden." kuiskasin miehelle, joka otti väsähtäneen, onnellisen vaimonsa tallikäytävällä lämpimään halaukseen.
"Kyllä kyllä. Niin mäkin teitä, ihan jokaista. Meehän nyt saunaan tyttöjen kanssa, niin mä tuun laittamaan ruoan ja juotavat pöytään." Samuli hymyili, ja hipaisi nutturalta karanneen hiussuortuvan korvani taakse.

01.02.2022
Päiväkirja
✎   Knipse

Olin lupautunut Siirin avuksi Viljon kisahoitajaksi raveihin. Automme kaarsi lopulta pihaan ja purimme hevoset. Viljo oli matkustanut nuoresta iästään huolimatta jo paljon ja teki sen jälleen kuin kokeneempikin konkari. Kisapaikan hulina valpastutti selkeästi orin, mutta se pysyi kiltisti koko ajan kuuliaisena. Talutin rautiasta jonkun aikaa hieman syrjemmässä ja ori tuntui ottavan tilanteen paljon rauhallisemmin kuin minä. Se nuohosi lähimpiä kinoksia ja puskia, silloin tällöin pysähtyi kuuntelemaan joitakin lähistön ääniä. Lopulta talutin Viljon katokseen varustettavaksi. Sää tuntui olevan mitä otollisin raveille ja Viljokin oli hyvällä päällä tänään. Katokseen päästyään Viljo tuntui oikeasti vasta tajuavan mihin sitä oli tultu ja se alkoi käydä hieman levottomaksi. Suitset eivät olisi tänään olleet oikein mieluisat kapistukset, mutta lopulta kun niistä selvittiin loppu varustaminen sujui leikiten.

Ohjastaja istui kärryille ja talutin Viljoa radan suuntaan. Orin levottomuus oli tavoittanut jalatkin, eikä herra olisi oikein malttanut kävellä rauhassa vierelläni. Toivottavasti jalat olisivat yhtä innokkaat vielä varsinaisen suorituksenkin aikana. Päästin Viljon suitsista irti ja toivotin kaksikolle kovasti onnea matkaan. Siirryin Siirin ja muiden taustajoukkojen sekaan katsomoon kannustamaan. Virkeää Viljoa ei ollut vaikea paikantaa radalta lämmittelemästä. Orilla oli selkeästi tänään intoa juosta ja se jolkotteli korvat hörössä radalla. Lopulta valjakot kerääntyivät auton taakse ja kilpailu alkoi. Viljo otti hyvän paikan sisäkaarteesta heti neljäntenä. Kavioiden rummutuksen kuuli katsomoon saakka ja kannustimme minkä kykenimme.

Lopulta tulimme viimeiselle suoralle ja Viljo oli kirinyt kolmanneksi. Kaikki valjakot pistivät viimeisiään peliin ja Viljosta tuntui löytyvän vielä viimeinen vaihde. Ori lähti päättäväisesti kiskomaan kärryjä kilpakumppaninsa ohitse ja lopulta rautias lunasti paikkansa toisena! Olin niin onnellinen orin mielettömän hienosta suorituksesta, että tuo ansaitsisi extraporkkanan heti kun tapaisin sen jälleen.

Tämä on virtuaalihevonen   |   Ulkoasu © VRL-07415, muu materiaali © Aartoneva
Otsikkokuva © Photo by Fezbot2000 on Unsplash