♘  Aartoneva
etusivu   ravihevoset   kasvatus   kilpailut  

Ruskon Pikkujätti

suomenhevosori
syntynyt 20.07.2021, 8-vuotias
punarautias, 148 senttiä
VH21-018-1471

Omistaa Aartoneva, VRL-14355
Kasvattanut Ravitalli Rusko
Ravipainoitteinen, voittosumma 77 100v€

KTK-II

Luonnekuvaus

En varsinaisesti koskaan ajatellut, että hankkisin itselleni pienhevoskokoisen suomenhevosen. "Sitten kun Amandakin kasvaa, eikä sitä kiinnosta ponijutut, niin eikö olisi hauska, että sille olisi jonkinlainen välimalli valmiiksi. Sellainen pieni hevonen." Samuli vitsaili useasti, kun veljentyttönsä hoiti innokkaasti Aartonevan hevosia.
"Miten kuvittelet, että sellainen minikokoinen juoksee pitkäsääristen, isojen hevosten seassa." murjaisin miehelle takaisin tietämättä, että Ruskon Ravitallilla oli kasvamassa juuri Aartonevaan sopiva pieni hevonen; juuri pienhevosenmittoihin jämähtänyt Pintti.

Pienestä koostaan huolimatta Pintti on ennenkaikkea periksiantamaton ja sitkeä hevonen. Sen minkä se häviää koossaan monelle muulle kylmäveriravurille, se ottaa takaisin suomalaisena sisuna. Siinä missä toinen hevonen jo himmaa vauhtiaan ohjastajan kannustuksesta huolimatta, Pintti puskee eteenpäin kahta kovemmin. "Sillä on ravihevosen pää." on joku vanhempi miesvalmentaja joskus sanonut, kun ori on puskenut ensimmäiselle sijalle takasuoralla. Kovasta ravihevosen päästä huolimatta Pintti on siitä mahtava hevonen, että se ei juokse pää kolmantena jalkana aina, vaan sen kanssa voi hyvillä mielin lähteä vaikka sunnuntaimaastoilemaan kevyttä hölkkää ilman huolen häivää sillä se juoksee juuri sitä vauhtia, mikä sille kulloinkin säännöstellään. "Jep, tämä pieni taskuraketti on meidän miljoonan euron hevonen." sanon aina ihmisille, jotka pyrkivät ravilähtöjen jälkeen jutuille.

Pienestä ja söpöstäkin koostaan huolimatta Pintti on kuitenkin kokeneen hevosihminen hevonen. Ei se varsinaisesti tuhma ole, eikä sen kanssa tarvitse pelätä hammasrivistöä tai kaviota muistuttavaa mustelmaa takareidessä, mutta se on hyvin orimainen. Se on rauhallisessa ja seesteisessä paikassa myös itse rauhallinen ja seesteinen, mutta pienikin hevostrafiikki tallikäytävällä saa sen kasvamaan kaksikymmentä senttiä korkeammaksi. Useinmiten se pitää vain ääntä itsestään, mutta erityisesti kevätaikana sen etujalat saattavat olla hieman normaalia ilmavammat, ja se tehostaa ilmaa kuopimalla pitämään meteliä. Ja ulkona taluttaessa sen pitää usein ottaa muutama pieni, enemmän ylös kuin eteenpäin suuntaava raviaskel muita hevosia ohittaakseen, mutta se ei ole koskaan esimerkiksi repinyt taluttajaansa mukanaan.

Parhaiten ori matkustaa trailerissa esimerkiksi ruunan tai toisen orin kaverina, mutta orilaidoilla se matkustaa myös rekassa oikeastaan minkä tahansa vieressä. Vieraissa paikoissa Pintti on täynnä energiaa, ja se tekee mielellään ääntä pitämällä kaikille paikallaolijoille selväksi, että pieni rautias hopeavivahteisten jouhiensa kanssa on saapunut paikalle. Hommiin päästyään se kuitenkin keskittyy työntekoon, eikä sitä enää esimerkiksi lämmittelyssä hetkauta muut hevoset suuntaan tai toiseen.

Sukutaulu & jälkeläiset

isä
Pikkuapollo
KTK-II, Aken pikkuherttua 2020 (4)
ii. Ritarihaarniska
evm, rt (h), 145cm
iii. Sankaritarina
iie. Hempan Runo
ie. Leimun Orvokki
evm, vprt, 151cm
iei. Kukaton
iee. Maitohorsma
emä
Kelotar
nf trn 145cm
ei. Hovin Kelo
evm, prt, 157cm, 23,3aly
eii. Kelohonka
eie. Kiito Tähkä
ee. Koruton
rtpstrk, 153cm, 36,9aly
eei. Aro-Forte
eee. Koru-Helinä

Emä Kelottarella on Ruskon Pikkujätin lisäksi kaksi muuta jälkeläistä; ori Ruskon Hurlumhei (s. 22.09.2019, i. Helios) sekä ori Ruskon Räyhäralf (s. 15.10.2019, i. Raivokääpä). Ruskon Hurlumhei on palkittu ravivarsojen laatuarvostelussa III-palkinnolla, jonka lisäksi se on kantakirjattu upealla II-palkinnolla juoksijasuunnalle. Orin raviennätys on 30,1ake, ja sen voittosumma 14 700v€. Ruskon Räyhäralf on kuollut, eikä sillä ole takanaan ravimenestystä.

  04.02.2022   o. Aartonevan Piirto   e. Snillin Jekuttiina

Kilpailutulokset & saavutukset


    Kauden voittosumma 15 100v€
    Statistiikka 14: 2-3-3
    Ennätykset 32,1ake

    Pikkutonttu 2021 1. sija


    Kauden voittosumma 6 200v€
    Statistiikka 18 : 2-1-2
    Ennätykset 29,1aly x


    Kauden voittosumma 17 800v€
    Statistiikka 27 : 4-0-4
    Ennätykset 29,9aly x - 35,0maly


    Kauden voittosumma 15 200v€
    Statistiikka 35 : 2-3-3
    Ennätykset 26,1ly - 31,1maly



    Kauden voittosumma 22 800v€
    Statistiikka 20 : 0-4-1
    Ennätykset 25,4aly

    Tähtidivisioona 3. sija


    Kauden voittosumma
    Statistiikka
    Ennätykset



02.01.2022
Päiväkirja
✎   Siiri

"Sillä oli aika hieno kausi." Samuli sanoi, ja nojasi Pintin karsinan oveen. Harjasin oria kumisuolla ja hymähdin. "Jaa, aika hieno." tuumasin miehelle, ja repesin nauramaan. Kukapa olisi uskonut, että minikokoinen ori juoksisi ensimmäisenä kautena yli viisitoista tuhatta euroa rahaa - varsinkaan, kun se juoksee puolta suurempiensa seassa.

"Jos en nyt ihan väärin muistele, niin neljätoista starttia sen kanssa ajettiin. Joista kahdessatoista päästiin rahasijoituksille, joskin voittoja tuli vain kaksi. Mutta kuitenkin; sijoitus on aina sijoitus. Kai tästä voi odottaa jotain suurempaa." sanoin miehelle, joka katsoi arvioivasti oria karsinan ovelta. "Ja jos ei tuu, aina sen voi palauttaa Ruskolle." Samuli naurahti. "Ei vais, vitsi vitsinä. Hieno se on, ei ihan jokaisella oo moista taskurakettia. Voisin varmaan soitella Jonille ja kysyä sille hierontaa taas, niin on sitten iskussa seuraavaa kautta ajatellen. " mies jatkoi.

"Niin, kuulitko Pintti. Oot iskenyt kovilla, kun oot hurmannut miesväenkin siihen malliin, että soittelevat sulle hierontaa. Sitä ei ihan jokaiselle kopukalle Samuli soitakaan." hymähdin, ja pörrötin rautiasta oria otsatukan alta.

Tämä on virtuaalihevonen   |   Ulkoasu © VRL-07415, muu materiaali © Aartoneva
Otsikkokuva © Photo by Fezbot2000 on Unsplash